12.pvä roaa

Roaa takana nyt 12 päivää. Ekalla viikolla iho alkoi selvästi parantua. neljään päivään kuurin aloittamisesta ei ilmestynyt yhtään uutta finniä. Iho kuivui jonkun verran, samoin huulet ja silmät. Luulin jo ettei mitään pahenemisvaihetta tulisikaan, kunnes 9. päivänä ilmestyi valtava paise finni, joka
suureni suurenemistaan. Ennen kuuria ei noin valtavia paiseita ollut. Tiedän, että tein väärin kun lopulta puristin sen. Muuta ei tapahtunut kuin iho meni pahasti rikki ja haavan ympärille tuli ihon alle mustelma. todella pahan näköinen nyt.. toivottavasti paranee. Muutenkin on nyt alkanu tulla ihon pinnalle pienempiä finnejä, aivan kuin ihon alla olleet näpyt tulisivat pintaan finneinä. todella masentavaa. Kertokaa ihmiset kokemuksianne, voisi helpottaa hieman oloa..
71000
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

takana 12 päivää roaa ja vasta nyt alkoi ilmestyä isoja finnejä naamaan. Aluksi iho näytti todella hyvälle, luulin jopa, että paraneminen alkoi heti. Nyt sitten syön kuuria seuraavat kuukaudet ja toivon, ettei se tästä enää pahene.

Äänestä
  • Toivotaan että helpottaa pian! Kerrohan miten etenee kuuri, niin teen samoin. Tsemppiä!

    Äänestä

Itselläni tulee 3.päivä(noob).Jännittyneenä tässä
odottelen pahenemisoireita.Itselläni jo ekalla päivällä huulet.

Eikö muka saisi sitten niitä finnejä puristella kuurin aikana?

Äänestä
  • olen kuullut ettei saisi puristella, koska kuurin aikana jää helpommin arpia ja itse huomasin, ettei parane yhtä nopeaan. Korjatkaa jos olen väärässä.

    Äänestä

kun joillakin tulee pahenemisvaihe ja joillakin ei.. mistäköhän se johtuu. kyllä uskon että itsellänikin olisi niitä uusia finnejä tulossa, mutta ei ne kyllä vielä ainakaan ole puhjenneet. kaikki finnit ovat hävinneet kolmessa viikossa, rasvaisuus ja kaikki. iho on täydellisessä kunnossa tällä hetkellä.. kyllä se siitä lähtee tellä paranemaan, kun ette vain stressaa. luulisin että stressikin voisi laukaista sen pahenemisvaiheen. Uskon että lääkäri lopettaa tämän kuurin nyt tähän ensimmäiseen kuukauteen kun finneistä ei ole tietoakaan, mutta haluaisin kyllä varmuuden vuoksi syödä vielä toisen kuukauden niin saisi sitten vielä sen ajan edes nauttia hyvästä ihosta. :)

Äänestä
  • eikös sitä suositella syömään useita kuukausia, että saisi pysyviä tuloksia? Onko lääkäri puhunut noin lyhyestä kuurista kohdallasi? saako kysyä sun annostusta ja painoa?

    Äänestä

  • jena kirjoitti:

    eikös sitä suositella syömään useita kuukausia, että saisi pysyviä tuloksia? Onko lääkäri puhunut noin lyhyestä kuurista kohdallasi? saako kysyä sun annostusta ja painoa?

    lääkäri sanoi jotain että "joudut syömään varmaan useampia kuukausia".. mutta en tajua onko siinä mitään järkeäkään kun nytkään ei enää ole parantamisen varaa, mutta ehkäpä joudun sitten sitä kuitenkin syömään vielä pidemmän aikaa, että tulisi pysyvä tulos. Minulla ei kylläkään varsinaista aknea koskaan ole ollut. Annostukseni on 30mg/vrk, ja painoni on 60 kg.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jena kirjoitti:

Roaa takana nyt 12 päivää. Ekalla viikolla iho alkoi selvästi parantua. neljään päivään kuurin aloittamisesta ei ilmestynyt yhtään uutta finniä. Iho kuivui jonkun verran, samoin huulet ja silmät. Luulin jo ettei mitään pahenemisvaihetta tulisikaan, kunnes 9. päivänä ilmestyi valtava paise finni, joka
suureni suurenemistaan. Ennen kuuria ei noin valtavia paiseita ollut. Tiedän, että tein väärin kun lopulta puristin sen. Muuta ei tapahtunut kuin iho meni pahasti rikki ja haavan ympärille tuli ihon alle mustelma. todella pahan näköinen nyt.. toivottavasti paranee. Muutenkin on nyt alkanu tulla ihon pinnalle pienempiä finnejä, aivan kuin ihon alla olleet näpyt tulisivat pintaan finneinä. todella masentavaa. Kertokaa ihmiset kokemuksianne, voisi helpottaa hieman oloa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu