Kuis paljo talot ja tavarat sulle merkitsee?
Millainen 'isku' tulisi, jos ne jostain syystä menttäisit.
Eikähän tähän tietenkään kukaan voi vastata,
että omaisuus yms. on 'kaikki kaikessa' ;)
Millainen 'isku' tulisi, jos ne jostain syystä menttäisit.
Eikähän tähän tietenkään kukaan voi vastata,
että omaisuus yms. on 'kaikki kaikessa' ;)
Vastaukset 58
Vanhimmat
Ei ole taloja eikä juuri tavaroitakaan - meillä eletään "kädestä suuhun".
Se merkitsee myös vapautta.
..se vanha sanontakin.
'Huoleton on hevoseton poika', miksei tyttökin :))
Kulutusyhteiskunnasta syrjäytynyt "kulutuskarkuri" ilmottautuu. Huutolaispoikana tässä edelleen mennään, maallista mammonaa ei ole eikä tule. Tavoitteena on romppeen vähentäminen olennaiseen niin, että se "kalusto" mahtuu farmariautoon. Poislukien farmariauton liikenteessä pitämiseen tarvittava työkalu- ja varaosa-arsenaali, joka mahtuu kuorma-autoon.
"Huoleton, hevoseton mies" on toisaalta totta, mutta olennainen osa vapautta (minulle) on se, kun hevosella pääsee taipaleelle silloin kun on tarve. Vaikka tapaamaan rakkaita ihmisiä.
Täällä monesti mainittu terveys on mulla vähän huonoissa kantimissa, mutta henki pihisee vielä. Onneksi henkistä pääomaa voi kasvattaa rajattomasti. Sitä raatsii jakaa muillekin, jopa ennen perinnönjakotilaisuutta.
Monet unohtavat senkin, ettei käärinliinoissa ei ole taskuja. Henkisen pääoman menettämistä ei tarvitse harmitella sitten viimeisillä hetkillään...
terv. "sielunvaeltaja"
Käärinliinoissa - pöh. Ei perheellinen ihminen varmastikaan varaudu viemään setelirahaa mukanaan hautaan. Ja raha on kuin p... - siis lantaa: hyödyllistä vain levitettynä.
on ikävää, että terveyden merkityksen huomaa täysin varmaan vasta sitten, kun sen tai osankin siitä menettää. Rehellisyyden nimissä, siinä on paljon 'sanan helinää, (omakohtainen huomio vain)!
Ja totta kyllä, liikkumaan on hyvä päästä. Mutta jos jonnekin todella haluaa, nykyään sinne myös pääsee. Vaikka ilman 'hevosta' :)
Ei ehkä aina kovin vaivattomasti, mutta kuitenkin.
Meinaapa mennä hiukka vakavaksi, mutta mitäpä siitä viimeisestä hetkestä tietää. Pystyykö/jaksaako siinä enää harmitella sen enempää henkistä kuin aineellistakaan 'pääomaa'..
Mä olen siinä onnellisessa asemassa että mulla on asiat tosi hyvin. On kiva, pieni, kodikas rivitalon pääty rauhallisella alueella, mistä maksan aika paljon vuokraa...Hyvä suomalainen polkupyörä jolla pääsen töihin ja lapsilla samoin koulumatkaa varten. Meillä on toimiva telkkari, videot, pleikka ja nintendo. Alitehoinen mutta riittävä tietsikka ja melko uusi pölynimuri. Meillä on oma pesukone, vaikka käytän vain talon pesutupaa kun säästän vesilaskussa ;)) Astianpesukonetta en tarvi. Autoja ja koko autoilukulttuuria halveksun (kaupunkioloissa).
Meiltä ei puutu yhtään mitään. Ja koska tarpeet on melko vähäiset ei meidän maallista mammonaa pysty kukaan tai mikään ottamaan pois. Tai siis saan korvaavan helposti tilalle.
Voisin asua paljon alkeellisemmissakin oloissa. Mutta jänniä leffoja pitää saada katsoa ja hyviä kirjoja lukea. Siitä en tingi. Enkä lämmöstä talvella. Enkä villasukista.
Sen verran oon lukenut sun 'paasausta' ;) kaupunkiautoilua vastaan.
Kyllä kait Suomessa ylikorostetaan esim. sitä, että pitäisi omistaa asuntonsa.
Ei se varmasti tee ketään sen onnellisemmaksi/onnettomammaksi, jos vain asumismuoto on mieluisa. Ja siinä ovat ne ihmiset/asiat yms. jotka tekevät paikasta kodin.
Terveisin vilukissa, joka ei muuten tingi villasukista aina kesäisinkään ;)
Ensinnäkin, vain ilman mitään tuntuvaa omaisuutta voi mennä hyvin. Omaisuus muokkaa ihmisen arvoja, tulee roopeankka-ilmiö ja haluaa aina lisää omaisuutta, kunnes mikään ei riitä..no joo ei vaa ;))
Kun nyt rutiköyhän miehen kanssa erehdyin kerran naimisiin (p.....e), jouduin eron jälkeen miettimään ihan kunnolla (juu ruutupaperia, lyijykynä ja kahvikuppi) perinjuurin miten meidän perheen asuntoasiat järjestetään loppuelämäksi. Koska mulla ei oo mitään hinkua omistaa mitään, en periaatteessa ole omistusasunnon kannalla. Ja koska asunnot maksaa aivan sairaasti nykyään - siis kolmio on meille minimi ja siitä saa pulittaa millin mummonmarkkaa - en lainarahalla omaa pysty ostamaan. Niinpä päädyin siihen että asutaan vuokralla kunnes mä saan perinnöksi jostain jotain. Sitten voi miettiä uudestaan, riippuen perintösummasta.
Lapsille perintöä en oo valmis keräämään. Ei elämä oo sitä varten.
Käsitinkö oikein? Aiot periä jotain jostain mutta et aio kerätä perintöä sinun jälkeesi jääville? No, noinkin voi ajatella, eikä se ole edes kiellettyä. Onko kanttia kertoa tuo lapsille?
vanhempasikin tajuavat saman ennenkuin on liian myöhäistä ;DD
Onko heillä eri elämänfilosofia,siinä viimeisessä paidass kun ei kuuleman mukan ole taskuja
...ajattelutapa myrkyttää useinmiten vain itseä ;))
Aion periä sen saman talon minkä mun äiti peri isältään. Mutta mä en tee sillä mitään vaan myyn. Pitäisikö siitä kieltäytyä ja lahjoittaa kodittomille kissoille koska en kerää omille lapsille perintöä...?
Kyllä me lasten kanssa puhutaan ihan kaikesta.
...ja se kerran kertoi että säästää perintöä varten. Suutuin tosissaan. Pistin myymään ylimääräiset puhelinosakkeet ja varasin sille kolmen viikon etelänmatkan ettei jäisi mulle annettavaa. Tein selväksi etten odota mitään perintöä, eikä sitä saa missään nimessä kerätä.
Mutta eihän siinäkään olis järkeä että myisi isänsä talon ja ryyppäisi rahat....?
Minun vanhemmat eli nuukaa elämää kun me muksut oltiin pieniä, äidillä oli välillä kahtakin työtä. Nauttikoot nyt niistä "hedelmistä", ei haittaa vaikka pankki veis heidän mökit, kunhan minun ei tarvi lähteä maksumieheksi.
Lasten isoäiti (kohta exanoppi) jaksaa aina hokea samaa juttua kun hänellä antaa jotain lahjaksi "tämän saat sitten takaisin kun kuolen". Se on tietysti osaa hänen prosessia kuolemaa varten, ja ehkä vähän ylpeyttäkin, mutta siitä jää aina mulle sellainen tunne että annan jotain jotta saisin sen takaisin :(
mysi talon ja pistäisi ranttaliksi,mielestäsihän ei lapsille tarvitse säästää mitään;D
...hyvä ystävä, kerätä, ei säästää.
Jos mun äiti haluaisi myydä talon on se pelkästään sen oma asia. Sehän on omistaja. Kirjoitinkin ihan aluksi että "kunnes saan perintöä jostain joskus", mikä lienee melko ympäripyöreästi ja ehdollisesti ilmaistu, eikö?
JOS saan perintöä;DD
Sanoisin että ei kannata "aikoa periä". Ei ole perintöä jollei ole vainajaa. Tämä ei ole mitään erityistä negatiivisuutta, vaan juridista faktaa. Sanoistasi on liian helppoa päätellä sinun suorastaan odottavan jonkun kuolemaa.
Periminen on varsin luonnollista.
Perinnön kerääminen ei.
On äärimmäisen luonnollista olettaa äitinsä kuolevan jonain päivänä, ilman odottamista.
asumismuodosta,joka on ok-talo, koska olen lähes koko ikäni asunut niin.
Vain kaksi vuotta rivitalon päätyasunnossa on tullut vietettyä.
Ja kyse ei ole siitä,etten tulisi toimeen naapuruston kanssa,vaan se, etten tunne muuta asuntoa kodiksi,kuin ok-talon.
Se onko talo suuri tai pieni ja olenko omistaja,sillä ei nykyisin ole väliä.
Tiedän kyllä,mille tuntuu luopuminen lähes yltäkylläisyydestä sairaseläkeläisen ansioihin,jotka ovat entisestä nettonakin vain seitsemäs osa ja miten vaikeaa oli sopeuttaa entiset menot sille tasolle,että ne riittävät sellaisenaan.
Kolmen vuoden aikana maallista mammonaa "hävisi" 135 tuh.euroa(n.800 000mk.)
Elämääni olen nykyisin väh.yhtä tyytyväinen,kuin ollessani taloudellisesti "huipulla".
Nämä "mammonat"menivät:noin puolet verottajalle ja toinen puoli "kalliiseen"harrsatukseen(ei sentään omaani),kunnes se lopetettiin,ettei tarvinnut taivasalle siirtyä.
No elämä on saanut uusia harrastuksia ja myös arvoja,jotka ennen ei kiireessä olleet saaneet tilaa pohdinnoille elämän perusarvoista, joka kohdallani oli työ kaikessa muodossa.
Sen koin,että minuun ei tehonnut,kuin sairastelun kautta tullut stoppi.Vasta sitten opin sellaisia arvoja,jotka ovat niitä elämän välttämättömyyksiä ja kaikki turhanpäiväinen "elämäntehtävä"suorittajana elintason eteen ja perheen eteen on sellaista,että se:
a)voi olla hetkessä taakse jäänyttä rimpuilua
b)On sittenkin vain kuvitelmaa paremmasta elämästä.
c)vie ennen aikaiseen hautaan.
aiemmin sanoinkin, minäkin varmaan tajuaisin terveyden menetyksen täysin vasta sitten, kun se olisi totisinta totta.
Omakotitalo, upea ja vapaa asumismuoto.. usein paljon työtä..
Talot ja tavarat tosiaan. Tavarapaljous on alkanut oikeastaan ahdistaa, kun jokaisesta härvelistä on oma vastuunsa, olkoon se ruohonleikkuri, öljyvärimaalaus tai vaikkapa piano. Talo on hyvä olla kun asua pitää, ja viisihenkinen perhe tarvitsee neliöitä ja huoneita. "Rämä mutta maksettu" luki aikoinaan auton takalasitarrassa, ja sama pätee vanhaan ja hataraan taloomme. Koti se on kuitenkin, ja kesällä suoranainen idylli.
Varallisuus sinänsä on kiehtova harrastus! Kun lehtiartikkelista luen suomalaisperheiden omaisuusmuodoista, niin kaikki vaihtoehdot tuntuvat enemmän tai vähemmän tutuilta. Mammonan kahmimista voi muuten harrastaa, vaikka luonne olisi epäitsekäskin, koska sijoitukset voi tehdä suoraan lasten nimiin. Alaikäisen omaisuus on nykyään erittäin hyvin suojattu: lapsen huoltaja ei voi käyttää kullannuppunsa varoja velan vakuutena, vaikka olisi itse nuo talletukset tehnyt!
'kehusta' :)
Hyvähän se, jos aiheuttaisi keskustelua tämäkin.
Asenne ehkä vois auttaa siihen 'ahdistukseen', sellainen, että mitään ei mukaansa saa.
Itsellä kun ei noita perillisiä ole (jos lapsia siten haluaa kutsua), en osaa kantaa ottaa sen enempää.
yleensä hyviä aloituksia..Niihin otetaan kantaa, ja niissä on sisältöä:)))
Kiitos sinullekin, mieltä lämmittää! :)
Vähän 'utelua' nuo mun aloitukset lienee, mutta jokainen vastaa/ottaa kantaa/kertoo mitä, ja minkä verran haluaa.. niin ei siltä pohjalta..
... lapsia todellakin voi kutsua perillisiksi. Vaikka jos tarkkoja ollaan, perintö muodostuu vasta kun joku kuolee. Minä olen vielä tukevasti elävien kirjoissa, joten perintöäni - tai perillisiäni - ei tällä hetkellä ole olemassakaan. Mistäpäs tässä yllätyksellisessä maailmassa tietäisi, kuka kupsahtaa seuraavana.
..kuullut sanottavan perillisiksi, vaikka ei olisi omaa asuntoa sun muuta 'tilpehööriäkään'.
Voisiko sitten sanoa vaikka 'henkistä perintöä'. Välittäminen, oma ajatusmaailma, josta perilliset voivat sitten olla samaa tai eri mieltä. Ehkä poimia sieltä asiat, jotka hyväksyvät suodattamalla oman aikansa & ajatustensa kautta.
A part of my theory ;))
jos joku veisi kodin. Ei ne tavarat niinkään paljon merkitse, mutta sen verran pihi olen ettei se vuokran maksaminen iske :) Oma on oma, tai no, pankin...
Niinhän sitä sanotaan, että sukupolvet vaan vaurastuu, kun nykyisin jää jotain perinnöksikin. Olishan se kivaa jättää jotain muuta perinnöksi kuin velkaa.
ajattelen, että mieluummin kuin vuokraa, maksaa lainaa.
Toinen juttu lienee sitten nykyisin, kun esim. nuorille pareille 'tyrkytetään' lainaa useiksi vuosikymmeniksi. Elämäntilanteet voivat muuttua monella tapaa.
Korot nousta, asunnon hinnan saa sitten maksaa ehkä ainakin tuplana.
Toisaalta tietysti, minnekäs ne vuokrarahat sitten menevät. Mutta että on 'huolettomampaa' asumista, helpompi vaihtaa paikkaa jne.
itse ottamassa lainaa tässä vastikään, ja jäin aikalailla sanottomaksi kun pankkineiti kysyi haluanko 20, 30 vai 40 vuoden lainan. Ajattelin ensin että olenko noin nuoren näköinen ;)) Kuulemma iällä ei ole merkitystä.
kuka normaalipalkkainen kuitenkaan pystyy koko elinaikanansa maksamaan takaisin 150.000-300.000€?
mitä pidempi laina-aika!
että pankki ottaa huomioon riskin, kupsahtaako lainanottaja. Voihan ne sen jälkeen myydä sen omaisuuden, mutta mitä jos sen hinta on romahtanut...
ja velkasaneeraukseen 5wee,pankki lunastaa kämpän alihinnalla!
Jos romahtaa niin kaivetaan haudasta ylös ja sitten torille vaan luita myymään
Olen muuttanut niin usein ettei mulle ole päässyt kertymään turhaa tavaraa.
Oikeasti mulle on yks hailee jos aloittaisin alusta kaiken...Olen sen kerran tehnyt...
Vähän aikaa siinä menee kun mielessä on kuva vaikkapa jostain kiposta tms. astiasta jota just tietyllä hetkellä tarvitsis ja sitten muistaa että "ai niin, luovuin siitä jo kauan sitten...."
- alter-egoni -
...miten kaikkien oletetaan syvällä sisimmissään kuitenkin kaipaavan omaisuutta ja perintöä.
Onko se oletusarvo?
suunnittelet kirjoituksesi mukaan vanhuuttasi mahdollisen perinnön varaan vaikka et omille lapsillesi haluakaan jättää mitään;D
...varmaan lukea uudestaan mitä "lasken perinnön varaan".
Outoa miten paljon sua harmittaa tää juttu ;))
Toosa tökkii liikaa joten baibai!
..oletusarvo?
Oletpa tainnut saada ottaa kantaa lempiaiheeseesi ;))
Oiskohan monet ihmiset pohjimmiltaan sitten vähän 'ahneita'. Mutta ei kaikki sentään onneksi!
Näkyypi olevan noita nikittömiäkin, jotka sulle on kommentteja heitelleet?
...kirjoittaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että seisoo sanojensa takana. Tuo harmaa massa joka heittelee kommentteja sinne tänne on aika...uh...rasittava ;))
Ahneus ja kateus on ihmisen perusluonteenpiirteitä. Mutta nou hätä, negatiiviset jutut kuuluu pakettiin.
pennittömälle yksinhuoltajalle joka kiihkeästi odottaa äitinsä kuolemaa jotta saisi periä;DD
sanoa edes tuollaista..vähän pitäisi ajatella mitä kirjoittaa....
arvosteleva mii-su/exSxxx52 ;DDD
ja häiritset täällä katkeroituneena siitä, ettei 40 :sta lähdetty mukaan sun aiheeseesi 50 -osastolle. Juuri samanlaista riidankylvämistä kuin 50 osastolla, hah!
catch ya!
tai mikä milloinkin, se on joka täällä tai 50 puolella on aina v....ilemassa. Kyllähän ton tunnistaa!!
kaulan katkasuun joutasit,mokomakin rääkkyjä....
aika vaihtaa kasettia...vai podetko muistinmenetystautia ku tuntuu että olen lukenu tuon joskus aiemminkin....niin ja käy ottamassa vähän koulutunteja tuohon luetun ymmärtämis-ongelmaan..
Aikoinaan kun mut kotoa pois potkaistiin oli omia säästöjä 4000mk ja vanha tuhnuksen rämä..
Eli tyhjästä olen liikkeelle lähtenyt ja yksin omaisuuteni hankkinut pikkuhiljaa kovalla työllä.
Sitä mikä on hiellä hankittu osaa arvostaa aivan toisella tavalla kuin saatua omaisuutta.
Nyt sitä oikein nauttii että on asiat suht'reilassa eikä tarvitse kuin elää..
Omaisuus on kuin tuki ja selkäranka mihin voi nojata luottavaisin mielin..
Niin ja oon ihka tyytyväinen siihen mitä on ja lisää ei oo tulossa ilmasiks enkä hiellä aio hankkiakkaan mitään lisääkään..:))
..ollut paha poika, jos 'kotoa pois potkaistiin'? ;)
Ja varmasti on niin, kuten sanot, että ihan erilailla osaa arvostaa itse hankkimaansa.
Eikä mullakaan varsinaisesti muusta kokemusta olekaan.
No et nyt ihan tyhjästä ole liikkeelle lähtenyt jos on ollut neljä tonnia rahaa ja tuhnus. Itselläni oli lähtiessäni kassillinen vaatteita ja rahaa alta satanen. Rahat oli tarkoitettu ruokaan, mutta niillä ostettiin kaverin kanssa kuusi pulloa Marlin helmeilevää omenaviiniä. Se oli sitä vapautta se…
että mulla ei olisi mitään maallista mammonaa vastaan,avosylin ottaisin vastaan...vaan jostain kummasta syystä se näyttää minua karttavan....
Noinhan se on, kauhea stressi kun sitä mammonaa on liian vähän, ja itsestäänselvyys kun sitä on.
arvotavat MUKA enemmän henkisiä ominaisuuksia,paskan marjat!
Pääasia että on katto pään päällä ja on turvattu toimeentulo.
Minäkin oisin saanut ex-miehen perintöä,mut suosiolla luovuin siitä omien lasten hyväksi.
Nehän sitä kipeimmin tarvitsi kuin minä:))
..lapset osaavat arvostaa.
Aika paljonhan se on loppujen lopuksi sekin, että on turvattu toimeentulo ja katto pään päällä.
Ja kaiken kruunaa se palava... ;)))
Onhan se mukavaa, kun on mistä erossa riidellä, tai omaisuutta joka pitää väkisin huonon liiton kasassa.
..tuli hieno riimi :)
Voi kait se omaisuuskin pitää liittoja kasassa? Jotkut voivat sinnitellä lasten vuoksi vähemmänkin tyydyttävässä liitossa :((