Olen todellakin kiinnostunut, että mitä muuta te vartijat teette pienen palkkanne eteen, kuin työntelette kärryjä? Olen itse isossa marketissa töissä, ja työpaikallani vartijat kärryjen työntelyn, sekä hyllyjen täyttelyn lisäksi juovat kahvia. Näpistelijät ja varkaat saavat rauhassa puuhastella. Uskomatonta!
Hyvät vartijat
48
5901
Vastaukset
- nazzizika
tiätysti lueskellaan uusimmat pornolehdet ja vedellään kassalikkoja takahuoneessa takaapäin reppuun
- Anonyymi
Täällä meilläpäin vartija varasteli kaupasta tavaroita,monta vuotta,onneks jäi kiinni.
- vartija
et taida olla marketissa töissä, mikäli sinulla noin huono kuva meistä vartijoista on.
- Pimeteä touhua
Kyllä ihmetyttää, miksi kukaan vartiaksi alkaa?
Kait sitä parempi palkkaistakin homma on olemassa?
Kait se sitten on niin kun siinä hommassa ei tarvi tehdä mitään kuin katsoa jotain valvontaruutua päivät pitkät.
Tuntuu kyllä että vsrtiat voisi antaa poliisien hoitaa hommat.
Lisää poliiseja ja vähemmän vartioita, varsinkin poket on yleensä pillereillä itsensä lihottaneita pahoinpitelijöitä joilla monilla on vielä rikosrekisteri.
Voi vee mitä porukkaa ne on.
Sitten jos joku mc jengi tulee niin peloissaan päästetään sisään ja annetaan tehdä mitä ne tahtoo.
Vartiat paimentaa vaan lapsia eikä niistä muuhun ole.- joo-o
Miksi kukaan alkaa siivoojaksi? miksi kukaan alkaa myyjäksi? samoja kysymyksiä voisi jatkaa vaikka kuinka kauan.. Palkka ei aina ole se syy minkä takia tehdään näitä hommia, esim. minä teen vartija hommia koska viihdyn tällä alalla paremmin kuin monissa parempi palkkaisissa hommissa ja tällä alalla kuitenkin saa sentään tehdä ylitöitä joista maksetaan ihan hyvin. Katsotaan vaan valvontaruutua?? harvoin homma on pelkästään ruudun katsomista! Itse työskentelen kauppakeskuksessa ja väittäisin että joka päivä on erillainen ja jopa mielenkiintoinen. Mites meinasit järjestää ton että poliisit olis esim. kauppakeskuksissa vartioimassa? mitäköhän tapahtuu jos yksityiset tahot rupeevat maksamaan poliisille palkkaa? Valtiolla ei ole resursseja palkata poliiseja joka nurkkaan vahtimaan skeittareita, spurguja, näppäreitä jne.. Hmm voisin väittää että aika moni antaa määrättyjen mc jengien mennä miten huvittaa ja tiukan paikan tullen soitetaan poliisille eikä ruveta vaarantamaan omaa terveyttään! ja sitten toi lapsien paimentaminen, mikä voisi olla tärkeämpää kuin se että opetetaan lapsia käyttäytymään ja ymmärtämään mikä on väärin? lapsissa on tulevaisuus ja jos niitä ei vahdi niin tulevaisuus ei ole kovin hyvä.. tietenkin toikin homma kuuluisi vanhemmille mutta nykyään vanhemmat katsoo liian paljon sormien läpi.
- Testo-sika
Ravintoloiden ovilla olevat miehet eivät ole vartijoita, vaan Järjestyksenvalvojia..! Ihan eri oikeudet ja velvollisuudet!!!
- Inter Arma
Tässä sinulle ohjelma seuraavalle päivähoitoviikollesi:
1. Opettele kirjoittamaan
2. Opettele erottamaan taru totuudesta
3. Opettele ymmärtämään ettei työtä kannata valita puhtaasti palkkakuitin perusteella.
4. Opettele kirjoittamaan.
5. Opettele erottamaan vartiJa pokesta.
6. Kysele vaikka ammattilaisilta asiasta, voit oppia jotain. Hyvin harva vartija istuu monitorin edessa. Valtaosa tekee työtä jaloillaan.
7. Kasva aikuiseksi. - väktare
SE ON VARTIJA, EIKÄ VARTIA. Ruotsiksi Väktare... ja sinä vielä puhut paremmasta palkasta, hah!
- samaa mieltä..
väktare kirjoitti:
SE ON VARTIJA, EIKÄ VARTIA. Ruotsiksi Väktare... ja sinä vielä puhut paremmasta palkasta, hah!
..mutkun noi on sellasia neroja nää meien vartijat, et ei oo tosikaan....
- Easy money
Kyllähän ton muodollisen korvauksen eteen joutuu tekemään yhtä jos toista. En "onneksi" ole missään marketissa duunissa vaan järkkärinä hoitamassa kauppakeskuksen yleisten tilojen järjestyksestä. Päivittäin noita ruokakaupan kärryjä näkyy käytävillä mutta itse en niihin koske sormellakaan eikä ole kyllä kukaan vaatinutkaan koska en ole kyseisen kaupan vartija, hoitakoot hemmetti itse omat kärrynsä.
Kyllä työvuorot menee lähinnä käytävillä kengänpohjia kulutellen. Sillon tällön tulee joku onneton spurku poistettua tai muu häirikkö. Havainnoida kiinteistön teknisiä vikoja ja ilmoitella niistä eteenpäin oikeille tahoille.
Ja joskus näkee esim. oksennukset lattialla niin pirauttelee siivoojaa paikalle. Kyllä tä meikäläisen duuni on melko lepposaa. Ja kyllä näissä hommissa liksoille pääsee kun tekee riittävästi överiä. Jos jotain kassatätiä vituttaa ni ketä oikeesti kiinnostaa. Arvostellaan kun siihen on jotain varaa. Jos ei ole niin Shut the fuck up!!!- ketäänhän
ei kiinnosta jos jotai V*tun kassantätiä/neitiä vituttaa.. buahah
- Mrs. Anttila
ketäänhän kirjoitti:
ei kiinnosta jos jotai V*tun kassantätiä/neitiä vituttaa.. buahah
Olen menestyvän marketin johtaja. Aloitin urani,kärrypoikana(15vuotiaana) ja ylenin siitä nopeasti. Nykyisin meidän firmassa nämä tehtävät(sekä pullokoneen huollon) hoitavat hyvinkoulutetut ja-palkatut Vartijat! Ykköskassamme nappaa myymälävarkaat ammattitaitoisesti ja varmasti. Onhan se hienoa, että kärrypojilla on univormu, ovat noin niinkuin siistimpiä.
- sinnu82
Mrs. Anttila kirjoitti:

Mahtaa olla menestynyt firma, kun ei o tarvinnu yhdyssanoja opetella..
Onneks mulla pelkkänä vartijana nekin on hanskassa..
Taidan olla siis oikeessa ammatissa.. =) - kun kirjoitushäiriöni
sinnu82 kirjoitti:
Mahtaa olla menestynyt firma, kun ei o tarvinnu yhdyssanoja opetella..
Onneks mulla pelkkänä vartijana nekin on hanskassa..
Taidan olla siis oikeessa ammatissa.. =)ei ole menestykseeni vaikuttanut. Mainokset tehdään mainostoimistossa. Vartijoilta en vaadi, kuin hyvää fyysistä kuntoa, jotta jaksavat työntää kärryjä, meillä kun on varsin laaja parkkipaikka. Ja, pullokoritkin ovat melko painavia. Hyvin ovat työnsä hoitaneet, vaikka naama välillä näyttääkin(kameravalvonnassa) nyrpeältä. Naisia en ole yritykseeni, pullopuolelle huolinut, kassoilla ovat näppärämpiä ja nätimpiä.
- sinnu82
kun kirjoitushäiriöni kirjoitti:
ei ole menestykseeni vaikuttanut. Mainokset tehdään mainostoimistossa. Vartijoilta en vaadi, kuin hyvää fyysistä kuntoa, jotta jaksavat työntää kärryjä, meillä kun on varsin laaja parkkipaikka. Ja, pullokoritkin ovat melko painavia. Hyvin ovat työnsä hoitaneet, vaikka naama välillä näyttääkin(kameravalvonnassa) nyrpeältä. Naisia en ole yritykseeni, pullopuolelle huolinut, kassoilla ovat näppärämpiä ja nätimpiä.
Ja sovinistikin vielä.. Ihan oot siis omassa elementissäs tällä foorumilla pätemässä..
Pikkusen viel nenää ylöspäin ja solet ihan valmis arkadianmäelle.. Ellei hesperia vie ensin.. =))) - no niin....
sinnu82 kirjoitti:
Ja sovinistikin vielä.. Ihan oot siis omassa elementissäs tällä foorumilla pätemässä..
Pikkusen viel nenää ylöspäin ja solet ihan valmis arkadianmäelle.. Ellei hesperia vie ensin.. =)))..neiti arvostelija, mitenköhän on sinun oikeinkirjoituksiesi laita. Heh, heh.. No toivottavasti pädet paremmin vartijana kuin kirjoittajana.
- sinnu82
no niin.... kirjoitti:
..neiti arvostelija, mitenköhän on sinun oikeinkirjoituksiesi laita. Heh, heh.. No toivottavasti pädet paremmin vartijana kuin kirjoittajana.
kun mulla ei ole tarvetta PÄTEÄ yhtään missään asiassa..
On ihan hirveen vaikee olla vaatimaton, kun on vaan niin pirun hyvä..!! (huumoria)
Ihan vaan huomautuksena, jos et ymmärtänyt.. =) - ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
sinnu82 kirjoitti:
kun mulla ei ole tarvetta PÄTEÄ yhtään missään asiassa..
On ihan hirveen vaikee olla vaatimaton, kun on vaan niin pirun hyvä..!! (huumoria)
Ihan vaan huomautuksena, jos et ymmärtänyt.. =)23-vuotiaan vartijatyttösen olla nenäkäs nelikymppiselle Johtajalle?
- sinnu82
,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:
23-vuotiaan vartijatyttösen olla nenäkäs nelikymppiselle Johtajalle?
Persettäkö pitäis nuolla..? Vai antaa..?
Kumpikaan ei kuulu tyyliin, vaikka olisit viidenkympin villityksestä kärsivä kokki..
Sorry.. - Hemm...
Mrs. Anttila kirjoitti:
Olen menestyvän marketin johtaja. Aloitin urani,kärrypoikana(15vuotiaana) ja ylenin siitä nopeasti. Nykyisin meidän firmassa nämä tehtävät(sekä pullokoneen huollon) hoitavat hyvinkoulutetut ja-palkatut Vartijat! Ykköskassamme nappaa myymälävarkaat ammattitaitoisesti ja varmasti. Onhan se hienoa, että kärrypojilla on univormu, ovat noin niinkuin siistimpiä.
Ok...Vartijat leimataan helposti kärrypojiksi..Mutta mitäs sitten jos ei olekkaan kaupassa duunissa??? Mitäs sitä sitten työntelis tai vetelis? Tai jos on vaikka vaateliikkeessä väijynä missä ei ole kärryjä ollenkaan?? Kun ei tartte välittää näppäreistäkään kun rohkeat kassaämmät hoitaa nekin ammattitaidolla.
Kyllä se homma on niin että jos jossain kaupassa on se hemmetin ämmä joka uskaltaa ottaa näppärin kiinni niin voi voi..Yleensä jos tulee vähäänkään tiukka tilanne ni kassatädit on heti hakeutumassa terapiaan ja ottavat pitkän sairasloman tai sitten irtisanovat itsensä kun eivät enää pysty tekemään töitä kyseisessä liikkeessä. - ,,,,,,,,,,,,,,,,,
sinnu82 kirjoitti:
Persettäkö pitäis nuolla..? Vai antaa..?
Kumpikaan ei kuulu tyyliin, vaikka olisit viidenkympin villityksestä kärsivä kokki..
Sorry..Kasva aikuiseksi ja opettele olemaan sivistyneempi.
- sinnu82
,,,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:
Kasva aikuiseksi ja opettele olemaan sivistyneempi.
Sovinisti, jonka mukaan nätit tytöt kuuluu "kaupankassoiksi"..
Kenenköhän tässä pitäis itteensä sivistää..
Mietippä kuule sitä siellä johtavassa asemassas.. - on hyvä huumorintaju...
sinnu82 kirjoitti:
Sovinisti, jonka mukaan nätit tytöt kuuluu "kaupankassoiksi"..
Kenenköhän tässä pitäis itteensä sivistää..
Mietippä kuule sitä siellä johtavassa asemassas..Vaikka ymmärrän kyllä, jos noilla liksoilla ja työnkuvalla, hymy hyytyy. Mutta, älä huoli, kaikkia meitä tarvitaan...
- sinnu82
on hyvä huumorintaju... kirjoitti:
Vaikka ymmärrän kyllä, jos noilla liksoilla ja työnkuvalla, hymy hyytyy. Mutta, älä huoli, kaikkia meitä tarvitaan...
kyllä löytyy vaikka muille jakaa.. Ja vaikka palkka ei aina ihan vastaa tehtyä työtä, ni mä satun tykkäämään työstäni..
Ja vaikka ulkonäköäkin (älkää vetäkö hernettä nenään) löytyy, niin miksikään nätiks ja näpsäkäks kassaneidiks musta ei olis.. Luonne kun vaatii vähän muunlaisia haasteita työssä..
Kaikkia meitä tarvitaan, joten eipäs myöskään käydä herjaamaan tätä 23sta vartija tyttöstä.. - vain sinullekin!
sinnu82 kirjoitti:
kyllä löytyy vaikka muille jakaa.. Ja vaikka palkka ei aina ihan vastaa tehtyä työtä, ni mä satun tykkäämään työstäni..
Ja vaikka ulkonäköäkin (älkää vetäkö hernettä nenään) löytyy, niin miksikään nätiks ja näpsäkäks kassaneidiks musta ei olis.. Luonne kun vaatii vähän muunlaisia haasteita työssä..
Kaikkia meitä tarvitaan, joten eipäs myöskään käydä herjaamaan tätä 23sta vartija tyttöstä..Tiedä häntä, vaikka olisit jo 10vuoden kuluttua yöpiirissä...jos nyt hoidat postisi tunnollisesti=)
- ..välitä..
vain sinullekin! kirjoitti:
Tiedä häntä, vaikka olisit jo 10vuoden kuluttua yöpiirissä...jos nyt hoidat postisi tunnollisesti=)
..sinnasta, koska voit katsoa hänen lapsellisia kirjoituksiaan tämän palstan muista jutuista.
- sinnu82
..välitä.. kirjoitti:
..sinnasta, koska voit katsoa hänen lapsellisia kirjoituksiaan tämän palstan muista jutuista.
Nimenkin onnistuit kirjoittamaan väärin.. Hyvähyvä.. =)
Ja yöpiirillä teen töitä jo nyt, että silleen..
Ja lapsellista on vastailla viesteihin, jotka "ei kiinnosta".. - ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
sinnu82 kirjoitti:
Nimenkin onnistuit kirjoittamaan väärin.. Hyvähyvä.. =)
Ja yöpiirillä teen töitä jo nyt, että silleen..
Ja lapsellista on vastailla viesteihin, jotka "ei kiinnosta"..lapsellisen löydät peilistä, käyhän vilkaisemassa.
- sinnu82
,,,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:
Kasva aikuiseksi ja opettele olemaan sivistyneempi.
Juu, lapsellinenhan mä, kun on omat mielipiteet..
Hauskaa loppu syksyä sullekkin.. Mua ei vois mikään netissä riitely enempää liikuttaa.. Ei kato vaikuta mun pieneen elämääni mitenkään tuollaisten kommentit.. Jos sulle ainoa elämän sisältö on nyppiä toisten sanomisia täällä, ni pienet on piirit.. Ei pahalla.. *pus* - Pullakuski
Mrs. Anttila kirjoitti:
Olen menestyvän marketin johtaja. Aloitin urani,kärrypoikana(15vuotiaana) ja ylenin siitä nopeasti. Nykyisin meidän firmassa nämä tehtävät(sekä pullokoneen huollon) hoitavat hyvinkoulutetut ja-palkatut Vartijat! Ykköskassamme nappaa myymälävarkaat ammattitaitoisesti ja varmasti. Onhan se hienoa, että kärrypojilla on univormu, ovat noin niinkuin siistimpiä.
Olet siis menestyvän marketin johtaja. En kyllä ihmettele ollenkaan että olet koulutukseltasi kärrypoika kun niinkin hyvin manageroit alaisiasi että pistät vartijan työntämään kärryjä/hoitamaan pullokonetta ja ykköskassasi hoitamaan varkaitten kiinniottoja. Pistätkö seuraavaksi siivoojan hoitamaan lihatiskiä?
- Inventaario lähestyy
Mrs. Anttila kirjoitti:
Olen menestyvän marketin johtaja. Aloitin urani,kärrypoikana(15vuotiaana) ja ylenin siitä nopeasti. Nykyisin meidän firmassa nämä tehtävät(sekä pullokoneen huollon) hoitavat hyvinkoulutetut ja-palkatut Vartijat! Ykköskassamme nappaa myymälävarkaat ammattitaitoisesti ja varmasti. Onhan se hienoa, että kärrypojilla on univormu, ovat noin niinkuin siistimpiä.
Tässä meillä oikein ison marketin johtaja !
Tämä "pamppu" ei osaa edes kirjoittaa.
Olisi kai pitänyt oivaltaa, että johtajalla on sihteeri, joka hoitaa kirjoitushommat.
Eihän sitä nyt voi kaikkea samaan aikaan tehdä, kuten esimerkiksi pureskella purkkaa ja ajatella samaan aikaan. Taidat olla "Tarmolan miehiä?
Laita ensikerralla kaikki pilkut ja pisteet huopahattuun ja heitä kirjoituspaperin päälle.
Taitavat löytää paremmin paikkansa. Tiedä häntä.
- ~V~
Niin, onhan se valitettavaa että tänä päivänä vartioimisliikkeen on annettava periksi asiakkaan monille vaatimuksille kun toimeksiantosopimusta tekevät. Tästä johtuu suurimmaksi osaksi se, että marketeissa toimivien vartijoiden työtehtäviin on sisällytetty myös tuo kärryjen työntely..
Se mikä saattaa näyttää siltä että näpistelijät ja varkaat saavat olla rauhassa sen sijaan että vartija hyppäisi niskaan, johtuu lähinnä vartijoiden työtä koskevasta laista. Näitä vaahtosammuttimen kokoisia mars-patukan taskuun sullovia kun ei vartija saa ottaa kiinni ellei satu vierestä näkemään...
Olisihan se hyvä jos jokainen siellä marketissa työskentelevästä vartijasta jaksaisi juosta tikkapoikana jokaisen hyllyn välissä vahtaamassa asiakkaita ja seisomassa asennossa kassaneitien iloksi kassojen vieressä...
Me vartijat teemme paljon muutakin pienen palkkamme eteen, jotkut jotka pitävät työstään ja haluavat toimia esimerkillisesti ammattiryhmäämme ajatellen saattavat tehdä jopa hieman enemmänkin.- ...........
Olen kohta 20-vuotta työskennellyt isossa tavaratalossa ja osastoilla missä myydään sekä naisten- että -miestenvaatteita. Ja kyllä me tytöt ollaan useampaan otteeseen ihmetelleet ja naureskelleet meidän vartijoitamme. Jokunen aika sitten, osastollemme tuli jällen uusi vartija intoa puhkuen. N.170cm ja 55kg oleva vartija seisoskeli autuaan tietämättömänä metrin päässä myymälävarkaasta, joka ahtoi kassiinsa 1500e edestä vaatteita, itse menin sanomaan tälle vartijalle:-että tee nyt hyvä mies jotain. Vartija ei uskaltanut puuttua asiaan, olisikohan ollut kokonsa vuoksi, ennenkuin pyysi radiollaan apua muilta vartijoilta. Minulle se kiinniotto siis jäi ja otinkin varasta käsivarresta kiinni ja ilmoitin, että nyt käry kävi. Vartijan katsellessa edelleen metrinpäästä hiljaa. Sitten tämän hauensyötti-vartijan hormooneilla ylibodattu punanaamainen kolleega tassutteli paikalle ja pojat ylpeinä vevät varkaan takahuoneeseen odottamaan poliiseita. Niin ja tämä oli vain yksi tapaus. Voisin kirjoitella vaikka koko illan kokemuksiani vartijoista ja tuskinpa ilta riittäisi. Nyt menen kuitenkin saunaan.
- Rami
........... kirjoitti:

Olis kiva kuulla joskus lisää sun kokemuksistas. Oletko missä kaupungissa? Toi stoori kun tuntu aika tutulta ja olen Helsingissä myös eräässä isossa tavaratalos duunis, mut en onnex vartijana.
- joooooo
Rami kirjoitti:
Olis kiva kuulla joskus lisää sun kokemuksistas. Oletko missä kaupungissa? Toi stoori kun tuntu aika tutulta ja olen Helsingissä myös eräässä isossa tavaratalos duunis, mut en onnex vartijana.
Ei prkl..onhan se nyt selvä että just alalle tulleesta vartijan rääpäleestä ei ole mihinkään, turha alkaa sen takia alkaa leimaanaan jo vuosia alalla olleita PRO väijyjä. Kyllä tollaset nynneröt karsiutuu pois jossain vaiheessa alalta tai siirtyvät jonnekkin respatiskin taakse. joo mutta samapa se, turha täs alkaa jankuttaa. Amatöörit ja Professionaalit tulee osata erottaa!
- naikkosen
joooooo kirjoitti:

joka työkseen varastelee ja kaikkea lähtee mukaan. Ruokaa, vaatetta, meikkejä, pari kertaa on palanut, mutta ura jatkuu. Eikö vartijat tarkkaile hyvin pukeutuneita naisia, jos ovat vanhemman puoleisia? Meneekö se aika nuorten tyttöjen sovituskoppireissujen tiirailuun?
- Inter Arma
........... kirjoitti:
Olen kohta 20-vuotta työskennellyt isossa tavaratalossa ja osastoilla missä myydään sekä naisten- että -miestenvaatteita. Ja kyllä me tytöt ollaan useampaan otteeseen ihmetelleet ja naureskelleet meidän vartijoitamme. Jokunen aika sitten, osastollemme tuli jällen uusi vartija intoa puhkuen. N.170cm ja 55kg oleva vartija seisoskeli autuaan tietämättömänä metrin päässä myymälävarkaasta, joka ahtoi kassiinsa 1500e edestä vaatteita, itse menin sanomaan tälle vartijalle:-että tee nyt hyvä mies jotain. Vartija ei uskaltanut puuttua asiaan, olisikohan ollut kokonsa vuoksi, ennenkuin pyysi radiollaan apua muilta vartijoilta. Minulle se kiinniotto siis jäi ja otinkin varasta käsivarresta kiinni ja ilmoitin, että nyt käry kävi. Vartijan katsellessa edelleen metrinpäästä hiljaa. Sitten tämän hauensyötti-vartijan hormooneilla ylibodattu punanaamainen kolleega tassutteli paikalle ja pojat ylpeinä vevät varkaan takahuoneeseen odottamaan poliiseita. Niin ja tämä oli vain yksi tapaus. Voisin kirjoitella vaikka koko illan kokemuksiani vartijoista ja tuskinpa ilta riittäisi. Nyt menen kuitenkin saunaan.
Ihan kuulostaa eräältä liikkeeltä jossa joskus olen itsekin joutunut tuurailemaan kaukana menneisyydessä.
Vartijoita sätitään siitä etteivät tee mitään,
vaikka oikeasti vain noudattavat sääntöjä.
Eli kun vartija lakien mukaisesti odottaa rauhassa näppärin poistumisyritystä (jotta kyseessä olisi oikeasti näpistys!), menee sitten tämä ah-niin-rohkea talon oman henkilökunta suorittamaan laitonta kiinniottoa näpistyksestä jota ei ole vielä tapahtunutkaan... (Kyseessä siis vasta yritys, mikäli sen jotenkin pysyy toteen osoittamaan...)
Ja kaiken päälle päätteeksi tulee vielä paskaa niskaan työnjohdolta ja asiakkaalta siitä miten asia on hoidettu...
Ja milloin asiat ovat muutoin "hoidossa" teetetään vartijoilla milloin mitäkin kummallisia sivubisneksiä, kuten vöiden hyllytystä jne...
En puhu omasta kokemuksesta, vaan olen lukenut tapahtumailmoituksista ja kuullut kollegoilta nämä tapaukset.
Mielestäni erinäisten myymälöiden henkilökunta saisi opetella kysymään... Kysymään vartijalta, mitä vartija aikoo tehdä, kysymään voiko olla avuksi jne. Ei niin, että kun vartija ei näytä olevan tekemässä mitään, niin mennä itse hosumaan ja tekemään vartijan töitä...
Luulisi että myymälöiden henkilökunnalla on muutakin tekemistä.
En siis sano, etteikö vartijaa saisi avustaa, päinvastoin, mutta silloin pitäisi ottaa huomioon myös vartijan aikeet, eikä toimia ominpäin.
Mielipiteeni vain.
- Inter Arma
Syytä vain omaa työnantajaasi...
Kun teettää vartioilla kaupan-alan työntekijöiden tehtäviä...
Kärryjen kuskaus, hyllytys, siivous, ym. ym.
EIVÄT kuulu vartijan toimenkuvaan.
Nämä ovat vain vartiointiliikkeen ja asiakkaan välisellä sopimuksella tehtyjä toimeksiantoja, tai mikä vielä pahempaa useasti sopimuksen ulkopuolella teetettyjä tehtäviä, joista vartiointiliike on autuaan tietämätön.
Perusperiaatehan on, että myymälävartijaa ohjeistetaan tekemään lähes mitä vain, jos pyyntö tulee suoraan asiakkaan yhteyshenkilöltä.
Tämä tarkoittaa sitä, että vartijan tosiasialliset tehtävät kärsivät AINA.
Ja syypää on asiakkaiden vaatimuksissa, ja vartiointiliikkeiden ahneudessa...
EI vartijoissa. (yleensä.)- ..jotain faktatietoja...
..ja prosentteja siitä, kuinka paljon vartijat, mikä itsekin taidat olla, ottaa kiinni näpistelijöitä esim. yhden työvuoronsa aikana. Tai esimerkiksi, kuinka paljon yksi vartija saa kiinni näpistelijöitä vaikkapa yhden kuukauden aikana???
- ei niitä lukuja
..jotain faktatietoja... kirjoitti:

Paljon huutele. Suuntaa antavia lukuja ainoastaan kuullut pomon kanssa jutellessa. Esim. Tampereen seudulla Poliisille ilmoitettuja näpistys ym. kiiniottoja vuoden aikana n. 3500, ja oliko nyt niin, että securitas oli hoitanut niistä reilut parituhatta?? Vuosi muistaakseni oli 2003. Valitettavasti en nyt muista tarkasti ja luvut voivat heittää, mutta suurin piirtein luvut meni noin. Poliisilta varmaan saisi tarkemmat tiedot? Oman kokemuksen vilkkaissa keskustojen läheisissä myymälöissä näpistyksiä on päivittäin useitakin, kiinni jää vain tyhmin murto-osa...
- Inter Arma
..jotain faktatietoja... kirjoitti:
..ja prosentteja siitä, kuinka paljon vartijat, mikä itsekin taidat olla, ottaa kiinni näpistelijöitä esim. yhden työvuoronsa aikana. Tai esimerkiksi, kuinka paljon yksi vartija saa kiinni näpistelijöitä vaikkapa yhden kuukauden aikana???
Tähän vaikuttaa ainakin
1) asiakaskohde (sijainti yms)
2) kohteen asiakasmäärä (Ke -päivä vai pe- ilta)
3) kuukaudenaika (palkkapäivät tms.)
4) tuuri (onko tuttuja tekijöitä liikenteessä..)
5) toissijaisten tehtävien määrä
6) vartija itse (aktiivisuudellaan/olemuksellaan)
7) erinäiset juhlat (vappu, juhannus)
8) poliisin aktiivisuus (aika/sijainti)
9) otetun pokan kesto (poliisi tunnissa vai päivässä)
10) erinäiset muut sattumaan perustuvat vaikuttimet.
Lisäksi voidaan todeta,
ettei vartiointi tähtää kiinniottoihin,
vaan näpistelyn tms. vahingonteon vähenemiseen,
ja häiriöttömän toiminnan turvaamiseen.
Kiinniotot näyttelevät tässä vain yhtä pientä osaa
kokonaisuudesta, ja saattavat jopa usein olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi.
(esim. otetaan sama kaveri päivittäin kiinni,
ja aina odotetaan se tunti-pari poliisia, ja ollaan näin pois muista töistä...)
Ja vielä asiakaskohteita hieman syyllistääkseni,
niin joistain paikoista paistaa läpi,
että vartija on siellä tasan ainoastaan vakuutusmaksuja alentamassa... - se vain on...
Inter Arma kirjoitti:
Tähän vaikuttaa ainakin
1) asiakaskohde (sijainti yms)
2) kohteen asiakasmäärä (Ke -päivä vai pe- ilta)
3) kuukaudenaika (palkkapäivät tms.)
4) tuuri (onko tuttuja tekijöitä liikenteessä..)
5) toissijaisten tehtävien määrä
6) vartija itse (aktiivisuudellaan/olemuksellaan)
7) erinäiset juhlat (vappu, juhannus)
8) poliisin aktiivisuus (aika/sijainti)
9) otetun pokan kesto (poliisi tunnissa vai päivässä)
10) erinäiset muut sattumaan perustuvat vaikuttimet.
Lisäksi voidaan todeta,
ettei vartiointi tähtää kiinniottoihin,
vaan näpistelyn tms. vahingonteon vähenemiseen,
ja häiriöttömän toiminnan turvaamiseen.
Kiinniotot näyttelevät tässä vain yhtä pientä osaa
kokonaisuudesta, ja saattavat jopa usein olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi.
(esim. otetaan sama kaveri päivittäin kiinni,
ja aina odotetaan se tunti-pari poliisia, ja ollaan näin pois muista töistä...)
Ja vielä asiakaskohteita hieman syyllistääkseni,
niin joistain paikoista paistaa läpi,
että vartija on siellä tasan ainoastaan vakuutusmaksuja alentamassa...Katsotaan liikkeen hävikki, ennen ja jälkeen vartiointiliikkeen mukaan tuloa. Tietenkin pitää laskea vartijan työmäärä, pullo- ja kärrypuolella, se vapauttaa yhden henkilön tuottavaan työhön.
- Ihmettelevä
se vain on... kirjoitti:
Katsotaan liikkeen hävikki, ennen ja jälkeen vartiointiliikkeen mukaan tuloa. Tietenkin pitää laskea vartijan työmäärä, pullo- ja kärrypuolella, se vapauttaa yhden henkilön tuottavaan työhön.
Vartijat kyllä itsekin tietävät, kuinka monta näppäriä ovat kiinni saaneet, tiedän yhdenkin vartijan, joka ei yhden kuukauden aikana saanut ainuttakaan pöllijää kiinni ja kaveri toimii täällä pääkaupunki-seudulla. Ehkäpä he eivät sellaisia asioita kehtaa kertoa.
- Hiirihaukka
... juuri sitä mitä yhteistoimintasopimukseen asiakkaan ja firman välillä kirjataan. Valitettavasti, koska kilpailu alalla on kovaa, sopimuksiin otetaan tehtäviä, jotka eivät varsinaisesti vartijan työnkuvaan kuulu (esim. kärryjen työntely, korien keräily sekä mahdollisesti jopa hyllyjen täyttö yms. varastotoiminta.) On tietysti "oikeitakin" kohteita, joissa vartijat keskittyvät oikeaan työhönsä, rikosten ja hävikin ehkäisyyn sekä vartiointialueen turvallisuuden takaamiseen, eivätkä epäolennaiseen muille kuuluvaan hommaan.
Tästä huolimatta, kauppiaat ja myymälänjohtajat ovat sokeita, eivätkä ymmärrä vartijoidenkin olevan vain ihmisiä. Uskovat, että pelkkä vartjian kaupassaolo pitää rikolliset poissa, jos vartija täyttelee vaippahyllyjä ja pitää sen kempparin selkänsä takana. Sitten vielä valitetaan siitä, että hävikki ei laske ja vartija vain on paikalla. Itse olen ottanut sen periaatteen, että kukin taplaa tavallaan, jos joku haluaa vartijan kärrypojakseen, saa jonkun muun kuin minut. - joo,,
Ai, jos saat raskaan pyllysi pois sieltä kassan takaa ja ottaisit selvää asioista niin minunkaan ei olisi tähän tarvinnut nystyrä vastata.
VARTIJAT tekee juuri sitä mitä pomot sanoo eikä sitä mitä joku RASKAS PYLLYNEN kassalla istuva henkilö tai pullohuoneen hoitaja........ - Vartija83
En itse työskentele kaupassa. Mutta tiedän sen verran muiden puheiden perusteella,että kauppiaat itse käskevät vartioita työtelemään niitä kärryjä vaikka se ei perjaatteessa edes vartioille kuulu.Sillä aikaa nämä näpistelijät voivat touhuta ja suunnitella rauhassa. Ja jos kaupassa on noin 3 näpistelijää per kk. joudut kyttäilemään ainosataan kameroita muun ajan ja kiertelemään. Koita itse samaa?! tylssää on joskus. Mutta koska näitä näpistelijöitä ja muita rähinöitsijöitä on sinne tarvitaan vartia työtä tekemään. Joten turha valittaa? Jonkun sekin homma on tehtävä ja kauppa maksaa siitä palvelusta. Jos ne kärryt on tärkeempiä kun näpistelijät se on kauppiaan vika ei vartijan.
- Anonyymi
Ihan omasta kokemuksesta voin kertoa, että Jumbon Ruohonjuuressa vartijat vahtivat
" maistiaisia", teen litkun juontia ja montako pähkinää asiakas pistää suuhunsa. Ne vahtivat testereitten kokeilua! Maistiaiset ja testerit ovat silmänlumetta Jumbon Ruohonjuuressa. Kierrä ne kaukaa, jos et halua vartijoita niskaasi. Tiedä vaikka päädyt Ruohonjuuren myyjien maalittamisen takia ruumishuoneelle. Jumbon Ruohonjuuren mafiamyyjät kutsuvat vartijat heti, jos yrität tutustua uusiin testereihin ja tuotteisiin!
En olisi uskonut, mutta totta se on. Tänäänkin tyhjässä puljussa vartija luurasi ja kyttäsi hyllyjen välistä. Ihan sairasta ja hullua Jumbon Ruohonjuuren toiminta.
Ei tee mieli ostaa sieltä mitään. A.o. asiakaspalvelulla on kohta lappu luukulla ja hyvä niin.
Onneksi on LIFE myymälä muutaman metrin on päässä. Ihana paikka, sinne olen aina on tervetullut.
Eikä ole koskaan ollut tappajavartijoita hönkimässä niskaan. - Anonyymi
VARTIJAT ...olette yhteis kunnan rasite,oksettaa kun näkee teidät kauppojen käytävillä.Painukaa helvettiin koko vartija porukka.Hyi ....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926436Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652019- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521009Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962