Ihastuin sinuun mutta sitten vihastuin tympäännyin
olisin halunut että olisimme edenneet siinä suhteessa eteenpäin edes hieman
olisi tietänyt siten miten olisi mennyt
mutta et luottanut tippaakaan
lopuksi en minä luottanut
nyt on tiemme eronneet
tiedämme kyllä molemmat mitä on saada lokaa niskaan ex-puolisoilta
olisin halunut että olisimme edenneet siinä suhteessa eteenpäin edes hieman
olisi tietänyt siten miten olisi mennyt
mutta et luottanut tippaakaan
lopuksi en minä luottanut
nyt on tiemme eronneet
tiedämme kyllä molemmat mitä on saada lokaa niskaan ex-puolisoilta
Vastaukset 6
Vanhimmat
tai olisi pitänyt tehdä että luottaisit? Mitä luulet, miksi en luottanut sinuun silloin???
Ihastuin minäkin ja sitten vihastuin, koska turhauduin.
olisin halunnut myös edetä siinä suhteessa edes hieman, mutta ymmärsin, että sinä et halunnut.
Mahdollisuus meillä oli vaikka mihin.
Yritin luottaa. Sinulla ei ollut mitään syytä olla luottamatta.
Valitettavasti näin kävi. Surullista.
En tiennyt, että sinulla oli hankaluuksia exän kanssa.
ei oikein osunut
vihjailin toiselle osapuolelle mutta jätän sanomatta
ja olemme molemmat yli 30
Oletko m vai n? Nimittäin tämä säväytti hiukan. 8-o
Ettet vain olisi.... se jota kaipailen minä!
säväytti? koska viimeksi yhteydessä
Kysyin ensin. Sorry, mutta en vastaa ennen. Näyttää jo nyt kyllä sille, että et ole hän. :-/ Höh.