6 v masentunut

ainoa vaihtoehto löytää elämään jotain muuta sisältöä. Jos nyt vaan veivaat "alasi" juttuja, niin ethän sä siitä mihinkään pääse.
Tsemppiä!

pitää selvittää, asiat korjata ja vaihtaa parempaan - jos mahdollista.

Hallitsematon masennus ilman syytä on kyllä sekin valitettavasti mahdollista ja silloin ei tietenkään mikään järkeily eikä "positiivinen ajattelu" auta mitään. Se on vain kuin syvä kaivo, johon putoaa alemmaksi ja alemmaksi ilman loppua.

Lääkkeistä voi olla apua, päihteistä on hetken unohduksen jälkeen saatavilla vain lisää kohtuutonta ahdinkoa ja masennuksen syvenemistä aina uusiin mielenterveyden ongelmiin saakka.

Joidenkin näkemyksien mukaan n. 25-vuotias ihminen on parhaimillaan mm. hormoonituotantonsa vuoksi. Mikäli olet fyysisesti terve, niin asiaasi vaikuttaa mitä varmimmin jokin ulkopuolinen tekijä. Ammattisi ei ole hyvinvoinnin kannalta parahin, mutta sinulla saattaa olla mm. lähipiirissäsi jokin masennusta aiheuttava henkilö.

Elämän tarkoitus on tyydyttää omat tarpeet. Hyvinvointia voidaan nakertaa mm. sillä, että jokin ulkouolinen taho haluaa määritellä sinun tarpeesi ja mahdollisesti normaalin käsitteen puolestasi. Sinun pitää itse tietää mitä haluat, mistä haaveilet ja miten aijot pyrkimyksesi toteuttaa. Asiaa toki vaikeutta jos ja kun jokin ulkopuolinen sotkee suunitelmiasi. Uskoisin siis, että moni mielenterveydenhoidossa käytetty utelukeino on näiltä osin pyrkimyksiä hidastava ja vaiukeuttava tekijä ja siten myös oireita aiheuttava.

Menneitä on turha muistella ja toisinaan omia suunitelmia voi muuttaa sitä mukaa kun tuntee jonkin menneisyyden haamun vainoavan. Toisaalta menneisyydenkin ongelmille löytyy useimiten jokin järkiperäinen selvitys, joten kaikkea ei läheskään aina voi ottaa omiin nimiin. Mielenterveydenhoito ja moni tämänkin palstan kirjoittaja tekee mielestäni siinä väärin, että he saavat ja osoittavat mielihyvää toisen ongelmista ja mahdollisista hoitomerkinnöistä.

Maailma on loistava paikka. Ota maailmasta kaikki irti.

ihminen on tyytyväinen silloin, kun saa ilmaista itseään! Tiedätkö mitä sinä haluat ja pystytkö ilmaisemaan itseäsi työssä, harrastuksissa, ihmissuhteissa? Tiedätkö kuka olet? Kun saat selville millainen ihminen olet niin ehkä sitä kautta löydät tarkoituksen elämässäsi. Näin itse pääsin pitkästä masennuksesta eroon. rankkaa se oli, mutta vastaus kyllälöysyi itsestäni. sinäkin voit löytää sen itsestäsi!

siis pystytkö itse määräämään elämästäsi ja teetkö todella sitä mitä haluat tehdä? epäilen kovasti! vaikuttaako menneisyydessäsi kokemasi sinun elämääsi nykyisyydessä. Elätkö menneessä etkä pääse siitä yli? Annatko muiden ihmisten mielipiteiden määrätä tekemisiäsi? Mitä siitä ja siitäkin ajateltaisiin. tai en voi ryhtyä tekemään sitä ja sitä koska olen tottunut tekemään tätä. eli pelkään uusia asioita ja siksi mieluummin roikun tässä vainhassa vaikkei se minua tyydytäkään.

Ihminen tarvitsee myös yhteenkuuluvuuden tunteen. Kuulutko johonkin yhteisöön tai harrastus porukkaan? Ihminen tarvitsee ymmärrystä toisilta, empatiaa. Saatko sitä jolktakin? Ihminen haluaa saada ja antaa rakkautta. Oletko sinä tällaisessa tilanteessa?

Huolehditko muista ihmisistä (jo työsi puolesta sinulla on sellainen rooli)ja unohdat huolehtia itsestäsi. Ensin tulee auttaa itseään ja sitten jaksaa auttaa muitakin! Jos vain autat muita, vähillä energioillasi palat loppuun pian!

Mieti näitä kysymyksiä jospa niistä olisi jotain apuja? ja lue: läsnäolon voima, eckhart tolle.

Ammattitauti.

En halua masentaa, mutta masennukseta ei välttämättä selviä koskaan. Itse ainakin koen näin asian olevan sillä joka päivä mietin, että taas on yksi päivä vähemmän elettävää ja lisäksi en ole kokenut elämisen iloa. En edes muista koska olisin tuntenut nautintoa elää ja silti vain sätkin muiden mukana sekä yritän ns. tehdä parhaani.

Oma lapsuuteni oli karmeaa. Jouduin elämään väkivallan keskellä syntymästäni asti kunnes 5 vuotiaana jouduin sairaalaan ja sen jälkeen jouduin lastenkotiin joka ei tukenut positiivista kehitys mitenkään. On siis ihme, että olen selvinnyt henkissä tähän asti ja vielä kohtalaisen tervejärkisenä.

Kun muutin yksin asumaan elämä tuntui todella helvetiltä ja yritin tosissani kaksi kertaa itsemurhaa 90-luvun alussa. Näiden jälkeen olin jonkin aikaa hoidossa etten tee mitään itselleni sekä lisäksi sairaalassa olon jälkeen kaksi vuotta terapiaa ja lääkkeitä. Noin 3 vuoden kuluttua itsariyrityksestä kykenin vasta tekemään töitä jonkin verran. Aloin järjestelmällisesti hakemaan opintoja itselleni ja yrittämään työelämässä olla mukana. Olen jopa saanut perheen perustettua ja kaikki pitäisi olla ns. hyvin. Tätä kaikkea yritän tehdä kun se on niin sanotusti se "normaali" elämäntapa jos täällä on pakko kerran olla.

Minulla todettiin tuolloin kun yritin tehdä tuon temppuni olevan maanis-depressiivininen. Koko elämän on ollut vaikeata luoda ihmiskontakteja ja en oikeastaan edes välitä ihmisistä kun ne ovat pahoja pohjimmiltaan. Joten saadut suhteet perustuvat yleensä kohteliaisuuteen, mutta ei koskaan luottamukseen toistakohtaan.

Nykyään omat rasva-arvoni ovat korkeita ja veren alapaine korkea. En ole muuttanut ruokailutottumuksiani ja en ole lisännyt urheilua. Olen lisännyt jopa suklaan syömismäärää. Verenpaineeni on sitä luokkaa, että pitäisi käydä seurannassa, mutta sitä en ole tehnyt. Olen salaa muilta toivonut, että tästä voisi tulla päätös elämääni. Tällainen päätös olisi parempi perheeni kannalta sillä kukaan ei ainakaan heille sanoisi asiasta mitään ja eivätkä he ihmettelisi miksi tai mitä olisi voinut tehdä eli voivat elää rauhassa asian kanssa.

Olen itse kiinnittänyt huomiota siihen, että viime talvesta alkaen oma jaksaminen on mennyt kokoajan heikommaksi ja huomannut ajatuksieni kovenevan siten, että pohtii entistä enemmän noita synkkiä ajatuksia. Tiedän, että monet tahtoisivat sanoa, että mene hakemaan lääkekuuri ja käy terapiassa. Itse en usko terapiaan ja lääkkeitä en halua hakea kun niistä jää merkinnät papereihin ja en halua tönkköä oloa. Jos täällä kerran elää niin en halua mitään merkintöjä tietoihini sillä niitä on jo aivan liikaa nuoruudessa tullut.

Jos siis lohdutuksen sanoja haet niin voin kokemuksesta sanoa, että masennukseen tottuu ja sitä voi elää hieman kuin olisi "zompie", mutta elää kuitenkin. Joskus voi jopa olla tilanteita, että naurattaa ja tämän jälkeen palautua "normaaliin" olotilaan jolloin elämä ei maistu makealta. Tuohon tunteeseesi, että "et tunne kuuluvasi tähän maailmaan" niin itse koen myös samanlailla ja pidän sitä "normaalina" tuntemuksena kun en sille kerran mitään voi.

Riippuen tilanteestasi niin eräs keino voisi olla joka mahdollisesti helpottaisi oloasi olisi alanvaihto jolloin ei töiden kautta tulisi lisää tuota henkistä rasitusta.