Pienet nyrkit, kuin kaksi valkoista teriötä
puristavat kiikun köysiä,
hän kiikkuu pihlajia kohti
hän puhuu minulle, pieniä asioita
hänelle suunnattomia
ja nauraa, hänelle ei ole syksy
sade ja viima eivät koskaan saavu
kun katson silmiisi,
pieniin kaikkeuden valoihin
puristavat kiikun köysiä,
hän kiikkuu pihlajia kohti
hän puhuu minulle, pieniä asioita
hänelle suunnattomia
ja nauraa, hänelle ei ole syksy
sade ja viima eivät koskaan saavu
kun katson silmiisi,
pieniin kaikkeuden valoihin
Vastaukset 2
Vanhimmat
runo!
Kaunis tunnelma, haikeakin.