Miksi ihmiset uskovat ihmisten itse suunnittelemia uskontoja kuten: marttin lutherin,lestadiuksen tai kenenkään muun ihmisen keksimiä uskontoja. Uskonto on raamatussa ja nykyään eri lahkot muovaavat raamatun omiin oppeihinsa sopiviksi:raamatussa varoitetaan muuttamasta sanaakaan tai jumala rankaisee. eikö jumala nimen omaan varoittanut vääristä profeetoista.
uskonto
suupaltti
4311
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
palttua vääntää suustasi täällä? Kirjoitat tosiaan ihan palturia. Et tiedä raamatusta mitään. Siellä on ennustettu Lutherista ja Laestadiuksesta. Mitä he ovat mielestäsi opettaneet väärin raamatun vastaisesti?
Kirjoitit, että taivaaseen pääsee vain 144 000 ihmistä. Raamattu kertoo kuitenkin:
Ilm.7:9. Sen jälkeen näin minä, ja katso, suuri joukko, jota ei yksikään lukea taitanut, kaikista pakanoista, ja sukukunnista, ja kansoista ja kielistä, seisovan istuimen edessä ja Karitsan edessä, valkeilla vaatteilla puetetut, ja palmut heidän käsissänsä.
10. Ja he huusivat suurella äänellä, sanoen: autuus olkoon meidän Jumalallemme, joka istuimella istuu, ja Karitsalle!
11. Ja kaikki enkelit seisoivat ympäri istuinta, ja vanhimpia, ja neljää eläintä, ja lankesivat kasvoillensa istuimen eteen, kumarsivat ja rukoilivat Jumalaa,
12. Sanoen: amen! Siunaus, ja ylistys, ja viisaus, ja kiitos, ja kunnia, ja voima, ja väkevyys olkoon meidän Jumalallemme ijankaikkisesta ijankaikkiseen. Amen!
13. Ja yksi vanhimmista vastasi ja sanoi minulle: kutka nämät valkeilla vaatteilla puetetut ovat, ja kusta he tulleet ovat?
14. Ja minä sanoin hänelle: herra, sinäpä sen tiedät. Ja hän sanoi minulle: nämät ovat ne, jotka suuresta vaivasta tulivat, ja he ovat vaatteensa pesseet ja ovat vaatteensa Karitsan veressä valaisseet.
Väitit myös:" Mitään oikeasti tulista järveä ei olekkaan." Vastaan samoilla raamatun sanoilla, kuin jo vastasin, mutta et ehkä lukenut, tai et ymmärrä lukemaasi.
12. Ja minä näin kuolleet, sekä pienet että suuret, seisovan Jumalan kasvoin edessä, ja kirjat avattiin, ja toinen kirja avattiin, joka on elämän, ja kuolleet tuomittiin niistä, mitkä kirjoissa kirjoitetut olivat, töittensä jälkeen.
13. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka hänessä olivat, ja kuolema ja helvetti antoi ne kuolleet, jotka heissä olivat: ja ne tuomittiin jokainen töittensä jälkeen.
14. Ja kuolema ja helvetti heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema.
15. Ja joka ei löydetty elämän kirjassa kirjoitetuksi, se heitettiin tuliseen järveen.
Perivät MAAN. Eivät taivasta koska jumala on aina oikeassa,jumala alun perin lupasi ikuisen elämän maan päällä, jos näin ei tulisi ikinä olemaan jumala olisi erehtynyt. Suurijoukko elää maassa ja pieni taivaassa. (TÄYTYY MYÖNTÄÄ VÄÄNNÄN PALTTUA MUILLAKIN PALSTOILLA JA KYSEEN ALAISTAN ASIOITA VAIKKA USKOISIN NIIHIN ITSEKIN IHMINEN VOI AINA EREHTYÄ.)
Tässä sinulle Jeesuksen esittämä armonjärjestys eli autuudentie.
Matteuksen Evankeliumi 5
1. Mutta kuin hän näki kansan, astui hän ylös vuorelle, ja kuin hän oli istunut, tulivat hänen opetuslapsensa hänen tykönsä.
2. Niin hän avasi suunsa, opetti heitä ja sanoi:
3. Autuaat ovat hengellisesti vaivaiset; sillä heidän on taivaan valtakunta.
4. Autuaat ovat murheelliset; sillä he saavat lohdutuksen.
5. Autuaat ovat siviät; sillä he saavat maan periä.
6. Autuaat ovat, jotka isoovat ja janoovat vanhurskautta; sillä he ravitaan.
7. Autuaat ovat laupiaat; sillä he saavat laupiuden.
8. Autuaat ovat puhtaat sydämestä; sillä he saavat nähdä Jumalan.
9. Autuaat ovat rauhan tekiät; sillä ne pitää Jumalan pojiksi kutsuttaman.
10. Autuaat ovat, jotka vanhurskauden tähden vainotaan; sillä heidän on taivaan valtakunta.
11. Autuaat olette te, kuin he pilkkaavat ja vainoovat teitä, ja puhuvat kaikkinaista pahuutta teitä vastaan, valhetellen minun tähteni.
saavat periä MAAN .harvat pääsee taivaaseen,ei edes Johannes kastaja koska raamatussa sanotaan: vähäisinkin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän. On pieni joukko jotka menevät taivaseen he ovat sydämmestään puhtaita, mutta suuri valkopukuisten joukko tulee elämään maan päällä,miksi muuten edes luoda uudet taivaat ja uusi MAA.