Vuonna 1995 ostin uuden Samaran ja myin sen pois 4v myöhemmin, mittarissa oli silloin 25tkm. Kun ei paljon ollut autolle käyttöä, niin en viitsinyt ostaa kalliimpaa. Ei Samara kehuja ansaitse, vikoja oli runsaasti mutta oli se sentään suhteellisen siedettävä kulkine hintaan nähden ja työmatkan menin kuitenkin kävellen.
Samaran jälkeen luovuin autosta kokonaan, kunnes kaksi vuotta sitten ostin harrasteautoksi MB 500 SEC, vuosimalli 1982. Mittarissa oli yli 650 tkm ja hintaa edelleen 12 tuhatta euroa. Kalliilta tuntui, mutta ajattelin että kaikki harrastukset kuitenkin maksavat jotain.
Käytön jälkiä oli MB:ssä paljon, varsinkin kuljettajan paikalla, mutta perustekniikka oli täysin kunnissa. Ensimmäinen yllätys oli että Veho myönsi jopa 3kk /5000km takuun!!! Toinen että moottori ei syönyt öljyä vaikka oli edelleen alkuperäiskuntoinen ja muutenkin moottori sekä vaihteisto toimi niin kuin pitikin. Autossa ei ollut normaali kulumisen lisäksi mitään vikaa. Laturi oli vaihdettu kerran, mutta startti oli ja on edelleen alkuperäinen. Laakereita ja niveliä oli vaihdeltu sekä tietysti kuluvia osia jarruihin yms, mutta mitään isompaa remonttia ei oltu tehty.
Talvet MB on seisontavakuutuksessa ja olen ajanut sillä vain 15 tkm, mutta en ole joutunut laittamaan auton korjaamiseen vielä senttiäkään rahaa.
Samara ja MB ovat autoina aivan eri kastissa kaikilla ominaisuuksilla mitattuna. Samara on lähinnä helisevä, epäluotettava ja huonosti tehty peltilelu verrattuna MB:hen joka puolestaan on jämäkkä, huippuluokan edustusauto, tarkoituksellisesti tehty kulkemaan vakaasti ja arvokkaasti suurissa nopeuksissa. Kesällä kävin Saksassa ja kokeilin samalla MB:tä myös sikäläisissä moottoritienopeuksissa. 220km/h ei tuntunut sisällä vielä miltään.
Uskallan sanoa, että 23v vanha Mersu on huomattavasti parempi kuntoinen ja luotettavampi kuin oli Samara uutena. Ajaminen MB:llä maksaa kaikki kulut laskien minun ajomäärälläni melkein kaksinkertaisesti Samaraan nähden, mutta on se sen arvoista.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Meillä on sekä uudehko MB että Samara arkikäytössä. Aamulla on helppo lähteä Samaralla ja jatkaa mahdollisesti MB:llä jos on tarvis mutta toisinpäin vaihto tuntuu vaikealta: Samara tarvitsee runnsaasti käskytystä vaikka toimiikin moitteettomasti. Mersu lähtisi "lentoon" Samaran käskytyksellä.
Samara on kakkosautonamme niin kauan kuin se toimii moitteetta. 10 000 km vuodessa ei ole paha Samaralla pikkuajossa. AUTOmatkat teemme MB:llä.
Minäkin tein autopäivityksen vuonna 2002 ja vaihdoin 1999 mallin 110:n kymmenenvuotta vanhempaan ja yhtä monta kertaa enemmän ajettuun Passattiin. Elämäni paras siirto autorintamalla, pääsin eroon ongelmista ja sain tilalle luotettavuutta ja laatua.
Lada/Passat välillä pätee myös sama:
Lada "... on lähinnä helisevä, epäluotettava ja huonosti tehty peltilelu verrattuna ..." VW "... joka puolestaan on jämäkkä, (ladaan verrattuna) huippuluokan edustusauto, tarkoituksellisesti ..."
Enää en ihmettele miksi ostetaan käytettyjä länsiautoja, ihmettelen kuinka vielä ostetaan uusia venäläisiä.
Lada on statement. Se on jopa poliittinen kannanotto. Sitä ei ole passatissa. Passat on mauton. SEC -mersussa on jotain samaa kuin ladassa, mutta toistaiseksi vain hiivamaidon tai punamullan värinen kanttilada "matolaatikko" on se statement.
kestävyyden takia! MB laatu ei muutenkaan ole paljona ladaa korkeampi mitä autolehtiä lukee!
Kannattaa varmaan itse ajaakin se kortti, ennen sitäkin tottakai autolehtiä saa lukea.
124 koppainen mekkeri on melkoisen ikiliikkuja samoin 126 koppainen, kuten tässä oli esimerkkinä.
amis-poitsu! käy ensin koulu loppuun ja tule sitten itkemää mulle autoista. Olen autoja ennen kuin sinusta oli edes....tietoakaan.
Ja sinällään kannattaisi noita lauseen rakentelua vähän harjoittella esim. "Kannattaa varmaan itse ajaakin se kortti, ennen sitäkin tottakai autolehtiä saa lukea." mitä sitten tarkoittaakin - ei tietoa?
-noh johan oli painajainen..
-aikamiespoikaikäisestä mersunpaskasta
-maksetaan 12 000 erkkiä,
-missähän hoitolassa asustaapi hän.
mutta totuus on se että ei voi verrata jotain harrasteautoa&käyttöautoa keskenään!!johan sen sanoo noi kilmetrit mitä olet ajanut esm.tolla mersulla vasta.toisaalta tuon mersusi ikäisiä ladojakin liikkuu vielä liikenteessä,toisaalta molemmissa ajoneuvoissa tuskin löytyy juuri tätä nykypäivän joutavaa elekroniikkaa.
Kun laskee ajomäärän esimerkkitapauksen samaralla (25tkm/4v) 6250 km/v ja Mersulle (15tkm/2v) 7500km/v on 'harraste-Mersulla' ajettu keskimäärin enemmän kun 'käyttö-samaralla'. Ketjun aloittaja on havainnut tämän yli 600 tkm ajetun Mersun uutta samaraa paremmaksi ja luotettavammaksi.
MB:ssä jos missä laatu maksaa, mutta se näkyy vanhanakin. Käytettyinä näkee useasti Mersuja joilla on ajettu yli 750 tkm, eikä miljoona kilometriäkään ole harvinaisuus. Tuolla vuotuisella ajomäärällä ko Mersu on liikenteessä vielä kymmeniä vuosia.
23 v ikäisiä ladoja on liikenteessä, mutta monellako niistä on ajettu noin paljon? Huhuja on kuultu ladoista joilla olisi ajettu jopa 300tkm, mutta ei ole minulle sellaista vielä kukaan näyttänyt.