Aurat

Moi!
Onko kellään ollut auroja kaksi kertaa saman päivän aikana?
Mulla oli eilen ensimmäistä kertaa ensin aamulla kun silmät avasin ja sitten myöhään illalla ennen puolta yöta uudestaan.
Molemmilla kerroilla otin panadol zapit 1000mg eikä pahaa särkyä tällä kertaa tullut onneksi.
Muutenkin mulla on nyt ollut viikon sisällä viisi aurallista migreenikohtausta ikävää!
Varasin ajan neurologille jonka sain kuukauden päähän.
Toivon tämän tihentyneen kohtausmäärän johtuvan vain raskauden jälkeisetä hormooniheittelystä,onko tästä kellään kokemuksia?
Synnytin puoli vuotta sitten ja sen jälkeen kohtaukset ovat lisääntyneet.
2574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itselläni ilmaantuu silloin tällöin aura, joka on sahalaitainen välkehtivä kuvio toisessa tai molemmissa silmissä. Aura kestää noin 20-30 minuuttia. Päänsärkyä ei aura jälkeen tule koskaan. Luin jostain kirjasta, että tällainen olisi ns. epätyypillinen migreeni (migreeni ilman päänsärkyä).

Äänestä

minulla on ollut samana päivänä kaksi kertaa auroja.
Minulla esiintyy kohtauksia toisinaan tiheään,joskus menee pitkiä aikoja ilman kohtauksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sarppa kirjoitti:

Moi!
Onko kellään ollut auroja kaksi kertaa saman päivän aikana?
Mulla oli eilen ensimmäistä kertaa ensin aamulla kun silmät avasin ja sitten myöhään illalla ennen puolta yöta uudestaan.
Molemmilla kerroilla otin panadol zapit 1000mg eikä pahaa särkyä tällä kertaa tullut onneksi.
Muutenkin mulla on nyt ollut viikon sisällä viisi aurallista migreenikohtausta ikävää!
Varasin ajan neurologille jonka sain kuukauden päähän.
Toivon tämän tihentyneen kohtausmäärän johtuvan vain raskauden jälkeisetä hormooniheittelystä,onko tästä kellään kokemuksia?
Synnytin puoli vuotta sitten ja sen jälkeen kohtaukset ovat lisääntyneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu