Ensiapu

Moni tämänkin palstan lukijoista treenaa kamppailulajeja pystyäkseen tarvittaessa puolustamaan itseään ja läheisiään. Useimmisssa lajeissa korostetaan puolustusta ja taistelutaitojen käyttämistä vain viimeisenä keinona ("Karatessa ei ole ensimmäistä iskua" jne.) Osa lajeista painottaa myös hyökkääjän suojelemista.

Kaikki hyvin tähän saakka. Mutta tulipa mieleeni, että rauhan ja rakkauden filosofian välittyminen käytännön tasolle ei ole mitenkään itsestäänselvää. Voin välttää vastustajan turhaa vahingoittamista, mutta siihen se jääkin. Toisin sanoen: voin valita pienemmän pahan, mutta en hyvää. Vai voinko?

Tässä vaiheessa ensiapu tulee mukaan kuvioon. Ensiaputaito olisi ikäänkuin kolikon toinen puoli. Jos budon korkeinta etiikkaa on elämän suojeleminen, olisi aika yksipuolista että se rajoittuu ainoastaan itsepuolustustilanteisiin. Eivätkä syyt ensiavun opettelemiselle ole ainoastaan filosofisia: jos on valmis uhraamaan lukemattomia tunteja itsepuolustuksen opetteluun, tietäen että ei välttämättä koskaan tule käyttämään taitojaan ip-tilanteessa, eikö kannattaisi myös uhrata vähän aikaa onnettomuuksien ja tapaturmien varalle varautumiseen?

Tämänsuuntaisten ajatusten tuloksena totesin, että minulla ei ole hyvää tekosyytä jättää vähintään Punaisen ristin EA1-kurssia käymättä. (Kertausta unohtamatta.) Mitä mieltä muut ovat? Kuinka moni on ollut ensiapukurssilla? Sisältääkö kenenkään laji mitään ensiapuun viittaavaa?
2210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meidän serassa on tapana pitää ensiapu päiviä, joissa punaisenristin tai vastaavan tyypit käyvät opettamassa perus taitoja siten että harrastajilla olisi EA1:tä vastaavat taidot.

Varsinkin alkeiskurssilla painotetaan ensiapu taitojen tärkeyttä.

Äänestä

Ainakin gaeshidon puolella nuo ensiapuasiat kuuluvat hommaan keskeisesti. EA-1-2-3 tason kurssitusta on muiden juttujen seassa, ja itämaisempiakin ea-taitoja siellä joukossa. Näitähän saattaa yhtä hyvin tarvita itseään varten, sillä jos nyt vaikka joku päällekävijä sattuu kohdalle osumaan ja ip-tilanne menee ihan OK, niin voipi siinä pari haavaakin tulla...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


space kirjoitti:

Moni tämänkin palstan lukijoista treenaa kamppailulajeja pystyäkseen tarvittaessa puolustamaan itseään ja läheisiään. Useimmisssa lajeissa korostetaan puolustusta ja taistelutaitojen käyttämistä vain viimeisenä keinona ("Karatessa ei ole ensimmäistä iskua" jne.) Osa lajeista painottaa myös hyökkääjän suojelemista.

Kaikki hyvin tähän saakka. Mutta tulipa mieleeni, että rauhan ja rakkauden filosofian välittyminen käytännön tasolle ei ole mitenkään itsestäänselvää. Voin välttää vastustajan turhaa vahingoittamista, mutta siihen se jääkin. Toisin sanoen: voin valita pienemmän pahan, mutta en hyvää. Vai voinko?

Tässä vaiheessa ensiapu tulee mukaan kuvioon. Ensiaputaito olisi ikäänkuin kolikon toinen puoli. Jos budon korkeinta etiikkaa on elämän suojeleminen, olisi aika yksipuolista että se rajoittuu ainoastaan itsepuolustustilanteisiin. Eivätkä syyt ensiavun opettelemiselle ole ainoastaan filosofisia: jos on valmis uhraamaan lukemattomia tunteja itsepuolustuksen opetteluun, tietäen että ei välttämättä koskaan tule käyttämään taitojaan ip-tilanteessa, eikö kannattaisi myös uhrata vähän aikaa onnettomuuksien ja tapaturmien varalle varautumiseen?

Tämänsuuntaisten ajatusten tuloksena totesin, että minulla ei ole hyvää tekosyytä jättää vähintään Punaisen ristin EA1-kurssia käymättä. (Kertausta unohtamatta.) Mitä mieltä muut ovat? Kuinka moni on ollut ensiapukurssilla? Sisältääkö kenenkään laji mitään ensiapuun viittaavaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu