päärynäpuun

Sain tuttavan tuttavalta maistiaisiksi oman pihan päärynöitä. Nyt haluaisin itsekin sellaisen kasvattaa. Mikä olisi hyvä lajike? Paikkana olisi eteläinen suojaisa rinne Lahden seudulla. Pari luumua ja kirsikka menestyvät siinä erinomaisesti, hyvä sato tänäkin vuonna. Tarviiko päärynäpuita olla kaksi kuten omenoita, vai riittääkö yksi? Mitä pitäisi kasvatuksessa huomioida? Jänisverkko on ainakin tarpeen, metsää ympärillä. Luumuistakin meinaavat oksia pureskella, vaikka runko on suojattu. Tarviiko päärynä leikkausta? Jos tarvii millaista ja milloin? Voisiko puun istutta vielä tänä syksynä, vai olisiko kevät parempaa aikaa?
62146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

www.omenapuu.com.

Tai yleensäkin nettitaimistoja.

Päärynät ovat satoisia ja kestäviä-itsepölytteisiä ja omasta mielestäni koristeellisempia kuin omenapuut.
Lajikkeista ainoastaan Bessemjanka vaatii pölyttäjän.

Lahden seutu on hyvä kasvupaikka myös päärynälle.

Äänestä
  • Kuten ovat Aunen päärynä, Tonkovjatka ja yleinen suomalainen päärynä. Myyt yleisesti kasvatetut vaativat pölyttäjän.

    Äänestä

  • itsepölytteinen kirjoitti:

    Kuten ovat Aunen päärynä, Tonkovjatka ja yleinen suomalainen päärynä. Myyt yleisesti kasvatetut vaativat pölyttäjän.

    vaatia toisen lajikkeen pölyttäjäksi, vaikka muutoin toimiikin pölyttäjänä.

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    vaatia toisen lajikkeen pölyttäjäksi, vaikka muutoin toimiikin pölyttäjänä.

    puutarhakirjallisuuden mukaan-lue!-itsesteriili.

    Äänestä

Meillä on lajike nimeltään "elokuun päärynä" ja hyvin kasvaa talon etelä seinustalla, täällä Lahden etelä puolella eli Orimattilassa.
Puita on yksi ja satoa olemme saaneet tänä vuonna 1 kpl ! ja viime vuonna 4 kpl.
Jos oikein muistan niin tämä lajike ei tarvitse kaveria, siihen aikaan kukkii muitakin puita...
Päärynät ovat melko pieniä, mutta maku on hyvä.
Puu on istutetu keväällä 4 vuotta sitten.

Äänestä

haaveilen samaa ja olen kuullut puhuttavan "pepistä"se ei tarvi pölyttäjää ja hedelmä on herkullinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kasvatus ja hoito kirjoitti:

Sain tuttavan tuttavalta maistiaisiksi oman pihan päärynöitä. Nyt haluaisin itsekin sellaisen kasvattaa. Mikä olisi hyvä lajike? Paikkana olisi eteläinen suojaisa rinne Lahden seudulla. Pari luumua ja kirsikka menestyvät siinä erinomaisesti, hyvä sato tänäkin vuonna. Tarviiko päärynäpuita olla kaksi kuten omenoita, vai riittääkö yksi? Mitä pitäisi kasvatuksessa huomioida? Jänisverkko on ainakin tarpeen, metsää ympärillä. Luumuistakin meinaavat oksia pureskella, vaikka runko on suojattu. Tarviiko päärynä leikkausta? Jos tarvii millaista ja milloin? Voisiko puun istutta vielä tänä syksynä, vai olisiko kevät parempaa aikaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu