Hei vanhemmat!! Haluan vain kertoa, nyt kun itse identtisenä kaksosena 9minuuttia nuorempana olen pian kolmekymmentä vuotta elänyt yhteydessä kaksoseeni, aina yhdessä, samalla luokalla, yhdes shopataan, puhutaan ja teletapia toimii.. Mutta nyt sitten kävikin niin että eripuraa tuli ja tavallaan jääkin yksin (Vaikka on omaperhe jo) ei ole kivaa. Kaksosena on etunsa mutta myös haitta puolensa. Itse uskoisin että olisin paljon "itsenäisempi" jos emme olisi niin paljon ollut yhdessä!! En tietenkään syytä vanhempiani,Kiitos heille kuuluu, aina kuitenkin turvallinen olo ollut kun oli se kaveri koko ajan mutta nyt sitten jopa sukulaisten on vaikea ymmärtää ja hyväksyä ettei pidetäkkään yhtä!! Kummatkin kuitenkin tarvitsee sen yksilöllisen elämän!! Kaavan lähteä elämään omaa elämää, tavallaan eletään erikseen mutta kiinni toisessa.. Meillä on paljon hyviä muistoja, tekoja yhdessä, mutta olisi varmasti moni asia toisin tehnyt jos olisi ollut omaa elämää enempi!!!! Vaikea hyväksyä että on riidan takia erossa puoliskasta, mutta hyvä puoli..saa kokeilla sitä yksillöllisempää elämää!! Eikä mekään muksuina mitään kaikista rauhallisempia oltu , ymmärrän sen täysin kuinka pinna porukoilla on ollut kiriällä kun niitä on kaksi vaipatettavaa ja perään katsottavaa ollut!! Tämä oli vain ajatuksen tuotetta, mutta kuitenkin tärkeä ja huomioon otettava asia!!! Syysterveisin B-puoliska!!
Vanhemmille!
Kaksonen, B
3996
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hienoa, kun tulee viestejä myös kaksosilta itseltään, ei vain vanhemmilta. Olen 30 ja risat ja 5-vuotiaiden kaksospoikien äiti. Tuo asia on juuri askarruttanut mieltäni, että kuinka paljon ja missä pojat ovat yhdessä ja missä pitäisi vähän eriyttää. Mutta kun se itku on herkässä, jos ei toinen ole samassa paikassa. Nyt päiväkodissa ovat samassa ryhmässä, joka kuitenkin usein jaetaan kahtia ja silloin tekevät eri juttuja, mutta muuten aina yhdessä kuin paita ja peppu. Jo käytännön kannalta on hirveän vaikea järjestää, että toinen poika on esim. mukana kaupassa toinen kotona, sillä toisella pitäisi aina olla LAPSENVAHTI. Sitä kun kuitenkin yrittää "kasvattaa" lapsensa niin, että eivät olisi liian riippuvaisia toisistaan ja olisivat myös itsenäisiä, mutta ei taida tulla olemaan helppoa. Aika taitelua on tämä kaksosten vanhempana oleminen!
Meillä oli heti ikävä jos toinen sai mennä johonkin kaverille yöksi ja toinen ei päässy! Kauppareissun nyt just kesti mutta kauempi aika, tuskaista se oli! Ala-asteella pystyi olemaan samalla luokalla ilman mitään mutta ylä-aste, se olisi saanut olla erikseen!! Ja siinähän se itsenäistyminen varsinaisesti tapahtuu!! Yhtien kaksospoikien kans toimiteltiin niin niillä oli kans se että olivat kiinni paljon toisissaan, Vaikka usein sanotaan ettei pojilla ole niin riippuvaista suhdetta mutta kaksosilla kyllä varmasti on! Tuttujen kaksosten äiti, soitti ennen koulun alkua että voiko ne laittaa ylä-asteella eriluokille. Suosittelin ja heti huomaa kuinka niillä on sitä omaa tilaa, omat ystävät ja kuitenkin turva siitä toisesta!!! (ja ovat paljon itsenäisempiä kun vertaan itseeni siinä iässä.) Kiva kuulla kans teidän vanhempien kokemuksia! Ja mukava saada palautetta kirjoituksista!! Tublien vanhemmille nostan hattua, taistelua varmasti riittää=)
kaksospojat eriryhmissä, me vanhemmat halusimme niin, eikä pojillakaan ollut mitään sitä vastaan. Molemmilla oli omat kaverit, mutta tietysti toisesta oli seuraa kotona, lomilla jne.
Minusta ratkaisu oli hyvä. Nyt ovat molemmat eri ammattiinvalmistavista kouluissa, eri paikkakunnilla.
Joskus aikaisemmin tällä palstalla kirjoitin juuri tämän asian perään, ettei kaksoset ole sama ihminen, ja että heille pitää antaa sama erilliskohtelu kuin muillekin sisaruksille.