Minulla näin

Ajattelin kertoa oman tarinani josko siitä olisi apua jollekkin...
Tein raskaustestin heinäkuussa 2005. Se näytti positiivista. Tunteet heittelivät laidasta laitaan, mutta päällimmäisenä oli ilo ja onnellisuus. Minusta tulee äiti!
Raskaus alkoi ihan hyvin, mitä nyt oli hieman pahoinvointia pitkin päivää.
Söin jääpaloja, kun ne maistuivat niin hyvälle. =)
Raskausviikolla 8, kaikki tunteet loppuivat kuin seinään. Ei pahoinvointia, ei himoa jääpaloihin, ei mitään. Sanoinkin miehelleni että ei tunnu miltään, kun hän kyseli vointiani. Ajattelin vaan että kai se on normaalia kun raskaus etenee. Mutta takaraivossa oli kuitenkin pieni pelko. Koska en vuotanut, ajattelin että kaikki on kunnossa.
Kunnes rv.11 aloin illalla vuotamaan hieman. Ajattelin vaan että katsotaan huomiseen. Seuraavana päivänä vuoto jatkui, joten soitin neuvolaan. Sieltä sain siirron sairaalaan, jossa todettiin sikiön menehtyneen viikolla 8.
Maailma romahti. Sain töistä vapaata 2 viikkoa.
Sinä aikana kävin psykologisia keskusteluja itseni kanssa. Se auttoi. Toistin päähäni että vika ei ole minussa, vaan vauvalla ei ollut kaikki hyvin. Luonto hoitaa tehtävänsä. Ja että ehkä minua ei vielä ole tarkoitettu äidiksi.

Nyt on jo paremmat fiilikset, mutta pelottaa uusi mahdollinen raskaus; mitä jos taas...
Mutta en aio antaa pelolle valtaa...
1629
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ymmärrän hyvin, et keskenmenon jälkeen uus raskaus pelottaa -onhan se kuitenkin niin kova isku, eikä sellasta haluais kokea uudestaan. Mut hyvä, ettet anna sen kuitenkaan estää itseäsi!

Tottahan on, että varsinkin naisten ensimmäisistä raskauksista suurin osa menee kesken, millä ei ole mitään vaikutusta seuraavaan raskauteen :)

Onnea yritykselle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Henna kirjoitti:

Ajattelin kertoa oman tarinani josko siitä olisi apua jollekkin...
Tein raskaustestin heinäkuussa 2005. Se näytti positiivista. Tunteet heittelivät laidasta laitaan, mutta päällimmäisenä oli ilo ja onnellisuus. Minusta tulee äiti!
Raskaus alkoi ihan hyvin, mitä nyt oli hieman pahoinvointia pitkin päivää.
Söin jääpaloja, kun ne maistuivat niin hyvälle. =)
Raskausviikolla 8, kaikki tunteet loppuivat kuin seinään. Ei pahoinvointia, ei himoa jääpaloihin, ei mitään. Sanoinkin miehelleni että ei tunnu miltään, kun hän kyseli vointiani. Ajattelin vaan että kai se on normaalia kun raskaus etenee. Mutta takaraivossa oli kuitenkin pieni pelko. Koska en vuotanut, ajattelin että kaikki on kunnossa.
Kunnes rv.11 aloin illalla vuotamaan hieman. Ajattelin vaan että katsotaan huomiseen. Seuraavana päivänä vuoto jatkui, joten soitin neuvolaan. Sieltä sain siirron sairaalaan, jossa todettiin sikiön menehtyneen viikolla 8.
Maailma romahti. Sain töistä vapaata 2 viikkoa.
Sinä aikana kävin psykologisia keskusteluja itseni kanssa. Se auttoi. Toistin päähäni että vika ei ole minussa, vaan vauvalla ei ollut kaikki hyvin. Luonto hoitaa tehtävänsä. Ja että ehkä minua ei vielä ole tarkoitettu äidiksi.

Nyt on jo paremmat fiilikset, mutta pelottaa uusi mahdollinen raskaus; mitä jos taas...
Mutta en aio antaa pelolle valtaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu