Minna on ollut tämän viikon aika apeana, nyt kun häneltä on riistetty hänen ottama rooli talon emäntänä. Kathy, Tiina ja Terhi on määrätty huolehtimaan ruokailuista, ja Hanna hoitamaan kauppaostokset. Minnalle ei ole jäänyt mielekästä tekemistä ja hän on alkanut ikävöimään perhettään. Minna on varmasti tottunut keskustelemaan huolistaan, mutta nyt kilpailutilanne ja toisaalta se että Bigbrother on kieltänyt useiden aiheiden keskustelut, on saanut Minnan silminnähden turhautumaan koko hommaan. Minna onkin itkeskellyt runsaasti.
Minna on jo avoimesti puhunutkin asiasta. Eilen sanoi että hänellä on vapaata työstä joulukuuhun saakka, mutta hän ei varmasti aio käyttää sitä aikaa vi*****een; Mielummin sitten nauttii perheen seurasta.
Tulevan viikonlopun äänestyksenkin ennustan rasittavan kaikkia, mutta erityisesti Minnaa, koska nyt ei ole näköpiirissä selvää putoajaa, ja jokainen on pakotettu äänestämään jotain sellaista jonka kanssa tulee ihan hyvin toimeen. Minna äidin roolissaan tulee kokemaan tämän niin että hylkää jonkun katraastaan, eikä edelleenkään pysty purkamaan huoliaan kellekkään.
Minna erityisesti on ollut pettynyt päiväkirjahuoneen "isoveljeen", koska hän ei ole kokenut että siellä olisi ketään jolle hän voisi kertoa huolia. Hän kertoo erottavansa nuo henkilöt äänestä, ja että kenenkään kanssa keskustelusta ei ole ollut apua pahaan oloon. Nähtäväksi jää luovuttaako hän vapaaehtoisesti.
Minna saattaa lopettaa kesken
3
1522
Vastaukset 3
- yttis
Ihan mielenkiintoista analyysiä... :) :)
Mitä luulet, onko Iinan "pariutuminen" osaltaan vaikuttanut Minnan mielialaan? Siis kokeeko jotenkin menettävänsä ainoan "luottoystävänsä" tms..?Mielestäni Minna on enemmänkin ollu katalysaattorina tuossa suhteessa. Keskustellut molempien kanssa asiasta ja enemmän vaan rohkaissut tutkimaan omia tuntemuksia ja ottamaan kontaktia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43945
- 95933
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20545- 33533
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107483Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132470- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7437