Oltiinpa ekoissa painikisoissa ja totesin, että minun puolestani voisivat viimeisiksi jäädä. Poika pärjäsi tosi hyvin, voittikin kaksi ottelua ja tykkäsi itse, mutta ne vanhemmat... Kauheaa kiroilua ja huutoa, muka "kannustusta". Mielestäni kohtuutonta kiroilla ja huutaa naamavärkki violettina 6-10 vuotiaille lapsille! Osa pieniä tyttöjä.
Olen ollut jalkapallo-otteluissa huoltajana ja kannustajana ja moitin jo siellä touhua vanhempien osalta turhan vakavaksi kun vastapuolen pienille lapsille huudeltiin vaikka mitä. Mutta sekin oli pientä painikisoihin verrattuna!
Jos painikisat ovat tällaisia, minä jään kotiin ja koetan pojankin houkutella muihin lajeihin.
Olen ollut jalkapallo-otteluissa huoltajana ja kannustajana ja moitin jo siellä touhua vanhempien osalta turhan vakavaksi kun vastapuolen pienille lapsille huudeltiin vaikka mitä. Mutta sekin oli pientä painikisoihin verrattuna!
Jos painikisat ovat tällaisia, minä jään kotiin ja koetan pojankin houkutella muihin lajeihin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Missä ihmeessä olet kisoissa ollut, kun tuollaista olet kokenut? Itselläni on monen vuoden kokemus kisoista, siis vanhempana, ja en voi lainkaan allekirjoittaa tekstiäsi. Tokihan siellä huudellaan ohjeita molskille, mutta ei kisoihin kuulu se, että rumasti huudellaan pikkuisille painijoille. Päinvastoin ottelun jälkeen usein näkee vastapuolen vanhemman tai huoltajan kannustavan ja lohduttavan hävinnyttä pikku painijaa.
Sen myönnän, että valmentajat, huoltajat ja vanhemmat antavat äänekkäitä ohjeita molskin reunalla, ja se tuokin kisoihin aivan oman säväyksensä. Se saattaa jopa tottumattoman aluksi "säikäyttää". Rumasti huutelevat eivät sinne kuitenkaan kuulu, ja varmasti saavat palutetta tuomareilta. Ja hyvä niin!
Älkää ihmeessä lopettako lajia yhden huonon kokemuksen perusteella. Kisat ovat yleensä upeita kokemuksia niin painijoille kuin vanhemmillekin. Sen tulette varmasti huomaanaan, jos lajia jatkatte. Meitä ihmisiä on vain niin monenlaisia, ja ääripäät yleensä näkyvät ja kuuluvat, mutta heidät voi jättää omaan arvoonsa.
Valmentajat ja huoltajat käyvät tosiaankin "vähän" turhan kovilla kierroksilla. Pahinta kuitenkin mielestäni oli viinan kanssa läträäminen kisoissa. Siis huoltajien, vanhempien ja joskus myös valmentajan. En millään saanut päähäni mahtumaan yhtälöä viina urheilu. Ei vain istunut millään. Paini on muuten urheilulajina hieno, mutta paineet oman painijan menestyksestä taitaa kuitenkin olla joillekin liian suuri.
"kannatusta" kuulee missä tahansa kisoissa joissa on vanhempia "kannustamassa" lapsiaan. Tämä ei todellakaan koske kaikkia vaan äänekkäimmät ja "nauttineimmat" näkyvät ja kuuluvat parhaiten.Paini ei ole todellakaan ainoa. Ei tämän takia painia kannata lopettaa.
lasteni kautta monia lajeja; hiihtoa, suunnistusta, painia, pesäpalloa, jääkiekkoa, yleisurheilua... ja mukavimpia kisoja on olleet suunnistuskisat. Ja sen takia, kun sinne metsään eivät ne vanhemmat pääse mukamas kannustamaan, mutta tosiasiassa haukkumaan lapsiaan. Pahimpia ovat olleet joukkuelajit, siellä oikein isät näyttävät miten huudetaan ja haukutaan omia ja vieraita.
Kaikessa lasten urheilussa törmätään näihin vanhempiin, joille se menestys on henki ja elämä ja taivasosuus. Ei heitä paljon ole, mutta erottuvathan he tietysti joukosta. Lajia vaihtamalla ei "fiksumpia" mistään löydy. Näiltä kouhoilta täytyy vaan sulkea korvansa ja yrittää itse olla toisenlainen.
Paini on hieno harrastus; se antaa valmiudet niin moneen muuhunkin lajiin, joten älkää sitä lopettako muutamien kaheleiden takia. Koska niitä kaheleita on jokaisen peliareenan, hiihtoladun ja juoksuradan varressa. Joka paikassa, missä lapset kilpailevat.
Itselläni on kaksi painivaa poikaa jo kymmenen vuoden ajan. Muistan kuin eilisen päivän ensimmäiset tähtipainit Helsingin Stadikan salilla. Melu oli valtava. Siinä oli tekemisen meininki. Siihen jäi oikein nalkkiin - en missään urheilussa sitä ennen ja sen jälkeen ole kokenut moista tunnelmaa. No tietenkin joku manailee. Joku vanhempi haukkuun lastaan - silloin yleensä muut vanhemmat menivät lohduttamaan hävinnyttä, mutta harvinaista se on. Vieläkin kymmenen vuoden jälkeen osaan nimetä ne vanhemmat, jotka lohdutuksen ja kannustuksen sijaan haukkuvat lastaan. Yleensä niiden harrastus on jäänytkin lyhyeen. Mutta siis ääntä ja meteliä painikisoissa riittää - sitä pelkääville laji ei sovi, eikä taida sopia mikään urheilulaji. Sellaiset huudot kuin "Selätä se!", "Jätä siihen!" tai "Paina, paina, paina!!" kuuluvat painisanastoon eikä niitä pidä säikähtää. Paini on kuitenkin kamppailulajeista ainut, jossa ei ole tarkoitus vahingoittaa vastustajaa. Senkin olen nähnyt, että painija, joka ei kättele vastustajaansa ottelun jälkeen ajetaan koko kilpailusta ulos. Paini on siis oikea herrasmiesten laji ainakin tässä suhteessa.
Meillä painitaan vielä ihan "harrastusmielessä", eli käydään treeneissä ja vielä mietitään, lähdetäänkö kisailemaan. Olen samaa mieltä justiin tuosta, että paini antaa valmiudet moneen lajiin. Sitä juuri! Mikä muu laji kehittää lasta ja nuorta niin kokonaisvaltaisesti? Eli kehittää lähes joka lihasryhmää, nopeutta, notkeutta ja ketteryyttä. Lisäksi paini on yksilölaji, mutta kun harjoitellaan kimpassa, ne sosiaaliset taidotkin kehittyvät.
Vaikka ei ikinä KLL:n mitalia tulisikaan, voi paini edesauttaa sitä, että se tulee jossakin muussa lajissa.
Itselläni on kaksi painivaa poikaa jo kymmenen vuoden ajan. Muistan kuin eilisen päivän ensimmäiset tähtipainit Helsingin Stadikan salilla. Melu oli valtava. Siinä oli tekemisen meininki. Siihen jäi oikein nalkkiin - en missään urheilussa sitä ennen ja sen jälkeen ole kokenut moista tunnelmaa. No tietenkin joku manailee. Joku vanhempi haukkuun lastaan - silloin yleensä muut vanhemmat menivät lohduttamaan hävinnyttä, mutta harvinaista se on. Vieläkin kymmenen vuoden jälkeen osaan nimetä ne vanhemmat, jotka lohdutuksen ja kannustuksen sijaan haukkuvat lastaan. Yleensä niiden harrastus on jäänytkin lyhyeen. Mutta siis ääntä ja meteliä painikisoissa riittää - sitä pelkääville laji ei sovi, eikä taida sopia mikään urheilulaji. Sellaiset huudot kuin "Selätä se!", "Jätä siihen!" tai "Paina, paina, paina!!" kuuluvat painisanastoon eikä niitä pidä säikähtää. Paini on kuitenkin kamppailulajeista ainut, jossa ei ole tarkoitus vahingoittaa vastustajaa. Senkin olen nähnyt, että painija, joka ei kättele vastustajaansa ottelun jälkeen ajetaan koko kilpailusta ulos. Paini on siis oikea herrasmiesten laji ainakin tässä suhteessa.
No, puhutaas ihan totuudella. Kukaan ei voi kieltää, ettei näitä mänttejä vanhempia, joille kelpaa vain voitto, mahtuisi painisaliinkin. Heitä on siellä, he ovat kovaäänisiä ja huutavat monta kertaa varsin rumasti, niin omalleen kuin vieraallekin. Monta kertaa olen jopa painijan kuullut sanovan vanhemmilleen, että olkaa hiljaa, ärsyttää toi meuhkaaminen.
Mutta... kuten todettu on; niitä mänttejä vanhempia on joka lajissa. Ja he näkyvät ja kuuluvat.
Ärsyttävimpiä on mielestäni ne jälkeenpäin selittelijät, kun kerrataan, miksi ei voitettukaan. Oltiin vähän sairasteltu, syöty justiin, nukuttu huonosti, pitkä ajomatka painoi, edellisen päivän treeni painoi, välineet olivat huonoja (tämä ei koske painia)...Ja useimmiten ne selittelijät ovat vanhempia JOKA URHEILULAJISSA.
maantiejuoksussa. sarjoja oli lapsille 5-16 vuotiaat. voi mahdoton sitä kiljuntaa ja hoputtamista. ikäryhnmät juoksivat aina keskenään ja 6-vuotiaiden sarjan voitti tyttö ylivoimaisesti. 6-vuotias poika, joka siis voitti oman sarjansa, oli kuin maansa myynyt, kun ei kuitenkaan ollut maalissa ekana. pojan äiti puhui isoon ääneen "noista ammattilaisista" ja kertoi vielä isompaan ääneen, miten heillä ei harjoitella ollenkaan... näin 6-vuotiaat juoksukisoissa. taitaa paini olla iisimpi laji?