epämustasukkainen

Avomieheni ei ole mustasukkainen siitä että olen ihastunut toiseen mutta sitten taas vaikka baarissa, jos juttelen muille, hän on mustasukkainen.
Käsittääkseni mustasukkaisuus tulee rakkauden mukana siten että kun kumppani on se tärkein, pelkää joskus että menettää tämän.. voiko siis rakkautta edes olla ilman mustasukkaisuutta?
833605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 83

Vanhimmat

olla. Omistamisen halu on yksi syy mustasukkaisuuten ja se ei todellakaan liity rakkauteen mitenkään. Niin miehissä kuin naisissakin on henkilöitä joilla on tarve pitää puolisoaan "omaisuutena" tarkoittaen että hän tavallaan määrää mitä sinä teet. Kerroit että jos olet ihastunut toiseen hän ei ole mustasukkainen, no, niin kauan kuin se on vaan sinun tunne etkä ole ilmoittanut sitä sille johon oisit ihastunut asia ei ole mitään. Mutta baarissa tai missä tahansa muualla jos keskustelet jonkun kanssa, siinä on heti se toinen osapuoli ja silloin tulee se omistuksen halu. Useimmiten syynä on sen ihmisen häiriintynyt mieli, huono itsetunto jollakin tavalla. Sinuna ottaisin asian kyllä vakavasti esille, nimittäin se pahenee vain ajan myötä mitä enemmän annat sen tapahtu.

terv. kokemuksesta kirjoitan

Äänestä
  • miksi jutella baarissa jonkun toisen miespuolisen kanssa, kun he ovat vain vonkaamassa seksiä? Tottakai siitä' on syytä olla mustis. Ihmettelen jos jonkun seurustelevan pitää pönkittää itseään niin. Jos itsetunto on noin hataralla pohjalla, suosittelisen olemaan sitten ihan vaan sinkkuna. BAARISSA JUTTELEMINEN EI OLE KOSKAAN HARMITONTA, ellei satu näkemään serkkuaan siellä... ;) ottakaa nyt helvetti järki käteen... Kyllä se itsetunto on van niin SAATANAN huono niillä tyypeillä jotka siellä baarissa hakevat jttuseuraa, vaikka seurustelevatkin. Miehesi on ihan oikeassa. Taidat olla pikkasen lumppu.

    Äänestä

  • neiti y kirjoitti:

    miksi jutella baarissa jonkun toisen miespuolisen kanssa, kun he ovat vain vonkaamassa seksiä? Tottakai siitä' on syytä olla mustis. Ihmettelen jos jonkun seurustelevan pitää pönkittää itseään niin. Jos itsetunto on noin hataralla pohjalla, suosittelisen olemaan sitten ihan vaan sinkkuna. BAARISSA JUTTELEMINEN EI OLE KOSKAAN HARMITONTA, ellei satu näkemään serkkuaan siellä... ;) ottakaa nyt helvetti järki käteen... Kyllä se itsetunto on van niin SAATANAN huono niillä tyypeillä jotka siellä baarissa hakevat jttuseuraa, vaikka seurustelevatkin. Miehesi on ihan oikeassa. Taidat olla pikkasen lumppu.

    millainen nauta. Sulla ei varmasti ystäviä ole, tai sitten ne ovat samanlaisia kuin sinä. Minkä helvetin takia ihmisten kanssa ei voisi jutella, ei kaikilla ole seksi aina mielessä, ja sen kyllä huomaa pian ja sitten voi sanoa mitä mieltä sellaisesta on. Minulla on ainakin miespuolisia ystäviä yhtä paljon kun naisiakin jos ei enemmänkin. Ja sata varmasti juttelen heidän kanssaan baarissa jos näen eikä niissä SEKSISTÄ ole puhe,eikä mistään itsensä pönkittämisestä, juttelen myös vieraiden ihmisten kanssa useasti. Ja tähän voin lisätä että en ole ylipainoinen ruma ämmä, niin kuin varmasti kuvittelet, koska itse kuvittelet olevasi kirjoituksesi perusteella täydellinen tietäjä, vaan olen puhelias, iloinen ja kivannäköinenkin ja tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä ja miehestäni on kiva kun tulen hyvin toimeen muiden kanssa eikä ole mustasukkainen koska meillä on asiat kunnossa. Tällä en tarkoita että jos baariin on yhdessä tultu niin kaiken aikaa pyöritään juttelemassa muiden kanssa. Meidän ei tarvitse olla mustasukkaisia mutta emme myöskään omista toisiamme. Ja mitähän varten sinne baariin sitten menee jos ei ihmisten kanssa saisi jutella. silloin olisi vaan parasta istua kotona mätänemässä sen poika/tyttöystävänsä kanssa jos ei muiden ihmisten seura ole sallittua. Jokainen elää tavallaan mutta minun näkökulmastani toisten ihmisten kanssa juttelu ei ole syy mustasukkaisuuten.

    Äänestä

  • jumalauta kirjoitti:

    ´Niin, kyllä minäkin kavereideni kanssa juttelen, mutta en miesten, jotka vonkaavat baarissa. Ja näitä miehiä' on baarissa 99.9 %. Missä pilvilinnassa sinä oikein elät? Vai oletko kenties jostain pikkupaikkakunnalta, jossa kaikki tuntee kakki, jolloin baarissa "kaikki, myös miehet", ovat vanhoja tuttuja joita TÄYTYY käydä moikkaamassa. Ja tiedoksi, minulla on erittäin paljon hyviä ystäviä, sekä mies-että naispuolisia. Ja oma komea poikaystävä.Tämän takia en etsi uusia ystäviä baareista (siis miespuolisia). Olen ollut mysö sinkkuna, ja silloin toki júttelin tuntemattomieb miehien kanssa baareissa. nykyään en tunne tarvetta siihen, pidän hauskaa mieluummin OMIEN kavereideni ja mahd. poikaystävaäni kanssa, jos hän on mukana.
    "Kysyit, että mitähän varten sinne baariin sitten menee jos ei ihmisten kanssa saisi jutella." noh, suurin syyhän sinne menemiseen on vastakkaisen osapuolen iskeminen. Let's face it. Jos joku väittää muuta, hän ei asu pk-seudulla, tai sitten on vain yksinkertaisesti naivi.

    Äänestä

  • nauta kirjoitti:

    On sulla kyllä jutut :D Olen täysin samaa mieltä jumalautan kanssa. On lapsellista alkaa lumputtelemaan tyttöjä jotka puhuvat baarissa muillekin kuin omalle poikaystävälle.
    Taidat itse kuulua tuohon 99,9 % kun sinulle todella näyttää olevan kaikki seksiä.

    Ja tiedoksi, minulla on erittäin paljon hyviä ystäviä, sekä mies-että naispuolisia. Ja oma komea poikaystävä.Tämän takia en etsi uusia ystäviä baareista (siis miespuolisia).

    Sen takia että sinä et tarvitse uusia ystäviä. ei tarkoita että muut eivät saisi niitä etsiä. En todellakaan usko että kaikilla pojilla on pelkkä seksi mielessä, ja mitä sitten vaikka oliskin? Ei niiden kans tarvi harrastaa seksiä ja mistä sitä tietää kuinka hyvä ystävyys saattaa kehittyä baarituttavuudesta.
    Olen samaa mieltä jumalautan kanssa myös siitä, että sinulla ei oikeasti voi olla ainakaan hyviä kavereita :P

    noh, suurin syyhän sinne menemiseen on vastakkaisen osapuolen iskeminen. Let's face it. Jos joku väittää muuta, hän ei asu pk-seudulla, tai sitten on vain yksinkertaisesti naivi.

    Hehe :D Minä ainakin lähden mielelläni baariin tanssimaan ja pitämään hauskaa enkä iskemään poikia. Poikaystävänikin on usein tanssimassa kanssani. Minusta on erittäin mukavaa tavata uusia ihmisiä ja jutella erilaisten tyyppien kanssa. Olen siis lumppu?

    Anteeksi nyt vaa, mutta vaikutat erittäin tyhmältä ihmiseltä.

    Äänestä

  • nautoja kirjoitti:

    Niin no, jokainen kuvittelee päässään mitä ruusunpunaisia kuvitelmia haluaa, mutta tosiassia on, että miespuoliset baarihiiret tanssittavat sinua vain siksi, siksi koska olet niin tyhmä ja luulet että pelissä ei ole mitään.. MÄ OIKEESTI NAURAN TÄÄLLÄ IHAN ÄÄNEEN...
    Juuri tuollaiset naivit lumput kuin sinä, ovat kaikkein säälittävimpiä. Minä tanssin toki miespuolisten ystävieni kanssa, en ventovieraiden vonkaajien kanssa, JOS en ole heistä kiinnostunut. Taidat olla näitä ns. "kaikkien kavereita"???, joita miehet helppouden turvin tansittavat ja juttelevat?? HIH...

    Taitavat ajatukset mennä sinullakin niin kuin bumerangi. Sinulla on omat ajatuksesi, ja luulet että kaikki muutkin ajattelevat niin kuin sinä. Koska sinulle tuntemattomalle juttelu merkitsee seksin vonkausta, luulet, että kaikki muutkin ajattelevat niin. Eipä se vain niin ole.

    Äänestä

  • nauta kirjoitti:

    Niin no, jokainen kuvittelee päässään mitä ruusunpunaisia kuvitelmia haluaa, mutta tosiassia on, että miespuoliset baarihiiret tanssittavat sinua vain siksi, siksi koska olet niin tyhmä ja luulet että pelissä ei ole mitään.. MÄ OIKEESTI NAURAN TÄÄLLÄ IHAN ÄÄNEEN...
    Juuri tuollaiset naivit lumput kuin sinä, ovat kaikkein säälittävimpiä. Minä tanssin toki miespuolisten ystävieni kanssa, en ventovieraiden vonkaajien kanssa, JOS en ole heistä kiinnostunut. Taidat olla näitä ns. "kaikkien kavereita"???, joita miehet helppouden turvin tansittavat ja juttelevat?? HIH...

    miesten vonkaamisesta seksiä siitä että olet itse entanut ymmärtää niin. Ehkä sinulla on aina seksi mielessä kun mahdollisesti juttelet jonkun vieraan miehen kanssa. Ei ole helppoa elämää sinullakaan. Sanonpa vaa että aika tylsäksi elämäsi tulee olemaan jos olet aina tota mieltä, ja varmasti asenteesi näkyy ulospäin ja silloin sinun kanssa ei tuttavuutta haekaan kuin ne jotka vonkaavat sitä seksiä. Sitä saa mitä tilaa.

    Äänestä

  • mielipiteesi kirjoitti:

    Ai ny on jo MINUN asenteessani jotain vikaa, kun en seurustelevana naisihmisenä viitsi aikaani kuluttaa baareissa tuntemattomille miehille jutellessa. Anteeksi nyt vaan, mutta viihdyn parhaiten OMIEN kavereideni (joita on paljon) ja poikaystäväni seurassa. Arvostan myös poikaystävääni paljon, mikä näkyy mm. siinä, että en viitsi turhaan pahoittaa hänen mieltään, juttelemalla miehille, joiden tarkoitusperistä en koskaan VOI OLLA VARMA. En näe myöskään mitään syytä miksi minun pitäisi tanssia ja pitää hauskaa VIERAIDEN miesten kanssa, jos minulla on oma ihana poikaystävä' mukana ja maailman parhaat kaverit. Mutta kukin tyylillään. Minun puolestani kukakin tekee mitä lystää, mutta toivottavasti osaa kantaa seurauksetkin.

    Miksi muutenkaan pitää seurustella jos on niin hurja hinku saada huomoita vastakkaiselta sukupuolelta???????

    oletpa viisas. Puhuit siitä että pönkitetään omaa huonoa itsetuntoaan sillä että kerjätään huomiota vastakkaiselta sukupuolelta.
    Minusta näyttää siltä että juuri sinä yrität täällä pönkittää omaa itsetuntoasi haukkumalla nimettömänä tuntemattomia lumpuiksi ja korostomalla että Sinulla ON kavereita etkä Sinä tekisi ikinä mitään joka pahoittaisi poikaystäväsi mielen, ah mik pyhimys sa oot.

    Sanoit ettei sinulla ole tarvetta puhua muille kuin omille kavereillesi, entäpäs sitten sellainen tilanne jossa ihminen ei vaikka viihdy omiensa joukossa ja kaipaa kontaktia muihinkin, oletko miettinyt sitä?

    Äänestä

  • nauta kirjoitti:

    ´Niin, kyllä minäkin kavereideni kanssa juttelen, mutta en miesten, jotka vonkaavat baarissa. Ja näitä miehiä' on baarissa 99.9 %. Missä pilvilinnassa sinä oikein elät? Vai oletko kenties jostain pikkupaikkakunnalta, jossa kaikki tuntee kakki, jolloin baarissa "kaikki, myös miehet", ovat vanhoja tuttuja joita TÄYTYY käydä moikkaamassa. Ja tiedoksi, minulla on erittäin paljon hyviä ystäviä, sekä mies-että naispuolisia. Ja oma komea poikaystävä.Tämän takia en etsi uusia ystäviä baareista (siis miespuolisia). Olen ollut mysö sinkkuna, ja silloin toki júttelin tuntemattomieb miehien kanssa baareissa. nykyään en tunne tarvetta siihen, pidän hauskaa mieluummin OMIEN kavereideni ja mahd. poikaystävaäni kanssa, jos hän on mukana.
    "Kysyit, että mitähän varten sinne baariin sitten menee jos ei ihmisten kanssa saisi jutella." noh, suurin syyhän sinne menemiseen on vastakkaisen osapuolen iskeminen. Let's face it. Jos joku väittää muuta, hän ei asu pk-seudulla, tai sitten on vain yksinkertaisesti naivi.

    Eipä ihme että kirjoittelet mustasukkaisuuspalstalla. Sinulla on vääristynyt käsitys ihmisistä ja seksistä. Lyön vaikka vetoa että olet sairaalloisen mustasukkainen miehestäsi.

    Äänestä

  • jepjep kirjoitti:

    Eipä ihme että kirjoittelet mustasukkaisuuspalstalla. Sinulla on vääristynyt käsitys ihmisistä ja seksistä. Lyön vaikka vetoa että olet sairaalloisen mustasukkainen miehestäsi.

    Minulla on vääristynyt käsitys ihmisistä ja seksistä? Tuskinpa nyt ihan noinkaan(30 vuoden kokemuksella). Ja mitä "sairaalloiseen mustasukkaisuuteen tulee", niin tekstini pointti oli TOISEN OSAPUOLEN KUNNIOITTAMINEN, mistä tällä palstalla ei juuri näe puhuttavan. Mutta se nyt ei ole mikään ihme.

    Äänestä

  • olkoon kirjoitti:

    oletpa viisas. Puhuit siitä että pönkitetään omaa huonoa itsetuntoaan sillä että kerjätään huomiota vastakkaiselta sukupuolelta.
    Minusta näyttää siltä että juuri sinä yrität täällä pönkittää omaa itsetuntoasi haukkumalla nimettömänä tuntemattomia lumpuiksi ja korostomalla että Sinulla ON kavereita etkä Sinä tekisi ikinä mitään joka pahoittaisi poikaystäväsi mielen, ah mik pyhimys sa oot.

    Sanoit ettei sinulla ole tarvetta puhua muille kuin omille kavereillesi, entäpäs sitten sellainen tilanne jossa ihminen ei vaikka viihdy omiensa joukossa ja kaipaa kontaktia muihinkin, oletko miettinyt sitä?

    "ihminen ei vaikka viihdy omiensa joukossa ja kaipaa kontaktia muihinkin, oletko miettinyt sitä? "

    mites olisi sellainen, jos "ihminen" hakisi kaverinsa esim. harrastuksista, työpaikalta, koulusta ym yms... Tarviiko sitä baarista etsiä "ystäviä"??? Aika huonosti menee, jos näin on. todella surullista.

    Äänestä

  • mie kirjoitti:

    Tuohan on ihan naurettava yleistys että kaikki varatut, jotka puhuvat tuntemattomille baarissa ovat lumppuja/sikoja.
    Minulla on, naisena, ollut baareissa hyviä keskusteluja miespuolisten kanssa, joskus jopa syvällisiä. Onko sinulle ihan vieras käsite että nainen ja mies voivat olla kavereita ja ystäviä?
    Taidat vaan luulla itsestäsi liikoja kun kuvittelet kaikkien miesten haluavan kanssasi seksiä.
    Tuntemattomien kanssa puhumisessa ei ole mitään pahaa ellei esimerkiksi valehtele olevansa sinkku tms. On todella epäystävällistä sulkea kaikki muut ihmiset ulkopuolelle. Ei siinä tietenkään ole myöskään mitään pahaa jos haluaa olla vain omassa joukossaan, mutta kaikki eivät halua, ihmisillä on erilaisia sosiaalisia tarpeita.
    Jos näet baarissa ihmisen, jonka tiedät olevan varattu, puhuvan vastakkaisen sukupuolen edustajalle, ajatteletko heti että "lumppu/sika" "huono itsetunto, tarvitsee jatkuvaa ihailua". Se on surullista, jos todella on näin mustavalkoinen ajatusmaailma.
    Toki sellaisiakin ihmisiä on,jotka hakevat huomioita muilta huonon itsetunnon takia mutta että kaikki?!

    Äänestä

  • säälittävää ole kirjoitti:

    ei nyt kaikki, mutta monet ovat vain haku päällä baareissa. Ei se ole minusta mustavalkoista ajattelua, ainoastaan realistista. Kysypä muuten joltain MIEHELTÄ (jolla on hormoonitoimintaa). Otapa ne vaaleanpunaiset lasit pois silmistä.huh huh...minkä ikäinen olet muuten???

    Äänestä

  • nauta kirjoitti:

    Minulla on vääristynyt käsitys ihmisistä ja seksistä? Tuskinpa nyt ihan noinkaan(30 vuoden kokemuksella). Ja mitä "sairaalloiseen mustasukkaisuuteen tulee", niin tekstini pointti oli TOISEN OSAPUOLEN KUNNIOITTAMINEN, mistä tällä palstalla ei juuri näe puhuttavan. Mutta se nyt ei ole mikään ihme.

    kunnioitat noin syvästi miestäsi. Entäpä sitten muiden ihmisten kunnioittaminen? Kunnioittavaa ei ole nimitellä tuntematonta lumpuksi. Kovin kapeakatseinen olet 30v kokemuksella. Luulisi että ihminen olisi siinä iässä jo oppinut olemaan tuomitsematta muita noin herkästi.

    Äänestä

  • että sinä kirjoitti:

    Aina voi sanoa mielipiteensä keskustelupalstalla, se ei ole TUOMITSEMISTA. Jos sitä ei kestä, ei kannata kirjoittaa MIELIPIDEPALSTALLE.

    Kapeakatseista tai ei, tämä on joka tapauksessa minun näkemys asiasta. Siksi toiseksi, koska kunnoitan miestäni, ei se tarkoita, että minulla olisi yhtä suurta kunnioitusta ihmisiä kohtaan, jotka EIVÄT KUNNIOITA puolisoitaan. Miksi pitäisi? Kukaan täällä ei edes taida ymmärtää asiaa varsinaisessa merkityksessään. Mutta enpä yhtään ihmettele sitä, että tällä palstalla minut teilataan siitä syystä.. heh... Pitäisi flirttailla, tanssia ja jutella kaikkien mahd. miesten kanssa jotka vähänkin osoittavat mielenkiintoa, sori mutta eipä vois vähempää kiinnostaa...

    Äänestä

  • mie kirjoitti:

    ei nyt kaikki, mutta monet ovat vain haku päällä baareissa. Ei se ole minusta mustavalkoista ajattelua, ainoastaan realistista. Kysypä muuten joltain MIEHELTÄ (jolla on hormoonitoimintaa). Otapa ne vaaleanpunaiset lasit pois silmistä.huh huh...minkä ikäinen olet muuten???

    kuin sinä. Jos aiot nyt sanoa että "olen siis oikeassa koska olen vanhempi" niin..älä sano.
    Omasta kokemuksestani voin sanoa että kaikki baarissa käydyt keskustelut eivät liity seksiin tai mihinkään siihen viittaavaan.
    Jos minulla nyt vaikka onkin laseissani hieman ruusunpunaista niin sinulla tuntuu olevan kyllä täysin mustavalkoiset lasit.
    Minusta on vain tervettä, että ei ripustauduta vaan siihen yhteen vaan ollaan kiinnostuneita muistakin, viattomalla tasolla. En minä tule mustasukkaiseksi jos mieheni juttelee muiden naisten kanssa.
    Jotenkin haluaisin nähdä mielipiteessäsi hieman miesvihaa, "seksiä ne vaan haluaa".

    Äänestä

  • nuorempi kirjoitti:

    Niin, no mitäs ne miehet sitten haluaa muuta siellä baarissa 3 promillessa pilkun aikaa?? avioliittoako ja lapsia?? Ystävyyttä?? Kerrothan minulle??? Haluan tietää palavasti?

    Älä nyt tyttö hyvä naurata.. Otapa nyt järki käteen. Ja jos mun ajatusmaailma sun mielestä on mustavalkoista, niin aika viaton ja kokematon taidat vielä olla... Noh, ikä toivottavasti tuo kokemusta...

    Äänestä

  • nauta kirjoitti:

    Aina voi sanoa mielipiteensä keskustelupalstalla, se ei ole TUOMITSEMISTA. Jos sitä ei kestä, ei kannata kirjoittaa MIELIPIDEPALSTALLE.

    Kapeakatseista tai ei, tämä on joka tapauksessa minun näkemys asiasta. Siksi toiseksi, koska kunnoitan miestäni, ei se tarkoita, että minulla olisi yhtä suurta kunnioitusta ihmisiä kohtaan, jotka EIVÄT KUNNIOITA puolisoitaan. Miksi pitäisi? Kukaan täällä ei edes taida ymmärtää asiaa varsinaisessa merkityksessään. Mutta enpä yhtään ihmettele sitä, että tällä palstalla minut teilataan siitä syystä.. heh... Pitäisi flirttailla, tanssia ja jutella kaikkien mahd. miesten kanssa jotka vähänkin osoittavat mielenkiintoa, sori mutta eipä vois vähempää kiinnostaa...

    "Pitäisi flirttailla, tanssia ja jutella kaikkien mahd. miesten kanssa jotka vähänkin osoittavat mielenkiintoa, sori mutta eipä vois vähempää kiinnostaa..."

    Kuka täällä on vaatinut sinua tekemään niin tai sanonut että se on ainoa oikea tapa? No ei kukaan. Tanssia voi kyllä ihan ilman miestäkin ja jutella naisten ja miesten kanssa tasapuolisesti tai kuinka ikinä haluaa. Flirttailukin on pienissä määrissä ihan terveellistä. Ja minä olen sinun mielestäsi lumppu siksi että olen sosiaalinen ja tykkään tanssia. Sinut varmaan tunnistaa jo kaukaa jäätävästä kylmyydestä.
    Käsittääkseni tämä ei ole niinkään "MIELIPIDEPALSTA" vaan ihan tavallinen keskustelupalsta.

    Äänestä

  • nauta kirjoitti:

    Niin, no mitäs ne miehet sitten haluaa muuta siellä baarissa 3 promillessa pilkun aikaa?? avioliittoako ja lapsia?? Ystävyyttä?? Kerrothan minulle??? Haluan tietää palavasti?

    Älä nyt tyttö hyvä naurata.. Otapa nyt järki käteen. Ja jos mun ajatusmaailma sun mielestä on mustavalkoista, niin aika viaton ja kokematon taidat vielä olla... Noh, ikä toivottavasti tuo kokemusta...

    Arvasin että alat perustamaan kommenttejasi siihen että satun olemaan nuorempi.
    En todellakaan mene juttelemaan juuri niille 3 promillen kännisille, enkä muutenkaan huonosti käyttäytyville tai muuten pervoille. Kyllä baarista löytää ihan fiksujakin miehiä.
    Sinulle tuo ikä näköjään on tuonut kokemusta pelkästään niistä känniääliöistä. Minä osaan valita seurani paremmin.

    Äänestä

  • nimimerkki kirjoitti:

    "Pitäisi flirttailla, tanssia ja jutella kaikkien mahd. miesten kanssa jotka vähänkin osoittavat mielenkiintoa, sori mutta eipä vois vähempää kiinnostaa..."

    Kuka täällä on vaatinut sinua tekemään niin tai sanonut että se on ainoa oikea tapa? No ei kukaan. Tanssia voi kyllä ihan ilman miestäkin ja jutella naisten ja miesten kanssa tasapuolisesti tai kuinka ikinä haluaa. Flirttailukin on pienissä määrissä ihan terveellistä. Ja minä olen sinun mielestäsi lumppu siksi että olen sosiaalinen ja tykkään tanssia. Sinut varmaan tunnistaa jo kaukaa jäätävästä kylmyydestä.
    Käsittääkseni tämä ei ole niinkään "MIELIPIDEPALSTA" vaan ihan tavallinen keskustelupalsta.

    Minäkin tanssin ja pidän hauskaa OMIEN YSTÄVIENI kanssa. Huomaatko eron????? Ylpeys ja lumppuus eivät ole sitäpaisti vastakohtia. yllätys yllätys.. Voi olla mukava ilman että käyttäytyy kuin kolmen pennin thaihuora. Ei muuten ihme että miehesi kohtelee sinua kuten kirjoitit...
    "Avomieheni ei ole mustasukkainen siitä että olen ihastunut toiseen mutta sitten taas vaikka baarissa, jos juttelen muille, hän on mustasukkainen." Miksi??? Mietipä sitä??? Teetkö hänet tahallaan mustasukkaiseksi?? Miski koet tarvetta kiusata häntä tahallaan?? Minun mieheni ei ole mustasukkainen, koska en PROVOSOI HÄNTÄ. Miksi pitäisi?? En saa siitä mitään tyydytystä.

    Ai niin, täällähän ei saanut sanoa mielipidettä kun tämä olikin KESKUSTELUPALSTA? heh...älykkyytesi on päätä huimaavaa...

    Äänestä

  • kokemusta kirjoitti:

    Arvasin että alat perustamaan kommenttejasi siihen että satun olemaan nuorempi.
    En todellakaan mene juttelemaan juuri niille 3 promillen kännisille, enkä muutenkaan huonosti käyttäytyville tai muuten pervoille. Kyllä baarista löytää ihan fiksujakin miehiä.
    Sinulle tuo ikä näköjään on tuonut kokemusta pelkästään niistä känniääliöistä. Minä osaan valita seurani paremmin.

    NÄIN ON. Me kaikki pystymme valitsemaan seuramme! Sen takia valitsenkin seurani jostain muualta kuin sedun baarista klo. kolmelta yöllä.:)

    Äänestä

  • nauta kirjoitti:

    Minäkin tanssin ja pidän hauskaa OMIEN YSTÄVIENI kanssa. Huomaatko eron????? Ylpeys ja lumppuus eivät ole sitäpaisti vastakohtia. yllätys yllätys.. Voi olla mukava ilman että käyttäytyy kuin kolmen pennin thaihuora. Ei muuten ihme että miehesi kohtelee sinua kuten kirjoitit...
    "Avomieheni ei ole mustasukkainen siitä että olen ihastunut toiseen mutta sitten taas vaikka baarissa, jos juttelen muille, hän on mustasukkainen." Miksi??? Mietipä sitä??? Teetkö hänet tahallaan mustasukkaiseksi?? Miski koet tarvetta kiusata häntä tahallaan?? Minun mieheni ei ole mustasukkainen, koska en PROVOSOI HÄNTÄ. Miksi pitäisi?? En saa siitä mitään tyydytystä.

    Ai niin, täällähän ei saanut sanoa mielipidettä kun tämä olikin KESKUSTELUPALSTA? heh...älykkyytesi on päätä huimaavaa...

    Missä vaiheessa sanoin että yritän provosoida häntä? Kyse on ihan normaalista jutustelusta ihmisten kanssa eikä mistään yrityksestä saada mieheni mustasukkaiseksi, miksi käsitit asian näin?
    Tuossa taas näkyy mustavalkoinen ajattelusi, joko ei puhuta kellekään tai sitten tanssitaan ja flirttaillaan kaikkien kanssa. Eikö minkäänlaista välimuotoa ole mielestäsi olemassakaan?
    Ja miksi sinulla on tarve huoritella minua?

    Äänestä

  • jatkoa kirjoitti:

    "Tuossa taas näkyy mustavalkoinen ajattelusi, joko ei puhuta kellekään tai sitten tanssitaan ja flirttaillaan kaikkien kanssa. Eikö minkäänlaista välimuotoa ole mielestäsi olemassakaan? "
    Juu, et tainnut nyt ihan ymmärtää mistä tässä on kyse. OMIEN KAVEREIDEN (myös miespuolisten kanssa) voin pitää hauskaa ja tanssia. YMMÄRSITKÖ???? En kännisten tai vähemmän kännisten ulkopuolisten miesten kanssa silloin kun oma mieheni on mukana. Muutenkaan en näe siinä mitään pointtia. Olen sinkkuaikoina harrastanut sitä ihan tarpeeksi. Kaikkeen kyllästyy...

    Jos et kunnoita omaa miestäsi, tee mitä lystää.. Mutta turha vikistä täällä jos parisuhteessa ilmenee ongelmia!

    Pieni flirttailu on musta ok, samoin juttelu muiden miesten kanssa, MUTTA EI SILLOIN KUN OMA MIES KATSELEE VIERESSÄ. PISTE.

    Joo kyllä YMMÄRSIN!!!!!!!!!!! opettele vähentämään niitä välimerkkejä. Omien kavereiden kanssa voi pitää hauskaa joo, mutta niin voi tuntemattomienkin kanssa, viattomasti.
    Tossa aloitusviestissäni on kyse siitä että mieheni on liian mustasukkainen viattomasta kanssakäymisestä, eikä siitä että minä olisin huora ja en tajua miksi mieheni siitä ottaa herneen nenään.
    Yritä itse pysyä mukana siinä, mistä on kyse, äläkä käsitä asioita ihan kuinka sattuu.

    Äänestä

  • kokemusta kirjoitti:

    Arvasin että alat perustamaan kommenttejasi siihen että satun olemaan nuorempi.
    En todellakaan mene juttelemaan juuri niille 3 promillen kännisille, enkä muutenkaan huonosti käyttäytyville tai muuten pervoille. Kyllä baarista löytää ihan fiksujakin miehiä.
    Sinulle tuo ikä näköjään on tuonut kokemusta pelkästään niistä känniääliöistä. Minä osaan valita seurani paremmin.

    anteeksi nyt vaan arvon leidi, mutta kyllä se vaan niin on, että miehet pitää sinunlaisia (kaikkien kanssa juttelevia, tanssivia) naisia vähän helppoina. On naiselta fiksuutta pitää vähän etäisyyttä baarissa, jos ei halua jakorasian mainetta. Jätkäporukassa haukutaan näitä helpoiksi... Jos "annat ymmärtää, mutta et ymmärrä antaa", olet automaattisesti miesten silmissä huomioita kerjäävä pikkulumppu. sori jos totuus kirpaisee..

    Äänestä

  • taas..... kirjoitti:

    Joo kyllä YMMÄRSIN!!!!!!!!!!! opettele vähentämään niitä välimerkkejä. Omien kavereiden kanssa voi pitää hauskaa joo, mutta niin voi tuntemattomienkin kanssa, viattomasti.
    Tossa aloitusviestissäni on kyse siitä että mieheni on liian mustasukkainen viattomasta kanssakäymisestä, eikä siitä että minä olisin huora ja en tajua miksi mieheni siitä ottaa herneen nenään.
    Yritä itse pysyä mukana siinä, mistä on kyse, äläkä käsitä asioita ihan kuinka sattuu.

    Eli mikä on sinunmielestä "viatonta kanssakäymistä"?? Kanssakäyminen voi olla viatonta, vaikka se satuttaakin toista. Etkö voi ymmärtää sitä??

    Äänestä

  • mie kirjoitti:

    "ihminen ei vaikka viihdy omiensa joukossa ja kaipaa kontaktia muihinkin, oletko miettinyt sitä? "

    mites olisi sellainen, jos "ihminen" hakisi kaverinsa esim. harrastuksista, työpaikalta, koulusta ym yms... Tarviiko sitä baarista etsiä "ystäviä"??? Aika huonosti menee, jos näin on. todella surullista.

    Mutta eihän niille miehille uskalla puhua työpaikalla ja koulussa, kun ei koskaan tiedä millaisia tarkoitusperiä niillä on.

    Jos mun mieheni loukkaantuisi siitä, että puhun miehille, joilla voi olla "vaikka millaisia tarkoitusperiä", en voisi puhua lähes kenellekään päivänmittaan. En tiedä minkä väriset silmälasit sulla on, mutta mun lasieni takaa on tullut havaittua, että kyllä vaikka mitä tarkoituksia löytyy ympäristöstä riippumatta. (Tai sitten mä vaan oon niin ihana, ettei ne voi vastustaa mua;-)

    Äänestä

  • teekkari kirjoitti:

    niin, nyt puhutaankin baarissa juttelemisesta jossa oma mies seisoo vieressä. siinä on vissi ero, vai??? Siksi toiseksi en ole yhteenkään mieheen kapakassa törmänny, joka ei jossain vaiheessa rupeaisi vonkumaan puh. numeroa/seksiä yMs.. Siksi mua ei ny suoraan sanottuna huvita alkaa mitään keskusteluntapaista, ellei sitten kyseessä ole joku vanha tuttu yms.

    Äänestä

  • nauta kirjoitti:

    ´Niin, kyllä minäkin kavereideni kanssa juttelen, mutta en miesten, jotka vonkaavat baarissa. Ja näitä miehiä' on baarissa 99.9 %. Missä pilvilinnassa sinä oikein elät? Vai oletko kenties jostain pikkupaikkakunnalta, jossa kaikki tuntee kakki, jolloin baarissa "kaikki, myös miehet", ovat vanhoja tuttuja joita TÄYTYY käydä moikkaamassa. Ja tiedoksi, minulla on erittäin paljon hyviä ystäviä, sekä mies-että naispuolisia. Ja oma komea poikaystävä.Tämän takia en etsi uusia ystäviä baareista (siis miespuolisia). Olen ollut mysö sinkkuna, ja silloin toki júttelin tuntemattomieb miehien kanssa baareissa. nykyään en tunne tarvetta siihen, pidän hauskaa mieluummin OMIEN kavereideni ja mahd. poikaystävaäni kanssa, jos hän on mukana.
    "Kysyit, että mitähän varten sinne baariin sitten menee jos ei ihmisten kanssa saisi jutella." noh, suurin syyhän sinne menemiseen on vastakkaisen osapuolen iskeminen. Let's face it. Jos joku väittää muuta, hän ei asu pk-seudulla, tai sitten on vain yksinkertaisesti naivi.

    Siis hyvä, ettet juttele jos itsekurisi on niin heikko. Itse en aliarvioisi miehiä niin, että jokaisella joka baarissa käy on vain seksi mielessä! Tiesitkö että on olemassa sellainen sana kuin 'ei'? Pidä sinä tyylisi, mutta älä kiellä toisia ihmisiä juttelemasta toisille. Uudet tuttavuudet ja silloin tällöin jutteleminen uusien ihmisten kanssa eikä kaikilla ole heti seksi mielessä kuten sinulla näköjään.

    Äänestä

  • nauta kirjoitti:

    Ai ny on jo MINUN asenteessani jotain vikaa, kun en seurustelevana naisihmisenä viitsi aikaani kuluttaa baareissa tuntemattomille miehille jutellessa. Anteeksi nyt vaan, mutta viihdyn parhaiten OMIEN kavereideni (joita on paljon) ja poikaystäväni seurassa. Arvostan myös poikaystävääni paljon, mikä näkyy mm. siinä, että en viitsi turhaan pahoittaa hänen mieltään, juttelemalla miehille, joiden tarkoitusperistä en koskaan VOI OLLA VARMA. En näe myöskään mitään syytä miksi minun pitäisi tanssia ja pitää hauskaa VIERAIDEN miesten kanssa, jos minulla on oma ihana poikaystävä' mukana ja maailman parhaat kaverit. Mutta kukin tyylillään. Minun puolestani kukakin tekee mitä lystää, mutta toivottavasti osaa kantaa seurauksetkin.

    Miksi muutenkaan pitää seurustella jos on niin hurja hinku saada huomoita vastakkaiselta sukupuolelta???????

    Toisille jutteleminen ei tarkoita huomion hakemista vastakkaiselta sukupuolelta. Muista että ei sinua arvostella jos et tuomitse toisia oman ahdasmielisyytesi takia. Hyvää syksyä:)

    Äänestä

  • anni kirjoitti:

    ????? Niinkö sanoin??

    Äänestä

  • tane79 kirjoitti:

    anteeksi nyt vaan arvon leidi, mutta kyllä se vaan niin on, että miehet pitää sinunlaisia (kaikkien kanssa juttelevia, tanssivia) naisia vähän helppoina. On naiselta fiksuutta pitää vähän etäisyyttä baarissa, jos ei halua jakorasian mainetta. Jätkäporukassa haukutaan näitä helpoiksi... Jos "annat ymmärtää, mutta et ymmärrä antaa", olet automaattisesti miesten silmissä huomioita kerjäävä pikkulumppu. sori jos totuus kirpaisee..

    nyt miehen mielipidettäsi. Jos juttelen mm. kanssasi esimerkiksi työstä, koulutuksesta tai viimeisestä matsista seurueessa missä on miehiä ja naisia ja jopa eri ikäluokkiakin niin pidät minua helppona?:) En kyllä tosin tanssimaan lähtisi. Ja minä kun olen luullut että niitä pidetään helppona, jotka flirttaavat/vastaavat flirttiin ja ehkä suostuvatkin jonkinlaiseen aktiviteettiin illan jälkeen. No kai se riippuu vähän paikastakin, lihatiski-paikoissa voisi niin kuvitellakin. Ja jos pitääkin helppona, niin kyllä ne turhat luulot karisee kun kertoo että ei oo, ei tuu. Jos pelkästään siitä, ettei naama nyrpyssä ole ja käyttäytyy normaalisti, pidetään helppona niin miettiköön kukin kenen tyhmyyttä sekin on.

    Äänestä

  • mielenkiinnosta kirjoitti:

    niin no yleensä ottaen nämä ns. kaikkien kaverit (naiset) ovat yleensä ottaen helppoja alusta lähtien. ja lähtevät kyllä mukaan flirttiinkin kun saavat muutaman oluen.ei heitä paljon kukaan arvosta, enemmän arvostetaan jätkäporukassa näitä hieman nyrpeitäkin naisia (jostain syystä, vaik se kuulostaakin hassulta).. tiedä sitten miksi.. kai se on jotain miehistä "metsästysviettiä" tms..

    Äänestä

Katsopa pikkasen myös peiliin että miksi se kumppani on mustis? Turha on uskotella seurustelukumppanille että häntä oikeasti rakastaa ylikaiken, jos ei välitä hänen tunteistaan tuon vertaa. Juttelet siis muille tuntemattomille mieheille, vaikka hän on paikalla?? Eli sanoisinpa että vikaa on myös sinussa!

Äänestä

Koko tämä pitkä ketju on puhuttu baarissa keskustelemisesta. Olenko mä missannut pahasti jotain, mutta mun mielestä baarissa on yleensä peevelin vaikea keskustella??

Äänestä
  • niin, miksi juuri siellä baarissa pitää alkaa sosialisoimaan muiden miesten kanssa, jos oma poikaystävä tapittaa metrin päässä?? vähän tilannetajuakin saa olla!

    Äänestä

  • nauta kirjoitti:

    niin, miksi juuri siellä baarissa pitää alkaa sosialisoimaan muiden miesten kanssa, jos oma poikaystävä tapittaa metrin päässä?? vähän tilannetajuakin saa olla!

    Mun mieheni on kai sitten ihan hirveän tahvo, kun ei tajua loukkaantua vaikka sosialisoisin missä vaan ja vaikka kenen kanssa. (Kysyin siltä, ei se kertakaikkiaan ymmärrä mikä tossa olisi ongelmana.) Pitääkö mun olla puhumatta miehille baarissa, siksi että sen vuoksi, että SUA ahdistaa?

    no mutta hyvänen aika... jos miehesi pitää siitä, että juttelet tuntemattomien miesten kanssa hänen ollessa baarissa , niin mikäs siinä? Hänen tuntemuksensa ovat suoraan verrrannollisia sinun ns. "itsestäänselvyyteen" hänelle.Katsoskun JOS hän pitäisi sinua ah niin kauniina kissana, jota himoitsee yli kaiken, niin toki hän vähän saattaisi moisesta harmistua???? EIKÖ??? Ethän vaan ole oikeasti teekkari? En mäkään olsi mustis jos mun mies olisi läski tavis ja juttelis muille.. Koska tällöinhän siinä ei ole mitään "uhkaa".

    Ja nyt kaikki joukolla haukkumaan kirjoitustani.. onhan se niin, että "totuus on NIIIIN vaikea hyväksyä.." heh heh..

    Äänestä

  • totuus vaikea hyväksyä.. kirjoitti:

    ...mutta nauraisin, kun pitää mennä ulkonäköä pilkkaamaan. Aikas rimanalitus;)

    Äänestä

  • totuus vaikea hyväksyä.. kirjoitti:

    no mutta hyvänen aika... jos miehesi pitää siitä, että juttelet tuntemattomien miesten kanssa hänen ollessa baarissa , niin mikäs siinä? Hänen tuntemuksensa ovat suoraan verrrannollisia sinun ns. "itsestäänselvyyteen" hänelle.Katsoskun JOS hän pitäisi sinua ah niin kauniina kissana, jota himoitsee yli kaiken, niin toki hän vähän saattaisi moisesta harmistua???? EIKÖ??? Ethän vaan ole oikeasti teekkari? En mäkään olsi mustis jos mun mies olisi läski tavis ja juttelis muille.. Koska tällöinhän siinä ei ole mitään "uhkaa".

    Ja nyt kaikki joukolla haukkumaan kirjoitustani.. onhan se niin, että "totuus on NIIIIN vaikea hyväksyä.." heh heh..

    Olen ihan mielelläni sen verran itsestäänselvyys, tai luotettava, mieheni mielestä, ettei hänen tarvitse jatkuvasti pelätä minun karkaavan. Olen mä ihan oikea teekkari ja taviskin. (Läski en tietääkseni ole.) On meidän tylsien tavisten elämä helppoa. Saa puhuakin kenelle haluaa.

    niinpä, kukin tekee mitä lystää.. turha itkeä sitten kun haukutaan seläntakana huomionkipeäksi lumpuksi. (näin nim. tapahtuu)

    Luulisi, että sinä, korkeakoulutettu TEEKKARI ymmärtäisit mistä tässä on kyse. EI SINUSTA! Kaikki ei pyöri sinun ympärillä.. Puhuttiin miehen KUNNIOITTAMISESTA. (mutta ehkäpä tämä on liian monimutkaista sinulle). EI puhuttu että,
    a. ei saa puhua muille miehille
    b, että sinä olisit RUMA

    Äänestä

  • nauta kirjoitti:

    niinpä, kukin tekee mitä lystää.. turha itkeä sitten kun haukutaan seläntakana huomionkipeäksi lumpuksi. (näin nim. tapahtuu)

    Sun juttujasi luettuani en yhtään epäile, etteikö joku voisi haukkua vaikka mistä ja vaikka miksi. Mun kaveripiirissäni ei onneksi ole tapana haukkua ketään lumpuksi.

    Äänestä

  • teekkari kirjoitti:

    Sun juttujasi luettuani en yhtään epäile, etteikö joku voisi haukkua vaikka mistä ja vaikka miksi. Mun kaveripiirissäni ei onneksi ole tapana haukkua ketään lumpuksi.

    niin, eihän tässä puhutakaan kaveriporukasta. luepa koko viestiketju! puhuttiin VIERAISTA TUNTEMATTOMISTA miehistä ja heille jutskaamisesta kun OMA POIKAYSTÄVÄ ON VIERESSÄ.

    Äänestä

  • fanipala kirjoitti:

    Luulisi, että sinä, korkeakoulutettu TEEKKARI ymmärtäisit mistä tässä on kyse. EI SINUSTA! Kaikki ei pyöri sinun ympärillä.. Puhuttiin miehen KUNNIOITTAMISESTA. (mutta ehkäpä tämä on liian monimutkaista sinulle). EI puhuttu että,
    a. ei saa puhua muille miehille
    b, että sinä olisit RUMA

    Ai ei vai pyöri? Mä oon aina ihan luullut, että kaikki pyörisi just mun ympärillä. Kiitti kun korjasit.

    Ja onko mulla nyt mennyt ihan ohi, kun tässä keskustelussahan on koko ajan puhuttu muille miehille puhumisesta. Ja ylempänä kirjoittaja käsittääkseni viittasi juuri minuun ja oli sitä mieltä, ettei tavisten ja läskien sosialisoinnista tarvitsekaan olla mustasukkainen.

    En sitäpaitsi ole tulkinnut kenenkään väittävän, että olisin ruma. Taviksista ja läskeistä on puhuttu, mutta mun mielestä ne eivät tarkoita samaa kuin ruma.

    Äänestä

  • nauta kirjoitti:

    niin, eihän tässä puhutakaan kaveriporukasta. luepa koko viestiketju! puhuttiin VIERAISTA TUNTEMATTOMISTA miehistä ja heille jutskaamisesta kun OMA POIKAYSTÄVÄ ON VIERESSÄ.

    Luin ja ymmärsin ihan oikein. Jos puhun vieraille ihmisille, se ei poikaystävääni tai kavereitani häiritse. He eivät toisia hauku lumpuiksi. Jos joku ulkopuolinen haluaa haukkua minua lumpuksi, niin ihan vapaasti. En jaksa alkaa pohtimaan, miten ihmiset, joita en edes tunne, haluavat minua kutsua.

    Äänestä

  • teekkari kirjoitti:

    Ai ei vai pyöri? Mä oon aina ihan luullut, että kaikki pyörisi just mun ympärillä. Kiitti kun korjasit.

    Ja onko mulla nyt mennyt ihan ohi, kun tässä keskustelussahan on koko ajan puhuttu muille miehille puhumisesta. Ja ylempänä kirjoittaja käsittääkseni viittasi juuri minuun ja oli sitä mieltä, ettei tavisten ja läskien sosialisoinnista tarvitsekaan olla mustasukkainen.

    En sitäpaitsi ole tulkinnut kenenkään väittävän, että olisin ruma. Taviksista ja läskeistä on puhuttu, mutta mun mielestä ne eivät tarkoita samaa kuin ruma.

    mitä sä nyt yrität sanoa?? Luepa vielä kerran viestiketju, ehkäpä sitten ymmärrät mistä tässä on kyse.

    Äänestä

  • teekkari kirjoitti:

    Luin ja ymmärsin ihan oikein. Jos puhun vieraille ihmisille, se ei poikaystävääni tai kavereitani häiritse. He eivät toisia hauku lumpuiksi. Jos joku ulkopuolinen haluaa haukkua minua lumpuksi, niin ihan vapaasti. En jaksa alkaa pohtimaan, miten ihmiset, joita en edes tunne, haluavat minua kutsua.

    VOI VOI.

    Äänestä

  • nauta kirjoitti:

    mitä sä nyt yrität sanoa?? Luepa vielä kerran viestiketju, ehkäpä sitten ymmärrät mistä tässä on kyse.

    En mä taida ymmärtää, joten sovitaan, etten minä ymmärrä, mieheni pitää minua itsestäänselvyytenä ja ulkopuoliset kutsuvat minua ja minun kaltaisiani lumpuiksi. Hyvää loppuelämää.

    Äänestä

  • teekkari kirjoitti:

    En mä taida ymmärtää, joten sovitaan, etten minä ymmärrä, mieheni pitää minua itsestäänselvyytenä ja ulkopuoliset kutsuvat minua ja minun kaltaisiani lumpuiksi. Hyvää loppuelämää.

    niin juuri. SINUSTAHAN TÄSSÄ OLI KYSE.

    Äänestä

  • nauta kirjoitti:

    niin juuri. SINUSTAHAN TÄSSÄ OLI KYSE.

    No just sitähän mä tarkoitin, kiva että tajusit.

    Äänestä

Siinä onkin erotettava "kaikkien kaverit", "flirtit", "nyrpistelijät" ja sellaiset, jotka eivät viitsi sen takia vain mulkoilla ilkeästi jos baarissa joku fiksussa kunnossa oleva ihminen tulee fiksusti juttelemaan. En baarin ulkopuolellakaan toisin tekisi. Harmi, että miehillä kaikki sidoksissa seksiin ja joissain tapauksissa todella täytyy olla em. nyrpistelijä. Tiivistetysti puhuminen ei tarkoita flirttiä eikä henkilöä tarvitse sen takia haukkua lumpuksi jos niin tekee. Ja jos nämä miehet, jotka eivät todellakaan näe elämässä muuta kuin seksin, niin sääli heille. Täytyy varoa ensi kerralla kun vaikka neuvoa kysytään miten päästä jonnekin ettei vaan toinen yritä iskeä ja pidä sitten lumppuna!!;) Muutenkin kumma, jos ystävällisyys niin helpolla mielletään flirtiksi ja pidetään helppona. Sitten kun ei puhu ja ole ystävällinen niin pidetään kylmänä ihmisenä ja nirppanokkana nenä pystyssä kulkijana!

Äänestä
  • niin, tyhmä saa olla, mutta naivius on jo säälittävää. Varsinkin jos ikää yli 25v. No, eriasia tietty, jos elämänkokemus rajoittuu oman poikaystävän kanssa kotisohvalla nyhjäämiseen. Onhan se tällöin vaikea ymmärtää miehistä ajattelumallia... Mun poikaystävä luki tätä ketjua ja nauroi miten tyhmän naiveja naiset voivatkaan olla.. hah hah.. Luuletteko te, että miehet teidän kanssaan baarissa tulee juttelemaan ihan vaan teidän hemaisevan älykkyyden tähden? hihii....

    Äänestä

  • gissa77 kirjoitti:

    niin, tyhmä saa olla, mutta naivius on jo säälittävää. Varsinkin jos ikää yli 25v. No, eriasia tietty, jos elämänkokemus rajoittuu oman poikaystävän kanssa kotisohvalla nyhjäämiseen. Onhan se tällöin vaikea ymmärtää miehistä ajattelumallia... Mun poikaystävä luki tätä ketjua ja nauroi miten tyhmän naiveja naiset voivatkaan olla.. hah hah.. Luuletteko te, että miehet teidän kanssaan baarissa tulee juttelemaan ihan vaan teidän hemaisevan älykkyyden tähden? hihii....

    Toisissa keskusteluissa haukutaan naisia, jotka ajattelevat että miehet heti kiinnostuneita jos sanan tai pari lausuu ja toisissa taas siitä, että itse ei ole heti lähdössä paneskelemaan.:) Joten enpä voi syyttää jos joku ei miesten ajatuksista aina selvillä ole. Suurimmaks osaksi johtuu varmaan miehen itsetunnon kolhiintumisesta mutta ei siitä lumpuksi tarvitse riehaantua syyttelemään (ei voi olla järjen jättiläinen jos menee sellaseen touhuun)

    Äänestä

  • gissa77 kirjoitti:

    niin, tyhmä saa olla, mutta naivius on jo säälittävää. Varsinkin jos ikää yli 25v. No, eriasia tietty, jos elämänkokemus rajoittuu oman poikaystävän kanssa kotisohvalla nyhjäämiseen. Onhan se tällöin vaikea ymmärtää miehistä ajattelumallia... Mun poikaystävä luki tätä ketjua ja nauroi miten tyhmän naiveja naiset voivatkaan olla.. hah hah.. Luuletteko te, että miehet teidän kanssaan baarissa tulee juttelemaan ihan vaan teidän hemaisevan älykkyyden tähden? hihii....

    En luule, etteivätkö miehet lähestyisi myös vonkausmielessä. En silti näe sitä mahdollisuutta syyksi olla puhumatta heille, mistäs minä ennen kuuntelemista osaan sanoa, mitä toisella on mielessä. (Seksi vai kellonajan kysyminen.) Osaan sanallisesti kertoa, ettei seksi kiinnosta. Hyvin on mennyt perille tähän saakka. Miehet ovat sen verran fiksua sakkia, ettei tarvitse yleensä vääntää rautalangasta vaan jo vihjaus menee perille.

    AI JAA? Miten minulla on ihan päinvastaisia kokemuksia? Hih hih. Ja aika monella muullakin tytöllä.. Mutta hyvä jos sulla on ihan päinvastaisia kokemuksia, niitä aina tarvitaan tässä maailmassa.

    "Osaan sanallisesti kertoa, ettei seksi kiinnosta. Hyvin on mennyt perille tähän saakka. Miehet ovat sen verran fiksua sakkia, ettei tarvitse yleensä vääntää rautalangasta vaan jo vihjaus menee perille."

    Äänestä

  • tytteli tytteli kirjoitti:

    Tuollaisia kokemuksia mulla pääasiassa on. Rautalankaa tarvitaan harvoin, joskus tosin sitä vähän reippaammin. En tiedä syytä miksi puhe ja vihjeet menevät hyvin perille, ehkä teen jotakin erilailla. Toisaalta mulla ei ole ollut koskaan ongelmia myöskään puhelinmyyjien kanssa, joita monet pitävät toisella tapaa hankalina "vonkaajina". Ehkä mua ei sen vuoksi potentiaalinen vonkaus häiritsekään, kun pääsen siitä nopeasti eroon.

    niin, tai sitten annat vain itsestäsi sellaisen "poikamaisen" kaveri-vaikutelman, että miehet pakenee jo ihan oman etunsa täjden etsimään sitä naisellisempaa naista. Onhan se jo ihan miesten biologiaa vastaan, ihastua poikamaiseen räävsuuhun joka on vielä teekkari.

    Äänestä

  • ellukka kirjoitti:

    ..Millanen hihittelevä kanalauma tänne on päästetty. Mikn ei ole hyvä ja jos ei löydy muuta niin sitten mennään haukkumaan läskiksi, lumpuksi, rääväsuuksi(koska sanoo suoraan ei) vaikka ei edes ole yhtäkään iltaa baarissa viettänyt kyseisen henkilön kanssa!! Vai onko muka naisteekkarit niin harvinainen asia, että niitä löytyy vain tämä yksi tapaus ja siten tiedätte hänen painonsa!?! Tollasiin, keillä ei ole omaa eläämää ja menevät väittämään itseään jotenkin paremmaksi tai haluttavammaksi(Sillä heillähän se ainoa arvoasteikko on se, miten moni kännissä oleva äijä tulee heiltä vonkaamaan ja kuvittelevat että ovat erikoisia sen takia), en koskisi pitkällä tikullakaan. Hyi helv

    Rääväsuuksi en tunnustaudu, enkä kovin epänaiselliseksikaan. On mahdollista, että käyttäydyn kaverimaisesti tai jotenkin "viileästi". En tiedä.

    Äänestä

  • pete kirjoitti:

    On meistä joskus ihmeellisiä stereotypioita, mutta mitäs siitä.

    Äänestä

  • teekkari kirjoitti:

    Rääväsuuksi en tunnustaudu, enkä kovin epänaiselliseksikaan. On mahdollista, että käyttäydyn kaverimaisesti tai jotenkin "viileästi". En tiedä.

    No selvästi olet teekkari tai niin äärettömän viileä nainen ettei sellaista kukaan mies vierelleen tarvitse. Jatka rauhassa itseesi keskittymistä ja anna meidän oikeiden miesten jatkaa omien naistemme etsimistä. Sieltä se oikea kultakimpale on löydettävissäkin.

    Et siis ole naisellinen, mieluummin ehkä huvittavan itserakas poikamainen teekkari. Opiskelen itse teknillisessä korkeakoulussa, trut me!

    Äänestä

  • alex78 kirjoitti:

    En yritäkään olla kiinnostava, kun oma mies on jo vierellä. En silti lopeta muille ihmisille _puhumista_.

    Onnea etsinnöille, minä olen onneni jo löytänyt.

    Äänestä

  • teekkari kirjoitti:

    En yritäkään olla kiinnostava, kun oma mies on jo vierellä. En silti lopeta muille ihmisille _puhumista_.

    Onnea etsinnöille, minä olen onneni jo löytänyt.

    Alexille vielä: "oikeiden miesten jatkaa omien naistemme etsimistä"

    Voihan se tietenkin, olla ettei mieheni ole oikea mies, kun on kylmä ja poikamainen teekkarinainen kelvannut;-)

    Äänestä

  • teekkari kirjoitti:

    Alexille vielä: "oikeiden miesten jatkaa omien naistemme etsimistä"

    Voihan se tietenkin, olla ettei mieheni ole oikea mies, kun on kylmä ja poikamainen teekkarinainen kelvannut;-)

    Näin se varmaan menee... teekkareille jämät. Naisellisille naisille MIEHET!

    Äänestä

  • teekkari kirjoitti:

    Alexille vielä: "oikeiden miesten jatkaa omien naistemme etsimistä"

    Voihan se tietenkin, olla ettei mieheni ole oikea mies, kun on kylmä ja poikamainen teekkarinainen kelvannut;-)

    vaikutat siltä, että et ole koskaan oikein sinkkuna päässyt maistamaan tätä niin mahtavaa "baarikultuuria" sieltä POIKAYSTÄVÄSI kainalosta. Kaikki keskustelusi viitttaa hyvin vahvasti kokemattomuuteesi, mikä tietenkin on ihan hyvä, tiettyyn pisteeseen saakka. MInusta vähän hassua, että olet noin naivi, mutta kuten sanottu, juttele kenelle haluat, mutta ymmärtänet toki jonain päivänä, mistä tässä naisten ja miesten välisessä kanssakäymisessä todellisuudesa on kyse. Ja tämä vain 35 vuoden kokemuksella.

    Äänestä

  • aikuinen nainen kirjoitti:

    Tämän jo kertaalleen taisin sanoakin. En kuvittele, etteikö baarissa oltaisi vonkaamassa seksiä. Toisaalta olen havainnut, että sitä vonkaamista (tosin yleensä peitellymmin) tapahtuu myös muualla kuin baarissa.

    Ei se silti estä minua puhumasta ihmisille (myös miehille). Kun muussakin elämässä suurin osa keskustelukumppaneistani on miehiä, en näe mitään syytä, miksi yhtäkkiä kieltäytyisin heille puhumasta siksi, että olen määrätyssä paikassa.

    En aktiivisesti etsi keskustelukumppania, mutta jos joku tulee juttelemaan en ymmärrä miksi en voisi jutella takaisin. Kyllä siinä on aika helppoa vinkata toiselle, ettei ole "vapaata riistaa" ja jos kaipaa muutakin kuin "älyllistä" keskustelua niin kannattaa jatkaa matkaa.

    Sitäpaitsi harvoin varsinaisesti juttelen baarissa, sillä yleensä se on melun vuoksi vaikeaa.

    Mutta tässä keskustelussahan sinä nimenomaan teilasit naisen, joka sanoi, että hän kunnioittaa omaa poikaystäväänsä sen verran, että ei viitsi sen kummemmin alkaa virittämään mitään keksusteluja baarissa tuntemattomien kannsa, kun oma mies on paikalla? Ja sinun mielestäsi se on outoa? Minä ainakin arvostan sellaisia naisia. Epäilemättä sinä et arvosta.

    Äänestä

  • alex79 kirjoitti:

    En mielestäni teilannut sitä, ettei hän juttele. Jos hänelle ja hänen poikaystävälleen se on kunnioituksen merkki, niin sitten on. Ei minulla ole sitä mitään vastaan.

    Sen sijaan kyseenalaistin sen, pitääkö kaikkien toimia samoin kuin hänen, vaikkei samalla toiminnalla ole kaikkien suhteissa ole vastaavaa merkitystä.

    Jos jollekulle esim. sormus on tärkeä sitoutumisen osoitus. Toisille sillä ei ole erityistä merkitystä. Pitääkö silloin kaikkien muidenkin sitoutuneiden pitää sormusta tai he eivät oikeasti olekaan sitoutuneita?

    Sanoisinpa, että kyse on mielestäni enemmän ns. tunneälystä ja /tai empatiasta. tai siis sinunkohdallasi niiden puutteesta.

    Äänestä

  • alkex78 kirjoitti:

    Sanoisinpa, että kyse on mielestäni enemmän ns. tunneälystä ja /tai empatiasta. tai siis sinunkohdallasi niiden puutteesta.

    Onko minulla tunneälyn puutetta, koska kulutan vieraiden miesten aikaa juttelemalla heille joskus jokusen minuutin ja siten tuhlaamalla arvokasta vonkausaikaa?

    Vai siksi, että sinä tiedät paremmin mitä mieheni ajattelee ja _tiedät_, että hän loukkaantuu, jos puhun vieraille miehille? (Eli valehtelee minulle.)

    Vai siksi etten tajua loukkaavaani viattomien ulkopuolisten mielenrauhaa, jos he näkevät varatun naisen vaihtavan muutaman sanan vieraan miehen kanssa?

    kyllä näin voisi sanoa sinun kohdallasi. Tetysti on vaikea muutaman tekstin perusteella arvioida, mutta jotain sinne päin on havaittavissa..

    Tunneäly on "kykyä tunnistaa ja tulkita omia ja muiden tunteita sekä tuottaa havainnoista päätelmiä ja sen mukaan säädellä omaa käytöstään”, määrittelee psykoterapeutti ja tunneälykonsultti Mikael Saarinen tunneälyn kirjassaan Tunneäly – Kohti kokonaista elämää.
    Tunneälykkään ihmisen toiminnalle ovat tyypillisiä joustavuus, sosiaalinen sujuvuus ja empatia.Älykkyysosamäärä ja tunneäly eivät korreloi keskenään. Ja vaikka usein toisin väitetään: naisten ei ole voitu todistaa olevan miehiä tunneälykkäämpiä."

    Eli mieheni väittää minulle sitkeästi, etteivät eräät asiat häiritse, vaikka ajattelee juuri päinvastoin? En pysty todistamaan, etteikö se voisi olla noin, joten siitä on turha väitellä enempää.

    Minusta olisi kuitenkin hienoa, jos ihmiset voisivat tunnistaa, että on erilaisia parisuhteita ja ihmisiä. Eri ihmisiä loukkaavat eri asiat ja niillä on heille eri merkityksiä. Siksi kaikkiin parisuhteisiin ei mielestäni voi yleistää samoja sääntöjä.

    Äänestä

  • teekkari kirjoitti:

    En mielestäni teilannut sitä, ettei hän juttele. Jos hänelle ja hänen poikaystävälleen se on kunnioituksen merkki, niin sitten on. Ei minulla ole sitä mitään vastaan.

    Sen sijaan kyseenalaistin sen, pitääkö kaikkien toimia samoin kuin hänen, vaikkei samalla toiminnalla ole kaikkien suhteissa ole vastaavaa merkitystä.

    Jos jollekulle esim. sormus on tärkeä sitoutumisen osoitus. Toisille sillä ei ole erityistä merkitystä. Pitääkö silloin kaikkien muidenkin sitoutuneiden pitää sormusta tai he eivät oikeasti olekaan sitoutuneita?

    ei ole mitään erillistä kolmatta osapuolta nimeltä "parisuhde". On kaksi erilaista ihmistä. Sinä et näe metsää puilta..

    Äänestä

  • alex78 kirjoitti:

    ei ole mitään erillistä kolmatta osapuolta nimeltä "parisuhde". On kaksi erilaista ihmistä. Sinä et näe metsää puilta..

    Jos siis herra A on sitä mieltä, että hänen tyttöystävänsä neiti B voi jutella baarissa, niin missä on ongelma, jos B juttelee baarissa?

    Jos taas herra C on sitä mieltä, että olisi kiva, jos hänen tyttöystävänsä neiti D ei juttelisi baarissa. Jos D ei tämän seurauksena juttele, niin ei minulla ole mitään sitä vastaan.

    Pitäisikö myös B:n lopettaa jutteleminen sen vuoksi, että C ei halua D:n tekevän niin?

    Olet nyt vääntänyt asian rautalangasta niin paljon kuin ihminen kykenee.
    Jos puhut, ihmiset sanovat ettet ajattele poikaystäväsi tunteita. Jos taas et puhu, niin jotkut sanovat sinua nirppanokaksi, koska teet juuri selväksi että olet varattu.
    Kokemustasi parjataan tai sitten ulkonäköäsi, koska sinulle ovat ihmiset tulleet normaalisti juttelemaan SEN OHELLA että sinulta on tultu vonkaamaan. Kaikenlisäksi kun käytät sanaa puhuminen, se vääntyy joidenkin mielessä vieläpä julkeaksi flirttailuksi poikaystäväsi nenän edessä!

    Kai se johtuu ihmisten eri ajattelutavoista, ketkä palstalle kirjoittaneet. Mutta ymmärrän hyvin kantasi. Minulla on kaunis, älykäs ja lämminsydäminen tyttöystävä ja minua ei haittaa vaikka hän vaihtaa muutaman sanan baarissa ihmisen kanssa, joka sattuu olemaan mies. Keskustelu voi olla samanlainen mitä tuntemattomat käyvät bussipysäkillä tai kollegat ruokatauolla (jotkut eivät tähän pysty, ja ymmärrän sen hyvin koska tämä on mustasukkaisuus-palsta). En tunne, että suhteemme on vaarassa jos tyttöystävä puhuu pari minuuttia toisen ihmisen kanssa. Ei siksi, ettenkö rakastaisi vaan siksi luotan häneen. Saman uskon pätevän teekkarin poikaystävään.
    Täällä ihmiset ovat tainneet sekoittaa flirttailun ja tavallisen juttelun(loukkaavaa, että uskovat ettei meistä miehistä ei ole muuhuun kuin vonkaamaan) ja vaikka kuinka teekkari yrittäisit tätä heille selventää niin eivät he tajua vaan tahallaan haluavat ymmärtää väärin. Mukavaa syksyn jatkoa ja jatka samaan rataan. Älä tuhlaa aikaasi noihin jääräpäihin ja mukavaa että löytyy edes yksi, osaa suhtautua realistisesti.

    Kiva kuulla, että edes joku on tajunnut mitä tarkoitin. En yleensä jaksa vängätä näin pitkään, mutta nyt olisin halunnut ymmärtää "toisen puolen" ajatusmaailmaa. Valitettavasti menee suurelta osin vieläkin ohitse, ehkä tulkitsemme heidän kanssaan tilanteen eri tavalla ja siksi puhumme toistemme ohi.

    Äänestä

  • teekkari kirjoitti:

    Jos siis herra A on sitä mieltä, että hänen tyttöystävänsä neiti B voi jutella baarissa, niin missä on ongelma, jos B juttelee baarissa?

    Jos taas herra C on sitä mieltä, että olisi kiva, jos hänen tyttöystävänsä neiti D ei juttelisi baarissa. Jos D ei tämän seurauksena juttele, niin ei minulla ole mitään sitä vastaan.

    Pitäisikö myös B:n lopettaa jutteleminen sen vuoksi, että C ei halua D:n tekevän niin?

    Ei kai ole kyse siitä, että MIES HALUAA/EI HALUA että nainen juttelee baarissa? Minä en ymmärrä missä sinun itsekunnioitus on? Haetko hyväksyntää ja huomiota ja pönkitystä itsetunnolle juttelemalla vieraiden meisten kanssa silloin tällöin baarissa? Sen ymmärtäisin jos oma poikaystäväsi EI olisi paikalla, mutta että vielä paikalla??? Nyrt ei kyllä mene jakeluun.. Taidat olla todella ajattelematon. Vaikka miehesi mielestä se olisi ihan ok (ei kai hän sitä nyt sinulle suoran sano) jutella muiden kanssa, veikkaanpa että se ei nosta kunnioitusta sinua kohtaan, päinvastoin. Sinun täytyy hakea jonkun sortin hyväksyntä itsellesi kun noin käyttäydyt, tai sitten olet vain ajattelematon?!

    Äänestä

  • maucca kirjoitti:

    Toi sun kommenttis oli jo eri muodossa täällä, kyse ei ole itsetunnon pönkityksestä daiju

    Äänestä

  • teekkari kirjoitti:

    En mielestäni teilannut sitä, ettei hän juttele. Jos hänelle ja hänen poikaystävälleen se on kunnioituksen merkki, niin sitten on. Ei minulla ole sitä mitään vastaan.

    Sen sijaan kyseenalaistin sen, pitääkö kaikkien toimia samoin kuin hänen, vaikkei samalla toiminnalla ole kaikkien suhteissa ole vastaavaa merkitystä.

    Jos jollekulle esim. sormus on tärkeä sitoutumisen osoitus. Toisille sillä ei ole erityistä merkitystä. Pitääkö silloin kaikkien muidenkin sitoutuneiden pitää sormusta tai he eivät oikeasti olekaan sitoutuneita?

    lumppu.

    Äänestä

  • teekkari kirjoitti:

    Onko minulla tunneälyn puutetta, koska kulutan vieraiden miesten aikaa juttelemalla heille joskus jokusen minuutin ja siten tuhlaamalla arvokasta vonkausaikaa?

    Vai siksi, että sinä tiedät paremmin mitä mieheni ajattelee ja _tiedät_, että hän loukkaantuu, jos puhun vieraille miehille? (Eli valehtelee minulle.)

    Vai siksi etten tajua loukkaavaani viattomien ulkopuolisten mielenrauhaa, jos he näkevät varatun naisen vaihtavan muutaman sanan vieraan miehen kanssa?

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=708&posting=22000000010858505

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mies kirjoitti:

Avomieheni ei ole mustasukkainen siitä että olen ihastunut toiseen mutta sitten taas vaikka baarissa, jos juttelen muille, hän on mustasukkainen.
Käsittääkseni mustasukkaisuus tulee rakkauden mukana siten että kun kumppani on se tärkein, pelkää joskus että menettää tämän.. voiko siis rakkautta edes olla ilman mustasukkaisuutta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu