puhun itsekseni hirveän paljon? onko se ihan "hullua"? se ei ole kyllä ainut ongelmani..
mulla ei ole ketään sellaisia ystäviä joille voisi puhua kaikki ilot ja surut.Muutama "kaveri" kyllä on.
Asun vielä vanhempieni luona,ja heille en uskalla puhua,enkä voisikaan,esim.seurustelusta,musiikista tai mistään muustakaan,heitä kun ei mun asiani/mieltymykseni paljon kiinnosta,tai sitten jotkut asiat kiinnostaa vähän liikaakin,esim:kavereista ainakin ollaan todella tarkkoja,ja tuntuu et mun ystäväni pitäisi olla melkein täydellinen et se kelpais mun vanhemmille,he kun ovat melko ennakkoluuloisia ihmisiä ja itse olen avoimempi.olen kylläkin jo täysi ikäinen,mutta ei kovin mukavalta tunnu,kun omat vanhemmat eivät kannusta mua itsenäistymään vaan pitäisivät mut varmasti vielä kolmikymppisenäkin kotona.Ja asun lisäksi todella pienellä paikkakunnalla.
Tuntuu vaan välillä et oma pää ei kestä ja olen alkanut muuttua hermostuneemmaksi ihmiseksi,
Olen aina puhunut jollekkin kuvitteelliselle henkilölle erityisesti kaikista mulle tärkeimmistä asioista tällä hetkellä,ainakin musiikista ja elokuvista.
Löytäisinköhän netistä ystävän?Mutta en kyllä netissä paljon viihdy,mieluummin etsisin sen kaverin jostakin muualta..
Ja usein myös tuntuu siltä et mun vanhemmat on(ainakin tällä hetkellä) tyytyväisiä kun mulla ei ole ystävää,he eivät ymmärrä et tarvitsen oman ikäistäni seuraa,he eivät huomaa sitä et miten mä kärsin kun olen niin paljon yksin,onneksi olen sentään työharjoittelussa,ja näen siellä joka päivä kivoja ihmisiä.
Kesäkin meni vielä ihan mukavasti kun oli siinä välillä vähän erilaista ja hauskaakin seuraa,ja tuli juhlittuakin kyllä paljon,mutta nyt kun syksy on saapunut,tuntuu et kaikki ihmiset menee jonnekkin omaan koloonsa piiloon koko talveksi ja tulevat sieltä vasta taas kesän koittaessa ulos näyttäytymään,outoa,mut siltä musta tuntuu.
mulla ei ole ketään sellaisia ystäviä joille voisi puhua kaikki ilot ja surut.Muutama "kaveri" kyllä on.
Asun vielä vanhempieni luona,ja heille en uskalla puhua,enkä voisikaan,esim.seurustelusta,musiikista tai mistään muustakaan,heitä kun ei mun asiani/mieltymykseni paljon kiinnosta,tai sitten jotkut asiat kiinnostaa vähän liikaakin,esim:kavereista ainakin ollaan todella tarkkoja,ja tuntuu et mun ystäväni pitäisi olla melkein täydellinen et se kelpais mun vanhemmille,he kun ovat melko ennakkoluuloisia ihmisiä ja itse olen avoimempi.olen kylläkin jo täysi ikäinen,mutta ei kovin mukavalta tunnu,kun omat vanhemmat eivät kannusta mua itsenäistymään vaan pitäisivät mut varmasti vielä kolmikymppisenäkin kotona.Ja asun lisäksi todella pienellä paikkakunnalla.
Tuntuu vaan välillä et oma pää ei kestä ja olen alkanut muuttua hermostuneemmaksi ihmiseksi,
Olen aina puhunut jollekkin kuvitteelliselle henkilölle erityisesti kaikista mulle tärkeimmistä asioista tällä hetkellä,ainakin musiikista ja elokuvista.
Löytäisinköhän netistä ystävän?Mutta en kyllä netissä paljon viihdy,mieluummin etsisin sen kaverin jostakin muualta..
Ja usein myös tuntuu siltä et mun vanhemmat on(ainakin tällä hetkellä) tyytyväisiä kun mulla ei ole ystävää,he eivät ymmärrä et tarvitsen oman ikäistäni seuraa,he eivät huomaa sitä et miten mä kärsin kun olen niin paljon yksin,onneksi olen sentään työharjoittelussa,ja näen siellä joka päivä kivoja ihmisiä.
Kesäkin meni vielä ihan mukavasti kun oli siinä välillä vähän erilaista ja hauskaakin seuraa,ja tuli juhlittuakin kyllä paljon,mutta nyt kun syksy on saapunut,tuntuu et kaikki ihmiset menee jonnekkin omaan koloonsa piiloon koko talveksi ja tulevat sieltä vasta taas kesän koittaessa ulos näyttäytymään,outoa,mut siltä musta tuntuu.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itsekseen puheleminen on normaalia ja yleistä. Älä tarkkkaile liikaa itseäsi ystäväiseni.
Vanhempasi toivovat sinulle ystäviä, itsenäisyyttä jne vaikei siltä vaikuttaisi.Usko pois. Vanhempana oleminen on välillä aika monimutkaista.
Hyvä että olet harjoittelussa ja sinulla on jonkinverran ystäviä. Ei kukaan ystävä ole sellainen kenelläkään muullakaan että sille kaikki ilot ja surut aina voisi kertoa. Niin vain sanotaan...siinä mielessä täydellisiä ystäviä ei ole muillakaan.
Katsele itsellesi töitä, opintoja, harrastuksia ja hoida itseäsi hyvin. Nuku riittävästi, syö terveellisesti, liiku ja tapaa ihmisiä. Elämä on varsinkin nuorena monilla vaikeaa...siitä se sitten iän myötä helpottaa. Monikaan keski-ikäinen ei haluaisi takaisin nuoruuteen. Onnea ja voimia omaan ja omanlaiseesi elämään.
Mä puhun myös itsekseni. En välillä pärjäisi muuten. En etenkään yksin vaikka normaalisti viihdyn hyvin omissa oloissani (on niin vähän ihmisiä jotka kestää psykoosiin taipuvaa ihmistä). En ole enää yksin. Ennen olin. reilu 2,5 v sitten tapasin ihan mielettömän tyypin (ollaan tunnettu perheitten kautta lapsena, mutta ei oltu nähty n. 10 vuoteen). Ikäeroa vain pari vuotta, hirmu samat jutut. Meistä tuli erottamattomat parhaat ystävät ja parin kuukauden päästä alettiin seurustella ja nyt ollaan melkein 1,5 v oltu avopari. Äijä kestää pirun hyvin mut ja omituisuuteni. Puhuu itse asiassa itsekin yksikseen x) On ollut suljetulla etc. Itse olen juuri nyt sairaalahoidossa etc. On siis mahdollista löytää ihminen vaikka puhuisikin itsekseen. Ja ketä se muka vahingoittaa? En ketään sanoisi hulluksi tuon takia. Tietysti ahdasmielisiä ihmisiä löytyy aina. Helppo mun tietty on sanoa kun asun HKIssä. Ehkä voisit miettiä muuttavasi kokonaan uuteen kaupunkiin? En väitä että olisi helppoa, mutta minusta se vaikuttaisi hyvältä vedolta. Tunnen ihmisiä jotka asuvat vanhempien luona vielä 35v, eivätkä tod ole onnellisia. Mieti asiaa edes. Voimia sulle!!!=)