Porvoon rakennusvalvonta

Onko sitä?

Onko Porvoossa toimivaa rakennusvalvontaa?

Kovalla touhulla puuhaillaan uutta rakennusjärjestystä oikein kahden Johanssonin voimin kuten Uusimaasta olemme nähneet.

Mihin sitä rakennusjärjestystä tarvitaan, jos vanhojenkaan rakennusjärjestysten ohjeita ei noudateta eikä noudattamista valvota mitenkään.

Isännät naureskelevat ympäri Porvoota rakennusvalvontaa ja rakentelevat rantatonteilleen lähes 400 neliön lukaaleja 250 neliön luvilla, saret ja tontit täynnä luvattomia mökkejä ja venevajoja, uudet pientalo alueet pullistelevat isoja taloja joissa lähet puolet neliöistä luvattomia yläkertoja vessoja varastoja ja autokatoksia, omat tontit ei riitä rakentamiselle joten rakennetaan naapurin puolelle jne.

Rakennusvalvonnalle osoitettava välittömästi lisää resursseja ja määrärahoja jokapäiväiseen toimintaan. Porvoo on sen verran iso kaupunki pinta-alaltaan, ettei nykyisellä miehityksellä mitenkään pystytä pitämääm räjähdysmäisesti kasvavaa rakentamista milläänlailla kurissa. Vaikka olisi kuinka mukavia miehiä töissä!

23

3343

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kannattaa

      Mikäs ihme tuo on, kun jo paraatipaikalla jokirannassa "metroaseman" lavetti on osittain rakennettu yli sallittujen rajojen.

    • Isäntä

      Niin että piipitä ja hajoa sinä vaan sinne kerrostaloosi.

    • karpon ohjelmassa

      no niin, nyt porvoon rakenuusvalvonta ja henning johansson oli siellä karpon ohjelmassa. Nyt ollaan koko maassa kuuluisia rakennusvalvonnan tasosta!

    • Anonyymi00004

      Eletään jo vuotta 2026. Keskustelun alku on siis vanhaa, mutta aihe kuumaa. Porvoossa rakennusvalvonta on saanut kovaa kritiikkiä, ja sitä mukaa kun sitä tulee, niin johtajat siellä puolustelevat omiaan henkeen ja vereen. On kuulemma saatu erittäin hyvää tai muuten vain hyvää palautetta. No, tältä suunnalta sitä ei todellakaan tule. Porvoon rakennusvalvonnan on aivan turha kaunistella toimiaan. Ovat kuulemma lähettäneet kaikille rakennuslupaa viime vuonna ja edellisenä kyselynkin. Okei, vaan ei minulle. Allekirjoitin Sampo Niemisen adressin, ehkä siksi jäin ilman palautekysely. Minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa Porvoon rakennusvalvonnasta. Vetäkää siitä. Ja koko naapurijoukko on samaa mieltä kanssani.

    • Anonyymi00005

      Ei ole hyvää sanottavaa tuosta rakennusvalvonnan tunkiosta.

    • Anonyymi00006

      Tosiaan se on kaatopaikka, joka haisee. Olen äärettömän vihainen kohtelusta ja menettelystä, joita sain tuolta kaatopaikalta. Erittäin ylimielistä roska porukkaa ja siihen kuuluvat myös nämä typerät johtajat ja puolestapuhujat.

      • Anonyymi00007

        Kun johonkin virkaan, joka vaatisi haltialtaan edes himpun verran järkeä, valitaan nykyisen kaltainen omaan erinomaisuuteensa ihastunut telaketjufeministi ja pilkunnussija, joka julistaa, että asian on näin koska minä niin sanon, on kokoluokaltaan enemmän kuin suuri virhe.


    • Anonyymi00008

      Tuo on niin asiaa. Hento tuli Porvooseen Loviisasta. Ja siellä asiaa juhlittiin, kun pääsivät eroon siitä niin itseään täynnä olevasta idiootista.

    • Anonyymi00009

      Tehkää kantelu jos on syyllistynyt virkavastuun rikkomiseen. Toinen vaihtoehto on olla rakenramatta Porvooseen.

    • Anonyymi00010

      Täällä valittaa ihmiset joilla on varaa ostaa Vanhasta kaupungista miljoona-asuntoja tai ovat ne perineet, kun ei muutama virkamies hypi heidän pillinsä mukaan. Muuttakaa pois, niin loppuu se jatkuva valitus!

    • Anonyymi00011

      Vanhassa Porvoossa asuvat ovat tunnetusti riitaisaa porukkaa ja moni kuvittelee että on ns. ”parempi ihminen”. Kuvittelevat saavansa ertityispalvelua ja kun ei heru, niin alkaa kovaääninen valitus.

    • Anonyymi00012

      En tiedä Vanhan Porvoon riidoista, muuta kun mitä on medioista kuultu. Asun ihan muualla Porvoossa, mutta en voi muuta sanoa, kun että Porvoon rakennusvalvonta on kauttaaltaan syvältä. Muuksi se ei tuon kokoonpanon kanssa muutukaan. On omakohtaista kokemusta sen verran, että voisi sen kantelunkin tehdä, niin kuin joku jo täällä ehdottikin. On vaan sen verran korruptoitunut porukka, että uskon sen olevan turhaa ajanhukkaa.

    • Anonyymi00013

      Tehkää kantelu oikeuskanslerille jos on epäilyksiä viranhoidosta, sen voi tehdä sähköpostilla ja ei maksa mitään. Käsittely toki kestää vuoden tai pidempään, riippuen selvityksen määrästä ja vastausajoista.

      Lehtien mielipidepalstoilla on ihan turha räyhätä, ei johda mihinkään.

      • Anonyymi00014

        Kyllä lehtien mielipidepalstalla olevilla kirjoituksilla vaikutusta on, kunhan niitä kirjoituksia on riittävän paljon. Ei mainitun idiootin öykkäröintiä kenenkään tarvitse asiasta hiljaa ollen niellä.


      • Anonyymi00017

        Kyllä lehtikirjoittelut on siinä mielessä hyviä, että ihmiset osaavat varautua. Jos tulee paskaa niskaan, niin osataan puolustautua. Ei tule paska yllätyksenä.


      • Anonyymi00021
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Kyllä lehtikirjoittelut on siinä mielessä hyviä, että ihmiset osaavat varautua. Jos tulee paskaa niskaan, niin osataan puolustautua. Ei tule paska yllätyksenä.

        Noinhan se on. Ja onhan sekin ihme joskus nähty, että idiootti virkahenkilö on riittävästi palautetta saatuaan älynnyt vaihtaa maisemaa.


    • Anonyymi00015

      Porvoo on täynnä mätiä virkahenkilöitä, ihan joka puolella. Eniten taitaa olla poliisissa ja kaupungin hallinnossa. Ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään, pienessä kaupungissa se nyt vain on noin.

    • Anonyymi00016

      Tuo on niin totta. Mätiä henkilöitä täällä riittää. Mätä tulee mädän luo ja mätä myrkyttää terveet sairaalahoitoon, jossa myös liikkuu se mätä.

    • Anonyymi00018

      Porvoon sairaalassa jsa sosiaalipuolella on paljon mätiä virkasuhteisia, kuluttavat aikaa naapuriensa ja tuttujensa terveystietoja luvatta urkkimisella ja kahvin juomisella. Potilaat laitetaan odottamaan monia tunteja, oli sitten arki tai pyhä!

    • Anonyymi00019

      Ihmettelen nimien keräämistä, olisi vain tehnyt kantelun ja laittanut tiedoksi paikalliselle medialle. Kaikki viestittely ja puhelut tietysti nauhoitetaan. Sillä tavalla päästään korruptotuneista viranhaltijoista.

      • Anonyymi00022

        Uusin on sikosaaren jatkumo,ja tietenkin Roni Collin pääosassa ja kaupungin virkamiehet sivunäyttelijöinä.Älkää kantako fyrkka Colinin rafloihin niin toivottavasti menee nurin koko paska,rakennusvirasto ja Mollgren vitun pellet kaikelle paskalle pitää vielä maksaa palkaa


    • Anonyymi00020

      Useampi viranhaltija on Porvoossa surmannut itsensä ja perheensä kun on totuus tullut ilmi. Det är bara så!

    • Anonyymi00023

      On monasti tullut todettua karu fakta ettei rakennusalalle todellakaan hakeudu ne penaalin terävimmät kynät

      Pääasiassa koulupudokkaita ja yksinkertaisia immeisiä kuten rakenus valvonta porvoossa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      243
      2142
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      189
      1634
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1282
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      992
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      816
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      790
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      771
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      735
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe