Heips.
Voisiko minulla olla paniikkihäiriö, en itse ole keksinyt mitään selitystä:
Tässä kuukausi sitten menin kouluun ja vatsassa tuntui oudolle, sydän tykytti ja tuntui että jännittää aivan sairaasti (vaikka mitään syytä ei ollut jännittää). Vatsani meni myös aivan sekaisin ja jouduin menemään vessaan heti, koska muuten kirjaimellisesti olisi tullut "löysät" housuun. (tätä ennen ei siis mitään vatsatautia tai muuta)
Noh, pariin viikkoon ei ollut sitten mitään, mutta tänään aamulla koulussa alkoi samanlainen sydämen tykytys, vatsa sekaisin ja jännityksen tunne. Luulin sen menevän ohi, mutta ei, tunnin päästä ruokailussa käteni vapisivat, olin levoton ja pelkäsin oikeasti menettäväni oman kontrollini siinä ruokalan jonossa, pelkäsin rupeavani huutamaan tai jotain muuta. Koulun jälkeen vapina lakkasi, mutta sydän tuntui takovan rinnassa ja kovaa, parin tunnin päästä mittasin sykkeeni (olin ihan lepotilassa ollut koko ajan) ja se oli yli 100! Koko päivän on sydänalasta kouraissut jos olen ajatellut jotain asioita mitkä ovat viimeaikoina stressanneet todella paljon, ja olen myös ollut masentunut viimeaikoina (tai aika kauankin)
Voisiko olla paniikkihäiriö? Jos, niin mitä asialle tulisi tehdä, mennä lääkäriin vai unohtaa koko juttu ja kestää seuraava kohtaus? kuinka ne esim. terveyskeskuksessa suhtautuu tällaiseen asiaan? Sanooko vain että johtuu stressistä ja kyllä se siitä, vai?
kiitos jos joku viitsii vastata :)
Voisiko minulla olla paniikkihäiriö, en itse ole keksinyt mitään selitystä:
Tässä kuukausi sitten menin kouluun ja vatsassa tuntui oudolle, sydän tykytti ja tuntui että jännittää aivan sairaasti (vaikka mitään syytä ei ollut jännittää). Vatsani meni myös aivan sekaisin ja jouduin menemään vessaan heti, koska muuten kirjaimellisesti olisi tullut "löysät" housuun. (tätä ennen ei siis mitään vatsatautia tai muuta)
Noh, pariin viikkoon ei ollut sitten mitään, mutta tänään aamulla koulussa alkoi samanlainen sydämen tykytys, vatsa sekaisin ja jännityksen tunne. Luulin sen menevän ohi, mutta ei, tunnin päästä ruokailussa käteni vapisivat, olin levoton ja pelkäsin oikeasti menettäväni oman kontrollini siinä ruokalan jonossa, pelkäsin rupeavani huutamaan tai jotain muuta. Koulun jälkeen vapina lakkasi, mutta sydän tuntui takovan rinnassa ja kovaa, parin tunnin päästä mittasin sykkeeni (olin ihan lepotilassa ollut koko ajan) ja se oli yli 100! Koko päivän on sydänalasta kouraissut jos olen ajatellut jotain asioita mitkä ovat viimeaikoina stressanneet todella paljon, ja olen myös ollut masentunut viimeaikoina (tai aika kauankin)
Voisiko olla paniikkihäiriö? Jos, niin mitä asialle tulisi tehdä, mennä lääkäriin vai unohtaa koko juttu ja kestää seuraava kohtaus? kuinka ne esim. terveyskeskuksessa suhtautuu tällaiseen asiaan? Sanooko vain että johtuu stressistä ja kyllä se siitä, vai?
kiitos jos joku viitsii vastata :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
se paniikkihäiriö.
Mene käymään lääkärissä, he osaavat auttaa ja antavat hyvän lääkityksen sulle noihin oireisiin.
asia puheeksi äläkä rupea odottamaan ja pelkäämään seuraavaa kohtausta, sillä silloin joudut sellaiseen kierteeseen, että loppujen lopuksi elämäsi kutistuu pieneksi ympyräksi. itselläni alkoi vastaavalla tavalla joilloin jäin odottamaan sitä uutta kohtausta ja kun sitä niin pelkäsi niin niitähän alkoi tulemaan milloin missäkin ja sit rupesin välttelemään kaikkia niitä paikkoja missä niitä oli tullut esim. kauppa, linja-auto, parturi, koulun ruokala ym... nyt 8 vuoden jälkeen sain vasta rohkeuden hakea apua, kun olen niin kyllästynyt tähän suppeeseen elämääni ja tähän paniikin pelkoon. alkuvaiheessa ei varmaan lääkitystä edes tarvita, mutta nyt 8 vuoden jälkeen pelkkä terapia omalla kohdallani ei tuntunut riittävältä, joten itse aloitin myös lääkityksen ja toivon että elämä rupee vielä hymyilemään kirkkaammin=) tein myös sen virheen etten kertonut asiasta kenellekkään vaan pidin kaiken sisälläni, jolloin jouduin usein teeskentelemään. Älä tee samaa virhettä vaan kerro kaikille totuus, sillä sitä ei tarvi hävetä...vain niin voit aloittaa oikeasti parantumisen!
Minulla on sama vaiva, mutta ilmeisesti aika alkuvaiheessa, koska pystyn psyykkaamaan itseni "normaaliksi" kohtauksen iskiessä (esim. kassajonossa, täydessä luentosalissa) ajattelemalla muita asioita.
Suosittelen samaa: kerro jollekin, ja jos ei ole ketään jolle kertoa, kerro lääkärille, niin vyyhti alkaa avautua. Itse aion hakea apua, ja auttaa itse itseäni harjoittelemalla - päässähän se syy ilmeisesti on. Pelko kontrollin menettämisestä. Kerroin asiasta myös avomiehelle, jottei tarvitse sitten ihmetellä kun naama alkaa mennä valkoiseksi ja happi loppuu :) Elämä alkaa taas rullata..