Turkissa tarjoiltiin aina ennen ateriaa hyvää ohutta lämmintä leipää jonka nimi oli lavash tai jotain sinneppäin.Tietääkö kukaan sen valmistus ohjetta olisi mukava tehdä sitä kotona.
Turkkilainen leipä?
7
2260
Vastaukset
- valmistat
(Löytyi aiemmasta keskusteluketjusta, kun googletin eli tämä ei ole minun omaa aikaansaannostani)
Lavash
3 dl vettä
12 dl grahamjauhoa
1 tl suolaa
Vaivataan taikinaksi, joka on hiukan kiiltävää ja hyvin kimmoisaa, kaulitaan piirakkapulikalla karjalanpiirakkakuoren paksuisiksi ja kokoisiksi pyörylöiksi (8-12 tästä annoksesta, luulisin) ja paistetaan hyvin kuumassa uunissa (275°) 3 min.- koais
Ja sitten kun vielä tekee itse tai ostaa joitakin hyviä dippi-kastikkeita niin a vot! :)
- lavashekmegi
Voihan sitä kokeilla, mutta ei tule samanlaista. Jauhot on täällä erilaisia eikä grahamjauhotkaan vastaa sikäläisiä vehnäjauhoja. Epäilen myös ohjeen neste-jauhosuhdetta. Taitaa tulla niin tiukka taikina, ettei enää onnistu kaavilointikaan. Turkkilaisista ohjeista suoraan käännetyt ohjeet eivät yleensä toimi siksi, että jauhot ja sokeri ovat erilaisia ja mitat eivät ole samoja. Näitä asioita kääntäjä ei yleensä hokaa. Toki desi on desi, mutta esim. teelusikat ei enää olekaan sama asiat.
Paistaminen on kanssa sähköuunissa onnenkaupaa. Oikeesti tarvitaan kyllä kuumuutta, mutta pitäis olla jokin kupera paistoalusta ja avotuli. - Irkku
lavashekmegi kirjoitti:
Voihan sitä kokeilla, mutta ei tule samanlaista. Jauhot on täällä erilaisia eikä grahamjauhotkaan vastaa sikäläisiä vehnäjauhoja. Epäilen myös ohjeen neste-jauhosuhdetta. Taitaa tulla niin tiukka taikina, ettei enää onnistu kaavilointikaan. Turkkilaisista ohjeista suoraan käännetyt ohjeet eivät yleensä toimi siksi, että jauhot ja sokeri ovat erilaisia ja mitat eivät ole samoja. Näitä asioita kääntäjä ei yleensä hokaa. Toki desi on desi, mutta esim. teelusikat ei enää olekaan sama asiat.
Paistaminen on kanssa sähköuunissa onnenkaupaa. Oikeesti tarvitaan kyllä kuumuutta, mutta pitäis olla jokin kupera paistoalusta ja avotuli.Mielestäni tuo ei ole oikea ohje. Marmariksessa tarjoilija kertoi ohjeen ja olisin saanut opetella sen teon heidän kanssaan, mutta en sit kerenny. Ja ainakin siihen ohjeeseen tuli jogurttiakin...
- Minä
keliakiaa sairastava syödä sitä leipää..?
- Mirjami
sanoisin että haloo...
leipä tehdään vehnäjauhoista. Eli jos onnistut saamaan/tekemään ko. leivän gluteiinittomasta jauhosta niin siinä tapauksessa, kyllä.
- en osaa
laittaa kun lavash tehdään näppituntumalla. Ei välttämättä onnistu suomen jauhoilla... Maitoa vähän, vehnäjauhoja, hiivaa, suolaa, sokeria. Päälle ennen uuniin laittoa jogurttia mihin on sekoitettu keltuainen ja sesamin siemeniä. Ohje on turkkilaiselta kokilta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663342Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433147Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1182546- 432528
- 311943
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271840- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851455- 391320
- 821179