Hei niän unta että olin navetassa töissä. siellä oli vastasyntynyt vasikka, jota kuljettaessani putosi lantakuiluun. siellä oli myös kuolleita sikoja, yksi oli elävä sillä oli toinen silmä punainen. siel oli myös koira joka oli ihan lannan peitossa. putosin itsekkin enkä jaksanut vetää itseäni ylös, vaan puolisoni auttoi minut ylös sieltä. Onks täs unessä järkee?
sika
mä 72
1278
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lanta ei sinänsä ole huono enne, pikemminkin hyvä. Lanta kuvaa omaisuutta, rahaa. Kuiluun putoaminen sen sijaan on huono enne.
Monet yritykset ovat ehkä epäonnistuneet, luultavasti taloudelliset, rahaan liittyvät. Tästä viimeiseksi koetustakin selvitätte yhdessä miehesi kanssa.