Siis, mä olen lukiossa opiskeleva tyttö, ja mua alkaa pikku hiljaa huolestuttaa oma terveyteni. Olen aina ollut tosi kilpailunhaluinen, eli aina pitäisi olla paras, paras, paras. Kun joku on koulussa saanut paremman numeron kokeesta, vaikka itselläkin kiitettävä, on sitten suututtanut, ettei itse pystynyt parempaan. Käyn täällä ekaa vuotta, ja on paineet kovat säilyttää lähes kympin keskiarvo kuten yläasteella. No.
Mulla oli jo viime joulun alla sellasia hetkiä, että masensi kauheena. Että ei jaksa, illalla nukkumaan mennessä toivoi, ettei enää aamulla heräisikään. Ajattelin, vaan, että ne kuuluu vaan puberteettiin tjtn, mielialathan sillon tuppaa vaihteleen. Jotkut päivät oli hyviä, jotku vähemmän hyviä, jotkut taas suoraan helvetistä. Saatoin olla aamulla herätessä hyvällä tuulella, sitten hetken kuluttua huusin ja äksyilin kaikille, ja loppujen lopuksi päivä kului niin, etten puhua pukahtanut, vaikka mikä oli, ja vaan toivoin, että kaikki menis pois. Ärsytti. Sitten yhtenä päivänä napsahti, ja otin paperiveitsen ja aloin viiltelemään.
Mun mielestä mulla on kaikki elämässä aika hyvin. On hyvä perhe, koti, koulu menee hienosti, ja ystäviäkin löytyy pari. Mulla ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla mitään valittamista. Mutta kuitenkin on tosi usein niin paha olo, että ei voi ajatella mitään muuta, kuin että entä jos tämän vaan lopettais. Uutena vuotena mun poikaystävä jätti mut, ja nurinkurisesti sillon mun viiltely loppui vähäksi aikaa, mutta muutaman kuukauden päästä alkoi taas uudelleen.
Mä tiedän, että jos joku tulis antamaan mulle mahdollisuuden kuolla, ottaisin sen vastaan. Itse olen monasti ajatellut itsemurhaa, mutta sitten on tullut ajatelleeksi niitä ihmisiä, joita rakastaa, eikä yksinkertaisesti uskalla oman käden kautta. Eihän sillä enää tietenkään enää mitään väliä ole sen jälkeen, kun on potkaissut niin sanotusti tyhjää, mutta mä välitän liikaa, että voisin olla välittämättä. Jos joku toinen tekis sen mun puolesta, ja ottais vastuun, ei siinä mitään. Sellanen pelkuri mä olen.
Mä olen siis puolisen vuotta nyt ollut sellasessa jamassa, että totaalisesti elämä on surkeaa, vaikka menee niin hyvin. Saattaa kesken koulupäivän alkaa heikottaa niin, että on pakko juosta vessaan ja vaan itkeä, ja sen jälkeen tehdä pahaa itselle. Mä inhoan sitä. Myöhemmin ajattelen, että mikä muhun meni, mutten osaa sanoa mitään järkevää syytä. Mä en viiti mennä puhumaan kellekään, koska musta tuntuu, että ajateltais vaan mun hakevan huomiota, ja että mulla ei oikeesti ookaan mikään hätänä. Ehkä mulla ei olekaan, olen vaan huomionkipeä pikku pentu, joka haluaa aina miellyttää ja olla paras. Ja tietää, että joku huomaa mun saavutukset, niin pienoisilta kuin ne joistakin vaikuttavatkin.
Tässä mä sitten valittelin ongelmiani internetiin, ja toivon, että joku keksis ihmeratkaisun mun ongelmiin. En mä tiedä, mitä mä odotan tälle viestille vastaukseksi. Hiukka myötätuntoa, muutama pikku vinkki päästä jaloilleen, suora käsky ottaa niskasta kiinni, ranteet auki tai avun hakeminen. Mua pelottaa, koska en tiedä, mitä tapahtuu.
Mulla oli jo viime joulun alla sellasia hetkiä, että masensi kauheena. Että ei jaksa, illalla nukkumaan mennessä toivoi, ettei enää aamulla heräisikään. Ajattelin, vaan, että ne kuuluu vaan puberteettiin tjtn, mielialathan sillon tuppaa vaihteleen. Jotkut päivät oli hyviä, jotku vähemmän hyviä, jotkut taas suoraan helvetistä. Saatoin olla aamulla herätessä hyvällä tuulella, sitten hetken kuluttua huusin ja äksyilin kaikille, ja loppujen lopuksi päivä kului niin, etten puhua pukahtanut, vaikka mikä oli, ja vaan toivoin, että kaikki menis pois. Ärsytti. Sitten yhtenä päivänä napsahti, ja otin paperiveitsen ja aloin viiltelemään.
Mun mielestä mulla on kaikki elämässä aika hyvin. On hyvä perhe, koti, koulu menee hienosti, ja ystäviäkin löytyy pari. Mulla ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla mitään valittamista. Mutta kuitenkin on tosi usein niin paha olo, että ei voi ajatella mitään muuta, kuin että entä jos tämän vaan lopettais. Uutena vuotena mun poikaystävä jätti mut, ja nurinkurisesti sillon mun viiltely loppui vähäksi aikaa, mutta muutaman kuukauden päästä alkoi taas uudelleen.
Mä tiedän, että jos joku tulis antamaan mulle mahdollisuuden kuolla, ottaisin sen vastaan. Itse olen monasti ajatellut itsemurhaa, mutta sitten on tullut ajatelleeksi niitä ihmisiä, joita rakastaa, eikä yksinkertaisesti uskalla oman käden kautta. Eihän sillä enää tietenkään enää mitään väliä ole sen jälkeen, kun on potkaissut niin sanotusti tyhjää, mutta mä välitän liikaa, että voisin olla välittämättä. Jos joku toinen tekis sen mun puolesta, ja ottais vastuun, ei siinä mitään. Sellanen pelkuri mä olen.
Mä olen siis puolisen vuotta nyt ollut sellasessa jamassa, että totaalisesti elämä on surkeaa, vaikka menee niin hyvin. Saattaa kesken koulupäivän alkaa heikottaa niin, että on pakko juosta vessaan ja vaan itkeä, ja sen jälkeen tehdä pahaa itselle. Mä inhoan sitä. Myöhemmin ajattelen, että mikä muhun meni, mutten osaa sanoa mitään järkevää syytä. Mä en viiti mennä puhumaan kellekään, koska musta tuntuu, että ajateltais vaan mun hakevan huomiota, ja että mulla ei oikeesti ookaan mikään hätänä. Ehkä mulla ei olekaan, olen vaan huomionkipeä pikku pentu, joka haluaa aina miellyttää ja olla paras. Ja tietää, että joku huomaa mun saavutukset, niin pienoisilta kuin ne joistakin vaikuttavatkin.
Tässä mä sitten valittelin ongelmiani internetiin, ja toivon, että joku keksis ihmeratkaisun mun ongelmiin. En mä tiedä, mitä mä odotan tälle viestille vastaukseksi. Hiukka myötätuntoa, muutama pikku vinkki päästä jaloilleen, suora käsky ottaa niskasta kiinni, ranteet auki tai avun hakeminen. Mua pelottaa, koska en tiedä, mitä tapahtuu.
Vastaukset 1
Vanhimmat
on ihan järki kohdallaan eli tajuat kyllä tilasi ;) minusta kuulostat ylisuorittajalta eli jos et ole täydellinen rankaiset itseäsi - hyväksy itsesi "huonompanakin" silti olet vielä huikeasti parempi kuin moni meistä väliinputoajista. jos viiltelet itseäsi, mene heti hakemaan apua, vaikka ensin kouluterveydenhoitajalta ja siitä eteenpäin..... sinulla on vain stressi liiasta yrittämisestä. älä päästä itseäsi hunningolle. kaikkea hyvää :)