Ostoa harkitseva

Itse ajelen Mondeolla ja olen harkinnut vaihtoa uuteen ja hieman pienempään eli sellaiseen mihin rahat riittää ilman rahoitusyhtiön tai pankin tukea. Octavia on tällä hetkellä toinen varteenotettava vaihtoehto Focuksen ohella. Kyllä ne kumpikin ovat tiloiltaan selvästi pienempi kuin
Mondeo mutta 3 hengen perheelle riittäviä.

Skodan ostajilla tuntuu vielä olevan tarve perustella hankintaansa enemmän kuin muiden merkkien. Mielikuvat muuttuvat hitaasti ja itsekin muistan kun eno kävi 80-luvulla kylässä savuttavalla keltaisella Skodallaan, joka näytti huvittavalta meidän 2.0 Ghia Taunuksen rinnalla.
16851
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tekstistäsi saa sen kuvan että ennakkoluulot painavat valinnassasi. Jos sinun täytyy itsellesi perustella Skodan hankintaa, niin ehkä et ole vielä kypsä tekemään päätöstä.

Naapureille tai esim. työtovereille hankintaa ei kuitenkaan ole tarvis perustella. Eikä täällä kirjoitteleville kahdelle provoilijalle sen paremmin. Sen sijaan heidän tekemiään kuittailuita saa olla koko ajan oikomassa ja asiavirheitä korjailemassa.

Skoda on nykypäivänä täysin käyttökelpoinen auto, ja siksipä juuri siksi se saa aikaan joissain ihmisissä käsittämätöntä vastustustarvetta. En kyllä ymmärrä miksi.

Äänestä
  • Juuri näin. Mutta on siinä etunsakin ,kun joudumme vastaamaan asiatiedolla p-miesten kuittailuihin. Auto tulee todellisilta ominaisuuksiltaan perusteellisen tunnetuksi, kun faktat lyödään peliin.

    Siksi provoilijoiden tekstit ovat suorastaan palstaelämän suola ja heidän tekstinsä saa lukijakunnalla hymyn suupieliin! Kenen tahansa itsetuntoa nostattaa, kun voi pelkän tekstin perusteella verrata omaa tilannettaan p-miehiin: "Onneksi mulla on asiat paljon paremmin".

    Toki on sanottava, että auto kuin auto on sentään vaan peltikasa ja sen puoleen provoilijoiden ajatusmaailma vähän naivilla tolalla. Mutta hauska on kiusata heitäkin!

    Äänestä

  • Ehkäpä alitajuiset ennakkoluulot painavatkin, mutta niin tuntuvat painavan hyvin monia tälle palstalle kirjoittavia vielä Skodan hankinnan jälkeenkin. Perusteluja en tarvitse muille kuin
    itselleni. Saatanpa hyvinkin hankkia Skodan...

    Äänestä

  • Eetu kirjoitti:

    Ehkäpä alitajuiset ennakkoluulot painavatkin, mutta niin tuntuvat painavan hyvin monia tälle palstalle kirjoittavia vielä Skodan hankinnan jälkeenkin. Perusteluja en tarvitse muille kuin
    itselleni. Saatanpa hyvinkin hankkia Skodan...

    vastailemassa sellaisiin provoihin, joissa yritetään tuoda julki jotain perätöntä. Asiavirheet täytyy oikoa ettei muille lukijoille tule vääriä käsityksiä asiasta. Sen sijaan itse auton hankintaa minun ei ole tarvinnut ikinä perustella itselleni eikä naapureilleni. Päätöksen tekemisessä ei painanut historian painolasti, mutta ei toisaalta uuden mallin testimenestys, koska ostin autoni heti syksyllä ensiesittelyn jälkeen. Totesin silloin, että tekniikka, laatu ja ulkomuoto olivat minulle sopivat. Eikä vielä ole tarvinnut katua.

    Skodaa. Osta se Focus. Paljon parempi auto ajaa ja kaikinpuolin parempi.

    Äänestä

  • mies osta kirjoitti:

    Skodaa. Osta se Focus. Paljon parempi auto ajaa ja kaikinpuolin parempi.

    Eikä tarvitse Focuksella kärsiäkään niin kauan, auto vaan katoaa hiljalleen. Ruotsalaisen ruostetutkimuksen peränpitäjiä Mondeo, Focus ja Huyndai. Kunnon ruosteessa jo 5-6 -vuotiaina!

    Äänestä

  • mies osta kirjoitti:

    Skodaa. Osta se Focus. Paljon parempi auto ajaa ja kaikinpuolin parempi.

    Ruostetutkimuksen kertomaa:
    "Vuosimalleista 2000 - 2001 usea osoittautui erinomaisesti ruostetta kestäväksi: Audi A4, Citroen C5, Renault Laguna, Volvo V70-sarja, Saab 9-5, VW Golf, Skoda Octavia, Opel Astra ja Toyota Corolla.

    Vuosimalleista 2000/2001 huonoiten korroosiota kestäviksi osoittautuivat Huyndai Accent, Ford Focus, Mercedes E-sarja ja Ford Mondeo, joissa tilastollisesti mediaaniauotoa huonompi korroosionkestävyys."

    Ero ei ole ihan pieni. Octavian ruostumisaste tutkimuksessa 0,08. Focuksen 0,88 ... Kuka olisi uskonut, että joku Opel tai Tojo ajaa tässä suhteessa noiden Fordien ohitse?!

    Äänestä

  • ruostumisesta: kirjoitti:

    Tästä aiheesta on aivan riittävästi keskusteltu Fordin puolella. Ongelmana ovat kittisaumat, jotka Ford on korjannut takuuna. Takuukorjaukset ovat maksaneet sen verran, että vaikea uskoa että tätä ongelmaa olisi enää toisen sukupolven Focuksissa.

    Toivottavasti ovat myös käyttäneet suoja-aineita sitten tarpeeksi. Focuksessa todettiin olevan osittainen suojaus suurimmassa osassa pintoja ja Ocu I:ssä melkein kaikki pinnat täysin suojattuja.
    Tuo tutkimus ja oma kokemus puhuu sen puolesta, että Ocu I ei tarvitse jatkokäsittelyjä tehdassuojauksen jäljiltä. Useimmat muut ei_VAG -merkit tarvitsevat. En usko, että uusimman sukupolven Octaviassa voi olla paljonkaan vanhaa parempi tehdassuojaus ;-)

    Äänestä

  • palsta! kirjoitti:

    Juuri näin. Mutta on siinä etunsakin ,kun joudumme vastaamaan asiatiedolla p-miesten kuittailuihin. Auto tulee todellisilta ominaisuuksiltaan perusteellisen tunnetuksi, kun faktat lyödään peliin.

    Siksi provoilijoiden tekstit ovat suorastaan palstaelämän suola ja heidän tekstinsä saa lukijakunnalla hymyn suupieliin! Kenen tahansa itsetuntoa nostattaa, kun voi pelkän tekstin perusteella verrata omaa tilannettaan p-miehiin: "Onneksi mulla on asiat paljon paremmin".

    Toki on sanottava, että auto kuin auto on sentään vaan peltikasa ja sen puoleen provoilijoiden ajatusmaailma vähän naivilla tolalla. Mutta hauska on kiusata heitäkin!

    tällä palstalla saa todella nauraa hurmoshenkisille Skodisteille ja heidän "autoilleen". Mutta ei minun itsetuntoani nosta yhtään se, että ajan uudella premiumautolla ja nauresekelen Skodille. Se on yksinkertaisesti hauskaa. Ja hauskaa on myös se kun itsellä menee tosi hyvin.

    Äänestä

  • olet kirjoitti:

    sanan. Sinun kirjoittamanasi se tarkoittaa samaa kuin kallis, rehentelevä, itsetunnon ja ties minkä pönkittäjä.

    PS minullakin menee hyvin.

    Äänestä

  • että käyn täällä kirjoitti:

    vastailemassa sellaisiin provoihin, joissa yritetään tuoda julki jotain perätöntä. Asiavirheet täytyy oikoa ettei muille lukijoille tule vääriä käsityksiä asiasta. Sen sijaan itse auton hankintaa minun ei ole tarvinnut ikinä perustella itselleni eikä naapureilleni. Päätöksen tekemisessä ei painanut historian painolasti, mutta ei toisaalta uuden mallin testimenestys, koska ostin autoni heti syksyllä ensiesittelyn jälkeen. Totesin silloin, että tekniikka, laatu ja ulkomuoto olivat minulle sopivat. Eikä vielä ole tarvinnut katua.

    et todellakaan ole perustellut autosi hankintaa edes itsellesi.

    Äänestä

  • sen että kirjoitti:

    et todellakaan ole perustellut autosi hankintaa edes itsellesi.

    Minulla ei ole mitään ongelmia. En ota näitä kirjoitteluita henkilökohtaisesti, jos niin luulet. Mutta tällä automerkillä ajavana minulla on kai oikeus kertoa omat mielipiteeni. Miksi mielestäsi näin ei saisi tehdä?

    Sananvapauden puolesta itketään, mutta jos asiavirheet oikaistaan ja typerät provot ammutaan alas, niin se ei sinulle enää käykään. Mietipä sitä.

    Äänestä

  • olet kirjoitti:

    tällä palstalla saa todella nauraa hurmoshenkisille Skodisteille ja heidän "autoilleen". Mutta ei minun itsetuntoani nosta yhtään se, että ajan uudella premiumautolla ja nauresekelen Skodille. Se on yksinkertaisesti hauskaa. Ja hauskaa on myös se kun itsellä menee tosi hyvin.

    tulkinta on se, että auton osamkaksuerät painaa päälle muiden velkojen lisäksi. Jotain lohtua pitää saada pönkittämällä omaa kallista ostosta tavalliseen perheautoon vertaamalla, perusteena että parhaana diesel-mallina Octavian hinta ylittää sinun kaarasi alkaen-hinnan.

    Koska mahdollisesti kaikki kertomasi on satua, et myöskään ole vielä keksinyt tänne sitä vertailemaasi automallia, koska sen pitäisi hintaluokasta alkaen täyttää kaikki aiemmin kertomasi ominaisuudet ja tiedät hyvin, että saattaisit joutua naurunalaiseksi, kun alettaisiin etsimään oikeita faktoja ...

    Äänestä

Osta se, mikä itsestäsi tuntuu sopivimmalta juuri omiin tarpeisiisi. Siihen ei voi kukaan väittää asiallisesti vastaan ;)

Ja jos tänne kirjoitat asiallisen viestin, mitkä asiat vaikuttivat päätöksiisi (positiiviset ja negatiiviset puolet eri autoista muihin kokeiltuihin verrattuna), niin tuskin hirveästi väittelyä syntyy. Kunhan muistat jättää pois yleiset "mun auto on kaikilta osin parempi kuin kymmenen oktaavia" ;)

Ja niistä muutamista hurmoshenkisistä puolustajista ja vastustajista ei kannata välittää, antaa kinastela keskenään ;)

Äänestä

Valinnan vapaus ja vaikeus, ei kai oikeesti?
Tuo viimeinen kappale jonka kirjoitit oli turha lisä, olisit yhtähyvin voinut kirjoittaa ettet sittenkään rohkene Skodaa ostaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Eetu kirjoitti:

Itse ajelen Mondeolla ja olen harkinnut vaihtoa uuteen ja hieman pienempään eli sellaiseen mihin rahat riittää ilman rahoitusyhtiön tai pankin tukea. Octavia on tällä hetkellä toinen varteenotettava vaihtoehto Focuksen ohella. Kyllä ne kumpikin ovat tiloiltaan selvästi pienempi kuin
Mondeo mutta 3 hengen perheelle riittäviä.

Skodan ostajilla tuntuu vielä olevan tarve perustella hankintaansa enemmän kuin muiden merkkien. Mielikuvat muuttuvat hitaasti ja itsekin muistan kun eno kävi 80-luvulla kylässä savuttavalla keltaisella Skodallaan, joka näytti huvittavalta meidän 2.0 Ghia Taunuksen rinnalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu