Odotusta

Haluamme kovasti saada lapsen, mutta en valitettavasti ole kauhean seksuaalinen ihminen. Siispä kysynkin onko ovulaation aikana vain madollisin aika tulla raskaaksi. Itse tunnen kun se tapahtuu joka kuukausi pienenä vihlaisuna ja kipuna. Kuinka monta päivää ovulaation jälkeen on mahdollista tulla raskaaksi vai onko se kenties se päivä. Kiitos kovasti vastauksesta
4461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

että vain 12 tuntia oli joku asiantuntijalausunto ihan vasta jossakin, mutta ilman ovulaatiotestiä et tietenkään voi ihan varmasti tietää, koska se munasolu irtoaa. Yleensä sanotaan, että kierron puolivälissä, mutta esim. itsellä kierto 32 pvää ja kun laskettu aika määritellään neuvolassa 28 päivän mukaan, mun laskettu aika on 21.12. Kuitenkin sekä vkolla 13 että 20 ultra osoitti, että sikiö olisi vanhempi, vaikka laskettua aikaa ei lähdetty muuttamaan. Mun kierron mukaanhan pitäisi olla nuorempi kuin mitä laskettu aika antaa ymmärtää. Siis ovulaatio on tapahtunut kierron alkupuolella eikä puolivälissä. Ja periaatteessa jos hedelmöittyminen olisi mahdollinen vain tuolloin kierron puolivälissä, eihän silloin ehkäisyä tarvisi kuin muutamana päivänä.

Äänestä
  • jostain luin että siittiö liikkuu happamassa ympäristössä vain noin sentin tunnissa. Siittiöt elää 2-7 päivää, eli ennen ovulaatiota tapahtuneesta yhdynnästä on mahdollista tulla raskaaksi ja mitä useampi yhdyntä ja enemmän siittiöitä, sitä paremmat mahdollisuudet. Pojat ui nopeammin kuin tytöt, mutta tytöt puolestaan ovat sitkaampia pysymään hengissä sisälläsi.

    Äänestä

  • sanoisin että kirjoitti:

    jostain luin että siittiö liikkuu happamassa ympäristössä vain noin sentin tunnissa. Siittiöt elää 2-7 päivää, eli ennen ovulaatiota tapahtuneesta yhdynnästä on mahdollista tulla raskaaksi ja mitä useampi yhdyntä ja enemmän siittiöitä, sitä paremmat mahdollisuudet. Pojat ui nopeammin kuin tytöt, mutta tytöt puolestaan ovat sitkaampia pysymään hengissä sisälläsi.

    Kylläpä tyhmästi kysyinkin. ainahan sitä ehkäisyä käytetään ellei haluta raskaaksi. Voihan se vihlaisu olla jokin muu kiertoon liittyvä juttu. Se vain tulee aina noin viikko kuukautisten jälkeen ja luulin että olis ovulaatio. Eihän sitä auta kuin yrittää vauva alulle

    Äänestä

  • tyhmeliini kirjoitti:

    Kylläpä tyhmästi kysyinkin. ainahan sitä ehkäisyä käytetään ellei haluta raskaaksi. Voihan se vihlaisu olla jokin muu kiertoon liittyvä juttu. Se vain tulee aina noin viikko kuukautisten jälkeen ja luulin että olis ovulaatio. Eihän sitä auta kuin yrittää vauva alulle

    Hei,

    meilläkään ei seksielämä mitenkään turhan vilkasta ollut/ole.

    Käytin ovis-testejä, koska ne kertoo jo päivän- pari etukäteen, milloin ovis on tulossa. Ja koska ClearBluen testit ovat niin kalliita, niin käytin halpismerkkiä ja hyvin toimi (en muista mitä, mutta löytyy mm. Prismasta).

    Tosiaan paras mahdollisuus tärpätä on, jos harrastatte seksiä vähän ennen ovulaatiota. Ovulaation jälkeen/hetkellä voi tulla vähän turhan kiire.

    Syy, miksi ehkäistään muulloinkin ja varmoja päiviä ei ole, on lähinnä se, että siittiöt tosiaan elävät 48-72h ja teoriassa voi varmaan elää pitempäänkin, ja ovulaatiohetkestä ei voi olla sataprosenttisen varma. Nyt en muista varmaksi, kuinka kauan ovulaation jälkeen munasolu voi hedelmöityä eli kuinka kauan se pysyy "hyvänä", mutta mielestäni se ei ollut yhtä kauan kuin siittiö.

    Tsemppiä yritykseen! Ne ovistestit eivät tosiaan mitenkään lisää haluja, joten täyttä työtä se saattaa olla. Pitää vain varoa, ettei luo miehelle liikaa paineita, jotta hommasta tulisi ylipäätään mitään...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Odotan kirjoitti:

Haluamme kovasti saada lapsen, mutta en valitettavasti ole kauhean seksuaalinen ihminen. Siispä kysynkin onko ovulaation aikana vain madollisin aika tulla raskaaksi. Itse tunnen kun se tapahtuu joka kuukausi pienenä vihlaisuna ja kipuna. Kuinka monta päivää ovulaation jälkeen on mahdollista tulla raskaaksi vai onko se kenties se päivä. Kiitos kovasti vastauksesta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu