Hei,
kysyisin tämän palstan vakionaamoilta neuvoa seuraavaan ongelmaan.
Muuan kaverini on sairastanut anoreksiaa jo pidemmän aikaa. Aikaisemmin emme pitäneet juuri yhteyttä, mutta kun yhteinen ystävämme muutti paikkakunnalta, hän on ryhtynyt ahdistelemaan minua.
On äärimmäisen rasittavaa, kun suora puhe ei tehoa. En ole ollut hänen ystävänsä aikaisemminkaan, ja nyt hän tarrautuu minuun kuin hukkuva oljenkorteen. En tahdo tehdä hänen kanssaan ylipäätään yhtään mitään, enkä tiedä, miten voisin sen hänelle loukkaamatta sanoa.
Kuuluuko pitkälle edenneen anoreksian taudinkuvaan kykenemättömyys ymmärtää puhetta -ja jonkinlainen röyhkeys? Hänen yhteydenottonsa tuntuvat suoraan sanoen helvetin ahdistavilta: muuta elämää hänellä ei opiskelun lisäksi juuri ole.
Tuntuu ahdistavalta istua hänen vieressään ja tuntea hänen arvioivat ja arvostelevat katseensa -ja haju, joka johtunee orastavasta suolisairaudesta ja kyvyttömyydestä pidätellä suolikaasuja. Myös hänen hengityksenä on kuin tuulahdus tuonpuoleisesta, ja uurteet silmien alla ovat hirvittävät.
-En halua vastaukseksi minkäänlaisia jeesusteluviestejä ("sun täytyy tukee ja auttaa kaverias"), vaan pikemminkin asiallisia neuvoja, miten tässä tilanteessa tulisi toimia. On turha puhua mistään auttamisesta: nainen käy terapiassa omien puheidensa mukaan useamman kerran viikossa, mutta olen varma siitä, että hän ei suinkaan tahdo parantua.
Ja anteeksi nyt kaikille, kun en osaa tuntea enää minkäänlaista sympatiaa tätä ihmistä kohtaan. Ilkeästi sanottuna tuntuu siltä, että kukaan ei tietääkseni ole tunkenut sormiaan hänen kurkkuunsa tai syöttänyt laksatiiveja. Kysymys on ollut omasta aloitteesta -eri asia kai lienee se, että nyttemmin tilanne on kaikkinaisen ulkoisen kontrollin ulkopuolella.
kysyisin tämän palstan vakionaamoilta neuvoa seuraavaan ongelmaan.
Muuan kaverini on sairastanut anoreksiaa jo pidemmän aikaa. Aikaisemmin emme pitäneet juuri yhteyttä, mutta kun yhteinen ystävämme muutti paikkakunnalta, hän on ryhtynyt ahdistelemaan minua.
On äärimmäisen rasittavaa, kun suora puhe ei tehoa. En ole ollut hänen ystävänsä aikaisemminkaan, ja nyt hän tarrautuu minuun kuin hukkuva oljenkorteen. En tahdo tehdä hänen kanssaan ylipäätään yhtään mitään, enkä tiedä, miten voisin sen hänelle loukkaamatta sanoa.
Kuuluuko pitkälle edenneen anoreksian taudinkuvaan kykenemättömyys ymmärtää puhetta -ja jonkinlainen röyhkeys? Hänen yhteydenottonsa tuntuvat suoraan sanoen helvetin ahdistavilta: muuta elämää hänellä ei opiskelun lisäksi juuri ole.
Tuntuu ahdistavalta istua hänen vieressään ja tuntea hänen arvioivat ja arvostelevat katseensa -ja haju, joka johtunee orastavasta suolisairaudesta ja kyvyttömyydestä pidätellä suolikaasuja. Myös hänen hengityksenä on kuin tuulahdus tuonpuoleisesta, ja uurteet silmien alla ovat hirvittävät.
-En halua vastaukseksi minkäänlaisia jeesusteluviestejä ("sun täytyy tukee ja auttaa kaverias"), vaan pikemminkin asiallisia neuvoja, miten tässä tilanteessa tulisi toimia. On turha puhua mistään auttamisesta: nainen käy terapiassa omien puheidensa mukaan useamman kerran viikossa, mutta olen varma siitä, että hän ei suinkaan tahdo parantua.
Ja anteeksi nyt kaikille, kun en osaa tuntea enää minkäänlaista sympatiaa tätä ihmistä kohtaan. Ilkeästi sanottuna tuntuu siltä, että kukaan ei tietääkseni ole tunkenut sormiaan hänen kurkkuunsa tai syöttänyt laksatiiveja. Kysymys on ollut omasta aloitteesta -eri asia kai lienee se, että nyttemmin tilanne on kaikkinaisen ulkoisen kontrollin ulkopuolella.
Vastaukset 2
Vanhimmat
..sieltäpä irtosi suoraa tekstiä..
Mitenhän tuohon edes osaisi aloittaa vastaamaan..
No jos todella olet sitä mieltä ettet halua tukea häntä, niin yritä saada yhteydenpito katkeamaan. Nimittäin jos hän tukeutuu ainoastaan sinuun ja sinä et tahdo ojentaa kättäsi, niin työnnät häntä tahtomattasikin syvemmälle suohon. Eli suoraan sanoen sinusta ei ole kuin haittaa.
Eli tässä tapauksessa hänen "hylkäämisensä" ei olisi paha asia, vaan pitemminkin se saattaisi potkaista paranemis prosessin pikkuisen käyntiin.
Anorektikkojen oma kuva kun on kovasti muuttunut ja väärentynyt (ainenkin omani on) niin he poimivat kovin helposti toisista ihmisistä tunteitaan itseään kohtaan. Ja jos sinä inhoat ja helveksit häntä noin suuresti kuin minkä kuvan tekstistäsi saa, et ole hänelle oikeaa seuraa. Yritä kaikin keinoin saada yhteydenpito katkeamaan. Älä vastaa puhelimeen.
ja sitten toiseksi(anteeksi, en voi olla sanomatta tätä) : "kukaan ei ole tunkenut sormia hänen kurkkuunsa" tekisi mieleni haistatella. Syyttäisikö sinä vammaista lastakin hänen omasta sairaudestaan? Olosuhteet, ympäröivä maailma ja ympärillämme olevat ihmiset tekevät meistä sen mitä olemme.
Ja sitten vielä: Melkein toivoisin että olisit itse joskus saman kaltaisessa tilantyeessa.
Muut lukijat, olkaa kilttejä älkääkä tuomitko minua viimeisen kommenttini mukaan. Tätä helvettiä ei saisi toivoa kenellekkään, mutta tämä viesti vain sai minut kovin äkäiseksi..
Vitun trolli!