En pysty tuntemaan juuri ollenkaan empatiaa muita ihmisiä kohtaan. Esitän välittävää ja ymmärtäväistä, koska tiedän että ihmiset alkaisivat inhota minua jos saisivat tietää miten vähän heidän asiansa minua liikuttavat. Itkevät ja ongelmiaan tilittävät henkilöt ainoastaan ärsyttävät minua ja vaikka toivoisin, että voisin tuntea jotain heitä kohtaan, en vain pysty siihen. Ei vain tunnu miltään. Toisaalta saatan pillittää katsoessani koskettavaa elokuvaa tai tv-ohjelmaa mutta oikeassa elämässä tunnen olevani täysin kylmä. Lapsuuteni ja nuoruuteni on mielestäni ollut ihan normaali eikä kenelläkään toiseella perheessäni (tietääkseni)ilmene tällaista tunnekylmyyttä. En voi kuvitella että puhuisin tästä koskaan kenellekään, sillä tiedän että käytökseni ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää. "Oikean ihmisen" näytteleminen koko loppu ikäni tuntuu vaikealta..
tunnekylmä?
ice queen
5649
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olet kuitenkin tehnyt havainnon käyttäytymisestäsi. Jos olisit ns. psykopaatti vähät välittäisit siitä miten reagoit muiden tuntemuksiin. Ehkä tunne-elämäsi on jonkinlaisessa solmussa tai olet vain yksinkertaisesti ns. järjellä ajattelva. Jos kuitenkin esim. elokuvat liikuttavat sinua kertoo se siitä että kyllä sinulla tunteita on.
Minulla on sama vika. Uskoisin että nykyisin tämä on vallassa oleva ja jopa tavoiteltu ominaisuus. Et voi sille mitään, enkä usko, että muutkaan voivat. Näin on ainakin mun tapauksessa.Hyväksy itsesi. Olet itse täysin syytön tilanteeseesi. Sillä mentaliteetillä pärjää.Ethän kuitenkaan tee kenellekkään mitään pahaa, joten ei huolta, meitä on monenlaisia ihmisiä tässä maailmassa.
Entä jos jokaisen vastaan tulijan tai linja auto pysäkillä seisovan kuvittelee että miltä hän mahtaisi näyttää kun hänet suolistetaan ?
Ei kuvittelemista ole kielletty. Kunhan vaan ymmärrät olla suolistamatta ketään oikeasti.
Et ole ainoa. Minulla on sama juttu, mutta se on tullut minulle skitsofrenian myötä.
Jan Kupila
[email protected]
http://www.jankupila.com