Onko octaaviassa sama

Onko siinä samaa pelliä pohja tai se levy kuin oikeassa vollkkarissa vai onko se oktavia polski-fiatti sama?
41134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

olla sama kun ladassa ja poloskifiatissa.!!!

Äänestä

Mietipä sitä. Samalla voit miettiä sitäkin, mikä on oikea volkkari. Ja sen jälkeen vielä sitä, kuuluuko volkkariasiat tälle palstalle. Ja ihan lopuksi voisit miettiä, kannattaako tänne lähetellä tyhjänpäiväisyyksiä.

Äänestä

Volkkarissa on sama pohjalevy eli alustarakenne ja voimansiirto kuin oikeassa Octaviassakin.

Volkkarin pellit eivät vältämättä ole samaa tasoa kuin oikean Octavian itävaltalainen laaturaaka-aine.

Viime vuosina on havaittu myös VW:n työntekijöiden (usein vierasperäisiä siirtotyöläisiä) motivaation puutteesta, väen vähentämisestä sekä palkkakehityksen pysähtymisestä johtuvaa laadun heikkenemistä. Oikean Octavian kokoonpanilinjalla laatua varmistamassa on pääosin oman maan kansalaisia, joille oman maan tärkeimmän vientituotteen laatu on kunnia-asia. Ja viime viikkoinakin olemme saaneet kotimaan lehdistä todeta laadun olevan varsin hyvällä mallilla.

Äänestä
  • En kyllä lähtis mollaamaan muita VW-konsernin autoja ja väittämään että Skoda olisi jotenkin laadukkaampi. Onko sille väittämälle mitään perusteita?
    Eiköhän nuo ole aikalailla saman tasoisia vempaimia, niin pitkälle kun osat ovat yhteisiä. Eniten kysymyksiä herättääkin ne Skodan omat automallikohtaiset osat, onko niitä testattu riittävästi?
    Työn jäljestä sen verran, että uuden mallin valmistaminen kovassa kysyntätilanteessa ei voi olla vaikuttamatta myös laatuun. Näistä asennusvirheistä on saanut lukea näilläkin palstoilla. Varmaankin tilanne paranee, kun kysyntä normalisoituu ja "poijaat" oppivat kasaamaan ne autonsa viimeistä nippeliä myöten laadukkaaksi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lohtskolli kirjoitti:

Onko siinä samaa pelliä pohja tai se levy kuin oikeassa vollkkarissa vai onko se oktavia polski-fiatti sama?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu