Ahdistaa v:sti. Lapsemme kuusi viikkoa vanha ja kaikin puolin ihana tyttö. Olen hieman väsy, kuten varmasti kaikki vastasyntyneiden äidit, etenkin kun ensimmäinen lapsi on kyseessä. Mieheni on aina ollut todella huomaavainen ja ihana. Nyt kuitenkin hän on muuttunut, juuri nyt kun hänen tukeaan ja huomaavaisuuttaan eniten tarvitsisin. Olemme erkaantuneet toisitamme pelottavan paljon. Emme iloitse yhdessä tästä lapsesta, jota niin kovin paljon odotimme. Rakastamme tyttöä kumpainenkin, mutta emme osaa enää olla yhdessä onnellisia / iloisia.
Ristiäiset ovat viikon päästä. Kaikki on tekemättä. Asunnossa kaaos, en saa päivisin vauvalta siivottua / leivottua. Ei tuttavia tai sukulaisia lähiseuduilla, joilta voisi pyytää apua. Mieheni on aloittanut uuden harrastuksen ja harrastaa urheilua muutenkin aika paljon. Häntä ei kiinnosta koko ristiäistouhu tai hän ei ymmärrä, että apu olisi tarpeen. Riitelemme aina, kun asiasta puhumme.
Minua ahdistaa kovin, en olisi voinut ikinä kuvitella, että elämämme menisi näin lapsen synnyttyä... ja niin nopeasti vain. Toivottavasti tämä kriisi on ohi menevää. Mutta vituttaa suunnattomasti, kun tämä voisi olla elämämme onnellisinta aikaa ja nyt tuskin katsomme toisiamme.... kosketuksesta puhumattakaan.
Olen joissain asioissa perfektionisti. Haluan, että ristiäiset ovat hyvät (tarjoilut ym.) ja että kaukaa tulevat sukulaiset sekä ystävät viihtyvät. Haluaisin niin kovin, että olisimme onnellinen perhe. En taida jaksaa enää kauaa. Ja minulla ei oikein ole ketään kenelle puhua asiasta.
Ristiäiset ovat viikon päästä. Kaikki on tekemättä. Asunnossa kaaos, en saa päivisin vauvalta siivottua / leivottua. Ei tuttavia tai sukulaisia lähiseuduilla, joilta voisi pyytää apua. Mieheni on aloittanut uuden harrastuksen ja harrastaa urheilua muutenkin aika paljon. Häntä ei kiinnosta koko ristiäistouhu tai hän ei ymmärrä, että apu olisi tarpeen. Riitelemme aina, kun asiasta puhumme.
Minua ahdistaa kovin, en olisi voinut ikinä kuvitella, että elämämme menisi näin lapsen synnyttyä... ja niin nopeasti vain. Toivottavasti tämä kriisi on ohi menevää. Mutta vituttaa suunnattomasti, kun tämä voisi olla elämämme onnellisinta aikaa ja nyt tuskin katsomme toisiamme.... kosketuksesta puhumattakaan.
Olen joissain asioissa perfektionisti. Haluan, että ristiäiset ovat hyvät (tarjoilut ym.) ja että kaukaa tulevat sukulaiset sekä ystävät viihtyvät. Haluaisin niin kovin, että olisimme onnellinen perhe. En taida jaksaa enää kauaa. Ja minulla ei oikein ole ketään kenelle puhua asiasta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ota miehes kunnon puhutteluun ja sano, että homma hoidetaan nyt yhdessä tai ei ollenkaan. Sun mieheshän pitäis hoitaa suurin osa käytännön asioista nyt kun sinä olet kiinni vauvassa.
Tottakai jokainen haluaa järkätä mahdollisimman täydelliset juhlat ekalle naperolleen mutta oikeesti ja realistisesti ajatellen paljosta suunnitelmista on ihan pakko luopua.
Eikö teidän jommankumman vanhemmat voisi tulla aikaisemmin avustelemaan asiassa?
Olisiko mahdollista tilata esim tarjottavaa pitopalvelusta tms.?
Meillä ristiäiset järjestettiin viimeksi nyyttäriperiaatteella ja kaikki vieraat oli ihan innoissaan tuomassa kakkuja ja piiraita. Olivat vaan iloisia kun saivat auttaa ja pöytä notkui herkkuja!
Miten ihmeessä sun miehes ehtii hrrastelemaan just nyt kun teillä on pieni vauva???????
Mitä hän oikein pakenee?
hellitä itsekin vähän.kaiken ei tarvitse olla täydellistä.
Täytyy yrittää hellittää myös itse. Huomaan, että kerään itselleni liikaa paineita kaikesta. Mutta kyllä miehenikin käytöksen tulisi muuttua, emme vain osaa jotenkin "puida" näitä asioita keskenämme. Keskustelu ei meiltä luonnistu. Pikkuhiljaa vain alamme ärsyttämään toinen toista. Mutta ihana vauva meillä on. Yhteinen tytär. Pitää yrittää saada asiat kuntoon. Ja pitää päästä eroon tästä yksinäisyyden tunteesta. Kumpa mieheni ymmärtäisi ja osoittaisi sen. Kyllä tämä tästä.
osta pitopalvelusta tarjottavat, palkkaa kodinhoitaja siivoamaan, menkää hetkeksi vaikka hotelliin koko perhe.. on se kumma kun pitää naisten itse tehdä kaikki - miksi?
tai sitten voisi ottaa sen yksityissuihkarin sieltä tallista pölyttymästä ja lentää lomailemaan Trinidad Tobagoon ja huushollin voi aina jättää hovimestarin ja sisäkköjen hoitoon ...
Ota kuule ihan rennosti. Itse stressasin kun meille tuli kaukaa sukulaisia ja talo täynnä väkeä useamman päivän ennen ristiäisiä. Stressasin kun talo oli siivottu anopin avustuksella viikkoa aiemmin ja heti kun väkeä oli enemmän tuli myös sotkua. Mutta kun uskalsin komentaa kaikkia siivoamaan sotkunsa, oli talo siisti ristiäspäivänä. Toki sain apua pyytämättäkin.
Meilläkin oli suhteessamme alkuviikkoina viileämpi kausi. Luulen, että se oli sopeutumista uuteen rooliin (äiti/isä). Jo halaaminen tuntui oudolta ja erilaiselta kuin ennen, jännä juttu. Mies kyllä onneksi hoiteli käytännön asioita. Anoppi hoiti tarjoilun ristiäisissä ja muutkin sukulaiset toivat osansa. Pyydähän siis rohkeasti sinäkin apua ja ota se miehesi puhutteluun =)
paljon liikuntaa harrastavat miehet pakenevat... ovat sairaita.
Kiitän kaikkia kirjoitukseeni vastanneita. Tilanteessani jossa lähitukiverkosto puuttuu (läheiset ystävät ja sukulaiset asuvat kaukana) teidän kommenteillanne ja tuellanne on ollut suuri vaikutus!!! Aurinko näyttäytyy jälleen pilven takaa! Ja ristiäisitä tulee aikas hyvät ;) Mieskään ei näytä tänään aivan niin idiootilta ;) Kiitos ja hyvää syksyn jatkoa!