Jotain kerrottua ja

lehdestä poimittua

"Nils Gustafsson ”tunnustikin” päivää ennen vangitsemista

Muistikuvat:Tutkinnanjohtaja Tero Haapala kuuli kommentista heti tuoreeltaan

A Pekka Parantainen Bodominjärven kolmoissurman tutkintaa johtanut rikosylikomisario Tero Haapala on varma, että Nils Gustafsson tokaisi kuulustelijalleen niin sanotun tunnustuksen.

Se vain tuli eri päivänä kuin kaikki kuulustelut hoitanut rikosylikonstaapeli Markku Tuominen Espoon käräjäoikeudessa väitti.

Tunnustus kiistettiin Gustafssonin loppulausunnossa viime viikon torstaina.

Tuominen kävi todistamassa edellisellä viikolla. Silloin Gustafsson ei ollut varma, olisiko hän sanonut vangitsemisensa jälkeen ”tehty mikä tehty, 15 vuotta tuli”. Jos oli, hän epäili kommenttiaan pelkäksi huulenheitoksi.

Keskusrikospoliisissa on jäljitetty oikeudenkäynnin jälkeen ”tunnustuksen” oikeaa päivämäärää. Todennäköisimmältä tuntuu 1. huhtikuuta 2004.Tämä oli päivää ennen vangitsemisoikeudenkäyntiä.

Kyseisenä päivänä oli kaksi kuulustelua. Tuomisen muistaman mukaan hän saatteli ensimmäisen kuulustelun jälkeen Gustafssonin selliin, jossa tämä heittäytyi sängylle selälleen ja toi julki epäilyksensä seuraamuksista.

Tuominen kertoi asiasta jo samana päivänä ainakin Haapalalle, mahdollisesti muillekin tutkintaryhmän jäsenille. Haapala on täysin vakuuttunut, ettei Tuominen ole puhunut oikeudessa omiaan, vaan että tokaisu on todellakin lipsahtanut Gustafssonilta.

Haapala kiistää johtopäätöksen siitä, että ”tunnustus” olisi vankistanut Espoon käräjäoikeudessa seuraavana päivänä esitetyn vangitsemisvaatimuksen perusteluja.

”Tunnustus” ei ollut vangitsemisen peruste – Se ei ollut lainkaan peruste vangitsemiselle, eikä asiaa tietenkään edes mainittu käräjäoikeudessa, Haapala kertoo.

– Kyseessä oli tyypillinen yksittäinen tunnustus, jolle ei käytännössä voi juuri antaa arvoa, jos sitä ei muuten kyetä sitomaan juttuun.

– En osaa sanoa, miksi Tuominen toi asian julki oikeudessa. Hänellä oli siihen tietysti henkilökohtainen oikeus. Todistajan pitää myös kertoa kaikki, mikä voi asiaan vaikuttaa, ja kyllähän tällainen voi vaikuttaa, Haapala toteaa.

Tuominen myöntää sekoittaneensa päivät valmistautuessaan kotonaan oikeudenkäyntiin.

Muistikuvat saattoivat sekoittua vangitsemispäivään sen vuoksi, että vangitsemisesta olikin ehkä etukäteen puhetta Gustafssonin kanssa.

– Aamulla päätin kertoa Gustafssonin tokaisusta oikeudessa. Se on sinänsäkin merkittävä asia ja myös todistekokonaisuuden osa,Tuominen perustelee.

Gustafssonin asianajaja Riitta Leppiniemi ihmettelee päällimmäisenä sitä epäjohdonmukaisuutta, ettei puolitoista vuotta sitten tapahtuneeksi väitettyyn asiaan ole palattu jo aikaisemmin. Yhdessäkään kuulustelujen videonauhassa ei viitata tunnustukseen puolella sanalla.

Gustafssonille vaaditaan elinkautista rangaistusta kolmen ystävänsä murhaamisesta 45 vuotta sitten Bodominjärven rannalla.

Espoon käräjäoikeus antaa päätöksensä 7. lokakuuta.





Gustafssonin kujanjuoksu

29. 3. 2004 ¦ Nils Gustafsson ilmoittautuu pyynnöstä keskusrikospoliisissa Tikkurilassa. Aamupäivä kuluu alustavassa puhuttelussa. Ensimmäinen virallinen kuulustelu alkaa kello 14.06 ja päättyy kello 15.10. Tunnelma on leppoisa ja Gustafsson käyttäytyy rauhallisesti. Hänet otetaan kiinni kello 15.20.

30. 3. 2004 ¦ Kuulustelu alkaa kello 12.30. Gustafsson sanoo odottaneensa sitä koko aamun. – Vieläki syytetään, millä perusteella? hän kysyy. Kuulustelu päättyy kello 13.20.

Kello 13.56 Gustafsson pyytää, että kuulustelua jatketaan. – Tätä edelsi keskustelu, että sä haluaisit kertoa jotakin, mutta et muista, vai mikä oli tää sun...? rikosylikonstaapeli Markku Tuominen kysyy.

– Mä haluaisin kertoa kaikki, ne pimeätkin kohdat, mutta ei ne tuu täältä, ei sitt millään, vaikka kuinka koputat, Gustafsson sanoo. – Tossa oli äsken puhetta, että me ei voida sulle laittaa sanoja suuhun.

– Onko sulla näihin lisättävää? – Ei siin oo oikeestaan mitään lisättävää. – Onko mahdollista, että sä olisit voinut tehdä siellä telttaretkellä...jotain sellaista mistä et nyt voi puhua? – En oo tehny mitään semmosta...


1. 4. 2004 ¦ Kuulustelu alkaa kello 10.15 ja päättyy kello 10.55. Tuomisen muistaman mukaan Gustafsson laukaisi ”tunnustuksensa” julki tämän jälkeen.

Kymmenen minuuttia kestänyt toinen kuulustelu alkaa kello 16.30. ”Tunnustuksesta” ei puhuta halaistua sanaa. Tuominen kysäisee lopuksi, onko Gustafssonilla edelleen asioita, joista hän ei ole uskaltanut kertoa. Vastaus on, että hän uskaltaa kertoa kaiken, eikä pelkää mitään.

2. 4. 2004 ¦ Espoon käräjäoikeus vangitsee Gustafssonin. Seuraava kuulustelu on vasta 7. huhtikuuta 2004."

Aamulehti A 6 Perjantai 16. syyskuuta 2005

1

961

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muistaa

      ja juttu luistaa" - mutta söhlää päivämäärien ja ehkä vähän muunkin kanssa ja muistaa itse, mitä haluaa muistaa, tasan tarkkaan...

      Luotettavuus kuulopuheilla nolla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      72
      1106
    2. 64
      1062
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      61
      852
    4. 93
      827
    5. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      43
      687
    6. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      682
    7. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      50
      608
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      68
      582
    9. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      580
    10. Nainen joka haluaa miehen

      Näyttää sen selvästi. Hommaa minihameet, pitkät hiukset, laihduttaa ja on iloinen sekä aktiivinen.
      Ikävä
      79
      573
    Aihe