Otatko flunssarokotteen?

Magdolna

En mitenkään haluaisi vielä kuulua ns. riskiryhmään, jolle syksyisin suositellaan flunssarokotetta. En aio sitä ottaa, sen sijaan ostin pullon appelsiinin makuista kalanmaksaöljyä. Pullollinen sitä keväällä ja syksyllä, ei se ainakaan vahingoksi ole! Jotkut kertovat sairastuneensa heti rokotteen saatuaan. Tv:ssa lääkäri sanoikin, että rokote on tarkoitettukin influenssan eikä nuhakuumeen torjuntaan. Mitä mieltä olette?

17

929

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Leny

      Nyt suositellaan yli 65 vuotiaille infl.rokotusta. Influenssa on kova tauti, siihen voi kuollakin. Varsinkin sydän- ja keuhkosairauksia sairastavat. Ikääntyminen huonontaa asiaa.
      Vaikka influenssasta selviäisikin, jälkitautina bakteeri-infektio voisi ajaa kuitenkin lääkäriin.
      Terveyskeskusten potilasmäärät lisääntyisivät niin poliklinikoilla kuin vuodepaikoillakin. Tämä lienee syy rokotussuositukseen.
      Työnantajatkin ovat antaneet rokotuksia työntekijöilleen ja säästäneen sairauskuluissa ja varmistaneet toiminnan sujuvuuden.
      Totta kai inhimmillisen kärsimyksen lieventäminen on perusteena. Mutta muita virusperäisiä ns. flunssia rokote ei estä. Tämähän on aina sanottu.
      Itse en mene rokotettavaksi tälläkään kertaa. Olen hyväkuntoinen ja riskiryhmään kuulun vain iän osalta. Influenssan olen sairastanut elämäni aikana kolme kertaa, viimeksi B-influenssan 1994. Kyllä rokotusta voi silti suositella. Epidemiat ovat ilmeisesti jääneet kesyimmiksi lisääntyneiden rokotusten ansiosta.

      • Muija

        oli infulenssan nimenä 1958 ja silloin olin todella sairas, mutta nuori ja vastustuskykyinen.
        Olen alle 65- vuotias, niin etten saa ilmaista rokotetta, vaikka tuskin se paljon maksaisi itse kustannetunakaan.
        Kun muistelen sitä aasialaista silloin hamassa nuoruudessani,niin kurjemmassa kunnossa en ole koskaan ollut.Kuumekin keikkui neljässäkymmenessä asteessa lähes viikon päivät ja joka paikkaa särki. Sain vielä keuhkoputken, sekä korvatulehduksen jälkitauteina.
        Tästä tulee kohta oikea valitusvirsi vanhoja muistellessa, joten parasta päättää tähän.

      • a-woman1
        Muija kirjoitti:

        ...rokotteen jo varmaan yhdeksänkymmentäluvun alkupuolelta säännöllisesti. Kovin herkkä en koskaan ole ollut saamaan flunssaa ja nuhaa, mutta työpaikkani oli ihmisten keskellä, joten tartuntavaara oli jokapäiväinen. Lähinnä varauduin rokotteella lähimmäisteni tähden; -90 -luvulla äitini oli vanha ja sairas, joten en halunnut saada flunssaa, etten tartuttaisi häntä. Nyt olen aika paljon toisen heikkokuntoisen sukulaisen hoidossa mukana ja haluan pysyä itse 'terveenä'. Sairastan astmaa, joten olen saanut rokotteen ilmaiseksi jo muutaman vuoden ajan, mutta aikaisemmin ostin sen itse. Koskaan ei ole tullut sivuvaikutuksia.

    • rakastan elämää

      Riskiryhmään kuuluvana olen saanut rokotteen ilmaiseksi muutaman vuoden ajan. Sen ottamisen vaiva on tosi pieni eikä mitään sivu- tai jälkioireita ole ollut.
      Siis miksi riskeerata, vaikka en ole eläissäni sairastanut edes kunnon flunssaa influensasta puhumattakaan? Mutta kerta se on ensimmäinenkin, sanotaan. Se saattaa olla myös vihon viimeinen kerta, se kannattaa muistaa.

      • Angi ....

        Siitä piikistä jää koko ajan myrkkyjä elimistöön. Toinen ihminen voi olla erittäin suuri vaaratekijä tälle aineelle. Esimerkiksi joku aine osa voi ruveta kasvamaan jossain sisäelimessä esimerkiksi Maksassa, Munuaisissa tai Pernassa tai Haimassa. Mutta silloin ei enään ajatella eikä muistella onko tämä henkilö joskus moista rokotetta saanut.

      • järkyttynyt
        Angi .... kirjoitti:

        Älä höpsi! Kuka sinulle on tuommosta puppua syöttänyt?!

      • säälivä
        Angi .... kirjoitti:

        Siitä piikistä jää koko ajan myrkkyjä elimistöön. Toinen ihminen voi olla erittäin suuri vaaratekijä tälle aineelle. Esimerkiksi joku aine osa voi ruveta kasvamaan jossain sisäelimessä esimerkiksi Maksassa, Munuaisissa tai Pernassa tai Haimassa. Mutta silloin ei enään ajatella eikä muistella onko tämä henkilö joskus moista rokotetta saanut.

        Kuka sinulle on tuommoisi tietoja syöttänyt. Herkkä ihmine ottaa sit tosissaan ja uskoo kaikenmoista kakkaa. Samaa mä sanon sinun kirjoituksestas tuoll Helvetti ketjussasi.

    • Iili

      Otin influenssarokotuksen v. 1963 ylioppilaskirjoitusten vuoksi. Seuraus oli se, että sain influenssan jo saman päivän iltana. Seuraavat päivät makasin kuumeessa vuoteessa, mutta olin kuitenkin jo jaloillani, kun kirjoituspäivä tuli. Ne kirjoitukset menivät penkin alle, ja kielsin paperini lähettämisen eteenpäin. Onneksi oli kysymyksessä vapaaehtoinen aine.

      Sen jälkeen en ole rokotusta ottanut, enkä minkäänlaista influenssaa ole sairastanut.

      • Leny

        Sait rokotteen liian myöhään silloin v.1963.Influenssan itämisaika on 1-4 vrk tartunnasta. Rokotus olisi pitänyt saada 2 viikkoa ennen tartuntaa. Rokotus ei auttanut, koska rokotuksen jälkeen elimistö kehittää vasta-aineet tautia vastaan ja se tarvitsee siihen aikaa noin 2 viikkoa.

      • Leny kirjoitti:

        heti rokotuksen jälkeen, aivan kuin olisi tulossa sairaaksi, pientä lämmön nousua, kurkkukipua,
        sanoo miesystäväni, jonka pitäisi tietää.

    • Hintriika

      Pitäisi kai koko homma panna maksulliseksi, kun ilmaiseen suhtaudutaan niin penseästi. En ymmärrä, miksi jätetään käyttämättä tällainen yhteiskunnan palvelu. Se ei todellakaan ole suuri vaiva!

      Näistäkin vastauksissa näkyy, että sekoitetaan toisiinsa flunssa ja influenssa. Jos rokotuksen jälkeen sairastuu flunssaan, sitä luullaan rokotteen syyksi. Flunssa on harvoin tappava tauti, mutta influenssa voi olla. Vain siihen rokotus auttaa. Se voi olla henkivakuutuksesi. Ja ilmainen!

    • Tyynentyttö

      Otin viime syksynä ja aion ottaa tänä syksynäkin.Ostin apteekista ja kävin terveystalolla pistättämässä.En saa vielä ilmaista.Miksi suotta riskeerata.Kaikenmaailman jälkitauditkin ovat influenssan vaarana ja pitkä toipumisaika.

    • on kokeilu

      Lähteekö viesti

      • kyselijä

        Lähti! lähdetkö sinä rokotukseen?

    • Vakuutus

      Olen useampana syksynä ottanut ko. piikin, maksullisen koska en kuulu mihinkään riskiryhmään.
      Teemme vaimon kanssa (saa ilmaisen) sydäntalvella pari matkaa. Viime talvena 2 viikkoa Mexikossa ja yhdistetty Karibian risteilyviikko ja lisäviikko Dominikaaneissa.
      Nyt on varattu viikon kv. ns. Atlantin risteily yhdistettynä viikkoon Madeiralla sekä 3 3 viikkoa Espanjassa.
      Flunssan riskiä ei viitsi ottaa eikä piikin maksullisuudella tässä konkussissa ole enää merkitystä.
      Yhtenäkään 'piikkitalvena' ei ole tautia ollut.

      • Muija

        vaikka olisi rokotteenkin ottanut.
        Tämä piikki mistä puhutaan on infulenssaviirusta vastaan.
        Anteeksi jos vaikutan näsävisalta, mutta tavallinen flunssa, nuhakuume ja yskä on leikkipeliä todellisen infulenssan rinnalla.
        Taisin kertoakin jo aikaisemmin kuinka sairastin nuorena aasialaiseksi kutsutun infulenssan ja se oli todella kova tauti. Jos olisin ollut vanha ja huonokuntoinen olisin varmaan kuollut siihen.
        Mukavaa, onnellista matkaa teille vaimosi kanssa ja toivottavasti mikään "pöpö" ei pääse häiritsemään matkaanne!

      • vakuutuksesta

        Ei ole viisastelua. Mutta ei 'tavallinen' pari päivän flunssa, jonka oireet ovat lievennettävissä, kaada 2 - 3 viikon lomaa. On vaan muutamana päivänä vähän tuhru olo eikä jälkitaudeista juuri pelkoa jos nyt elelee 'tavallisesti'.
        Ole itse potenut kahdesti ko. kräähkän. Olisikohan ollut 1957? Toinen oli opiskeluaikaan 1967?.
        Hommat olivat kesken ja pakko käydä lääkärissä. Tutkaili yleiskuntoa ja sanoi, että näillä eväillä kestän viikon vauhdissa mutta sitten voi uupumus yllättää. Kai ne joitain oireita peittäviä mömmöjä olivat.
        Yskät on yskitty yskimällä ja nuhatkin hoidettu. Kiitti toivotuksista. Tultiin muuten juuri 2 vkn Kroatian reisulta.
        Näillä lyhyemmillä lähikeikoilla olen joutunut kahdesti käymään lääkärissä. Kerran Irlannissa ja toisen kerran Italiassa. (virtsaputkentulehdus)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      517
      1580
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1176
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      62
      861
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      837
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      766
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      76
      751
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      695
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    Aihe