Omasta mielestäni minulla ei ole syömishäiriötä, mutta suurin osa läheisistäni on sitä mieltä että minulla on!
No kaikkihan alkoi jo lapsena kotona. Ruokailuajat olivat epäsäännölliset vanhempien töiden takia, ja ehkä muutenkin. Vanhemmat kyllä huolehtivat, että ruokaa oli valmiina jääkaapissa, kun tulimme koulusta tai muualta, mutta perheen kesken ruokailuhetkiä ei juurikaan ollut. Lisäksi kaikenlainen napostelu on perheeni keskuudessa hyvin yleistä. Ihan terveellistäkin ruoka oli ja vihanneksia ja hedelmiä oli yleensä aina tarjolla. Tosin kaikki ruoka oli yleensä aika rasvaista ja sokerisia herkkujakin meille tarjottiin (nyt ajatellen) liikaa!
En oikeastaan ikinä ollut edes lapsena lihava, korkeintaan hieman pyöreä jossain vaiheessa. Liikuntaa on perheessäni onneksi harrastettu aina. Iho oli kyllä huono ja monesti olo oli väsynyt, kai liian sokerin ja rasvan käytön takia. 17 -vuotiaana sairastuin mahahaavaan, jonka syyksi ei löydetty muuta kuin stressi(kai se ruokakin jotain vaikuttaa). Sairastaessani ruokahaluni oli pitkään lähes nollassa, ja palautuikin todella hitaasti(vei jopa vuosia). Eikä yhtään auttanut asiaa, kun vanhemmat olivat sitä mieltä, että minä en vain halunnut syödä.
Nyt olen 25 ja asunut 7 vuotta pois kotoa (ja kaukana). Jo ensimmäisen vuoden aikana tajusin kuinka paljon oloni oli parempi kun muutin ruokavalioni aivan erilaiseksi. Ruokavaliossani ei ole lähes ollenkaan eläinrasvoja, suolaa ja valkoista sokeria niukasti sekä valkoiset jauhot kokonaan pois. Kahvinkin vaihdoin vihreään teehen. Ainut ns. epäterveellinen asia ovat irtokarkit, joita syön kerran pari viikossa. Pidän myös oluesta, ja juonkin sitä ainakin pari pulloa viikossa maun takia. Enkä minä satunnaisesta herkuttelusta stressiä otakkaan, mutta jos jotkut herkut saavat oloni huonoksi, niin ei minulla tee niitä edes mieli.
Nyt vanhempani ovat usean vuoden puhuneet että minulla on syömishäiriö, kun ei enää makkarat, suklaat, sipsit ja rasvaiset leivonnaiset enää kelpaa. Heillä itsellään alkaa olla ruokavaliosta johtuvia vaivoja ja liikakilojakin paljon, joita en todellakaan tieten tahtoen halua itselleni.
Eli: pidän rasvattomasta, vähäsuolaisesta ruoasta sekä hedelmistä ja vihanneksista. Syön säännöllisesti. Liikun paljon ja yllänmainittu ruokavalio auttaa minua jaksamaan paremmin.
No sanottakoon vielä, että ehkä nämä ruokavaliokokeiluni saattoivat joskus alussa olla vähän liian radikaaleja tai jotain, mutta nykyään tunnen olevani tasapainoisempi ja hyväkuntoisempi kuin koskaan. En tunne että minulla olisi syömishäiriötä, pitäisi saada vaan kaikki muutkin uskomaan se...
No kaikkihan alkoi jo lapsena kotona. Ruokailuajat olivat epäsäännölliset vanhempien töiden takia, ja ehkä muutenkin. Vanhemmat kyllä huolehtivat, että ruokaa oli valmiina jääkaapissa, kun tulimme koulusta tai muualta, mutta perheen kesken ruokailuhetkiä ei juurikaan ollut. Lisäksi kaikenlainen napostelu on perheeni keskuudessa hyvin yleistä. Ihan terveellistäkin ruoka oli ja vihanneksia ja hedelmiä oli yleensä aina tarjolla. Tosin kaikki ruoka oli yleensä aika rasvaista ja sokerisia herkkujakin meille tarjottiin (nyt ajatellen) liikaa!
En oikeastaan ikinä ollut edes lapsena lihava, korkeintaan hieman pyöreä jossain vaiheessa. Liikuntaa on perheessäni onneksi harrastettu aina. Iho oli kyllä huono ja monesti olo oli väsynyt, kai liian sokerin ja rasvan käytön takia. 17 -vuotiaana sairastuin mahahaavaan, jonka syyksi ei löydetty muuta kuin stressi(kai se ruokakin jotain vaikuttaa). Sairastaessani ruokahaluni oli pitkään lähes nollassa, ja palautuikin todella hitaasti(vei jopa vuosia). Eikä yhtään auttanut asiaa, kun vanhemmat olivat sitä mieltä, että minä en vain halunnut syödä.
Nyt olen 25 ja asunut 7 vuotta pois kotoa (ja kaukana). Jo ensimmäisen vuoden aikana tajusin kuinka paljon oloni oli parempi kun muutin ruokavalioni aivan erilaiseksi. Ruokavaliossani ei ole lähes ollenkaan eläinrasvoja, suolaa ja valkoista sokeria niukasti sekä valkoiset jauhot kokonaan pois. Kahvinkin vaihdoin vihreään teehen. Ainut ns. epäterveellinen asia ovat irtokarkit, joita syön kerran pari viikossa. Pidän myös oluesta, ja juonkin sitä ainakin pari pulloa viikossa maun takia. Enkä minä satunnaisesta herkuttelusta stressiä otakkaan, mutta jos jotkut herkut saavat oloni huonoksi, niin ei minulla tee niitä edes mieli.
Nyt vanhempani ovat usean vuoden puhuneet että minulla on syömishäiriö, kun ei enää makkarat, suklaat, sipsit ja rasvaiset leivonnaiset enää kelpaa. Heillä itsellään alkaa olla ruokavaliosta johtuvia vaivoja ja liikakilojakin paljon, joita en todellakaan tieten tahtoen halua itselleni.
Eli: pidän rasvattomasta, vähäsuolaisesta ruoasta sekä hedelmistä ja vihanneksista. Syön säännöllisesti. Liikun paljon ja yllänmainittu ruokavalio auttaa minua jaksamaan paremmin.
No sanottakoon vielä, että ehkä nämä ruokavaliokokeiluni saattoivat joskus alussa olla vähän liian radikaaleja tai jotain, mutta nykyään tunnen olevani tasapainoisempi ja hyväkuntoisempi kuin koskaan. En tunne että minulla olisi syömishäiriötä, pitäisi saada vaan kaikki muutkin uskomaan se...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin siis asian ydinhän oli se että välillä olen todella miettinyt että onko minulla sittenkin joku häiriö. Järki sanois että ei, mutta kun kaikki läheiset väittää että on...
Lisäksi tällä asialla ahdistellaan esim. kotona käydessäni.
ei toi musta syömishäiriöltä vaikuta. Muttta tiiä sitten... podetko huonoa omaatuntoa jos syöt jotain mikä ei kuulu sun ruokavalioon vai pystytkö syömään mitään sellasta ollenkaan?
eli minun mielestäni sinulla ei ole kirjoittamasi perustella syömishäiriötä. olet vain muuttanut ruokavaliotasi ja samalla elämäntapaasi järkevämpään ja terveellisempään suuntaan. mutta jos ajattelet lähes kokoajan ruokaa eikä muulle jää paljon aikaa, on kyseessä jo jonkinasteinen syömishäiriö. vanhempasi voivat ehkä sen takia ajatella, että sul on syömishäiriö jos he ovat tosi vanhoja ja ajattelevat nykyajan rasvattomia herkkuja ja sitä kuinka maailmanmeno on ihan muuttunut, ja kuinka laihuutta ihannoidaan yms.