kaikille islamissa syrjintää kokeneille ja muslimimiesten hyväksikäyttämille siskoille jotka myös tarvitsevat tukea uskonnolliselle kehitykselleen.
Mikään niin huono idea ei myöskään olisi tässä lokeroituneessa(kuulostaa pahalta mutta sitähän se jo on vaikkei pitäisi) suomalaisessa islamilaisessa yhteisössä että myös suomalaisilla muslimeilla olisi oma piirinsä joka tukisi vain suomalaisia muslimeja erotilanteissa, islamilaisissa kysymyksissä ja esim. lahjoitusvaroin myös taloudellisestikin ja fyysisesti jos mahdollista.
Suomihan on jo tuki ja vertais ryhmien ym. luvattu puutarha osaamista on vaan onko halua.
Toinen juttu on et eihän ne miehet päästä mukaan sellaiseen arveluttavaan toimintaan jota pyörittää suomalaiset oppimattomat henkilöt.Ja toinen ikävä juttu on että siskot on niin pirullisen epäluuloisia ja kateellisia että se ei onnistuis senkään takia.Kyräiltäs vapaita ja eronneita siskoja ovatko nappaamassa toisen vaimon paikan tai ex-miehen.Tai muutenkin jo huonossa omakuvassa waswaas tekisi töitä hasadin nimissä.
Olisiko kellään siskolla todella kiinnostusta tälläiseen?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.