autokolari

näin unta,että olin nukahtanut rattiin. tajusin tilanteen ja vaikka kuinka yritin herätä/aukaista silmäni en siinä unessa onnistunut. vauhtia oli aivan älyttömästi ja se vain kiihtyi. tiesin, että kohta ollaan vastaantulijan kaistalla ja kolarissa. aika kauan tilannetta oli kestänyt niin, että pysyin omalla kaistalla.olin kauhuissani.

uni päättyi ennen loppuratkaisua.

mitähän tuo kaikki oikein ´tarkoitti?
137768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Auton rattiin nukkuminen voisi kuvata sitä, että et ole tilanteiden tasalla tai sitten kertoo halusta ummistaa silmät tosiasioilta. Itsekontolli ei nyt pelaa, vautisi on kova ja se saattaa sinut pian törmäyskurssille jonkun henkilön tai oman itsesi kanssa.

Äänestä

he no sanompa että unet toisilla toteutuu ja taas toisilla ne eivät toteudu ja niin edes päin mutta sanotaan näin että minun uneni on toiset sellaisa että ovat toteutuneet ja taas toiset eivät ole touteutuneet.ota nyt sit noista selvää mutta sanon sinulle ajele varoen autolla tai liiku jonkun aikaa vaikka yleisillä kulkuneuvoilla nimittäin voi olla että se uni ei tee sinun itse tunnollasi nytten hyvää.ja sinulla on siis ollut levoton yö.no olet ilmeisesti tulossa sairaaksi ja se aiheutaa vielä lisä kyytiä sinulle unen asian suhteen.minä itse sairas tällä hetkellä ja joka yö olen nähnyt unta jopa kamaliakin unia ja eilen oli sattua yksi moka mutta ukko pelasti tilanteen sitten.

Äänestä

aina,kun olen nähnyt vastaavia unia,niin 2-3 päivää sen jälkeen olen voittanut jotain jostain käytössä olevasta rahapelistä.oli kaamea nokkakolari pienen auton kanssa,se hajos kokonaan,voitin kenossa 15000 ekee. että sillee.....

Äänestä
  • Itselläni autokolari tietää aina riitaa jonkun kanssa.

    Äänestä

  • niinöhän aina käy...ja mistähän keno tasosta rapsahti 15000....

    Äänestä

  • Mulla on kaas noita unia,
    siis näen unta että ajan ulos tieltä pöpelikköön taikka sitten on vain tosi kaamea "tilanne" päällä!
    Mulla on se tilanne todellisuudessa et ajan autoa työkseni joka päivä,
    ja se sama kyseinen kuorma-auto jota ajan niin on myös niis uniissani mukana vääjäämättä1

    Äänestä

Se tarkoitti että Iso-Karhu ja Aaronin sauva ovat viistosti luoteeseen maapallon kaakkoispuolella ja tämä laukaisi sinussa stressihormonaalisen addiktion joka realisoitui vastaavana unena.

Äänestä
  • voi hitsi Mooses ... kiitti kun sait mut nauraan !!! :-) päivän pelastus . MOIKKA !

    Äänestä

  • ....voi totta mooses !!!!!!!!!!! myös päivän jos toisenkin pelastus myös täälä

    Äänestä

Se tark freudl. seksuaalista epävarmuutta:)

Äänestä

näin viitisen vuotta sitten unen, että ammuin esson pihalla kolme poliisia. en ole sen jälkeen uskaltanut käydä kyseisellä essolla. jos kerran unilla on asiaa, niin mitäs tämä tahtoo sanoa?

Äänestä

Omistamani unikirjan mukaan joskus tuollaiset onnettomuusunet voi olla suoranainen varoitus vaarasta,ja taas päinvastoin ne voivat joskus luvata jotain myönteistä tapahtuvaksi. Erään tulkinnan mukaan onnettomuus unessa enteilee leskelle sattuman kautta löydettyä uutta elämäntoveria.Vauhti taas kehoittaa varomaan vaaraa,kun taas kauhuntunne enteilee että pääset vapaaksi epämiellyttävästä tunteesta tai ihmisestä, joka sinua on kauan vaivannut.... Jos ajatellaan tosielämää, niin varpailleenhan tuo sinun näkemäsi uni saa kyseenalaisessa tilanteessa, ja tuskinpa varovaisuus liikenteessä on koskaan pahitteeksi...

Äänestä

Unesi nukahtamisesta kertoo että pakenet todellisuudesta, vauhti ja pelko kolarista varoittavat ettet voi jatkaa kauan tällä tavalla. Loppuratkaisua ei tullut, koska uni yrittää saada sinut ymmärtämään että on aika miettiä miten tästä eteen päin ettei "kolaria" tule.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jasse kirjoitti:

näin unta,että olin nukahtanut rattiin. tajusin tilanteen ja vaikka kuinka yritin herätä/aukaista silmäni en siinä unessa onnistunut. vauhtia oli aivan älyttömästi ja se vain kiihtyi. tiesin, että kohta ollaan vastaantulijan kaistalla ja kolarissa. aika kauan tilannetta oli kestänyt niin, että pysyin omalla kaistalla.olin kauhuissani.

uni päättyi ennen loppuratkaisua.

mitähän tuo kaikki oikein ´tarkoitti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu