Ei voi käydä koulua

Onko muita samasta vaivasta kärsiviä:

Itse olen nyt työharjoittelussa unelmieni alalla (sosiaaliala). Pärjään täällä kuta kuinkin hyvin.
TAhtoisin alasta itselleni ammatin, mutta kärsin adistuksesta, paniikista ja sosiaalisten tilanteiden fobiasta, jonka takia koulun käyminen ahdistaa, enkä uskalla hakeutua sosiaalialalle.

Oppisopimus ahdistaa samasta syystä.

Työtä voisin tehdä, mutta miten pääsen ammattiin näiden ongelmieni kanssa?

Lisäksi minua on kiusattu puolet kouluvuosistani ja minusta tuntuu, että kaikkialla kaikki vihaavat minua, haukkuvat sama minne menen, ajattelevat vain pahaa, arvostelevat jne.
3877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Rehellinen vinkki, etsi ammatti mikä ei ahdista jos haluat piettää mielen terveytes edes tyydyttävällä tasolla.

Äänestä
  • Työssä selviydyn, mutta koulu on paha paikka.

    Äänestä

  • Maria3 kirjoitti:

    Työssä selviydyn, mutta koulu on paha paikka.

    Selviydyt sinä ! Mene juttusille, psykologille tai onko sinulla joku läheinen ihminen, joka voisi olla tukena. Itselläni auttoi se, että kerroin ongelmistani ensin yhdelle, luotettavalle ja hyvän kokemuksen jälkeen muillekin. Mikään ei muuttunut, kukaan ei hylännyt ja jotenkin on tunne, etten ole enää yksin. Jos paha tilanne tulee, löytyy joku joka kuuntelee tai muuten auttaa. Ja jos tilanteesi on todella paha, psykologi tai joku esimerkiksi terveyskeskuksesta tai mielenterveystoimistosta ohjaa sinut psykiatrille tms. Lääkitys on paikallaan, jos ei pärjää. Ja se koulu, älä vain jätä menemättä sinne, minne haluat :) Teet hirveän väärin itseäsi kohtaan.
    Nykyisin löytyy hyviä lääkkeitä ja elämä normalisoituu, muitakin keinoja on, jos ei halua itselleen lääkityksiä. Mutta apua kannatta hakea ja heti ! Sanon näin, koska itse vetkutin.. välillä oli tilanne parempi, mutta minulla ei ollut "eväitä" pahan varalle.. ne on syytä hankkia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maria3 kirjoitti:

Onko muita samasta vaivasta kärsiviä:

Itse olen nyt työharjoittelussa unelmieni alalla (sosiaaliala). Pärjään täällä kuta kuinkin hyvin.
TAhtoisin alasta itselleni ammatin, mutta kärsin adistuksesta, paniikista ja sosiaalisten tilanteiden fobiasta, jonka takia koulun käyminen ahdistaa, enkä uskalla hakeutua sosiaalialalle.

Oppisopimus ahdistaa samasta syystä.

Työtä voisin tehdä, mutta miten pääsen ammattiin näiden ongelmieni kanssa?

Lisäksi minua on kiusattu puolet kouluvuosistani ja minusta tuntuu, että kaikkialla kaikki vihaavat minua, haukkuvat sama minne menen, ajattelevat vain pahaa, arvostelevat jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu