Hyvin yksipuolinen näkemys, mutta niin luulen sen pääpiirtein olevan. Eivät aikuiset välitä enää läheskään niin paljoa asioista kuin lapset. Eivät, koska aikuiset ovat ITSENÄISIÄ!
Siksi joistakin ei tule ikinä aikuisia... :(
(Kuten minusta)
Siksi joistakin ei tule ikinä aikuisia... :(
(Kuten minusta)
Vastaukset 12
Vanhimmat
vähän aikaa sitten, että on nastaa olla ikuinen lapsi :D
Mutta ei, paljon vähemmällä pääsee KUN EI VÄLITÄ (tarkoitan, ettei välitä liikoja...)
...pure venus! Ja usein kyse on myös ikäkausivaiheista; reilu parikymppisenä useinkin huomaa, että liika innostuminen, spontaanisuus ja "kovaäänisyys" tyylin "hei, täähän on hauskaa/kauheaa!" saa aikaan vaan hiljaisia, hämmentyneitä tai hymiseviä reaktioita, "juu, olen samaa mieltä, olet aivan oikeassa, tämä saattaisi todella olla hauskaa/onhan se toki hirveää kun uutisia katselee..." Hillitty ja hallittu olemus ja käytös tuntuu olevan fiksua, onko se sitten kyynistymistä, elämänkokemusta, liikaa jo nähty ja kuultu? Ettei enää välitetä asioista, kuten lapset.
No, en yleistä, mutta totta on, että aikuistumisen ja aikuisen määritelmään kyllä liitetään em. asiallisuus, neutraalisuus, "hyvät tavat" jne. Ja päinvastoin tuntuu, että itsenäinen aikuinen on se, joka uskaltaa välillä olla Peppi Pitkätossuna ja Nuuskamuikkusena ihmettelemässä maailmaa ja toteuttamassa itseään, eikä niinkään se aikuisen kulttuuriseen kuvaan jämähtänyt "aikuinen". Itsenäisyys ei saisi tarkoittaa välinpitämättömyyttä, eihän?
Paljon vähemmällä pääsee, jos ei välitä.
Itse olen ainakin havainnut sen, että välitän paljon enemmän ihmisistä kuin he musta. Ja se on todella hirveätä... Tunteet ovat vain esteenä elämässä! Ainakin mulla, kun samanlaisia herkkähipiäisiä ei ole näköpiirissä :(
Itse välitän myös ihmisistä näköjään enemmän kuin he musta. Mikä on aika paska juttu. Mulla onkin alkanu jo tämä turtuminen kun ei enää jaksa välittää kun ei muutkaan välitä...
En sanoisi tunteiden minimoiminen vaan siis kaikkeen tottuminen ja asioihin turtuminen. Jos elämä meniskin niin että ollaan olemassa aluksi vanhoina ja raihnaisina ja kuollaan kun ollaan sylivauvoja. ;)
"että välitän paljon enemmän ihmisistä kuin he musta." No voi olla, mutta sitten varmasti välität ihan vääristä henkilöistä. toiset tuovat välittämisen vain eri tavalla esille.
Se nuoruuden kiihko ja palo hyytyy, mutta se ei tarkoita, että enää ei välittäisi. Aikuisuutta voisi ajatella kokemuksen ja tiedon lisääntymisenä, sitä meille jokaiselle tapahtuu ihan koko ajan. Sen kautta myös suvaitsevaisuus lisääntyy, huomaa että oma periaate ei olekaan enää se ainut mahdollinen. Siksi ei enää viitsi kovaan ääneen toitattaa aatteitaan kuten teki nuorempana. Kyynisyys on kasvanut joo myös, huomaa myös että se yksi ääni ei merkitsekään niin paljoa.
Aikuistumisen hyvänä puolena näkisin ehdottomasti suvaitsevuuden lisääntymisen, kokemuksen kautta sitä huomaa, että asiat eivät olekaan niin mustavalkoisia...
" Eivät, koska aikuiset ovat ITSENÄISIÄ! "
Miten tuo liittyy välittämisen puutteeseen? Että vapaudet pois, orjuus takaisin ja asioista aletaan taas välittää, vai?
No en tietenkään sitä tarkoittanut! :)
Ketään kun ei voi pakottaa välittämään. Välittäminen tulee ihmisestä itsestä. Vaikka ihminen kuinka olisi orjuutettu, niin ei välittäisi, jos ei vain välittäisi!
Minä välitän ihmisistä. Ja tulen varmasti välittämään aina. Välitän monenlaisista asioista, mutta jos ajattelisin kaikkea yhtaikaa... Olisin varmasti jo jonkinlaisessa laitoksessa, jossa hoidetaan heitä, jotka antavat asioiden jäädä mieleen pyörimään liian pitkäksi aikaa. Aikuiset välittävät asioista ja toisinaan jopa enemmän kuin lapset ja nuoret. Silti he eivät voi alkaa välittämään kaikenlaisista asioista. Muuten odottaisin suorastaan kauhulla aikuistumista jos jokaikisen aikuisen pitäisi välittää ja huolehtia lähes kaikenlaisesta asiasta ja minua odottaisi tulevaisuudessa sellainen taakka.... Silloin minäkin toivoisin jo asuvani Mikämikä-maassa Peter Panin ja Helinä-keijun kanssa:)
En tiedä ovatko aikuiset sittenkään niin itsenäisiä kuin he antavat kuvan. Tai onko aikuisuus niin ihanaa kuin mitä sen on annettu ymmärtää olevan. Minä kuitenkin aion ottaa pieniä askelia aikuisuuteen ja elää nuoruuttani vielä, kun voin, ja olla huolestumasta siitä miten aikuisuus hiipii minua kohti iloisena ja kutsuvana,avaten minulle ovia tulevaisuuteen, kunnes minulla on taivas avoinna mahdollisuuksia! :)
Aikuistuminen ei vähennä tunteita, mutta auttaa tiedostamaan ja hallitsemaan niitä.
ihan ne tunteetkin vähenevät!
Riippuvaisuus on ylitunteellisuutta (kuten esim. lapsilla), itsenäisyys sen sijaan terveen järjen käyttöä (ei enää niin suuria tunnetiloja).
äääääh... en osaa selittää, mitä tarkoitan.
Mä oon huolestunut omasta aikuistumisestani. Mä oon kuukauden asunut yksin omassa asunnossa. Mä en tunne mitään. Mä oon tehnyt asioita jotka sotivat mun arvomaailmaa vastaan (ainakin ennen olis sotineet) mut must ei tunnu miltään. Mua ei kaduta se eikä musta tunnu hyvältäkään. Mä en ole edes pettynyt itseeni. Musta ei tunnu miltään. Mä en oo itkenyt kertaakaan tänä aikana vaikka varmaan olis ollu aihetta (normaalisti olisin). Mä oon suhtautunut hyvin kevyesti kaikkeen mitä oon tehnyt. Tää on ihan hirveetä. Mä haluaisin tuntea jotain. Ihan mitä vaan... Toivottavasti aikuistuminen ei tarkota lopullisesti tunteiden menettämistä....
Mun yks kaveri sanoi että se on vauva vaihe. Mut en mä tiiä...kai vauvat tuntee enemmän ku mä nyt...