synkät uhkailut

Yli kolmekymppinen nainen joutui viranomaisten päätöksellä luopumaan kolmen alle 10-vuotiaan lapsensa huollosta. Syynä olivat äidin mielenterveysongelmat ja ilmeinen alkoholismi samoin kuin onneton rahankäyttö.

Lapset tulivat (erillään asuvan) isänsä ja hänen vanhempiensa huostaan, jotka olivat halukkaat heidät ottamaan vastaan. Nainen saa tavata lapsiaan yhtenä päivänä viikossa.

Nainen on kertoman mukaan nyttemmin lähetellyt useille henkilöille viestejä, joissa hän uhkaa tekevänsä itsemurhan.

Kuinka vakavasti tuollaiset uhkailut on yleensä syytä ottaa?
11619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Itsemurhauhkauksien vakavuutta ei tiedä kukaan, tuskin edes niiden esittäjä mielentilastaan johtuen, mutta aina ne ovat hätähuuto, eli apua hän tarvitsee varmasti tavalla tai toisella, ja sitä juuri hän uhkauksillaan huutaa.

Äänestä

Nähtävästi syystä otettu lapset pois. Alkoholisoituneella on käsitykseni mukaan suurempi itsemurhariski kuin muilla. Toisaalta harva itsemurhakandidaatti puhuu aikeistaan. Ellei muutoin, niin oman rauhallisuuden vuoksi kannattaa ottaa jokin ulkopuolinen selvittämään asiaa.
Muutoin ongelma saattaa lipsua käsistä ja on myöhäistä valittaa kun äitee alkaa riehumaan.

Äänestä
  • Toiset itsemurhakandidaatit puhuvat ajatuksistaan. He ovat yleensä sellaisia, jotka ovat vielä kahden vaiheella.

    Mutta ihminen, joka on ihan todella päättänyt kuolla on aika vaikea pelastaa. Päätöksen tehnyt ei enää puhu aikeistaan ja on usein olemukseltaan hyvin iloinen, vapautunut ja energinen. Jälkikäteen kyllä on useinkin helppoa ihmetellä kuinka selkeitä merkkejä itsemurhan tehnyt kuitenkin viestitti aikeistaan.

    Tästä minulla on omakohtaista kokemusta, sillä entinen naapurini oli tuollainen juuri ennen kuin surmasi itsensä. Se kuolema oli kaikille täysi yllätys vaikka hänen elämänsä olikin aiemmin ollut varsin vaikeaa.

    Äänestä

puhutaan itsemurhasta niin kyllä se pitää vakavasti ottaa (en kommentoi muuhun).

Tämä henkilö ei luultavasti halua tappaa itseään kun lähettelee viestejä mutta voi sitä kyllä yrittää ja joka yritys on uhkapeliä. Vahingossa saattaa onnistuakin vaikkei haluaisikaan.

Joka haluaa tappaa itsensä onnistuu siinä vaikka mielisairaalan ykkösosastolla.

Ei sille mitään voi jos joku päättää tappaa itsensä todella.

Äänestä
  • mitenkäs se sit onnistuu?

    Äänestä

  • kerroppa kirjoitti:

    mitenkäs se sit onnistuu?

    mitä tarkoitat?
    Kaipaatko vinkkejä, niitä ei tipu.

    Äänestä

Tulisi ottaa vakavasti,se on hätä huuto auttakaa!! en usko et kukaan huvikseen laittelee noita viestejä..hän PYYTÄÄ apua!

Äänestä
  • Vaikeuksia on ollut jo kauan aikaa. Jossakin vaiheessa asianomainen muistutti mm. tunnetusta "Porvoon tapauksesta", jossa äiti surmasi lapsensa.
    Jos rupeaa apua ja neuvoja tarjoamaan, on sekin pelko, että asianomainen on pyytämässä rahaa lainaksi, joka sittemmin jää palauttamatta.
    Hätähuutoja nuo varmasti ovat, mutta itse kunkin meistä on vaikeaa olla veljensä/ sisarensa vartija.

    Äänestä

Tuo voi olla myös pelottelua ja huomion kerjäämistä.

Kirjoittajan voisi saada järkiinsä toteamalla hänelle: Vai niin, mitä se minulle kuuluu.

Äänestä
  • VITUN kylmä paskiainen. Mene helvettiin tältä palstalta neuvoinesi.

    Tuollainen toteamus voi olla viimeinen niitti siihen ja tappaa ihan vittuilessaan itsensä.
    Miltä luulet ap-kirjoittajalta sen jälkeen tuntuvan?

    Tietysti tuollainen jatkuva uhkaileminen turhauttaa ja aiheuttaa stressiä.
    Mutta minusta ratkaisu on se että omaiset osoittavat selvästi että apua tulee, jos hakeudut ammattiauttajalle. Eli lievä kiristys voi olla tarpeen.

    Äänestä

  • del *.* kirjoitti:

    VITUN kylmä paskiainen. Mene helvettiin tältä palstalta neuvoinesi.

    Tuollainen toteamus voi olla viimeinen niitti siihen ja tappaa ihan vittuilessaan itsensä.
    Miltä luulet ap-kirjoittajalta sen jälkeen tuntuvan?

    Tietysti tuollainen jatkuva uhkaileminen turhauttaa ja aiheuttaa stressiä.
    Mutta minusta ratkaisu on se että omaiset osoittavat selvästi että apua tulee, jos hakeudut ammattiauttajalle. Eli lievä kiristys voi olla tarpeen.

    Hukkuvien pelastaminen on hukkuvien itsensä asia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


liena. kirjoitti:

Yli kolmekymppinen nainen joutui viranomaisten päätöksellä luopumaan kolmen alle 10-vuotiaan lapsensa huollosta. Syynä olivat äidin mielenterveysongelmat ja ilmeinen alkoholismi samoin kuin onneton rahankäyttö.

Lapset tulivat (erillään asuvan) isänsä ja hänen vanhempiensa huostaan, jotka olivat halukkaat heidät ottamaan vastaan. Nainen saa tavata lapsiaan yhtenä päivänä viikossa.

Nainen on kertoman mukaan nyttemmin lähetellyt useille henkilöille viestejä, joissa hän uhkaa tekevänsä itsemurhan.

Kuinka vakavasti tuollaiset uhkailut on yleensä syytä ottaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu