Ostettiin talo ja nyt pitäisi ostaa kompostori. Biolanin kompostorista olenkin jo lukenut jonkin verran mutta varsin kalliilta vaikuttaa.Onkos muita hyviä merkkejä vähän edullisemmin? Hobbyhall lehdessä myydään Juwel Aero Quick merkkistä, onko siitä kokemuksia?
Vastaukset 3
- Maija
Jos kompostoit ruokajätettä niin vältä Juwelin malleja. Niissä ei ole eristys hoidettu asianmukaisesti ja muutenkin ovat heikkolaatuisia rimpuloita.Soveltuvat tietty puutarhajätteen kompostointiin. Itselläni on Lahti-kompostori ja tyytyväisiä ollaan oltu.ja nythän on noita uusia compomate sisäkompostoreita, oli esillä Habitare-messuilla.
- haije
Minä ostin viime keväänä Tara Telluksen (sama kuin Globe) eli tuollainen pyöreän muotoinen iso lämpöeristetty. Hyvin on toiminut tähän asti, vähän olen herätettä näin alussa myös käyttänyt, alussa laitoin myös vähän lämmintä vettä sekaan. Massa ei kuumene hirveän kuumaksi, mutta ei sen pinta puolestä välistä juurikaan ole täyttynyt eli tiivistyy, pari kertaa olen kääntänyt, ja massa on hyvin kompostoitunut. Hinta on huomattavasti edullisempi kuin Biolanin kompostori. Talvella tämä (kuten monet muutkin ja kuulemma usein myös Biolan) kuulemma jäätyy, mutta siihen olen varautunut, keväällähän sulaa sitten taas.
- 15v.kompostoitu
Kaikkein paras ja edullisin taitaa sittenkin olla se vanha pakastearkku.
Nykyisissä on niin mahdottoman hyvät eristeetkin joten Oulun korkeudella pysyy läpi talven komposti sulana. Kuivikkeen laitan lämpimänä koska säilytän sitä pannuhuoneessa niin kuivike ei turhaan jäähdytä kompostia.Komposti tahtoo kesäaikaan meillä lämmetä hieman liikaakin kun lämpöä mitattiin niin saatiin 78 astetta.Kalanruotokin kypsyi lyhyessä ajassa niin että hajosi.Vettä en lisää koskaan ja kuivikkeena käytän raakaturvetta.Kompostin pohjalla on ritilä jonka alla on noin 10 sentin tila. Tähän tilaan on ilma-aukko jossa on ensin muoviverkko jotta ei ruostu puhki ja sitten teräs verkko hieman kohollaan jotta jyrsijät eivät pääse rikkomaan muoviverkkoa.Kompostin ylä osassa takaseinässä on samanlainen ilma-aukko samoin varustuksin ja hyvin toimii.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371483- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69926- 68733
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi250726PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37609
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7561- 39537