elokuvan käsikirjoitus!

Tässä on tällanen käsikirjotus yhteen elokuvaan. Se on vielä kesken ja siinä voi olla virheitä.
Kertokaa mitä piditte ja mitä tähän vois korjata/muokata.



Retnah käveli metsässä. Yhtäkkiä hän astui veriläiskään. Hän otti palan sitä sormeensa ja haistoi sitä. Hän oivalsi että se oli epäkuolleen verta, ja lähti juoksemaan. Hän juoksi jonkin aikaa, ja käännähti nopeasti puurykelmän taakse. Hän törmäsi mieheen jolla oli arpi kasvoissa. Miehen takana seisoi toinen mies.
”Kuka sinä olet ja miksi törmäilet tuolla lailla?!” arpinaama kysyi.
”Olen Retnah. Entäs keitä te olette?” Retnah vastasi.
”Minä olen Evor” arpinaama vastasi.
”Minä taas Blaze” toinen mies vastasi.
”Miksi sinä juoksentelit ympäri metsää, ja mitä sinä teet syöverinmetsässä? Tämä on varallista aluetta!” Blaze kysyi.
Retnah nousi pystyyn ja sanoi:
”Jahtaan sitä epäkuollutta josta on luvattu palkkio. Eikä tämä ole minulle vaarallista, osaan miekkailla hyvin.”
”Mitä jos liittyisimme yhdeksi joukoksi ja nappaisimme sen örvelön yhdessä?” Evor kysyi.
”Selvä” Retnah vastasi.
”Mutta muista että pidämme sinua silmällä - voit hyvin olla pahan Carazin vakooja” Blaze sanoi.
Kolmikko lähti kävelemään.
”Mistä sinä kuulit epäkuolleesta, Retnah?” Evor kysyi.
”Kaikki alkoi eilen, kun olin tavernassa syömässä. Eräs mies jakoi lehtiä, ja päätin ostaa yhden. Heti etusivulla kerrottiin, että syöverinmetsässä on nähty epäkuollut ensimmäistä kertaa viiteenkymmeneen vuoteen, ja että Caraz lupaa sen kaappaajalle palkkioksi 50 000 kultarahaa.”
Blaze kertoi oman tarinansa:
”Kuulun erääseen klaaniin. Klaanini johtaja kertoi minulle epäkuolleesta. Päätin lähteä etsimään sitä että klaanimme saisi lisää aseita ja paremman päämajan.”
Evor kertoi oman tarinansa:
”Minä taas vaelsin metsässä, metsästäen villisikoja ruoaksi. Kiipesin erään mäen päälle tähystämään villisikoja. Yhtäkkiä näin epäkuolleen hiippailevan mäen alapäässä. Sen kammottavat kasvot katsahtivat minua kohti ja sen terävistä hampaista valui verta polulle. Sen synkät silmät laajenivat ja se katosi metsän uumeniin. Lähdin seuraamaan sitä. Pian kohtasin Blazen, joka kertoi palkkiosta.”
Kolmikko jatkoi matkaa.

Illalla he jäivät pienelle metsäaukiolle ja rakensivat pienen majan.
Evor sytytti nuotion taialla.
”Kuinka sinä tuon teit?!” Retnah kysyi.
”Osaan taikoa. Voin opettaa teitäkin hieman.” Evor vastasi.
”Luulin että taikomisen taito on melkein unohdettu, eivätkä sitä osaa enää kuin harvat maailmassa.” Blaze hämmästeli.
”Juuri niin. Maailmassa on enää muutamia jotka osaavat taikoa kunnolla: Minä, paha kuningas Caraz, sekä muutamat haltiat.” Evor sanoi. ”Ette ikinä opi yhtä voimakkaiksi kuin minä, mutta voin opettaa teille muutamia taikuuden alkeita. Mutta vasta huomenna, sillä se vaatii voimia, ja me olemme väsyneitä. Mennään nukkumaan.”
He menivät nukkumaan nuotion räiskyessä.

Aikaisin seuraavana aamuna, Evor herätti Blazen ja Retnahin.
”Aika harjoitella taikoja!” Evor sanoi.
Blaze ja Retnah kömpivät ylös ja hieroivat väsyneitä silmiään.
”Taikominen on vaikea tieteen laji, eli älkää luulko, että oppisitte sen heti. Mutta nyt aloitetaan.” Evor sanoi. ”Taikominen perustuu voiman pyytämisen luonnonvoimilta. Jos esimerkiksi haluat komentaa salamoita, yritä ikään kuin lähettää sille ajatusten voimalla käsky. Myös huutaminen auttaa.” Evor sanoi ja kohotti kätensä.
”Ukkonen, minä käsken sinua, iske!!!” Hän huusi, ja salama iski läheiseen puuhun.
Retnah ja Blaze hämmästelivät ihmeissään.
”Kokeilkaa.” Evor sanoi.
Retnah osoitti maahan ja sanoi: ”Öö… Tuli, syty maahan!”
Mitään ei tapahtunut.
”Minä yritän!” Blaze sanoi. ”Salamat, iskekää tuohon puuhun!”
Mitään ei tapahtunut vieläkään.
He yrittivät kauan, mutta eivät saaneet pienintäkään kipinää tulemaan.
”Keskittykää enemmän!” Evor huusi.
Viimein Retnah sai pienen liekin syttymään maahan.
”Hyvä! Opit sen yllättävän nopeasti!” Evor sanoi.
Blaze yritti epätoivoisesti saada salamat tottelemaan häntä.
”Älä välitä, kyllä sinä sen vielä opit.” Evor sanoi.
”Hei, mikä tuolla on?!” Blaze sanoi ja osoitti kauas.
Evor katsoi Blazen osoittamaan suuntaan ja sanoi:
”Örkki ja sotakoira! Nopeasti piiloon!”
Kolmikko piiloutui pusikkoon.
Örkki meinasi kävellä heidän ohitsensa mutta koira lähti vetämään Evorin, Blazen ja Retnahin piilopaikkaa kohti. Örkki huusi:
”Hei, mitä sä vedät?! Ei siel mitään…” Sitten örkki huomasi heidät ja sanoi: ”Ketä te ootte?!”
Kolmikko syöksyi esiin puskasta ja hyökkäsi örkin kimppuun.
he taistelivat jonkin aikaa, kunnes Retnah syöksyi örkkiä kohti. Hän ei osunut örkkiin miekallaan ja Blaze sanoi: ”Iskit ohi…” Retnah hymyili ja sanoi: ”En iskenyt.” Samassa pieni koivu kaatui örkin päälle. Se kieri pois männyn alta tokkurassa ja Evor taikoi räjähdyksen sen eteen. Örkki lensi velttona maahan.
Evor tutki örkin taskut ja löysi pienen lapun.
Siinä luki: ”Alokas Ugnuk, mene tappamaan veljeni Evor…”
Evor ei lukenut enempää, vaan poltti lapun taialla.
Hän vilkaisi nopeasti Blazeen ja Retnahiin. He eivät olleet onneksi huomanneet mitään. Evor huokaisi helpotuksesta.
”Jatketaan matkaa.” Retnah sanoi.

Hetken kuljettuaan he saapuivat suuren kuopan eteen. Sen pohjalla oli pari kuollutta hiirtä.
”Mikäköhän nuo hiiret on syönyt? Blaze kysyi.
”Voisiko se olla… Kyllä se on! Epäkuollut on syönyt tässä! Lähdetään seuraamaan näitä verijälkiä.” Evor sanoi.
He kulkivat jonkin matkaa, kunnes Retnah sanoi:
”Millaisia epäkuolleet ovat ja mistä ne tulevat?”
Evor sanoi: ”Epäkuolleet eivät elä. Niillä ei ole tunteita – ei iloa, surua, pelkoa eivätkä ne anna armoa. Ne eivät ole myöskään kuolleita. Ne vain vaeltavat ympäri maailmaa kylväen kauhua ja tuhoa. Eikä kukaan taida tietää mistä niitä tulee.”
”Tämä alkaa tuntua jo mahdottomalta tehtävältä… Blaze huudahti.
”Lisäksi ne eivät tunne kipuakaan. Ne eivät hätkähdäkään vaikka niiden kädet revittäisiin irti.” Evor sanoi.
Blaze ja Retnah tuijottivat kauhistuneina Evoria.
”Saavumme haltiakaupungin porteille. Meidän ei kannata mennä sinne yöllä.” Evor sanoi.
”Ei niin. Olen kuullut että öisin siellä on paljon enemmän vartijoita.” Blaze kertoi.
”Mutta mitä se haittaa? Eivätkö haltiat ole hyviä olentoja?” Retnah kysyi.
”Ovat, mutta näinä aikoina he joutuvat olemaan varovaisia Carazin varjohaltioiden ja örkkien takia.” Evor sanoi. ”He voisivat luulla meitä pahoiksi ja vangita tai jopa tappaa meidät”, Blaze jatkoi.
”Mutta sinäkin olet haltia. Etkö ole heidän tuttujaan?” Retnah kysyi.
”En. Olen haltia, mutta en siitä kaupungista kotoisin.” Evor vastasi.
”Mennään yöksi mustan yksisarvisen majataloon. Sinne ei ole tästä pitkä matka.” Blaze sanoi.

Myöhemmin sinä iltana he saapuivat mustan yksisarvisen majatalon ovelle.
He menivät sisään ja ostivat pienet ateriat. He istuivat hämärään nurkkapöytään. Retnah harjoitteli taikoja sytyttelemällä ja sammuttelemalla pöydällä olevaa kynttilää. Blaze ei onnistunut vieläkään saamaan aikaan edes kipinää. Samaan aikaan viereiseen pöytään istui omituinen huppupäinen henkilö. Häntä vastapäätä istuva mies alkoi jutella hänelle. Huppupää ei vastannut mitään. Hän kiinnitteli käteensä pientä neulaa, sylissään niin ettei mies nähnyt. Mies alkoi hämmentyä. Hän katsoi huppupäätä tarkemmin, ja silloin hän huomasi että tämä oli varjohaltia. Varjohaltia nousi nopeasti ja tökkäsi neulan miehen niskasta läpi, niin että se näytti tavalliselta tuttavalliselta tervehdykseltä. Hän alkoi kävellä hitaasti Blazen, Retnahin ja Evorin pöytää kohti. Juuri ennen kuin oli liian myöhäistä, Retnah huomasi verisen neulan varjohaltian kädessä. Retnah otti miekkansa esiin ja huusi: ”Varokaa!!” Samalla hetkellä Blaze ja Evor hyppäsivät pois pöydästä ja ottivat miekkansa esiin. Huppupää seisoi hiljaa. Yhtäkkiä hän otti neulan esiin ja heitti sen suoraan kohti Evoria. Blaze asetti miekkansa sen lentoradalle ja se putosi maahan. Evor kiitti Blazea. Varjohaltia teki äkkiliikkeen Retnahia kohti, asetti puukon tämän kurkulle ja heitti kaksi omituista pilleriä hänen kitaansa. Hän päästi Retnahin irti ja meni kahden muun kimppuun. Blaze, Evor ja varjohaltia taistelivat kiivaasti. Samalla Retnah oli todella heikossa kunnossa. Hän yritti liikuttaa kättään, mutta ei pystynyt. Viimeisillä voimillaan hän siirsi toisen kätensä kurkkuunsa ja oksensi. Kaksi pilleriä vierähtivät lattialle ja Retnahin olo parani. Hän hiippaili varjohaltian taakse ja asetti miekan tämän niskalle. ”Pelisi on pelattu!” hän sanoi. Varjohaltia naurahti ja heitti kynttilöihin kankaanpalat. Kynttilät sammuivat. Kun ne sytytettiin ja valo palasi, varjohaltia oli poissa. ”Se oli jo turhan täpärällä” Evor sanoi. ”Saamme kiittää sinua hengestämme, Retnah.” Blaze sanoi. ”Olisitte tehneet saman minulle”, Retnah hymyili.
He harjoittelivat vielä hetken taikomista, ja lähtivät sitten nukkumaan.

Seuraavana aamuna he lähtivät kävelemään kohti haltiakaupungin portteja. He saapuivat pian porteille, ja menivät niistä sisään. He kulkivat haltiakaupungin polkua pitkin kauan, seuraten epäkuolleen verijälkiä.
”Miten kauan me olemme kulkeneet?” Retnah kysyi.
”Minusta me olemme olleet täällä jo monta päivää!” Blaze sanoi.
”Emme varmasti ole! Korkeintaan muutaman tunnin.” Evor sanoi.
”Tuntuu oudolta. Aivan kuin olisimme kulkeneet tästä aikaisemmin.” Retnah ihmetteli.
”Emme ole. Seuraan aurinkoa, ja olemme menossa juuri oikeaan suuntaan.” Evor sanoi.
”Aurinkohan laski jo kaksi kertaa.” Blaze sanoi.
”Se ei ole liikkunut mihinkään.” Retnah vastusteli.
”Tehdään merkki tähän puuhun ja katsotaan tulemmeko tänne uudestaan.” Evor sanoi ja kaiversi puuhun rastin.
He kulkivat hetken polkua pitkin, ja sama puu tuli heidän viereensä.
”Miten tämä voi olla mahdollista?!” Blaze ihmetteli.
He lähtivät juoksemaan polkua pitkin. He eivät enää tulleet merkkipuun luokse.
Samassa joku hyppäsi puusta heidän eteensä jousipyssy viritettynä.
”Keitä te olette ja mitä teette metsässämme?” Haltianainen kysyi.
”Etsimme epäkuollutta, josta Caraz on luvannut palkkion.” Evor sanoi.
”Oletteko Carazin kätyreitä?!” Haltia huudahti ja asetti nuolen Evorin kurkulle.
”Emme! Minä vannon!” Evor sanoi.
”Vien teidät kuningattaremme Enyan luo. Hän saa päättää mitä teille tehdään.” Haltia sanoi.
Haltia lähti viemään heitä kohti kuningattaren valtaistuinta.
”Saanko kysyä erään asian?” Retnah kysyi.
”Antaa tulla.” Haltia vastasi.
”Miksi meiltä meni ajantaju ja suuntavaisto metsässä?” Retnah kysyi.
”Haltiametsässä pystyvät kulkemaan vain ne, jotka ovat syntyneet sen uumenissa ja asuneet elämänsä sen hellässä huomassa. Muut joutuvat vaeltamaan siinä ikuisesti - paitsi jos joku sen asukas pelastaa heidät.” Haltia vastasi.
Retnah nyökkäsi.
Silloin he tulivat kuningattaren luo.
”Nämä kolme etsivät epäkuollutta. He aikoivat antaa sen Carazille.” Haltia vastasi.
”Silloin he ovat vihollisiamme. Miksi toit heidät tänne?” Kuningatar kysyi.
”Emme ole Carazin kätyreitä. Haluamme vain rahaa, ja Caraz on luvannut epäkuolleesta ison palkkion.” Blaze sanoi.
”Ette saa antaa sitä Carazille. Hän käyttäisi sitä pahoihin tarkoituksiin.” Kuningatar sanoi.
”Eihän yksi epäkuollut ole niin mahtava ase sodassa?” Retnah sanoi.
”Mutta se ei ole tavallinen epäkuollut. Caraz on muokannut sitä.” Kuningatar sanoi.
”Muokannut? Mitä ihmettä?” Blaze kysyi.
”Kerron kohta, mutta sitä ennen haluan tietää suostutteko varmasti tappamaan sen. Se on nimittäin pakko tappaa, koska muuten maailma voi olla tuhoon tuomittu” Kuningatar sanoi.
”Eikö sitä voisi vain jättää rauhaan, tai miksette itse voi tappaa sitä?” Retnah kysyi.
”Monet muutkin kuin te, etsivät sitä varmasti Carazille. Eivätkä haltiat voi pyydystää sitä koska elämme levotonta aikaa. Jos lähettäisimme ison joukon pyydystämään sitä, haltiakylä voitaisiin vallata sillä välin. Otatteko tehtävän vastaan?” Kuningatar kysyi.
Kolmikko katsahti toisiinsa ja nyökkäsi.
”Hyvä on, nyt kerron teille koko tarinan. Kauan sitten Caraz kaappasi taitavan soturin. Hän aikoi muokata soturista täydellisen taistelijan. Hän poltti soturin ihoon teräksenkappaleita suojiksi ja leikkeli surutta kappaleita pois soturin ruumiista. Soturille syötettiin vain hirveiden varjohaltioiden lihaa ja verta ja häneen langetettiin kammottavia kirouksia. Soturi alkoi seota kivun, kammottavan ruoan ja kirousten yhteisvaikutuksesta. Hän tappoi itsensä, mutta kirous piti hänet hengissä. Silloin hänestä tuli epäkuollut. Se pakeni Carazin linnasta ja juoksi ikuisuuden. Se päätyi Syöverinmetsään ja kun Caraz kuuli siitä, hän lupasi palkkion jos joku nappaisi sen”, Kuningatar sanoi. ”Niin, ja sen voi tappaa vain tällä jousipyssyllä ja tällä nuolella. Seuratkaa veriläikkiä jotka valuvat sen kidutetusta ihosta” Kuningatar sanoi ja kaivoi esiin jousipyssyn ja nuolen.
”Hyvä. Mutta kerron teille varoituksen sanan. Näissä metsissä samoaa Carazin kätyri, varjohaltia Sonzar. Hän on taitava palkkatappaja. Näyttää ettei hän kanna asetta, mutta saatatte yllättyä, miten hän käyttää tavallisiakin esineitä surmaamiseen” Kuningatar sanoi.
”Olemme tainneet jo kohdata hänet.” Blaze sanoi.
”Joku outo varjohaltia yritti tappaa meidät neuloilla ja kummallisilla pillereillä”, Retnah sanoi
”Ja voititte silti hänet? Teillä on hyvät mahdollisuudet voittaa epäkuollut. Voitte yöpyä kylässä tämän yön, mutta huomenna aamulla lähdette.” Kuningatar sanoi.

Seuraavana päivänä haltiat lähtivät opastamaan kolmikkoa ulos metsästä. He tulivat pienen puron kohdalle. Puron yli kulki lautasilta.
”Tämän puron nimi on haltian kyynel. Siihen loppuvat meidän maamme.” Haltia sanoi.
Haltia lähti pois.
”Lohikäärmeen jalanjäljet kulkivat kutakuinkin samaan suuntaan kuin tämä puro. Meidän ei kannata lähteä rämpimään tuohon pusikkoon, kun voimme helposti kävellä puroa pitkin.” Retnah sanoi.
”Hyvä ajatus.” Evor sanoi.
He hyppäsivät puroon ja lähtivät kahlaamaan sitä pitkin.
He kulkivat haltian kyyneltä pitkin melko kauan. Yhtäkkiä Evor alkoi upota liejuun. Blaze ja Retnah kiskoivat hänet irti.
”Huhhuh! Se liippasi läheltä!” Evor sanoi.
Loppumatka sujui hyvin, ilman että mitään erikoista tapahtui.
He saapuivat haltian kyyneleen loppuun. He kiipesivät korkean mäen päälle katsomaan, jos näkisivät epäkuolleen tai jälkiä siitä.
”Verijäljet jatkuvat itään, mutta en näe minne ne päättyvät.” Retnah sanoi.
”Evor, sinä voisit katsoa, tarkoilla haltiansilmilläsi.” Blaze sanoi.
Evor tähysti itään.
”Jäljet kulkevat tuohon metsikköön, mutten näe niiden jatkuvan sen ulkopuolella. Voisin käydä katsomassa onko se jäänyt noiden puiden suojiin syömään.” Evor sanoi, otti miekkansa ja lähti juoksemaan metsikköä kohti.
Retnah ja Blaze istuivat hetken mäen päällä, mutta hetken kuluttua Blaze sanoi:
”Täällä on kylmä. Sytytetään pieni nuotio ja lämmitetään siinä eväämme.”
He kasasivat pienen kasan risuja ja kuivia lehtiä.
”Minä yritän sytyttää sen” Blaze sanoi, ja yritti saada risut tuleen. Se ei onnistunut.
”Ei tästä tule mitään.” Blaze sanoi turhautuneena.
”Evorhan sanoi että vain harvat osaavat taikoa. Kaikkia ei ole tarkoitettu velhoiksi.” Retnah sanoi ja sytytti nuotion.
He lämmittivät leipiään nuotion yllä ja söivät ne.
”Katso, Evor tulee.” Retnah sanoi ja osoitti mäen alapuolelle.
”Typerykset! Ettekö te tajua miten kauas tuo nuotio näkyy mäen päältä?! Ties mitkä oliot ovat kohta kimpussamme!” Evor huusi.
”Lähdetään heti. Emme voi enää jäädä tähän.” Evor sanoi.
”Ai niin, löytyikö sitä?” Retnah kysyi.
”Ei. Se oli lähtenyt kulkemaan itää kohti.” Evor vastasi. ”Mutta sammuttakaa nyt se nuotio…”
”Liian myöhäistä! Katsokaa! Kuka tai mikä tuo on?!” Blaze kysyi ja osoitti kauemmas.
Sieltä raahusti mustaan kaapuun pukeutunut olio.
”Se on varjohaltia! Juoskaa!” Evor huusi ja lähti juoksuun.
Varjohaltia saavutti heidät nopeasti ja kiersi heidän eteensä.
Se otti huppunsa pois ja kolmikko tunnisti hänet Sonzariksi. Sonzar sanoi:
”Vihdoinkin löysin sinut, Evor. Veljesi Caraz on etsinyt sinua jo kauan.”
Retnah ja Blaze katsahtivat toisiinsa ihmeissään.
”Minun löytämiseni oli sinulle vain paha asia, Sonzar – nyt olet mennyttä!” Evor huusi.
Sonzar naurahti ja sanoi: ”Ahaa, olette saaneet selville kuka olen… Nyt siis tiedätte että tappionne on varma!” Evor naurahti ja teki loitsun. Salama iski Sonzaria, mutta hän torjui salaman miekallaan.
”Hah! Tuollaisenko luulet pysäyttävän minut?!” Sonzar ilkkui.
Evor, Blaze ja Retnah hyökkäsivät varjohaltian kimppuun eri puolilta.
Taistelu oli kiivas. Kesken taistelun Blaze nappasi nuotiosta vielä kytevän kepin. Hän löi sillä Sonzaria mahaan ja hän kaatui alas mäen päältä ja vieri palavana alas.
Kaikki olivat niin väsyneitä että tuskin jaksoivat seisoa.
”Mitä se oli kun Sonzar sanoi veljesi Carazin etsivän sinua?” Blaze kysyi.
”Minun on aika kertoa totuus. Caraz on todellakin veljeni.” Evor sanoi.
”Mutta sinähän olet haltia, ja hän taas varjohaltia!” Retnah ihmetteli.
”Etkö tiennyt että varjohaltiat syntyvät haltioina? Jos he ovat tarpeeksi pahoja, he kasvavat kieroon ja heistä tulee varjohaltioita. Juuri niin Carazin kohdalla kävi. Kun aloin viisitoistavuotiaana huomata varjohaltian piirteitä hänessä, päätin surmata hänet. Mutta haavoituin, ja hän pääsi pakoon. Siitä lähtien hän on etsinyt minua aikeinaan tappaa minut.” Evor kertoi.
”Miksi et kertonut tätä meille heti aluksi?” Blaze kysyi.
”Arvelin että te ette luottaisi minuun. Nyt kun tunnen teidät paremmin, uskalsin kertoa teille synkän salaisuuteni.” Evor sanoi.
”Selväksi tuli, mutta lähdetään täältä nopeasti ennen kuin varjohaltioita tulee lisää.” Retnah sanoi.
Ehdotus hyväksyttiin ja he lähtivät pois.
He menivät pienen metsikön keskelle.
”Meidän pitäisi varmaan päättää kuka meistä käyttää jousipyssyä.” Evor sanoi.
”Minä en ole koskaan ampunut jousipyssyllä ja sinähän taiot, joten eikö Blaze voisi ottaa sen?” Retnah kysyi.
”Minun puolestani käy, mutta osaatko sinä ampua, Blaze?” Evor sanoi.
Blaze sanoi: ”Klaanini parissa ammuskelin melkein päivittäin. Enköhän onnistu.”
”Mennään kuitenkin nyt nukkumaan. On jo myöhä.” Retnah sanoi.

Seuraavana aamuna Blaze herätti Evorin ja Retnahin.
”Ruokamme on viety!” Blaze huusi.
Evor ja Retnah hyppäsivät ylös.
”Voi ei!” Retnah sanoi.
Evor katsoi laukkua. Hän löysi hampaan sen sisältä.
”Susia.” Evor sanoi.
”Mitä me nyt teemme?” Retnah kysyi.
”Tarvitsemme ruokaa paluumatkallekin” Blaze sanoi.
”Meidän on pakko mennä Dwarfstoneen…” Evor sanoi synkkänä.
”Kääpiökaupunkiinko?” Retnah kysyi.
”Juuri sinne… Kääpiöt eivät pidä vieraista, varsinkaan haltioista. Saa nähdä ottavatko he meidät vastaan.” Evor sanoi.
”Lähdetään heti.” Blaze sanoi.
He pakkasivat laukkunsa ja lähtivät.
”Miksi kääpiöt eivät pidä vieraista?” Blaze kysyi.
”He ovat eristäytynyt kansa. Kääpiöt tulevat hyvin harvoin osittain maanalaisien kaupungiensa ulkopuolelle, koska he pitävät muuta maailmaa sotaisana ja vaarallisena –mikä ei ole ihan tuulesta temmattua. Ja he uskovat että ulkopuoliset voisivat tuhota Dwarfstonen rauhan.” Evor sanoi.

He saapuivat parin tunnin kuluttua yhdelle Dwarfstonen sisäänkäynneistä.
”Tämä on Dwarfstonen läntinen sisäänkäynti.” Evor sanoi.
Blaze koputti oveen.
Lyhyt, parrakas kääpiö tuli ulos.
”Kolme ulkopuolista. Mitkä ovat nimenne ja miksi käytte kääpiöiden kaupunkiin?” Kääpiö ärisi.
”Minä olen Evor, velho.” Evor vastasi.
”Minä taas soturi Retnah” Retnah sanoi.
”Blaze, soturi.” Blaze sanoi.
”Me tulemme tänne koska meidän ruokamme ovat lopussa. Olemme matkalla… Itä-Edragiin.” Evor sanoi.
”Ei ole teillä tänne tulemista noin heppoisella syyllä.” Kääpiö sanoi.
”Me kuolemme nälkään jos ette päästä! Ette kai halua aiheuttaa kolmen viattoman kuolemaa?” Retnah kysyi.
”Siitä eivät kääpiöjumalanne pitäisi” Blaze sanoi.
”No, menkää sitten, mutta saatte olla täällä vain yhden yön. Huomenna lähdette.” Kääpiö sanoi.
Retnah, Blaze ja Evor kävelivät sisään.
He menivät maanalaisen kaupungin ravintolaan.
Kaikki kääpiöt katsoivat heitä silmissään halveksuva ja hieman pelokas ilme.
He menivät pöytään ja kääpiö tuli kysymään:
”Mitä saisi olla?”
”Jotain halpaa.” Evor sanoi.
Kääpiö toi hetken päästä jonkinlaista keittoa heille.
”Teidän kannattaisi olla varuillanne – täällä ei pidetä ulkopuolisista…” hän sanoi.
”Niin juuri, kannattaa olla varuillaan.” Retnah sanoi.
”Tuollakin kääpiöllä on ilkeän näköinen kirves…” Blaze sanoi.
Tarjoilijakääpiö tuli istumaan pöytään. Hän sanoi:
”Saanko kysyä mitä te teette täällä? Kukaan ei ole käynyt täällä pitkään aikaan.”
Blaze katsoi kysyvästi Evoria. Evor nyökkäsi.
”Jahtaamme epäkuollutta” Blaze sanoi.
Kääpiö hätkähti.
”Ikävä kuulla. Olette menossa suoraan kohti kuolemaa” hän sanoi.
”Me olemme katsoneet kuolemaa silmiin aikaisemminkin.” Retnah sanoi.
”Omapahan on asianne mutta sanon vain että se ei ole viisasta” Kääpiö sanoi.
”Missä täällä muuten on lähin majapaikka?” Evor kysyi.
”Jatkakaa tuota käytävää eteenpäin ja kääntykää oikealle.” Kääpiö sanoi osoittaen yhtä käytävistä.
”Selvä. Kiitos ateriasta – tuossa maksu.” Blaze sanoi ja maksoi.
He lähtivät pois, kääpiön neuvomaan suuntaan.

He tulivat majataloon.
”Me haluaisimme huoneen - mieluiten ison. Kääpiöhuone ei oikein innosta.” Evor sanoi.
”Selvä. Tuossa avain. Maksu on 20 kultarahaa.” Kääpiö sanoi.
Retnah maksoi ja he menivät huoneeseen.
”Yö on jo pitkällä. Mennään nukkumaan” Evor sanoi ja he menivät nukkumaan.

Aamulla koko kolmikko heräsi kerralla valtavaan tärähdykseen ja nauruun.
”Mikä se oli?!” Blaze kysyi.
”Maanjäristys ehkä?” Retnah ehdotti.
”En tiedä miten se on mahdollista, mutta tuo oli sen epäkuolleen naurua!” Evor sanoi kauhistuneena.
He menivät ulos huoneestaan ja eräs kääpiö juoksi heidän ohitseen.
”Mitä täällä oikein tapahtuu?!” Blaze kysyi.
”Epäkuollut oli tullut hetki sitten kävelemään yhden Dwarfstonen sisäänkäynnin eteen, ja sisäänkäynnin vartija ampui sitä varsijousella jalkaan! Se ääliö… Nyt koko kaupunki on vaarassa!” Kääpiö sanoi.
”Nyt pääsette – tai oikeastaan joudutte – näkemään epäkuolleen kauheuden!” Evor sanoi ja veti miekkansa esiin.
He juoksivat naurun ja kiljahduksien suuntaan.
Yksi kääpiö oli pitelemässä ovea.
”Se on tämän oven takana! Auttakaa pitelemään…” Kääpiö ähisi.
Evor, Blaze ja Retnah menivät nojaamaan ovea vasten.
”Emme pysty pitelemään sitä enää!” Retnah sanoi.
He väistyivät oven edestä ja ottivat miekkansa esiin.
”Jousipyssy esiin Blaze!” Evor huudahti.
”En muistanut ottaa sitä mukaan!” Blaze huusi.
Epäkuollut rysähti läpi ovesta ja karjahti. Se naurahti ja kohotti miekkansa.
”Voi ei! Suojaan!” Evor sanoi.
He hyppäsivät erään nurkan taakse suojaan. Epäkuollut sinkosi miekastaan käytävän täyteen salamoita. Koko luolasto tärisi.
”Oletteko kunnossa?” Blaze kysyi.
”Minä ainakin olen…” Retnah sanoi.
”Minä olen muuten, mutta löin pääni. Mutta lähdetään nyt pois tästä ennen kuin se tulee!” Evor sanoi.
He juoksivat piiloon. Kaksi kääpiötä istui lattialla lukemassa karttaa hermostuneena.
”Se on nyt maan pinnalla ja menossa kohti palatsia!” toinen kääpiöistä sanoi.
”Mennään nopeasti sinne!” Blaze sanoi.
He juoksivat maan pinnalle.
”Voi ei! Se on jo palatsissa!” Kääpiö sanoi.
”Mennään sen sisään! Vauhtia!” Retnah sanoi.
”Odota! Ei kannata, katso vaikka!” Evor sanoi.
Samaan aikaan sisällä epäkuollut kohotti kättään. Maa alkoi täristä.
”Minä sitten rakastan tätä…” se sanoi ja samassa talo räjähti.
Kun pöly laskeutui, Blaze kysyi:
”Missä se nyt on?!”
Evor katseli ympärilleen.
”Se meni tuohon rakennukseen!” Evor sanoi ja osoitti erään käytävän ovea.
”Hyvä! Se johtaa pois Dwarfstonesta!” kääpiö iloitsi.
”Mutta sehän voi tulla takaisin samaa reittiä!” Retnah keskeytti.
Evor naurahti.
”Ei kohta!” hän sanoi ja käveli ovelle. Hän teki taian ja ovi muuttui tiiliseinäksi.
”Kiitos tuhannesti! Ilman sinua kaupunki olisi tuhoutunut! Mitä haluatte palkkioksi?” kääpiö kysyi.
”Saisimmeko hieman ruokaa matkaamme varten?” Evor kysyi.
”Vaikka kokonaisen ruokasalin!” kääpiö hihkui.

Myöhemmin päivällä kolmikko oli lähdössä Dwarfstonesta. He avasivat uloskäynnin oven ja lähtivät.
Muutaman tunnin päästä he pysähtyivät.
”Mikä on meidän suunnitelmamme taistelussa epäkuollutta vastaan?” Retnah kysyi.
”Voisi olla hyvä idea väsyttää epäkuollutta ensin, koska sitten minulla on paremmat mahdollisuudet osua siihen” Blaze sanoi.
”Tehdään sitten niin” Retnah sanoi
”Uskon ettei epäkuollut ole vielä ehtinyt kauas” Evor sanoi.
”Voi olla…” Retnah sanoi. ”Tai sitten se järkyttyi ja päätti juosta niin kauas täältä kuin jaksaa…”
”Joka tapauksessa minä menen etsimään sitä tästä lähistöltä. Harjoittele sinä sillä aikaa vaikka jousiammuntaa Blaze, ja Retnah voisi harjoitella taikojaan.” Evor sanoi.
”Selvä” Blaze ja Retnah sanoivat.
Evor lähti ja kaksikko jäi harjoittelemaan.
He harjoittelivat vähän aikaa, kunnes Evor juoksi heidän luokseen.
”Ette usko mistä löysin sen! Se on tuossa laaksossa!” Evor sanoi ja osoitti muutaman kymmenen metrin päähän.
”Me voitamme melko varmasti. Meitä on kolme ja meillä on jokaisella aseet. Mitä sillä on?” Retnah sanoi.
Samalla he saapuivat laaksoon. Heidän edessään aukeni suuri kuoppa jonka pohjalla seisoi epäkuollut.
Kaikki tuijottivat sitä ällistyneinä.
”No… Sillä on ilkeä katse” Blaze sanoi.
”Onneksi se nukkuu…” Evor sanoi
He ottivat miekkansa esiin ja lähtivät kävelemään sitä kohti.
”Minulla on suunnitelma. Hiivin sen naaman viereen ja isken siltä tajun kankaalle. Olkaa nyt hiljaa…” Evor sanoi ja hiippaili kohti epäkuollutta.
Blaze ja Retnah hiipivät myöskin sitä kohti.
Evor kohotti kätensä iskeäkseen. Mutta yhtäkkiä jostain kuului raksahdus. epäkuolleen silmät aukesivat ja Evor loi tuiman katseen Blazea kohti, joka oli juuri astunut kuivan risun päälle.
Se täräytti Evorin nyrkillään maahan, ja otti miekkansa esiin.

He tappelivat kauan, ja saivat epäkuolleen väsymään. Sillä oli monia haavoja käsissä ja jaloissa, sekä muutamia vatsassa. ”No niin Blaze! Ammu se!” Evor huusi. Blaze tähtäsi tarkkaan, mutta ampui ohi ja nuoli jäi läheiseen puuhun kiinni. Blaze ei päässyt kiipeämään puuhun. Epäkuollut lähestyi uhkaavasti Blazea ja Retnahia. Se nosti raskaasti miekkansa ilmaan ja heitti siitä tulleella valtavalla paineaallolla Retnahin ja Evorin maahan. Molemmat tärähtivät maahan niin kovalla voimalla, että kumpikin menetti tajunsa. Blaze oli epäkuolleen takana ja yritti saada nuolta puusta. Se ei onnistunut. Hän alkoi tehdä taikaa jolla saisi nuolen alas puusta. Ensimmäistä ja viimeistä kertaa elämässään hän onnistui taikomaan – ja sai kuin saikin nuolen alas. Hän asetti sen nuolen jänteelle ja tähtäsi epäkuolleen niskaan. Hän ampui.
Juuri sillä hetkellä epäkuollut kompastui. Nuoli menisi ohi, ellei epäkuollut nousisi sitä ennen.
Uskomattomalla tuurilla epäkuollut nousi juuri ajoissa. Sen silmistä kajasti valtava valo ja se huusi tuskissaan. Samassa se räjähti kappaleiksi.

Blaze herätti Evorin ja Retnahin.
”O-onnistuitko?” Evor kysyi.
”Siltä vaikuttaa. Epäkuolleesta on jäljellä enää tuhkaa.” Blaze sanoi.
”Niin ja tuo lappu – mitä siinä lukee?” Retnah kysyi.
Blaze katsoi kohtaa jossa epäkuollut oli tuhoutunut. Siinä oli likainen lappu.
Blaze otti sen ja luki: ”Kiitos että vapautitte minut kirouksestani”
Koko kolmikko hymyili.

LOPPU