Ajattelin kertoa oman tarinani josko siitä olisi apua jollekkin...
Tein raskaustestin heinäkuussa 2005. Se näytti positiivista. Tunteet heittelivät laidasta laitaan, mutta päällimmäisenä oli ilo ja onnellisuus. Minusta tulee äiti!
Raskaus alkoi ihan hyvin, mitä nyt oli hieman pahoinvointia pitkin päivää.
Söin jääpaloja, kun ne maistuivat niin hyvälle. =)
Raskausviikolla 8, kaikki tunteet loppuivat kuin seinään. Ei pahoinvointia, ei himoa jääpaloihin, ei mitään. Sanoinkin miehelleni että ei tunnu miltään, kun hän kyseli vointiani. Ajattelin vaan että kai se on normaalia kun raskaus etenee. Mutta takaraivossa oli kuitenkin pieni pelko. Koska en vuotanut, ajattelin että kaikki on kunnossa.
Kunnes rv.11 aloin illalla vuotamaan hieman. Ajattelin vaan että katsotaan huomiseen. Seuraavana päivänä vuoto jatkui, joten soitin neuvolaan. Sieltä sain siirron sairaalaan, jossa todettiin sikiön menehtyneen viikolla 8.
Maailma romahti. Sain töistä vapaata 2 viikkoa.
Sinä aikana kävin psykologisia keskusteluja itseni kanssa. Se auttoi. Toistin päähäni että vika ei ole minussa, vaan vauvalla ei ollut kaikki hyvin. Luonto hoitaa tehtävänsä. Ja että ehkä minua ei vielä ole tarkoitettu äidiksi.
Nyt on jo paremmat fiilikset, mutta pelottaa uusi mahdollinen raskaus; mitä jos taas...
Mutta en aio antaa pelolle valtaa...
Tein raskaustestin heinäkuussa 2005. Se näytti positiivista. Tunteet heittelivät laidasta laitaan, mutta päällimmäisenä oli ilo ja onnellisuus. Minusta tulee äiti!
Raskaus alkoi ihan hyvin, mitä nyt oli hieman pahoinvointia pitkin päivää.
Söin jääpaloja, kun ne maistuivat niin hyvälle. =)
Raskausviikolla 8, kaikki tunteet loppuivat kuin seinään. Ei pahoinvointia, ei himoa jääpaloihin, ei mitään. Sanoinkin miehelleni että ei tunnu miltään, kun hän kyseli vointiani. Ajattelin vaan että kai se on normaalia kun raskaus etenee. Mutta takaraivossa oli kuitenkin pieni pelko. Koska en vuotanut, ajattelin että kaikki on kunnossa.
Kunnes rv.11 aloin illalla vuotamaan hieman. Ajattelin vaan että katsotaan huomiseen. Seuraavana päivänä vuoto jatkui, joten soitin neuvolaan. Sieltä sain siirron sairaalaan, jossa todettiin sikiön menehtyneen viikolla 8.
Maailma romahti. Sain töistä vapaata 2 viikkoa.
Sinä aikana kävin psykologisia keskusteluja itseni kanssa. Se auttoi. Toistin päähäni että vika ei ole minussa, vaan vauvalla ei ollut kaikki hyvin. Luonto hoitaa tehtävänsä. Ja että ehkä minua ei vielä ole tarkoitettu äidiksi.
Nyt on jo paremmat fiilikset, mutta pelottaa uusi mahdollinen raskaus; mitä jos taas...
Mutta en aio antaa pelolle valtaa...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ymmärrän hyvin, et keskenmenon jälkeen uus raskaus pelottaa -onhan se kuitenkin niin kova isku, eikä sellasta haluais kokea uudestaan. Mut hyvä, ettet anna sen kuitenkaan estää itseäsi!
Tottahan on, että varsinkin naisten ensimmäisistä raskauksista suurin osa menee kesken, millä ei ole mitään vaikutusta seuraavaan raskauteen :)
Onnea yritykselle!