Tervehdys!
Nyt olisi ongelma. Olen ihastunut erääseen taitoluistelija tyttöön. Tarina alkaa jo ylä-asteelta. Ensimmäisenä päivänä kun koulumme alkoi (siis jo 7.luokalla), näin hänet ja hän olikin kaunein tyttö jonka olen koskaan nähnyt yhä. Ylä-asteella meillä meni hyvin, emme olleet missään vaiheessa kuitenkaan muuta kuin hyviä ystäviä. Keskustelimme välituntisin ja pidimme hauskaa. Nyt siitä on kulunut jo kohta kolme vuotta kun viimeksi olemme keskustelleet. Niinpä olen jo abi ja sama tyttö vain kaikki päivät vain mielessä. Välillä yritin aktiivisesti unohtaa hänet koska hän oli varattu. En voi ymmärrä kun kukaan muu tyttö ei säväytä hänen jälkeen yhtään, vaikka maailma on täynnä kauniita tyttöjä. Esim. olin englannissa jossa tapasin erään saksalaisen tytön, meillä meni hyvin ja oli mukavaa mutta kun siitä puuttui se jokin!!! Olemme olleet tämän taitoluistelija tytön kanssa yhteydessä silloin tällöin aina tekstiviestin välityksellä. Hänelle on käynyt ikävästi, hänen poikaystävänsä jätti hänet. Niinpä viimeaikoina olemme lähetelleet tekstiviestejä hieman useammin, vastaukset häneltä ovat ihania. Voisin uskoa viettää hänen kanssa loppuelämäni, hän on aivan mahtava: älykäs, kaunis, sosiaalinen…
Mutta mitä tehdä? Kokonaisuutta ei ainakaan helpota se että olen tyttöjen suhteen aika ujo, enkä missään nimessä halua ns. yhdenyön juttuja. Kertokaa nyt hyvät iskuvinkit ja se kuinka pääsen ujouden yli? Missä meidän olisi hyvä tutustua? Olen ajatellut että vien hänet perinteisesti elokuviin ja sieltä syömään. Kaiken hulluinta on se että meillä ei ole välimatkaa kuin vain noin 20km! APUA!
PS. niin ja en halua häntä missään nimessä vain seksin tähden, hän on niin mahtava että kun näen hänet vaatteet päällä jalat on ihan tohjona!

Vastaukset 2
Vanhimmat
noh, tosin minä pidän enemmän että kävellän jossain ja jutellaan ja sitten mennään vaikka kahville ja muuta sillä silloin on nopein tapa tutustua ja sitä juuri tarvitaan alussa että ujous katoaa. jos tyttö todella lähettelee sinuklle viestejä ja on kiinnostunut niin totta ihmeessä pyydät häntä jonnekin. sen voi kysyä ihan yksinkertaisesti vain että "koska sinulla olsi aikaa, olisi kiva mennä kävelemään jonnekin ja jutella" sitten voitte mennä kahville sieltä. ehkä jos sanot sen kuin ystävänä ja sitten kehität juttua eteenpäin :) eli et kerro niiden olevan oikeat treffit sillä jos tyttö on juurio eronnut poikaystävästään hän saattaisi hiukan perääntyä jos pitäisi taas alkaa panostaa johonkin. ja muutenkin leffateatterissa ollaan hiljaa ja istutaan vain, joten eikö olisi kiva jutella ensimmäisellä kerralla? sitten myöhemmin voitte mennä leffaan. ja voittehan te mennä eka syömään ja sit kahville jonnekin muualle ;) Olen varma, että hän tykkäisi ideasta, sillä on kiva kun joku välittää sen jälkeenkun suhde on loppunut. tässä on vain mun mielipiteet, äläkä epäile yhtään että ideasi olisi huono, todella moni pyytää ihmisiä treffeille ja sen on ihan yleinen juttu, joten älä ujostele yhtään :) mikä voisi mennä pieleen, hyvästä seurastahan siinä on kyse. tsemppiä kyllä sä uskallat jos et mieti sitä niin että sun pitäisi näyttää sille jotain tai onnistua jotenkin. tässä mun mielipide, kiva jos auttoi edes hiukan :P
ei kannata. Sen voi moni kokemuksesta kertoa. Se on sitten jälkeenpäin ikävää, kun on päästänyt käsistään sellaisen ihmisen, jota kohtaan tuntee niin paljon.