Tämän päivän maailmaa ohjataan enemmän aikuisten ehdoilla kuin omassa lapsuudessani. Voidaan olla montaa mieltä siitä onko kehitys-suunta hyvä, vai huono ja mihin se mahtaa johtaa?
Seuraan ystäväni elämää hänen muutettuaan perheineen "maalta" kaupunkiin..
Ennen niin huolettomilla, iloisilla ja reippailla lapsilla on kaupunkilaistumisen jälkeen huolia, - joka saa minut mietteliääksi..
Harvemmin asutuilla seuduilla on ilmeisesti lasten elämässä toistaiseksi vielä samoja meininkejä, kuin ennen vanhaan. Lapset kerääntyvät porukkaan, leikkivät perinne leikkejä ja oppivat sosiaalisuutta muuallakin kuin vain päivähoidossa, tai muskarissa, joita ohjaavat aina aikuiset. Näin oli ennen myös ystäväni perheen lasten kohdalla - siellä "maalla".
Kaupungeissa tilanne näyttäytyy joko huutavan katastrofaalisena, tai sitten ystävättäreni perheellä on vain huono säkä.
Kaupunkiasutus on tiheää. Leikki-ikäisiä lapsia saattaa olla n. 500 m2 alueella, turvallisen liikkuma-alueen sisällä jopa kymmeniä. Lapset haluavat luonnostaan tutustua toisiinsa, kun kerran ovat koko ajan näköetäisyydellä. Heille iskee hirmuinen into leikkiä ja keksiä touhuamista yhdessä. Lasten kuuluukin olla yhdessä ja saada ohjata myös omaa toimintaansa oman aikaansa keskenään.
Tietäen ystävättäreni lapsoset, - näkisin nämä lapset leikkimässä uudessa paikassa, uusien kavereiden kanssa, mutta ei! Heidän täysin "avoin" asumayhteisönsä on rajattu luotilangan tarkasti kaikenlaisen "vieraitten talojen lasten" kulkemisen suhteen / talo-yhtiö.
Jos siis ystäväperheeni omassa talossa asuisi heidän (5- ja 7- vuotiaat) lisäkseen vain teini-ikäisiä lapsia, olisivatko he mahdollisesti ainoat hiekkalaatikolla ja keinumassa? Kyllä.
Ja naapuri-talon pihaan, johon on 10 metriä matkaa ei ole menemistä, ellei siellä asu kavereita? "Ei asu kavereita"? Miten nämä lapset olisivat heidät kavereikseen voineet saada?
Olen näiden molempien lapsosten kanssa viettänyt aikaa heidän syntymistään saakka. Mainiompia saa hakea. 7-vuotias (kummilapseni) oli surun murtama kertoessaan tästä kaveripulasta ja leikkimiskiellosta, ja minua alkoi todella huolestuttaa. Hän kertoi, ettei voi "enää koskaan leikkiä 'kymmentä tikkua laudalla', 'kirkonrottaa', 'peiliä' eikä mitään, koska, kun yrittää tutustua napurin lapsiin, pihoilta ajetaan pois, eikä naapurin lapset saa tulla omaan pihaan". Yritin hänen mieltään keventää ehdottaen, että he voisivat leikkiä pikkuveljen kanssa kahdestaan. Tähän hän vastasi: "Jos laitettaisiin kymmenen tikkua laudalle, tulis naapurin setä ja kieltäis, ettei vaan mene tikku silmään, tai osu laudalta sen autoon".
:-(
Seuraan ystäväni elämää hänen muutettuaan perheineen "maalta" kaupunkiin..
Ennen niin huolettomilla, iloisilla ja reippailla lapsilla on kaupunkilaistumisen jälkeen huolia, - joka saa minut mietteliääksi..
Harvemmin asutuilla seuduilla on ilmeisesti lasten elämässä toistaiseksi vielä samoja meininkejä, kuin ennen vanhaan. Lapset kerääntyvät porukkaan, leikkivät perinne leikkejä ja oppivat sosiaalisuutta muuallakin kuin vain päivähoidossa, tai muskarissa, joita ohjaavat aina aikuiset. Näin oli ennen myös ystäväni perheen lasten kohdalla - siellä "maalla".
Kaupungeissa tilanne näyttäytyy joko huutavan katastrofaalisena, tai sitten ystävättäreni perheellä on vain huono säkä.
Kaupunkiasutus on tiheää. Leikki-ikäisiä lapsia saattaa olla n. 500 m2 alueella, turvallisen liikkuma-alueen sisällä jopa kymmeniä. Lapset haluavat luonnostaan tutustua toisiinsa, kun kerran ovat koko ajan näköetäisyydellä. Heille iskee hirmuinen into leikkiä ja keksiä touhuamista yhdessä. Lasten kuuluukin olla yhdessä ja saada ohjata myös omaa toimintaansa oman aikaansa keskenään.
Tietäen ystävättäreni lapsoset, - näkisin nämä lapset leikkimässä uudessa paikassa, uusien kavereiden kanssa, mutta ei! Heidän täysin "avoin" asumayhteisönsä on rajattu luotilangan tarkasti kaikenlaisen "vieraitten talojen lasten" kulkemisen suhteen / talo-yhtiö.
Jos siis ystäväperheeni omassa talossa asuisi heidän (5- ja 7- vuotiaat) lisäkseen vain teini-ikäisiä lapsia, olisivatko he mahdollisesti ainoat hiekkalaatikolla ja keinumassa? Kyllä.
Ja naapuri-talon pihaan, johon on 10 metriä matkaa ei ole menemistä, ellei siellä asu kavereita? "Ei asu kavereita"? Miten nämä lapset olisivat heidät kavereikseen voineet saada?
Olen näiden molempien lapsosten kanssa viettänyt aikaa heidän syntymistään saakka. Mainiompia saa hakea. 7-vuotias (kummilapseni) oli surun murtama kertoessaan tästä kaveripulasta ja leikkimiskiellosta, ja minua alkoi todella huolestuttaa. Hän kertoi, ettei voi "enää koskaan leikkiä 'kymmentä tikkua laudalla', 'kirkonrottaa', 'peiliä' eikä mitään, koska, kun yrittää tutustua napurin lapsiin, pihoilta ajetaan pois, eikä naapurin lapset saa tulla omaan pihaan". Yritin hänen mieltään keventää ehdottaen, että he voisivat leikkiä pikkuveljen kanssa kahdestaan. Tähän hän vastasi: "Jos laitettaisiin kymmenen tikkua laudalle, tulis naapurin setä ja kieltäis, ettei vaan mene tikku silmään, tai osu laudalta sen autoon".
:-(
Vastaukset 3
Vanhimmat
olen asunut tässä pihassa n.17v. Täällä oli paljon pieniä lapsia, jotka pelasivat "jalkapalloa", keinupehvistä, kirkkistä jne illatpitkät tässä pihalla-kuinka ollakaan, nyt ei näy lapsia ylipäätänsäkään. Koko alueelta on lapset hävinneet. Kukaan ei tee lapsia enää. Tässä pihassa ei ole ollut vauvaa vuosiin, yks kuutosluokkalainen ja loput isoja.
Istuvatkohan lapset sisällä ja miksi ei lapsia enää tule.
missä oli tarkkaan talonmiehen toimesta rajattu, missä lapset saivat leikkiä ja mitä. Meistä tulikin talkkarin kanssa jonkinasteiset "vihamiehet", kun en voinut käsittää tällaista toimintaa. Asuimme maaseutu- taajamassa, joten trendi on valloittamassa koko maata.
Isosti kiitoksia teille molemmille vastanneille kommeneteista !
Suurimmalla osalla isistä ja äideistä ei näytä tänä päivänä riittävän innostusta ja aitoa kiinnostusta välittää täman kaltaisita asioista, vaikka ne koskettavat omia lapsia, tai lapsia ylipäätään.
Aikuiset näyttävät suurimmaksi osaksi olevan kiinnostuneita vain itsestään ja omaisuudestaan, ulkonäöstään ja statuksestaan. Siitä johtuu, ettei "pihalla saa leikkiä", tai "raapaista itseään". Voi, että!! *kiukkua*
Lapset ovat kuitenkin se ensteksi tärkein asia maailmassa..eivät he voi kasvaa tällä tavalla!!! Sitä ei sopisi unohtaa.
On aika pelottavaa huomata, että esim. täällä suomikaksnelosessa keskustelut joita selailin läpi, koskettavat aina jotenkin "minun ongelmani on..." Herään vain ihmettelemään, miksi aikuiset ihmiset ovat niin itsekkäitä, tai turhautuneita, että keskittyvät vain siihen miten saisivat mukavamman olon itselle, heti ja äkkiä!?
Vastaus lienee simppelimpi kuin voisi kuvitella. Turhautuneisuus helpottaa, kun uskaltaa kiinnostua esim. kertomieni lasten pihalla leikkimisen epäkohta-jutusta, ja ajatella sitä omien, tai naapurin lasten näkökantilta. - Saa tulla mielellään, osalliseksi tällaiseen asiaan, joka varmasti palkitsee!
Lapset osaavat elämän aidon meiningin luonnostaan. Aikuiset ovat heistä se surkeampi painos. Jos lapsilla menee jotain monkään on useinmiten kuitenkin kyse siitä, että aikuisella menee mönkään.
Annettaisiin nyt hyvät ihmiset lasten nauttia lapsuudestaan ja kasvaa tasapainoisiksi! Siihen prosessiin kuuluu kaikki onnistumiset ja epäonnistumiset. Molemmat ovat tärkeitä!
Jos maitolasi kaatuu, tai kukkamultaa joutuu lattialle, tai housun polvet menevät rikki naapurin pihalla....on niitä juttuja varten keksitty rätit ja imurit ja neula ja lanka. Suurin osa lasten leikeistä ei johda kovaäänisyydestä ja hulinasta viis - mihinkään katastrofiin!
Aikuisten jutut ovat eri asia..