Lemmikit

lemmikeistä voip puhhuu vaik mite pitkää, yritän pyssyy kuitenkin kohtuuessa, ettei käy teille pitkäveteiseksi lukkee.

saatatte muistaa että minul on kaksi kissaa gilta ja edison ja uusi tulokas berhartilainen koira.

kisut mie joutuin vähä ko pakosta ottamaa muutama vuos sitte. kerroinkin sillon siitä täällä, mutta ko on niin paljo uusii palstalaisii, kerron lyhyest mite se kävi.

tääl pihal poikkesi koditon kissa ja mie hänelle pistin yöks rapulle ruokaa. yhten aamun ko olin vähän aikasemmissa neljän tienoilla ylhäällä, vilkasin ikkunasta joko sapuskat on tehny kauppansa, niin siel olikii emo ja viisi kissanpentuu syömäs.

pentujen täyty olla jo parikuukautisii kska emo toi ne ruokakupille ja ko mänin ulos sillo hyö vikkelästi juoksi navettaan.
sakkii ei saant millää kiinni ei ees sissää tuppaan. mie ko ilmestyin heist ei näkynt jälkeekää.

soitin sitte terveystarkastajalle että mitä miun pitäs tehhä, jos hyö jääp sinne elämää villinä, minul on nurkis kohta semmonen liuta kisuja, ja oon niistä pääsemättömissä.

terveystarkastaja toi häkki pyydyksen navettaan, ja sinne pantii sapuskaa ja heti seuraavan aamuna oli tärpänny, toisena päivänä tuli loputkii pennut.

tarkastaja oli saanu sijotettuu emon ja poikasii ihmisille, mutta kaks jäi jälelle. hyö oli ulkonäöltää riemun kirjavii. giltalla on mustaa valkosta ja punaruskee läikkä takapuolessa. edison on mustan valkosen kirjava.
heit ei voi kovin kauniiksi värityksiltää sannoo,eikä siksi kelvanneet.

tarkastaja sano et heiät nukutettaa ikiuneen, ko ei kellekkää kelvanneet. siinhä mie olin ko pakkotilanteessa, enhä mie voinu antaa sellasta tapahtuu terveille ,vaikkei niin kovin viehkeille elukoille.mutta ko en itekkää ole mikkää ruusu, niin myö sovitaa hyvin yhtee senpuolesta.

niin mie heiät otin kanssain elämää. aattelin antaa heille oikee hienot ja arvokkaat nimet, niin se korvaukses ulkonäöst:)) niin heist tuli gilta ja edison teiän palstalaisten myötävaikutuksella.kiitos siitä.

kuukauten päivät heiät piti pittää visusti tuvassa. hyö oli koko ajan kaappien takan piilossa, olivat jo sen verrn villiintyneet.
syömäs hyö kävi vaa öisin.

mutta niin myö vaan totuttii toisiimme ja nykyää hyö nukkuu miun petissä pääpuoless tyynyn yläpuolella. seuraavat minnuu joka paikkaan.
hyö ymmärtää puhetta ja ossavat itekkii puhhuu, puskemalla minnuu joka merkkaa eettä on jottain asiaa;))

alussa minul ol kaksi hetekaa,toine oli jalmarin ja toisel seinällä. hyö ko alko tulla sänkyy,ei kelvant jalmarin hetekka vaan minun vieree tuppasivat.:))

joutuin ostamaa uuven petin ,ostin sellasen runkopatjan nimeltää .se on 120 senttimetrii levvee ja siihe myö mahuttaa hyvin.

nyt ko perhe on kasvant koiranpennulla, tietyst garbokin makkaa petis mutta jalkopäässä. jehupoikakin viilaa , välillä päiväuniaa jos mie otan hänen kanssaa nokoset, muute hää on omas sänkyssää.jote onn siin sakkii yhes petis, mutta hyvin myö kaikki kuitenkin nukutaan.

garbosta tullee aikusena isokoira, ja hänel vissii saap olla yksinää senkokonen peti:))
hänel ruoka merkkaa koko elämää, on hänel niin hyvät ruoka halut, vaik saaap ruokaa kolmekertaa päivässä. ruokakuppii hää kantelee suussaa pitkin päivää, sit ko on ruoka aika hää puottaa kupin minun etteen.

elukat viihtyy hyvin yhdessä, garbo ko makkaa lattialla niin edison pessee häntä, edison on hyvin siisti kissa hää nuolee molemmat tytöt.:))

garbo leikkis kyllä enenpi kisujen kanssa, mutta hyö ei garbon riehumisest tykkää ja hyppäävät uunin päälle turvaan, ja sieltä tiirailevat riehujaa

mie kävin eläkeläisten talolla ja siellä on yks hieno rouva . oon hänest joskus puhunu ristin hänet rimirouvaksi, hänel ko on hieno rimiturkki talvella.

hää on ruotsin kielinen,mutta puhhuu kyllä suomee.
hää jostain syystä ain minnuu päivittellee:)))

mie ko kerroin hänelle että minul on berhardilainen koira ja barbon hauskoja tekemissii, hää taas päivitteli ,härte gyytten, voi voi mite ison koiran olet hankkinu, ei sellanen sovi pienelle ihmiselle.

hää sano et se on niin, jotta vähän kouluja käyneet ihmiset hankkii aina ison koiran ja sivistynneet hankkii pienen.

ens kertaa mie hänelle intin vastaa, sanoin et toivo on sen ostant ja hää on käynt kouluja rakennusmestariksi asti.
hää ruotsiks vastas, enkä ymmärtänt mitä sano ja män menojaa.

eläimet rikastuttaa olemista, en luopuis näistä mistää hinnasta. toivottavast hyö pyyssyy terveennä ja miekii, että saahaa olla pitkää yhessä.

lapset pitäs saaha olla paljo eläimien kanssa.
jehu rakastaa ja kohtelee jo nyt hyvin eläimii. suukkoja vaa jakelee niille. kisut ei niin välitä mutta garbo tykkää jehusta paljo.

ei ennää pure vahinkossakaa, hää helläst hampailla vettää poikaa paianhelmasta.
minnuu on paljolla siunattu ko heiän kanssaa saan ellää.

rauhallista viikonloppuu kaikille toivoo lyyli

Kohtalo johdatti nälkäisen, metsässä ryvettyneen, takkuisen ja kirppuisen nuoren kissan eräänä iltana pihapiiriini.

Koirani ajoi sen puuhun, eikä polonen uskaltanut tulla koko yönä alas puusta, vaan surkeasti mourusi siellä korkealla oksalla vielä aamullakin, kun yritin maanitella sitä alas.

Ei auttanut kuin hakea pinosta pitkä lauta. Nousin isolle kivelle ylettyäkseni nostamaan laudan kissan tasolla vasten puun runkoa.

Seisoin kivellä pidellen lautaa pääni yläpuolella, lauta oli loivassa asennossa ja lopulta tuo nälkiintynyt karvakasa astelikin lautaa pitkin olkapäälleni.

Voi kuinka laiha se olikaan. Vain suuret tassut takkuisesta turkista erottuivat, sillä pitkän karvan joukossa oli takertuneita puiden oksia, pihkaa, heiniä ja mitä lie..

Kesy ja hellyyttä anova, sillä ei meinannut millään myöntyä jäämään pois sylistäni, pihavarastoon, jonne sitten laitoin sille tilkan
maitoa, vettä toiseen kuppiin, ja ihan muutaman kissan muron, sillä minulla oli toinenkin kissa.

Pesin kissan, kirput tuhosin, harjasin turkin kuntoon, madotin ja annoin ruokaa vähitellen, sillä kovin oli nälkiintynyt enkä uskaltanut mahan täydeltä ruokaa antaa.

Etsin kissan omistajaa, ajelin naapureissa kyselemässä, ilmoitin löytökissasta, vaan ei ilmaantunut omistajaa.
Niin jäi kissa taloksi.
Ensimmäisinä päivinä en päästänyt sitä huoneisiin sisälle, vaikka oma kissa kulki sisään ja ulos.
Lopulta kun tuo tulija pääsi asuntoon sisään, ei olisi mennyt ulos suurin surminkaan, ja huusi surkeana kun ulos kannoin.

Kissa on erittäin kaunis, Norjalainen metsäkissa rodultaan, ja hellyydenkipeä, mutta itsepäinenkin, ja arka toisaalta. Jos minulle tulee vieraita, kyllä kissa yleensä katoaa tarkkailemaan tilannetta taustalta.

Vain muutamat ystäväni se hyväksyy, tulee hieromaan jalkoihin ja rapsutettavaksi, mutta yleensä katselee jossain pihan kulmalla, tai on piilossa.

Kulkuri siis tuli taloon jo 14 vuotta sitten. On yhä pirteä pihan hiirien ja myyrien kauhu, joita se kantaa rappukivelle näyttääkseen, että "kyllä minä ruokani taas olen ansainnut".
Silloinen ja kaksi muuta kissaani ovat tänä aikana kohdanneet matkansa pään.
Kulkuri vain kehrää nytkin tuossa jaloissani.
Sitä en jätä, eikä se minua, vaikka lääkäri määräsi kotieläimet pois.

Ankat ja kalkkunat lähtivät, kissa jäi.

Minulla oli lemmikkinä ison iso kiinanruusu. Muutin jopa suurempaan asuntoon sen takia. Se eli ainakin 30 vuotta ja rehotti koko ajan. Hoidin sitä Substralilla ja uhkauksilla. - Sitten pari vuotta sitten oli iso remontti talossa. Se ei kestänyt sitä, vaan kuoli. Kiinanruusuhan ei siedä vetoa.

Uhkaukset muuten tehoavat kasveihin erinomaisesti. Minulla oli toinen kasvi, joka ei suostunut tekemään haaroja, vaan ainoastaan yhtä pitkää vartta parin vuoden ajan. Kerran sanoin sille: "Nyt lähden viikoksi lomalle, jos et ole palatessani haaroittunut heitän sinut roskikseen". Palatessani siinä oli 6 haaraa.

Eräänä kauniina aurinkoisena aamuna kauan, kauan sitten pihallani rapsutteli irtonainen kana kukkapenkissäni.
Sitten se päätti adoptoida minut emännäkseen ja jäi pihapiiriini. Jotain jyviä piti ostaa ja niitä heittelin.

Sitten se kana hävisi. Voi, voi taisi kettu syödä.

Kunnes asian jo kokonaan unohtaneena eräänä, jälleen aurinkoisena aamuna yllätys odotti oven takana. Kanaemo taapersi kokonainen armeija pikku tipuja perässään, ainakin toistakymmentä, laskea en ehtinyt.
Voi sitä ylpeää höyhenten pöyristelyä, jolla se emo aikaansaannoksensa näytille toi! Olin aivan otettu moisesta luottamuksesta. Perheeni siis ei kun kasvoi ja lujaa vauhtia.

Olen aina rakastanut kissoja,olin nuori sairaanhoito oppilas Englannissa,sairaalan portin edessa istui kaunis kissa, kutsuin sita:kiss,kiss,ohikulkeva mies vastasi,yes taalta tullaan olen heti valmis.
Englannissa katteja kutsutaa:bush,bush tai bushi bush.

Lapsuusaikaan meillä oli aina koira.

Suomen pystykorva, Vahti nimeltään. Oli se nimensä väärti,
ei meille tullut kukaan ilman ilmoitusta.
Kyllä isä monet postimiehen housut joutui ostamaan.

Se oli helppohoitoinen, ei viihtynyt sisällä kuin vain pistäytyi ja heti halusi takaisin ulos.
Vähäruokainen, kun sai sapuskansa, kaivoi sen oitis maahan piiloon ja
syöpötteli sitten omia aikojaan.
Liekö itsekään kaikkia kätköjänsä muistanut.

Meistä lapsista tykkäsi. Vaikka alle polvenkorkuisena sen turkkia kammalla selvittelin,
kärsi sen kiltisti, vasta kun tuuheaan häntään menin kammalla kiskomaan,
niin vaihtoi vaan ystävällismielisesti paikkaa.
Taisi olla liian innokas ja ponnekas kampaaja liikenteessä.