minua potuttaa, kun nuoriso valtaa jopa kaupunkichatit ja jutut ovat sen mukaisia.
siellä ei pääse vaihtamaan ajatuksia toisten aikuisten kanssa kaupungin menosta ja asioista.
sitten jos joskus huomauttaa, että saa täällä muutkin olla, niin alkavat syyttelemään ties mistä ja alkavat varsinkin luulemaan vaikka mitä.
siellähän esiintyy näitä aikuisia äijiä, jotka vokottelevat alaikäisiä tyttöjä, mutta he vaikuttavat olevan pelleileviä nuoria. samalla nämät pellet pilaavat ihan kunnollisten ja terveidenkin aikuisten miesten maineen.
itse olen jättänyt nämä pellechatit rauhaan. ikävä kyllä ne ovat menneet täysin pilalle nuorison käytöksen takia.
chateista
12
1593
Vastaukset 12
- aikuinen mies
Tilanne, että kaupunkichateissa, joihin ei ole mitään nimellistäkään pääsyehtoa, kuten ikä tai viiteryhmä, on kuin yleinen tori. siellä on porukkaa perheistä, teinitytöistä aikuisiin miehiin, vanhuksiin ja sairaisiinkin yksilöihin.
SIKSI SINNE EI PITÄISI PÄÄSTÄÄ ALAIKÄISIÄ IHMISIÄ OLLENKAAN, VAAN VASTUU ON NÄIDEN HUOLTAJILLA.
TAI SITTEN HUOLTAJIEN SEURASSA, KUTEN YLEISELLÄ TORILLAKIN TAI MISSÄ TAHANSA ULKONA.
Ulkonahan liikkuu kaikenlaista porukkaa.
no olen nähnyt, kuinka alaikäiset nuoret juopottelevat perjantai- ja viikonloppuiltaisin myöhään yöhön kaduilla.
samoin he chattailevat yleisessä seurassa ollen vaarassa joutua väärien vaikutteiden alaisiksi.
SYY EI OLE NÄIDEN VÄÄRIEN VAIKUTTEIDEN ANTAJIEN, VAAN VANHEMPIEN!!- vaan
asioiden korjaamista.
- hood
mene suomen sex bar chatteihin,sielä on ainakin ihan hyvä meininki.
- "vaasalainen"
Olen ikävä kyllä kanssasi ihan samaa mieltä.
Nykyään kaupunkihuoneet ovat vonkauspaikkoja, senssipalstoja ja nuorten angstinpurkupaikkoja.
Voisi ylläpito ainakin kokeeksi laittaa vilkkaimpiin kaupunkeihin omat nuorten huoneet tai deittihuoneet. Jäisi keskustelijoille tilaa keskustella :)Keskustelua varten chattihuoneet on ei monet ylellä juttele kaapeissa se kolina käy kun juttu luistaa ..
Itse höpöttelen mieluusti ylellä niitä näitä mistä nyt juttua sattuu tulemaan *Anteeksi itsekkkin syyllistynyt olenj sekoilemiseen yleisellä*
Suodatin on keksitty jotta saa liiallisen höpötyksen ylellä pois ja hiljentäminenkin on joskus hyväksi havaittu.. Vai?
Nuoret chattailevät siinä kuin muutkin mutta vonkaamista en mie ymmärrä.. Jokapaikkaan pitäisi saada olla tervetullut ja syyttelemmää ei kenenkään pitäisi toista ruveta ..
Chat on joillekkin juttelu paikka toisille pelekkää seuran hakua ..
rajako pitäisi saada siihen mitä jutellaa yleisellä kyllä siellä keskustelemaan kaikki mahtuu
Kokeileppa suodatinta seuraavalla kerralla kun vihreäl juttelet toisenj kanssa ...- Ellenix
Doopie kirjoitti:
Keskustelua varten chattihuoneet on ei monet ylellä juttele kaapeissa se kolina käy kun juttu luistaa ..
Itse höpöttelen mieluusti ylellä niitä näitä mistä nyt juttua sattuu tulemaan *Anteeksi itsekkkin syyllistynyt olenj sekoilemiseen yleisellä*
Suodatin on keksitty jotta saa liiallisen höpötyksen ylellä pois ja hiljentäminenkin on joskus hyväksi havaittu.. Vai?
Nuoret chattailevät siinä kuin muutkin mutta vonkaamista en mie ymmärrä.. Jokapaikkaan pitäisi saada olla tervetullut ja syyttelemmää ei kenenkään pitäisi toista ruveta ..
Chat on joillekkin juttelu paikka toisille pelekkää seuran hakua ..
rajako pitäisi saada siihen mitä jutellaa yleisellä kyllä siellä keskustelemaan kaikki mahtuu
Kokeileppa suodatinta seuraavalla kerralla kun vihreäl juttelet toisenj kanssa ...*hyvää yötä*
hymy ... (*&*) Ellenix kirjoitti:
*hyvää yötä*
hymy ... (*&*)Hyvin piristää iltaa tommonen kommentti tai päivää en ees muista millo mie ton luin mut ajattelin kuitenkin kommentoida .. Päivänjatkeet :)
- Ellenix
Doopie kirjoitti:
Hyvin piristää iltaa tommonen kommentti tai päivää en ees muista millo mie ton luin mut ajattelin kuitenkin kommentoida .. Päivänjatkeet :)
Piristävää hetkeä sinne missä oletkin,
koska tahansa siellä oletkin :D
- juttu jostain - ei oma teksti - mutta en muista mistä ja milloin .. mutta jotenkin näin se meni :D
20v. tietää, ja tietää varmasti tietävänsä
30v. tietää, mutta ei ole ihan varma
40v. tietää, että on varmasti asioita, joita ei aiemmin tiennyt
50v. tietää, että on 2kymppisenä tietänyt kaiken, ja nyt niin hemmetin vähän.
TieDä se :D Mukava Mies :D
Heippa.
Hauskaa Lauantai - iltaa :D
Tiedätkös mitä, Siekii saat aina
lempeän ystävällisen hymyn kasvoilleni :D
Kiitos Sinulle Hymystäni :D - vai antaako...
olen jo ajat sitten ehdottanut ylläpidolle että lisäisivät kaupunkeihin myös ikäryhmät.
vaasa on tosissaan hyvä esimerkkikaupunki siitä että tarvetta olisi. - Ellenix
vai antaako... kirjoitti:
olen jo ajat sitten ehdottanut ylläpidolle että lisäisivät kaupunkeihin myös ikäryhmät.
vaasa on tosissaan hyvä esimerkkikaupunki siitä että tarvetta olisi.Huomenta :-)
- kaupunkichatti
Mitä ihmettä tekee kaupunkisätillä? Voihan jokainen bongata omasta kaupungistaan porukkaa livenäkin; huutaa vaikka ikkunasta "juttuseuraa!"
- Ikkunarinssi
Miepä meenki heti kailottaan tuohon räppänään.Jotenki mulla on kummiski sellainen tunne et ainoo juttuseura minkä mie sieltä saan niin tulee valkosinisellä autolla missä on diskovalot katolla....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 961244
Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit1021008- 61857
Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k36829Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi52827Onko sinulla vihan tunteita
Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.126790- 3768
- 60616
Naisen kimppuun lenkkipolulla
Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant45544Ei ole siitä kiinni
Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa33516