Olen kaksi kertaa saanut keskenmenon hyvin raskauden alkuvaiheessa (viikolla 4-5). Toisen hädin tuskin huomasin (vuosin verta hyytymien kera) ja toinen oli tuskallisen kivulias. Toisen raskauden aikana ehdin saada myös oireita hyvin varhain, sillä tiesin jo ennen menkkojen alkua, että olen raskaana. Oireina oli vatsan nipistelyä, pingotusta ja vessassa juoksin koko ajan. Joten on koettu oireeton ja "oireileva" raskaus sekä keskenmeno. Menkat ovat aina olleet säännölliset ja menkkojen oireet täysin samanlaiset. Viimeisestä keskenmenosta on aikaa nyt neljä kuukautta. Vajaa kaksi viikkoa sitten ehdin taas innostua, että raskaana ollaan. Oireet samanlaisia kuin aikaisemmin, joiden lisäksi kuumeilua, flunssaista oloa ja päänsärkyä. Oireet alkoivat taas hyvin varhain, viikkoa ennen menkkojen alkua. Olin aivan varma, että olen raskaana sillä oireet olivat samat kuin edelliselläkin kerralla ja jopa voimakkaammat. Testiä en ehtinyt tehdä, sillä kaksi päivää ennen kuin menkkojen piti alkaa, aloin vuotaa kirkasta verta, josta aiheutui myös vatsan vääntelyä kuin myös ristiselkäkipua (keskenmenon oireet). Ainoa asia mikä taas ei viittaa keskenmenoon on, että olen nyt vuotanut neljä päivää todella paljon (enemmän kuin norm. menkkojen aikana), mutta vuoto on aivan kirkasta, eikä minkäänlaisia hyytymiä?? Oireet viittasivat raskauteen, mutta vuoto tavallisiin menkkoihin, tosin ristiselkäkivun ja runsaamman vuodon kera? Nyt vatsan pingotus ja nipistely on hävinnyt, ei oirettakaan. Onko kenellekään käynyt vastaavasti? Olinko raskaana vai onko hormoonit todella näin sekaisin?
Ihmetystä?
"*"
1439
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ja puhumaan asiasta lääkärin kanssa tai neuvolassasi. Ei tuo nyt ihan normaalilta kuulosta. Ja koska meistä täällä kuskin kukaan on asiassa ammattilainen, niin jo ihan sinun omaksi parhaaksesi, tulevan lapsesi parhaaksi ja muutenkin, suosittelen, että kysyt asiasta ammattilaiselta. Jokainenhan kuitenkin reagoi raskauteen eri tavalla. Onnea sinulle yritykseesi ( itse toivon pääseväni pian uudelleen yrittämään yli 10 vuoden unelmani totautumista=) )ja toivotaan, että tällä kertaa kaikki on kunnossa!