Hei!
Mulle puhkesi vitiligo salamannopeasti tänä kesänä ja vaaleita läikkiä on erityisesti käsivarsissa ja vatsassa. Kasvot on vielä säästyneet. Kuitenkin leviää pikkuhiljaa myös reisissä.
Olen onneksi vaaleaihoinen, mutta ruskettunut kyllä. Täplät siis näkyy jonkin verran.
En tiedä mikä vitiligon aiheuttaa, varmaan stressillä joku osatekijä. Olen aika helposti stressaantuvaa tyyppiä ja jännittäjä. Korkeakouluopinnot loppusuoralla joten stressiä tulee ehkä siitäkin. Lisäksi tänä vuonna oli vakava sairastuminen lähipiirissä.
Ilman sen kummempia lääkärissä käyntejä tilasin juuri Dermabestin Novitil-voidetta Kanadasta ja nyt odottelen sen saapuvan.
Aloitan voiteen käytön kotona uv-lampun kanssa ohjeiden mukaan. Lisäksi syön b-vitamiinitabletteja ja porkkanoita. En tiedä onko apua...
Haluaisin kuulla kaikki vinkit mitä voisin tehdä mm. vitamiinit sekä te jotka olette käyttäneet Dermabestia, että onko se auttanut ja miten olette käyttäneet sitä.
Kiitos!
Mulle puhkesi vitiligo salamannopeasti tänä kesänä ja vaaleita läikkiä on erityisesti käsivarsissa ja vatsassa. Kasvot on vielä säästyneet. Kuitenkin leviää pikkuhiljaa myös reisissä.
Olen onneksi vaaleaihoinen, mutta ruskettunut kyllä. Täplät siis näkyy jonkin verran.
En tiedä mikä vitiligon aiheuttaa, varmaan stressillä joku osatekijä. Olen aika helposti stressaantuvaa tyyppiä ja jännittäjä. Korkeakouluopinnot loppusuoralla joten stressiä tulee ehkä siitäkin. Lisäksi tänä vuonna oli vakava sairastuminen lähipiirissä.
Ilman sen kummempia lääkärissä käyntejä tilasin juuri Dermabestin Novitil-voidetta Kanadasta ja nyt odottelen sen saapuvan.
Aloitan voiteen käytön kotona uv-lampun kanssa ohjeiden mukaan. Lisäksi syön b-vitamiinitabletteja ja porkkanoita. En tiedä onko apua...
Haluaisin kuulla kaikki vinkit mitä voisin tehdä mm. vitamiinit sekä te jotka olette käyttäneet Dermabestia, että onko se auttanut ja miten olette käyttäneet sitä.
Kiitos!
Vastaukset 31
Vanhimmat
Ostin myöskin Novitil-voidetta mutta omalla kohdallani se ei ole vaikuttanut millään lailla. Mielenkiintoista olisikin kuulla mikä vaikutus sillä on uv-lampun kanssa yhdessä käytettynä, vaikka jokaiseen se tietenkin vaikuttaa eri tavalla. Mistä muuten ostit lampun ja oliko kallis? Onko se nimenomaan uvb-lamppu vitiligon hoitoa varten? Talvikuukausia ajatellen voisi olla hyvä laite hankkia.
Harmi jos voide ei ole sinulla vielä auttanut. Olen niin toiveikas sen suhteen omalla kohdallani.
Sen uv-lampun löysin mummon vintiltä ja se on jo aika vanha. Sellainen pöydällä pidettävä aika pienikokoinen. Kuitenkin sitä on käytetty uv-säteiden saamiseen ja ruskettumiseen, joten kyllä se on tyhjää parempi. Valo on ainakin tosi kirkas ja lämmin.
Miten olet tähän asti Novitilia käyttänyt? Oletko käyttänyt lisäksi jotain muita voiteita peittämään täpliä tai onko sulla jotain vinkkejä mitä kannattaisi tehdä "taudin" eteen?
Varsinkin tuoreisiin täpliin hoidot tehoavat huomattavasti paremmin eli toivon mukaan sinulla kohdallasi näin olisikin.
Olen yrittänyt "kaikkea" ilman mitään vaikutusta... kannattaakin säilyttää positiivinen asenne eikä masentua vaikka ei parannusta kuulukaan - silloinhan se vasta lisääntyykin :)
Kuinka vanhoja omat läiskäsi ovat ja missä päin sijaitsevat (pään alueelta läiskien pitäisi kadota kaikkein helpoiten, jaloista yms. taas hieman hitaammin), kuinka kauan olet käyttänyt dermabestiä? kiitos.
Vitiligoa mulla on ollut n. 12 vuotta, kasvoissa sitä ei kuitenkaan ole missä tosiaan parannusta todennäköisimmin voisi tapahtua. Käytin Novitilia pari kuukautta, en kuitenkaan aina säännöllisesti. Olisikin hauska kuulla jos se olisi jollakin tehonnut. Hieman masentavaa kun millään hoitokeinolla ei tunnu olevan mitään vaikutusta...
Lampuksi käy tavallinen kasvo- tai muu solariumlappu. Niitä saa ainakin Ellokselta.
Hinta oli vähän päälle 70 e. Ymmärtääkseni dermabest vaatii toimiakseen joko auringon- tai
solariuminvaloa. Itse otin kesällä aurinkoa dermabestin kanssa ja muutama pigmenttipilkku ilmaantuikin. Mutta sitten loppui aurinkoa. Yritän
jatkaa tuon kasvosolariumin kanssa. Säännöllinen
käyttö=joka päivä antaa tuloksia varmimmin.
Itselläni puhkesi kanssa vitiligo aivan yllättäen tänä keväänä, ja suoraan kasvoille.. :(
Tilasin myös Notivil pullon joku aika sitten (saapui alle viikossa) ja nyt viikon päivät käyttänyt. Tänään saapui myös solariumlamppu, eli noiden kahden yhdistelmällä yritän tuota myös parantaa..saa nähdä miten auttaa...
Kiinnostaisi kokeilla lyhytaalto UV:ta ja Protopicia. Ostitko tavallisen solarium-lampun vai millaisen? Olen kokeillut aikoinaan kasvojen vitiligoon PUVAa, mutta se ei auttanut.
Moi!
Tosiaan kun oma uv-lamppuni on aikas vanha niin sen käyttöohjeita ei tietenkään ole tallessa.
Kun tilasit uuden lampun niin käyttöohjeissa sulla on varmaan kerrottu miltä etäisyydeltä valohoitoa kuuluu iholle ottaa.
Voisitko ystävällisesti kertoa?
Tällaisen siis tilasin http://www.onoff.com/fin/onoff/grundinfo.nsf/lookupvactiveprod/26131
eli ihan normi solariumvalo, käyttöohjeissa suositellaan etäisyydeksi (tos on siis neljä 15W polttimoa..) 10cm ja ensimmäisellä kerralla tulisi käyttää vain 10min, sen jälkeen 48h taukoa ja sitten taas 5-10pvän(tämän jälkeen suositellaan taukoa) ajan
Katsokaan muuten tää http://www.antivitiligo.com/, näköjään taas uusi rohdos.. vaikuttaa samantapaiselta kuin dermabest, mutta UV-valoa ei tarvita(tuloksiakin luvataan jo parin viikon käytön jälkeen). :S
En tiedä onko kyseessä vain joku rahastus, aika skeptinen olin/olen dermabestinkin suhteen, mutta on se kyllä todella auttanut ainakin joitain, ellei useimpia käyttäjiä. Ja pakko on jotain yrittää tehdä, vielä kun mahdollisuudet ovat edes jokseenkin paremmat. :]
Homeopaatilla käyntiä. Olen käynyt PUVA:ssa ja oikein lääkäreillä. PUVA auttoi vähän mutta levisi heti taas ja laajeni samalla. Olen kova stressaamaan ja se ei ole hyvä vitiligoa ajatellen.
Kuulin tutultani homeopatiasta ja myös erittäin hyvistä tuloksista vitiligoon myös.
Käykää ihmeessä kokeilemassa. Siinä tutkitaan ja selvitetään kaikki... myös mistä kaikki johtuu ja joka ihmiselle tehdään oma lääke. Kävin tällä viikolla ja aloitan oman lääkkeeni käytön juuri. Ilmoittelen kun aikaa on kulunut hetkisen, mutta tosiaankin tiedän tämän auttaneen muille ja vihdoinkin 18 vuoden jälkeen uskon myös itselleni olevan avuksi.
Mites paljon tuo sinun homeopati-projekti oikein tuli/tulee maksamaan keskimäärin?
Ei oikein jaksa uskoa että rohdosluontaistuote mummot taikovat vitiligon nopeasti pois kun kaikki maailman huippulääkärit ja tutkijat eivät siihen pysty.
Itse sain melkein kaiken "täplinnännin" katoamaan ja pigmentin taas palautumaan normaaliksi medioimalla. Eli unohdin koko asian ja keskityin elämän yksinkertaistamiseen ja terveelliseen ajatteluun. Jätin huonon duunini, rasittavan puolisoni ja elelin vuoden Afrikassa orpolapsia auttaen.
Joten loppuyhteenvedoksi sanoisin että omat ja satunnaisilta ihmisiltä kuulemani ja näkemäni parannuskeinot lähtevät Oman Pääkopan sisältä!
Osta solariumi, Osta purkki nappeja, tilaa voidetta jenkeistä, homeopaatille vuosisopimus jne..huh-huh
Voi kai sitä noinkin ajatella.. en sitten tiedä miten pahalaatuinen vitiligo itselläsi on ollut ja missä päin, mutta itselläni se on iskenyt suoraan kasvoihin..yritä siinä sitten olla ajattelematta koko asiaa, ennemmin tilaan sieltä jenkeistä sen purkin joka on toiminut monille muille ihmisille, kuin että suoraan erakoidun afrikkaan "hällä väliä" asenteella..
seison tai kaadun dermabestin mukana.
Riippuu kenellä käyt... itse menin erittäin arvostetulle homeopaatille. Hän on myös lääkäri ja kouluttaa homeopatiaa opiskelijoille. Jonotin tosiaan melkein 2 kuukautta, ennen kuin pääsin vastaanotolle ja yksi vastaanottokäynti maksoi 90€. On halvempi tietenkin jos maksaa heti paikan päällä, mutta kun otin laskulla niin saan hoitaa itse KELAn korvauksen.
Lääkkeet eivät maksa paljoa.
Tietenkin tuo kuulostaa oudolta, että "homeopatiatäti" taikoisi yhtäkkiä täplät pois ja niin ei luonnollisesti käykään. Hidas prosessihan tämä on... hitaasti kehittynyt sairauskin on. Pikku hiljaa aletaan hoitamaan minua, eli potilasta, ei suoraan sairautta. Lääkkeiden tarkoitus on saada myös minut tasapainoon, etten jatkuvasti stressaa. Saada kroppa toimimaan niinkuin normaalisti kuuluisi ja loppujen lopuksi hoidetaan sitä miksi soluni syövät pigmenttiä ravinnokseen.
En minä mene vannomaan, että tämä on varma parannuskeino, mutta antaa ainakin minulle hyvän fiiliksen ja uskon parantumiseen. Jos itse sait läikkäsi meditoimalla pois niin onneksi olkoon. Päästä on tietenkin paljon kiinni mutta ei se vitiligo nyt pelkästään siitäkään kiinni ole. Stressi auttaa sitä vaan leviämään.
Ehkä loppujen lopuksi oma pääni saakin sen parantumaan jos uskon täysin homeopatiaan. Mutta kuten sanoin, minulla on todisteita, että homeopatia on auttanut vitiligoon, niin mitäs sitä sitten kieltämään tai epäilemään.
Tällainenkin tuote näkyy olevan markkinoilla http://www.vitiligo-tab.net/about_vitiligotab.html
Kyseessä on siis tableitteina otettava lääke. Vaikka suhtaudun asiaan hieman skeptisesti, niin ainakin tuo toimivuustakuu jo kertoo jotain: jos paranemista ei esiinny niin rahat luvataan takaisin. Tuote on myös Englannista peräisin, mikä ainakin vähän lisää sen uskottavuutta..
Mene ja tiedä...
minulla ilmestyi vaaleita läikkiä käsivarsiin ihan yhtäkkiä tänä kesänä. suren kovasti sitä että t-paidan käyttö ei enää oikein onnistu sillä häpeän täpliä kovasti. en oikein tiedä tästä sairaudesta mitään, joten voisiko joku vähän valaista tietämätöntä.. miksi täpliä tulee ja lisääntyvätkö ne jatkuvasti (tätä pelkään todella)? luin jostain rasvoista, mistä puhuitte, mitähän ne mahtavat olla, saako niitä ilman reseptiä ja miten ihmeessä solarium valo/auringon valo auttaa? eikös täplät ole monesti juuri seurausta liiallisesta auringonvalosta vai olenko ihan väärillä jäljillä? kiitoksia todella paljon jos joku jaksaa vastata... ja ihana kuulla etten ole yksin..
Jospa menisit ensin terveyskeskukseen lääkärille ja pyytäisit heitä tutkimaan mikä se sun vaiva on? Kun se on selvinnyt, heiltä saa myös hoito-ohjeen ja broschyyrejä.
Sitten takaisin tänne palstalle ihmettelemään..jookos?
melko uusi. Siispä kipin kapin ihotautilääkärille.
Mä olen käyttänyt kaksi kuukautta tuota protopic 0,03% voidetta, eikä mitään apua vielä. Lääkäri sanoi että pitää käyttää puoli vuotta että nähdään auttaako se. Käytän tällä hetkellä sitä vain kasvoissa oleviin pikkuläikkiin.
Lääkäri kysyi myös onko suvussa sokeritautia tai kilpirauhasen vajaatoimintaa. Voi ehkä liittyä toisiinsa? Ja mun suvussa molempia löytyy, ei toki itsellä.
Mutta jos joku on käyttänyt samaa voidetta, ilmoittelisitko tuloksista.
Olen käyttänyt samaa voidetta suunnilleen yhtä kauan, vaikkakin vahvempaa 0,1% versiota, ilman tuloksia. Kilpirauhasen vajaatoiminta ja vitiligo tosiaan liittyvät jollain mystisellä tavalla toisiinsa. Eli käsittääkseni niin että jos on kilpirauhasen vajaatoimintaa niin vitiligolle altistuminen on todennäköisempää tjsp.
vitiligoon. Eli tehosi, mutta hitaasti. Kokeilin aikanaan 10 vuotta sitten myös PUVA-hoitoa, mikä ei auttanut. Aion kokeilla Protopicia uudelleen, kunhan saan hankituksi reseptin lääkkeeseen. Käytin vahvempaa versiota lääkkeestä.
Itse olen sairastanut jo vuosia vitiligoa ja heikosti ovat PUVA, psoraderm(?) ja Daivonex tehonneet joita lääkäri on määrännyt. Vajaa puoli vuotta sitten otin käyttöön Protopic 0,1% ja se yhdessä UVB:n kanssa on alkanut tuottaa enemmän tulosta. Protopicille on olemassa toinenkin vielä tehokkaampi vaihtoehto, jota en ole toistaiseksi kokeillut. Jenkeissä samaa lääkettä saa jo pillereinä. Uusi lääke tehoaa kuulemma todella tehokkaasti ja ei aiheuta veriarvojen tarkkailemista, kuten usein psoraleenien kanssa. Valitettavasti sitä ei saa tiettävästi vielä Euroopasta (syötävässä muodossa), mutta voiteena kyllä.Ihotautilääkärini mukaan jos ja kun lääke saadaan myös tänne, niin tämän tyyppiset sairaudet on lähitulevaisuudessa helposti hoidettavissa. Onkohan kenelläkään tietoa kyseisestä lääkkeestä tai sen mahdollisesta saapumisesta Suomen markkinoille? Kyseessä on siis joku takrolimuusi-lääke, jos oikein muistan.
Mun ihotautilääkäri sanoi, että protopicia ei voi käyttää valohoidon kanssa. Pitäisi käyttää ihan pelkästään vaan voidetta (ihosyöpäriski). Onko lääkärisi määrännyt oman hoitosi?
Mulla on sekä ykköstyypin diabetes (suvusta löytyy myös) että vitiligo ja tosiaan näillä on kuulemma joku yhteys toisiinsa.
Välillä pohdiskelee, että kummankohan näistä ottaisi pois, jos saisi valita..! Vitiligo näkyy ulospäin, mutta ei periaatteessa aiheuta muuta vaivaa, kun taas diabetes ei näy ulospäin, mutta aiheuttaa kaikenlaisia muita hankaluuksia. No, onneksi ei tarvitse valita :)! Ja totta kai sen D:n ottaisin ekana pois...
Stressiä tosiaan pitäisi välttää ettei läiskät lisääntyisi ja verensokeriarvot pysyisi kohdallaan (toki arvoihin vaikuttaa moni muukin asia kuin stressi). Kohtpuoliin pitää varmaan stressata sitäkin ettei saisi stressata :)!
uusi lääke on kehitelty.liittyy pippurista saatavaan piperiini uutteeseen.hiirillä testattu tuloksia jo 6 viikossa.en tiedä koska saatavilla.ehkäpä meillä on vielä toivoa!
http://health.groups.yahoo.com/group/tukitiimi/
suomalaisten vitiligopotilaiden ryhmä. sinne vaan liittymään niin saadaan keskustelu hoisoista käyntiin :)
http://www.nicehouse.fi/terveys/keskustelu/nayta.php?id=16420 lueppas tuolta
sain vitiligon 20-kesäisenä. olen käynyt kaikki mahdolliset hoidot läpi, helsingin yliopist.,tampereella puva-keskuksessa, rasvattu,liotettu, syötetty herkistäviä lääkkeitä, valotettu,poltettu, käyty etelässä paahtamassa, vitamiineja, siis kaikkea mahdollista, mikään ei tehoa. tressi lisää läikkiä, joskus joku osa ruskettuu,mutta uutta tulee tilalle. paras hoito vitiligoon on hyväksyä se ja itsensä poikkeavana, ja se on kova tikki. vieläkin 63 vuotiaana minä en tiedä kaupan kassallakaan miten päin tavarani pakkaisin. usein näillä ihmisillä on kilpirauhasongelmia ja lääkärien mukaan tämä on perinnöllinen sairaus,voi jättää jonkun polven väliin,mutta herkemmillä näkyy puhkeavan. itse en suojaa kesäisin itseäni mitenkään, ilmeisesti läikät parkkiintuu ,joskin palaavat helposti, mutta olen päättänyt että huppu päässä en enää kulje kotipihassani, kun sitä peittelyä saa harrastaa mielinmäärin julkisilla paikoilla.
moro olen ite sairastanut tätä jo lähes 20v ja ei ole ollut mitää parannus keinoja lääkärinmukaan mutta tänä kesänä poltin nahkani aurigossa noin 1-3kuuukautta sitte ja sellässä huomannut yhestä isosta täplästä että se on ruvennut parantumaan oman ihoiseksi pikkuhiljaa läikkä on vaalempi kuin oma iho mutta tummempi kuin vitiligo lääkärinmukaan se voi olla mahollista että se paranee mut pieni mahdottomuus siinä on ettei parannu tai sit se vaihtaa vain kohtaa
Hei! Minulla on ollut vitiligo kohta 40 v. Koskaan en ole PUVA ym. hoitoja kokeillut, osaksi sen vuoksi että matka hoitoihin olisi ollut liian pitkä. Olen sitten antanut asian olla ja kärsinyt....sillä sitähän tämä oikeastaan on...
Uusi lääke on kehitteillä. Sen nimi on Scenesse ja sille haetaan juuri myyntilupaa EU:n alueella. Sitten minulle kävi niin, kun hain apteekista aurinkosuojaa, niin ystävällinen myyjä kauppasi minulle Vitiskin-geeliä. Olen käyttänyt ainetta kohta parisen vkoa ohjeen mukaan ja läikät joihin olen ainetta käyttänyt, eivät ole enää valkoisia! Ei ne ruskeitakaan ole ja kyllä läikät näkyvät edelleen, mutta niihin on tullut väriä...tätä kokeilua jatkan!!!