Minusta on yhä useammin alkanut tuntua siltä,että tuntemattomat ihmiset nauravat minulle ja puhuvat minusta.Kuulostaa varmaan oudolta.Kun taas alan järkeillä, niin eihän se niin voi olla,sillä eiväthän he tiedä nimeänikään, ja tuskinpa he edes kiinnittävät minuun mitään huomiota.Mutta kuitenkin olen erottavinaan heidän puheestaan oman nimeni.
Nykyään minun on vaikea liikkua ihmistenilmoilla,sillä usein minut valtaa painostava epätodellisuuden tunne.Kerrankin menin kauppaan ja kiinnitin huomiota myyjiin,jotka nauroivat.Ja minusta tuntui,että he nauroivat minulle.Siinä samassa minuun iski kai jonkinlainen paniikki,jonka takia lähdin samantien kaupasta pois...
Kotona ollessani pidän kaikki sälekaihtimet alhaalla,koska minusta tuntuu että naapurit vakoilevat minua.Asun kerrostalon alakerrassa,ja miltei ikkunani alla on lastenleikkipaikka.Kun joskus nukun päivisin, teen nimittäin välillä yövuoroja,niin minusta tuntuu että lastenleikkipaikalla olevat lapset "tulevat" seinästä läpi, ja siksi minun on vaikea saada nukutuksi.Ehkäpä asuntoni on vain hieman huonolla paikalla,kun melu kuuluu niin selkeästi ohuiden seinien läpi.Joskus minusta tuntuu että naapurin koira on sisällä asunnossani, olen jopa etsinyt sitä sieltä.Jokus taas tuntuu,että rappukäytävässä kolistelevat naapurit pyrkivät sisään,siksi olen hankkinut kunnon lukon ulko-oveeni. Kerran kasasin jopa tuoleja oven eteen ettei naapuri "tulisi" sisään...
En enää jaksa tätä,kun kaikki pienetkin äänet saavat minut kuvittelemaan kaikenlaista, ja arkinenkin elämä on alkanut tuntua hankalalta.Onneksi kukaan työpaikallani ei ole vielä huomannut tätä,sillä pelkään menettäväni työpaikkani tämän takia.Kun tapaan kavereitani,joita minulla luojan kiitos yhä on, niin pyrin käyttäytymään varsin normaalisti.Mutta pelkään etten pian enää kykene erottamaan normaalia käytöstä epänormaalista,siksi myös sosiaalinenelämäni on kärsinyt.Nykyään pyrin välttelemään myös julkisia kulkuneuvoja,joskus joudun kuitenkin niillä kulkemaan ,ja silloin otan aina walkmanit mukaan,jotten ahdistu ja ala kuvitella kaikenlaista ympärillä olevin ihmisten puheista...
Tarvitsisinkohan jotain lääkehoitoa tai terapiaa?Mitä tämä on?Tuntuuko jostain muustakin samalta?Olen suuresti kiitollinen, jos joku auttaa.
Nykyään minun on vaikea liikkua ihmistenilmoilla,sillä usein minut valtaa painostava epätodellisuuden tunne.Kerrankin menin kauppaan ja kiinnitin huomiota myyjiin,jotka nauroivat.Ja minusta tuntui,että he nauroivat minulle.Siinä samassa minuun iski kai jonkinlainen paniikki,jonka takia lähdin samantien kaupasta pois...
Kotona ollessani pidän kaikki sälekaihtimet alhaalla,koska minusta tuntuu että naapurit vakoilevat minua.Asun kerrostalon alakerrassa,ja miltei ikkunani alla on lastenleikkipaikka.Kun joskus nukun päivisin, teen nimittäin välillä yövuoroja,niin minusta tuntuu että lastenleikkipaikalla olevat lapset "tulevat" seinästä läpi, ja siksi minun on vaikea saada nukutuksi.Ehkäpä asuntoni on vain hieman huonolla paikalla,kun melu kuuluu niin selkeästi ohuiden seinien läpi.Joskus minusta tuntuu että naapurin koira on sisällä asunnossani, olen jopa etsinyt sitä sieltä.Jokus taas tuntuu,että rappukäytävässä kolistelevat naapurit pyrkivät sisään,siksi olen hankkinut kunnon lukon ulko-oveeni. Kerran kasasin jopa tuoleja oven eteen ettei naapuri "tulisi" sisään...
En enää jaksa tätä,kun kaikki pienetkin äänet saavat minut kuvittelemaan kaikenlaista, ja arkinenkin elämä on alkanut tuntua hankalalta.Onneksi kukaan työpaikallani ei ole vielä huomannut tätä,sillä pelkään menettäväni työpaikkani tämän takia.Kun tapaan kavereitani,joita minulla luojan kiitos yhä on, niin pyrin käyttäytymään varsin normaalisti.Mutta pelkään etten pian enää kykene erottamaan normaalia käytöstä epänormaalista,siksi myös sosiaalinenelämäni on kärsinyt.Nykyään pyrin välttelemään myös julkisia kulkuneuvoja,joskus joudun kuitenkin niillä kulkemaan ,ja silloin otan aina walkmanit mukaan,jotten ahdistu ja ala kuvitella kaikenlaista ympärillä olevin ihmisten puheista...
Tarvitsisinkohan jotain lääkehoitoa tai terapiaa?Mitä tämä on?Tuntuuko jostain muustakin samalta?Olen suuresti kiitollinen, jos joku auttaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaikki ihmiset ajoittain koemme pelon ja ahdistuksen tunteita jne. Sinun kohdallasi olisin hieman huolestunut ja hakisin apua. Se että minäkin joskus pelkään ja tunnen epävarmuuta muista ihmisistä, mutta tuo sinun toiminta on jo liikaa. Olet ruvennut jo käytännössä toimimaan: esteitä oven eteen, sälekaihtimet kiinni, kuulokkeet korvilla jne., olet eristäytymässä kovaa vauhtia.
Nyt olet tainnut mennä jo liian pitkälle ja elämäsi on saanut uuden negtiivisen käänteen, olet ajautumassa omaan vankilaasi. Tuosta ei ole suunta kuin alaspäin; lisää barrikadeja uhkillesi. Olet rajoittanut elämääsi suurilla muutoksilla ja tunnet todella suurta ahdistusta peloistasi, ettei kyse olisi jo harhoista... Nyt reippaasti lekuriin ja puhumaan asiat puhki. Saat sitä kautta vapauden noista esteistä ja peloista, jotka olet itsellesi kasannut.
Muista että muut ihmiset eivät ole uhka sinulle vaan sinä itse olet valinnut heidät uhkiksi! Ymmärrän että em. mainittu kuulostaa epätodelliselta ja tunteesi on todellinen sinulle. Et varmaan tässä tilanteessa ymmärrä, mutta ihmiset ympärilläsi eivät TODELLAKAAN vainoa sinua, tarvitset apua päästäksesi peloista pois.
Se mitä sanoit ystävistäsi ja siitä että heidän läsnäollessa yrität vaikuttaa normaalilta. Hyvä, sillä nyt totesit itsekin että touhusi eivät sinusta itsestäkään oikein vaikuta oikeilta, häpeät sitä.
larkkua huuleen niin johan auttaa. tolleen mullakin alkoi mt-ongelmat. perus paranoiaa, voi pahentua.
larkuista on kait aikoja sitten jo päästy. Uudempia lääkkeitä käytetään. Larkku (klorproman) ei kait ole ensisijainen lääke enää missään.
Mulla on aivan samoja ongelmia ja käyn terapiassa..Tuntuu että koulussa, kaupassa ja muualla kaikki kattoo just mua ja puhuu just musta jotain pahaa.Tiedän järjelläni, et asia ei oikeasti ole niin mut tunteille ei voi mitään.Olen itse tiedostanut itsessäni sen syyn tälle, et haluisin et kaikki pitäis musta tai siis pelkään, et mua inhotaan ja mun selän takana puhutaan musta pahaa.Et mua ei hyväksytä.olen liian kiltti, enkä halua loukata ketään.Ahdistaa välillä aivan sairaasti, enkä pysty keskittymään. Totuus kuitenkin on et ihmisillä on ihan tarpeeks miettimist omis elämissään, enkä mä ainakaan jos katon jotain ihmistä joka kävelee mun ohi ala puhumaan siitä jotain tai nauramaan.Varsinkaan jos se on joku tuntematon..Se auttaa et meet rohkeesti ulos ja pidät yhteyttä ystäviis ja lähdet kotoa, vaiks kuin pahalta tuntus.Mitä enemmän eristäydyt, sitä vaikeemmaks menee..Mulla on kausia, jolloin on just tollanen olo ku sulla ja sit taas kausia ku menee hyvin.Pitää myös muistaa et toi on aika yleistä, siitä ei vaan paljon puhuta, ku ei kehdata.Sä selviät ja se menee ohi.Tääl on kohtalotovereita yllättävän paljon!Se johtuu itsetunnon ja -varmuuden puutteesta ja menee ohi kun menet rohkeasti tilanteisiin elämässä etkä pelkää.Ja jos ei mee ohi, mene juttelemaan ammattiauttajan kanssa!Tsemppiä sulle!=)