kaksinaamainen

Moi!


Kauan aikaa luulin olevani horoskooppimerkiltäni härkä. tai niin mulle sanottiin, olen syntynyt 21.5. Yksi perheenjäsenistäni on myös härkä, ja minua verrattiin useasti häneen, kuinka samanlaisia me olemmekaan. Tunsin itseni kuitenkin hyvin erilaiseksi.

Myöhemmin minulle selvisi että olenkin kaksonen. ja se osui kuin nappi silmään. Vaikka en uskokaan iltapäivälehtien horoskooppeihin (kukapa uskoisi), niin jotain totta niissä täytyy olla. Itselleni tuli ainakin valtaisi helpotus huomatessani olleeni oikeassa.

Olisi kiva kulla ihmisten määritelmiä kaksosista. Millaisia me olemma, miten ihmiset meidät kokevat?
2231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

horoskooppeihin uskovat huvittaviksi typeryksiksi.

Äänestä

Kaksoset vaikuttaisivat olevan vilkkaita ja tiedonhaluisia yksilöitä. Huonoa heissä on tietynlainen pinnallisuus, ja hyvää se että heidän kanssaan on aina hauskaa, eikä tule aika pitkäksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uudesti syntynyt kirjoitti:

Moi!


Kauan aikaa luulin olevani horoskooppimerkiltäni härkä. tai niin mulle sanottiin, olen syntynyt 21.5. Yksi perheenjäsenistäni on myös härkä, ja minua verrattiin useasti häneen, kuinka samanlaisia me olemmekaan. Tunsin itseni kuitenkin hyvin erilaiseksi.

Myöhemmin minulle selvisi että olenkin kaksonen. ja se osui kuin nappi silmään. Vaikka en uskokaan iltapäivälehtien horoskooppeihin (kukapa uskoisi), niin jotain totta niissä täytyy olla. Itselleni tuli ainakin valtaisi helpotus huomatessani olleeni oikeassa.

Olisi kiva kulla ihmisten määritelmiä kaksosista. Millaisia me olemma, miten ihmiset meidät kokevat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu