Miksi esim.susikannan halutaan leviävän koko maahan?
Haluaisin oikeasti kuulla asiaa kannattavien ajatuksia.
Eivätkö suuret erämaa-alueet riitä pedoille, miksi niillä pitää kiusata ensin haja-asutusalueiden asukkaita (ja myöhemmin muitakin). Koira- ja muut kotieläinvahingot jo tiedetään mutta odottakaapas vaan kun susi laumoittuu. Siinä onkin ihmettelemistä. Kovin kauan nykykehitystä ei siedetä, se on varmaa koska jossain vaiheessa alkaa vahinkoja tulla muuallakin kuin syrjässä maaseudulla, joidenka asukkaista ei kaupungeissa kovin paljon perusteta...
Ja nyt ei mitään puolihullujen kirjoituksia, vaan asiallisia kannanottoja kiitos.
Haluaisin myös, että jokainen nyt omalta kohdaltaan miettii millaista on laittaa oma lapsi maaseudun pimeälle koulutielle kun alueella liikkuu susilauma.
Jos joku uskoo, ettei susi laumoittuneena aiheuta ihmiselle mitään haittaa, on kyllä väärässä. Eikä se karhukaan mikään mukava tuttavuus ole, ei ole montaa vuotta kuin yhden lenkkeilijän söi.
Haluaisin oikeasti kuulla asiaa kannattavien ajatuksia.
Eivätkö suuret erämaa-alueet riitä pedoille, miksi niillä pitää kiusata ensin haja-asutusalueiden asukkaita (ja myöhemmin muitakin). Koira- ja muut kotieläinvahingot jo tiedetään mutta odottakaapas vaan kun susi laumoittuu. Siinä onkin ihmettelemistä. Kovin kauan nykykehitystä ei siedetä, se on varmaa koska jossain vaiheessa alkaa vahinkoja tulla muuallakin kuin syrjässä maaseudulla, joidenka asukkaista ei kaupungeissa kovin paljon perusteta...
Ja nyt ei mitään puolihullujen kirjoituksia, vaan asiallisia kannanottoja kiitos.
Haluaisin myös, että jokainen nyt omalta kohdaltaan miettii millaista on laittaa oma lapsi maaseudun pimeälle koulutielle kun alueella liikkuu susilauma.
Jos joku uskoo, ettei susi laumoittuneena aiheuta ihmiselle mitään haittaa, on kyllä väärässä. Eikä se karhukaan mikään mukava tuttavuus ole, ei ole montaa vuotta kuin yhden lenkkeilijän söi.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Enpä muista että olisi syönyt.
Huitaisi kyllä melkein päälle juossutta lenkkeilijää jolla aukesi kaulavaltimo ja henki meni.
Susi on juuri lauman hajottua häirikkö, laumassa onnistuu hirvenpyynti paremmin eikä tarvitse sitkeitä koiranrakkeja jyrsiä.
Onhan näistä paljonkin tietoa netissä jos viitsii hakea - katso vaikka rktl:n sivuja.
Nykymaailmassa on paljon pelottavia asioita mutta en lukisi susia ja karhuja niihin. Päälleajavat rattijuopot, hullut pyssymiehet, karvanoppatoyotalla kaahaavat räkänokat... onhan näitä.
Mutta missä ne perustelut kysymykseen ovat?
Laumassa susien rohkeus juuri kasvaa ja siinä alkaa mennä muutakin kuin hirviä.
on hukan luontainen tapa pyytää, yksinäiset sudet ovat häiriköitä.
Tämä ei ole minun keksintöni vaan ihan yleistä eläinten käyttäytymistietoa mistä tahansa alan tietolähteestä joten siitä on todella turhaa väitellä.
Omia teorioita on ihan kiva kehitellä mutta niiden osoittaminen faktoiksi on työläs juttu.
Erityisesti pedoista liikkuu paljon hevosmiesten tietotoimiston "tietoa" joka on usein aika hupaisaa - petoja kuulemma lennätetään helikoptereilla paikasta toiseen ja salainen rekka-auto kuskailee elukoita uusille istutuspaikoille...
...tuo vielä vastaa mihinkään?
Laumassa käytös muuttuu rohkeammaksi ja juuri silloin seuraa vaaraa ihmisille.
Laumaa vastaan metsässä liikkuvalla koirallakaan ei ole toivoa.
tapausta jossa susilauma olisi "metsästänyt" ihmistä. Yleensä ne karttelevat ihmisen hajua.
Italiassakin on muuten n. 400 suden kanta eli moninkertaisesti Suomeen verrattuna.
Suomessakin löytyy runsaasti tietoa susien ihmispyynnistä. Metsästysmuseossa on meneillään näyttely teemana hyvä paha susi.
sitten linkkejä tietolähteisiin!
Näistä vanhoista kirkonkirjojen kuolinsyistä olen kuullut, mutta susien muista ihmismetsästyksistä ei oikein dokumentointeja olla.
Metsästysmuseo esittelee suomalaista susihistoriaa
Sudet olivat Suomessakin 1800-luvulla todellinen uhka niin ihmisille kuin kotieläimille. Susia oli paljon ja niille metsissä sopivaa riistaa vähän. Susisurmia kirkonkirjoista tutkineen opetusneuvos Antti Lappalaisen mukaan sudet ovat tappaneet Suomessa vuosina 1710-1881 kaikkiaan 181 ihmistä, joista aikuisia on ollut 72. Valtaosan surmansa saaneista aikuisista arvioidaan kuitenkin kuolleen suden puremasta saamaansa raivotautiin.
Tiedot susien surmaamista lapsista alkoivat yleistyä 1830-luvulta lähtien, ensin Karjalassa ja sitten koko eteläisessä Suomessa. Kivennavalla ja muualla Karjalan kannaksella sudet tappoivat 1840-luvulla ja 1850-luvun alussa yli kaksikymmentä lasta ja kolme aikuista. Tampereen seudulla sudet raatelivat 1877 kuusi lasta. Turun tienoilla suden suuhun joutui 1880-luvun alussa noin kaksikymmentä lasta.
Sudet tappoivat satoja kotieläimiä
Susien kotieläimille aiheuttamat vahingot olivat 1880-luvulla aivan toista kuin nykyisin: keskimäärin 160 hevosta, 724 nautaa ja 5 000 lammasta joka vuosi. Kaksi vuotta sitten sudet tappoivat Suomessa yli 30 koiraa, kymmenkunta nautaa ja 150 lammasta. Viime vuonna suden suuhun joutui viitisenkymmentä koiraa.
Susitutkija, nykyinen kansanedustaja Erkki Pulliainen toteaa vuonna 1974 ilmestyneessä teoksessaan, Suomen suurpedot, ettei terve susi ole todistettavasti käynyt ihmisen kimppuun Euroopassa.
Suomalaista susihistoriaa suurista susijahdeista aina suden suojeluun esitellään Riihimäellä Suomen Metsästysmuseon vaihtuvassa näyttelyssä, joka jatkuu aina vuoden loppuun.
Susia tapettiin tuhansia
Suomessa tapettiin 1800-luvun puolivälin jälkeen seuraavan vuosisadan alkuun mennessä noin 9 000 sutta, enimmillään viisivuotiskaudella 1858-1862 peräti 3 428 sutta, siis keskimäärin 685 sutta vuodessa. Vuosisadan puolivälissä kaatoluvut putosivat vuodessa keskimäärin 155 susiyksilöön. Kuitenkin vielä vuonna 1879 tapettiin 388 sutta ja seuraavankin vuonna 320. Kaikkiaan vuosina 1866-1900 surmattiin tapporahatilastojen mukaan 5 427 sutta. Vuotuiset kaatomäärät putosivat alle sadan yksilön vuonna 1883.
Vielä 1900-luvun alkuvuosina tapettiin vuosittain yleensä 10-45 sutta, parina vuonna vähemmän. Vuosisadan puolivälin jälkeen maksettiin vuosittain tapporahaa noin kymmenestä sudesta. Susia tapettiin vuosina 1951-1961 yhteensä 116.
Lähde: Susinäyttelyn tekstit Suomen Metsästysmuseon vaihtuvasta näyttelystä: Hyvä, paha susi. Koonnut amanuenssi Jukka Peltonen.
Julkaistu 11.7.2005 4:00:38
Suomalaisten suhtautuminen suteen
Vuonna 1995 tekemäni asennetutkimuksen mukaan hieman yli puolet (52 %) suomalaisista suhtautuu suteen myönteisesti. Reilu neljännes (27 %) asennoituu suteen kielteisesti ja viideosa (21 %) ei osannut sanoa kantaansa. Elinvoimaista susikantaa Suomeen toivoo hieman alle kaksi kolmasosaa (60 %) suomalaisista.
Myönteisestikin suteen suhtautuvat suomalaiset eivät ole valmiita hyväksymään susia lähiympäristöönsä. Ainoastaan neljäsosa (27 %) suomalaisista suhtautuu myönteisesti susiin lähiympäristössä ja viideosalle (20 %) asialla ei ole merkitystä. Susia toivottiin olevan laajoilla erämaa- ja luonnonsuojelualueilla.
Sutta kohtaa tunnetaan epäluuloa, vaikka se ei ole tappanut Pohjoismaissa ihmistä yli sataan vuoteen. Suteen suhtautuvat kaikkein kielteisimmin sitä pelkäävät. Joka kolmas (32 %) suomalaisista pelkää sutta ja pitää sitä ihmiselle vaarallisena. Valtosa (85 %) heistä on naisia.
Tällaisten tutkimusten tulokset perustuvat median luomiin mielikuviin. Sudesta on levitelty viime vuosikymmeninä kovin harmitonta kuvaa. Sen vaikutukset täälläkin näkyvät.
Hyvä sit jos ei syönyt.
Jos tarkemmin aattelet, niin huomaat, että kaveri on pois vahvuudesta kuitenkin.
Tapettu mikä tapettu. Jos minut karhu tappais niin sais mun puolestani syödäkkin.
...mellasti jossain Mynämäen - Laitilan seuduilla 1880-luvulla. Se tappoi parikymmentä lasta, mikä on maailmanlaajuisestikin harvinaista. Kyseessä oli joku harvinaislaatuinen häirikköyksilö. Raivotautinen se ei voinut olla, koska sellainen kuolee noin viikon - parin kuluessa oireiden alkamisesta, tämä riehui useita kuukausia. Sen jälkeen ei Suomessa tiedetä suden tappaneen yhtään ihmistä.
Ruokolahden tapaus oli harvinainen tapaturma: Rajavartioston luutnantti juoksi lenkkipolulla emäkarhun ja pennun väliin, ja sitten kävi niinkuin tuossa ylempänä kerrottiin. Koko viime vuosisadalta ei tunneta toista vastaavaa tapausta paitsi yksi vähän epävarma Suojärveltä 20-luvulta.
Näissäkin metsissä susia ja karhuja liikkuu, mutta 10 vuoden aikana olen bongannut vain yhden suurpedon. Tässä samassa tuolissa kauniina kesäiltana reilu 2 v. sitten sähköpostia naputellessani tuosta 10 m päästä hiippaili ilmielävä ilves! Kerkisi häipyä pusikkoon, ennenkuin ehdin hakea kameran!
Ainoa kärsimäni petovahinko on kissa, joka kuoli tappelussa jonkin saman kokoluokan petoeläimen kanssa, lähinnä epäilen minkkiä.
mielipiteet perustuvat mielikuviin.
Suden vaarallisuudesta jokainen vakuuttuu jo kolmivuotiaana kuullessaan Punahilkka-sadun. Sieltä se monen suhde tähän koiraeläimeen kumpuaa - tosin Aku Ankan Iso Paha Susi ei ollut kovin pelottava, renttu yksinhuoltaja kylläkin.
Viina tappaa, tupakka tappaa, autot tappavat, murhamiehet tappavat, susi ... hmm.
Tosiasia on kuitenkin se että kaikista niistä uhkista joita ihmisriepu kohtaa elonsa taipaleella susi ei ihan kärkijoukkoon taida päästä.
Mtta pelkotiloja ne pedot toki voivat aiheuttaa varsinkin silloin kun elämä muuten on turvaisaa ja uhkat vähissä.
Paljon on turhaa melua tyhjästä. Mutta ymmärrettävää on susiseudulla pelko laittaa lapsi yksinään koulutielle. Se on historian valossa myös viisautta.
Pitkin 1700- ja 1800-lukua oli noita lastensyöntijaksoja. Ei se tai ne Varsinais-Suomen sudet mitään ihmeitä olleet. Kivennavan seuduilla meni 1840-luvulla ainakin yhtä paljon lapsia kuin edellä mainitussa episodissa. Muistaakseni Metsästysmuseon näyttelyn yhteudessä puhuttiin 180:stä kirjatusta suden tappamasta ihmisestä 1700-1800 luvuilla. Kansainvälisen tutkijaryhmän raportin mukaan Baltia taisi olla vielä surullisempaa seutua.
Nyt meillä alkaa olla vahinkovuosia vastaava määrä susia taas. Enpä laittaisi lasta yksinäiselle koulutielle.
Kyllähän se karhu söi sitä lenkkeilijää. Syy, jota näinä Matti-Nykäs-aikoina on vaikea ymmärtää, ettei sitä tietoa haluttu levittää, oli omaiset. Omaiset olivat järkyttyneitä, eivätkä halunneet lisää juttuja rakkaastaan. Kysymys ei ole nyt muistamisesta vaan tosiasiasta.
kerrottu aika selvästi
"Tapahtumien kulku on hahmoteltu myöhemmin: Lenkkeilijä yritti ilmeisesti juosta karhua pakoon ja hämätä sitä heittämällä paitansa emokarhun päälle. Karhu juoksi miehen kiinni, mutta ei raadellut tai purrut uhriaan. Kuolinsyyksi paljastui ns. ilmakuoppa. Karhun kynsi oli tehnyt miehen kaulalaskimon kohdalle pienen reiän, jonka kautta tämän verenkiertoon ja sydämeen pääsi ilmaa."
http://www2.helsinginsanomat.fi/extrat/kulttuuri/karhu/kannoilla.html
Näistä liikkuu tietysti kaikenlaisia huhuja tyyliin "Yks tuttu oli kuullut varman tiedon..."
Jäävät kuitenkin omaan arvoonsa.
Keltaisen lehdistön kasvusta huolimatta, Suomessa on silti journalismia, joka haluaa kunnioittaa ihmisten ja tässä tapauksessa omaisten toivomuksia. Halusitpa sinä sitä tai et. Syyllistyn tietenkin tässä samaan ikävään ilmiöön, kuin ns. "keltainen lehdistö",levitellessäni omaisten halusta salassa pidettävää tietoa, mutta kyseessä on fakta.
näitä "tosi"juttuja.
Tyhjänpäiväistä kinata asiasta joka ei ole sitten mitenkään toteen näytettävissä, huhupuheita ja juoruja on maailmassa muutenkin aivan liikaa.
Savolainen sanoisi että
- Voip se olla nii, vuan voip se olla toisinnii!
on "totuutesi" todenperäisyys, kun tällaista "salaista" tietoa joudut näin "tiskin alta" levittelemään varmana tosiasiana.
Pa***lta haisevaa ilmaa on pussisi täynnä!
Ni!
Viestilläni tuolla aiemmin halusin tuoda esiin sen, ettei ole minusta mitään merkitystä sillä, että söikö vai ei tai saiko karhu vatsansa täyteen tai jäikö nälkä kurnimaan.
Mies kuoli ja kuoleman aiheutti karhu. Uhri ei syötynäkään ole yhtään sen enempää kuollut.
Mitä ihmeen totuutta te nyt peräänkuulutatte?
Metsästys muuten kuuluu ihmisille siinä missä susillekin.
Siihen maailmanaikaan, jolloin ihminen vielä eli luonnon kanssa tasapainossa hän selvisi metsästämällä. Vain tähän teolliseen, tuhoutuneeseen ja rappiolliseen maailmanaikaan voivat olla mahdollisia niin erikoiset mielipiteet, joissa metsästyksestä voidaan tehdä jotenkin pahaa.
Saalistus ja kuolema kuuluu luontoon.
Olen pistänyt merkille, kun karhut lisääntyy voimakkaasti alueellani.niitä on havaittu jo 5-7 kappaletta 30km säteellä ne mitä ei havaita.
Yhteiskunnan tulisi antaa syrjäseudulle mahdollisuus selvitä näiden kanssa, että voi vaimon laittaa marjaan metsään ilman karhu pelkoa.On luonnotonta että ne tukkii pihoille kuten nyt, tulee tapahtumaan ennen pitkää.
Ihmiset ovat vieraantuneet luonnosta kaupungeissa, joissa annetaan todelisuutta vääristelevä kuva herttaisista eläimistä.Kaiken lainen suojelu ampuu yli nyky yhteiskunnassa. Koska luonto erkautuu ihmisestä ,näin luullaan että se tuhoutuu.
Kyllä luonto on ,ja säilyy, ja se voittaa aina lopulta ihmisen.
Lopuksi käy niin,että laki otetaan omaan käteen
se kuuluu suomalaiseen luonteeseen ennenkään annettu heti periksi miksi nyt.Eikä siitä saa kukaan tietää.
Ennen sitä pitäisi antaa toimivalta vaikkapa
metsästys seuroille tarvittaessa.
1000 karhua lienee nykyinen kanta Suomessa. Ruotsissa on uusimpien tietojen mukaan yli 2000 yksilöä.
Karhun salakaadot selviävät yleensä aika nopsaan. Sana leviää ja tieto yleensä kulkeutuu virkavallallekin alta aikayksikön ja tekijä joutuu edesvastuuseen rikoksestaan.
Eikä sellaista metsämiestä olekaan joka ei viimeistään viidnnen kaljan jälkeen alkaisi urotyöllään pullistella...
Usein näihin juttuihin liittyy uhkailua ja ilkivaltaa, salakaatomafia yrittää pitää pelolla väen hiljaisena- huonoilla tuloksilla.
meidän kylän miehet ei kukaan juo kaljaa ja ei ole sitä paariakaan. kaikin puolin hiljaisia ovat.uskovaisia ja iäkästä sakkia.useimmissa maalais pitäjissä tälläinen väestö on valta väestöä.toisin kuin moni kuvittelee, mutta maalais väestön elintavat ovat siivompia kuin kaupungeissa.voisin kuvitella että yksin hoitavat ongelmansa eikä siitä edes vaimolle mainitse.miksi suomen metsissä kasvaa vähemmän karhuja kuin naapurissa onko se huonommin soveltuvaa.mutta jokainen päättää itse mitä tekee
olisi vain sellainen toimiva malli siitä että päätökset tehdään siellä missä se ongelmakin on.
suomi on metsä kansaa
aliarvioiva mallisi kaikista metsästäjistä lopettaa osaltani, ei pysynyt asialinjalla.
kaikki ei ole mafian jäseniä.
...vastausta alkuperäiseen kysymykseen.
Yksikin koira, uhri tai pelko koulutiellä on liikaa. Ei sellaista tarvitse sietää! Varsinkin kun tilannetta ohjailee joku betoniviidakosta tietämättä mistään mitään.
Mikä piru siinä petojen levittämisessä oikein on niin erikoisen tarpeellista??
"Yksikin koira, uhri tai pelko koulutiellä on liikaa. Ei sellaista tarvitse sietää!"
Tietenkään ei ole mukavaa/toivottavaa että kukaan kuolee yhtään mihinkään, mutta kun ihminen nyt ei ole ainoa eliö tässä maailmassa eikä kukaan ole kuolematon niin kyllä hänen jotakin pitää hyväksyä. Eikös joku juuri niin sanonut, että kuolema kuuluu luontoon. MYÖS IHMISEN. Ihminen kun ei ole minkään eläimen saaliseläin, niin on tullut totaalihemmotelluksi ja erkaantuneeksi luonnosta. Vai että yksi lenkkelilijä sadassa vuodessa on liikaa, mutta 9000 sutta kun tapetaan niin se on ok. Ja se yksi ihminen ei edes kuollut harkitun teon seurauksena vaan harmittavien sattumusten (joutui emon ja vaavin väliin).
Ihminen on luomakunnan kruunu lässynlää. Muuttakaa jumalauta johonkin lasipalloon asumaan, niin ei ole petoja eikä edes hyttysiä. Tehkää puutkin muovista, niin eivät varise.
IHMINEN se on ihmisen pahin vihollinen eikä mikään eläin. Tuhat kertaa enemmän minä joudun pelkäämään rattijuoppoja ja raiskaajia ja ryöstäjiä ja muuta paskaporukkaa kuin jotain elukkaa. HIEMAN SUHTEELLISUUTTA KEHIIN HEI.
Tajutonta tuo vinkuminen, ihmiselle ei riitä ei sitten mikään.
""Mikä piru siinä petojen levittämisessä oikein on niin erikoisen tarpeellista??"
Mikä piru siinä ihmisen levittämisessä on niin erikoisen tarpeellista?
-Tämä ei ole vain sinun maailmasi, tämä on myös susien ja karhujen ja muurahaisten ja ampiaisten ja kaikkien muiden öttiäisten maailma. Itsekäs maailmannapa.
Siis eihän ihminen saa kuolla. Kaikki ruumiiden syväjäädytykset tuovat toivoa, ettei kenenkään tarvitsisi enää kuolla. Sitten saa ihana ihmiskunta rypeä omassa ihanuudessaan ikuisesti.
Siellä sitä taas huudellaan kaupungista, ette varmaan asu syrjäseudulla!
Jos oikein haluaa vääntää asian perseelleen, niin juuri noin se tehdään.
Kuolema kuuluu elämään, teillä se taitaa olla vaikea tajuta.
Toivottavasti ette koskaan joudu hakemaan koiranne irtopäätä ja ruumiinosia lähimetsästä. Tai mennä katsomaan puoliksi syötyä karjaanne.
Paikkansa kullakin ja erämaat pedoille.
Suomessa ei enää ole erämaita, pikku plänttejä poronhoitoalueella.
Auton äänen kuulumattomiin ei enää ainakaan tyynellä säällä pääse missään.
kyllä minä tiedän useita paikkoja missä on rauha.
betoni viidakon hiawathat ei vain osaa kulkea missään -saati erämaassa. tuolla se on ollut satoja vuosia .nettiä ne naputtaa vaan ja suuta ja ollaan luonnon puolesta vaikka koko asia on etäinen.ja perustuu vääristymiin.halutaan aihettaa tätä mielipahaa ,nin kuin siellä kaupungissa on tapana.jo asiallinen keskustelu on vaikeaa. ne sanoo, että susi, tai muu kuuluu luontoon. asia joka on itestään selvä, muille ihmisille.kuse onkin ihmis arvoista. ja ihmisen tulee tulla ennen elukkaa.se on se ero meissä. minä en mene sille tasalle- menkää te olette jo muutenkin alempana.jopa koirilla on arvojärjestys.kuuluu luontoon.
paikkoja toki on, mutta ei erämaita, eli yli 8 km lähimmälle autotielle.
Metsätalouden tavoitehan on tihentää talousmetsien tieverkkoa siten, että yli 400 m matkaa ei olisi mistään lähimmälle tielle.
ota selvää ensin meillä suotakin yli tuon 8 ja paljon
Linjan Muonio-Savukoski eteläpuolella ei ole
YHTÄÄN neliökilometriä yli 8 km päässä teistä.
Tarkistin tuon juuri äsken ja yllättävän tiheä on Suomen metsäautotieverkko.
Siitä ei kannata kinata kun tuo on helppo kenen tahansa GT-kartasta mittailla jos ei ole tieverkostoa ja paikkatieto-ohjelmistoa koneella.
Jos löydät jonkin tällaisen kohteen muualta kuin Ylä-Lapista ilmoittanet siitä pikaisesti?
http://img301.imageshack.us/my.php?image=tiet2ta.jpg
elukoita Suomessa ehdottomasti on hirvi.
"Tiehallinnon onnettomuusrekisterin mukaan tänä vuonna hirvikolareissa on kuollut jo yhdeksän ihmistä. Hirvikolareita on alkuvuoden aikana kirjattu koko maassa lähes 600."
Ampiaisen pistoon kuolee myös yllättävän paljon väkeä.
Jonkun määritelmän mukaan borrelia-bakteeria kantava punkki olisi kuitenkin kaikkein vaarallisin otus...
...vastaus tämä nyt taas oli?
yli hilseen?
Pointti: Minkä tahansa faktatiedon mukaan Suomen petokanta ei ole ihmiselle erityisen vaarallinen muihin, todellisiin uhkiin verrattuna. Kirkonkylän baarin tietotoimisto voi toki olla eri mieltä...
Petoviha ja -pelko on syvällä ihmismielessä oleva jäänne joka pikkuhiljaa tulee häviämään kun tieto, sivistys ja ymmärrys lisääntyvät.
Iltapäivä- ja sensaatiolehdet mielellään näitä pelkoja ruokkivat, sehän myy kuten kaikki uhkat.
Entisissä kyläyhteisössä karhunkaataja ja sudensurmaaja oli ns. miesten mies, arvostettu ja kadehdittu. Tämä arvostusrakennelma on nyt valitettavasti romutettu muualla kuin metsästäjien omissa piireissä.
Ajat ja arvot muuttuvat - niin se vain menee, menneisyyteen ei ole paluuta vaikka haluaisikin.
Petoviha- ja pelko on todellakin jäänne ajoilta, jolloin siihen oli aihetta. Korostan, jolloin siihen oli aihetta!
Pitkiin aikoihin aihetta ei ole suurimittaisesti ollutkaan. Mitä nyt muutamia koiria ja karjaa teurastettu siellä täällä...Ja kaupunkilaiset nyt eivät näistä asioista muutenkaan ole kärsineet.
No, kohta on taas aihetta kun petokannat kasvavat tarpeeksi. Ja voin kertoa, että taas nousee metsästäjän arvostus sille paikalle johon se kuuluu.
Tottakai petokanta tulee säilyttää, mutta kohtuuden rajoissa.
Petoviha- ja pelko on todellakin jäänne ajoilta, jolloin siihen oli aihetta. Korostan, jolloin siihen oli aihetta!
Pitkiin aikoihin aihetta ei ole suurimittaisesti ollutkaan. Mitä nyt muutamia koiria ja karjaa teurastettu siellä täällä...Ja kaupunkilaiset nyt eivät näistä asioista muutenkaan ole kärsineet.
No, kohta on taas aihetta kun petokannat kasvavat tarpeeksi. Ja voin kertoa, että taas nousee metsästäjän arvostus sille paikalle johon se kuuluu.
Tottakai petokanta tulee säilyttää, mutta kohtuuden rajoissa.
Asia on monitahoinen ja puolesta ja vastaan leireissä tuntuu menevän puurot ja vellit sekaisin. Lähtökohdaksi voisin ottaa sen, että pedot kuuluvat pohjoiseen luontoon piste! Eletty on ennekin ja ojast kuravettä juotu. Viimeisen muutaman sadan vuoden aikana aseiden kehitys ja metsästystavat ovat muuttuneet huomattavasti. Ihmisen rodulle ominainen territoriaalisuus on johtanut siihen, että petokannat ovat romahtaneet, huom. myös muualla kuin suomessa. Eli luonnon tasapainoa on sorkittu ja pahasti. Tilanne ei siis meidän eikä vanhempiemme elinaikana ole ole ollut "normaali".
Nykyajan malli on, että joka niemennokkaan rakennetaan paskahuussin kokoinen sauna ja kesällä pitää tulla toimeen shortseissa ja sandaaleissa. Ja talvella Firman tuulipuvussa kelpaa hiihdellä. Ani harva taitaa maaseudullakaan ottaa enää edes puukkoa mukaan metsään mennessä, saatikka tulitikkuja...
Ei ole tarkoitus fiilistellä, mutta mielestäni metsä ei ole lasten leikkipaikka. Jos hyväksytään pedot, pitää ymmärtää vaarat. Vanha kansa on osannut tulla eläinten ja petojen kanssa toimeen. Muistanpa omien isovanhempien neuvoja kun piti lähteä kakarana pihalle leikkimään, metsään ei lähdetty niin vaan. Ja jos eläimiä pidettiin metsässä laitumella niin huom! mentiin paimeneen. Väillä ihmetyttää kommentit petovahingoista, mutta se taitaa olla nykyaikana jo ajatuksena liikaa, että oikeasti paimentaisi elikoitaan... Joku aika sitten tuli dokkari kaupunkisusista Romaniassa, lampaat oli yöt laitumella, mutta niin oli paimenetkin koirineen, arvatkaa paljonko lampaita sudet veivät?!?
Esim.tapaturmat liikenteessä ovat väistämättömiä, suden raatelemana kuoleminen taas ei. Sitä ei tarvitse tapahtua.
Vai kaikkien möttiäisten maailma..justiinsa.
Lajeja tulee ja menee, se on fakta. joskus ei oo ihmisiäkään.
äärisuojelijat taitavat olla jonkinasteisia ihmisvihaajia jotka katsovat ihmisen tarkkailevan ulkopuolisena erityisesti luontoa. siihen ei saisi koskea sitten lainkaan. ja sitten siinä on vielä jotain erikoista yhteiskuntaan kuulumattomuuden ihannointia...
No, lohtua teillekin, kyllä se kauhea ihminenkin täältä vielä häviää aikanaan kuten dinosaurus ja miljoonat muut lajit ennen ja nyt ;)
oli runnonut turistipariskunnan sairaalakuntoon
sunnuntaina Kittilässä.
Siis porot on hävitettävä?
Sitten Valkohäntäpeurauros runnoi sitä ampuneen metsästäjän viimeisillä voimillaan mustelmille, Valkohäntäpeurat hävitettävä?
Nyt meni vähän ohi... Miten niin liikennekuolemat väistämättömiä!!??! Ei niitä tarvitse tapahtua...
Tietenkin niitä tapahtuu, eikä tässä ihmisiä vihata. Pointti on siinä, että kaikkea ei voi saada mitä haluaa. Jos halutaan, että Suomessa ja Euroopassa on suurpetoja, on sopeuduttava siihen että luonto maksaa potut pottuina!
Ja lääkkeet ovat loppujen lopuksi simppeleitä. Ylläpidetään vanhoja erätaitoja kuten partio, metsästys ja kalastus ym. Luonnossa liikumista ei tarvitse pelätä, kun pitää järjen mukana. Kyllä se luonto tosiaan tulee toimeen ilman ihmistäkin, mutta kun ihminen nyt sattuu olemaan osa luontoa.
Itse harrastan metsästystä, joten en oikein äärisuojelijaksi itseäni miellä, suojelijaksi tavallaan kuitenkin... Vaikka metsästystä harrastankin, en voi olla ihailematta petojen voimaa ja arvokkuutta. Kun hieman perehtyy Suomalaisiin erätapoihin, tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan käsite "saaliin kunnioitus". Mielestäni on kyse juuri tästä. Jos metsään ei lähde nöyränä ja kunnioita luontoa, tulee noutaja... Tiedä vaikka metsän omena...
Mutta kun niitä petoja ei onneksi kovin moni halua! Kyllä tämäkin hullutus tästä vielä katoaa.
Ahaa, elämänvihaajat haluavat siis lisää liikennekuolemia.
Voihan rautalanka, mitä mahtaa päässä liikkua.
Liikenne sattuu kuulumaan nyky-yhteiskuntaan. Siinä sattuu väistämättä tapaturmia. OK? Vieläkö pysytään perässä vai meneekö liian vaikeaksi?
Kuolema suden suuhun taas ei pakollista koska pirulaisia ei tarvitse levittää ihmisten riesaksi.
Noin typeriä vertauksia harvoin kuulee ja vain sellaisen suusta, joka ei ole asioita kokenut syrjällä asuvan silmin tai hakenut koiran/karjan kappaleita.
Mutta älkää ihmisvihaajat itkekö, kuten tuolla kirjoitettiin, kyllä tämäkin "luonnoton" laji vielä häviää. Lajeja häviää koko ajan ja meidänkin vuoro vielä tulee. :) Mitä pirun järkeä on jarruttaa väistämätöntä kiertokulkua? Jääkaudet yms.on mennyt ja tullut, maailma muuttuu.
Mutta sillä välin ihminen kuuluu paikalleen luontoon ja saalistamaan sekä pitämään reviirinsä turvallisena. Mutta ei esim.kaatamaan paskaa itämereen tai ydinvoimaa idän malliin tai kuluttamaan kuin länsi! Järki käteen nyt koska jokaisen asian saa kyllä halutessa väännettyä nurinperin.