tätä oluen himoa!
Eilen taas hujahti kurkusta alas 10 pulloa keppanaa ja nyt on töissä ihan vetämätön olo...
No, tarkoitus olis pitää kuiva viikonloppu eli ennen maanantaita en aio edes katsoa kaupan olutpulloja.
Jos itsekuri ei jatkossa riitä siihen, että oluenjuonti rajoittuisi 2-3 kertaan viikossa, täytyy kai alkaa täysraittiiksi.
että tällainen tapaus täälä kertaa...:)
Eilen taas hujahti kurkusta alas 10 pulloa keppanaa ja nyt on töissä ihan vetämätön olo...
No, tarkoitus olis pitää kuiva viikonloppu eli ennen maanantaita en aio edes katsoa kaupan olutpulloja.
Jos itsekuri ei jatkossa riitä siihen, että oluenjuonti rajoittuisi 2-3 kertaan viikossa, täytyy kai alkaa täysraittiiksi.
että tällainen tapaus täälä kertaa...:)
Vastaukset 13
Vanhimmat
mutta sulla on toivoa kun oot tiedostanut ongelman. Koeta painella silloin tällöin jarrupoljinta, muuten käy kylmät.
Niin kun täällä miljoona kertaa on sanottu, kukaan ei voi olla juomatta puolestasi. Se on susta itestä kii. Pidän peukkua.
vaan peukkujen pitämisestä!
Niinkuin jo kerroin olen nyt tehnyt alkajaisiksi sellaisen päätöksen, että unohdan oluen muutamaksi päiväksi kokonaan.
Se tarkoittaa sitä, että lauantaina pitää pysyä pubeista poissa vaikka "seireenit" eli tuttavat kuinka kiihkeästi tahansa minua niihin houkuttelisivat.
itsestään ne oluet kurkusta alas hujahtivat? Vai kävikö sittenkin niin, että ensin syntyi päätös käydä ostamassa olutta, sitten päätit avata pullon, sen jälkeen toisenkin, ja ihan omin käsin kaadoit ne yksi kerrallaan kurkkuusi?
En moralisoi, olen lukemattomia kertoja ollut itse samassa tilanteessa ja ihmetellyt, että miten tässä nyt taas näin kävi. Mutta siinähän se olikin, kun ei se koskaan niin vain "käynyt" vaan minulla olisi ollut monta tilaisuutta pysäyttää tapahtumaketju.
No, tänäänkään tuskin tarvitsee korkata sitä ensimmäistä, ja niin kauan kun ei korkkaa sitä ensimmäistä niin ei korkkaa niitä yhdeksää muutakaan. Omassa juomishimossani auttoi AA-ohjelma ja se on se, minkä varassa menen eteenpäin. Koska jos juomishaluni palaa niin tiedän, että en pysty sitä vastustamaan.
itsestään suuhun menneet, ne oluet meinaan...
Tarkoitus oli eilen käydä töistä tullessa lähi-Siwasta ostamassa perunoita, maitoa yms., mutta jotenkin "tarttui" sixback mukaan.
No, sitten kun makuun pääsi, piti hakea muutama pullo lisää.
jos sinulla on vaimo,anna hänen mäyris heittää kannonnokkaan,niin mä tein,otin ja löin koko mäyriksen säpäleiksi..joo,,olivatpa sitkeitä
eivät meinanneet millään hajota,mut tää muija hakkas niin kauan kuin viimenenkin pullo hajos.
Hän itse kattos silmät tapillaan raivoani eikä uskaltanut sanoa sanakaan.Eikä ollut ensimmäinen kerta eik varmaan viimeinenkään.
Onks muijas lainattavisa? Tuntus ihan pätevältä epeliltä raitistumista aloittelevalle poikamiehelle. Että siitä vaan panoo pullot säpäleeksi kannonkylkeen. Tappajan raivo kasvoilla. Jos sulle sopii, niin ota muijastas kuva raitistamioperaation H-hetkellä ja lähetä se mulle. Panisin seinälle jos et ämmää kokonaisena suostu lainaan. Ilmoottele.
ei tää muija ole lainattavissa,ihan ollu riittämiin tähänkin asti.Kuten huomaat,se on itse muija joka täs kirjoittelee.
Kyl mä varmaan ennen kuun taivaalta saan ennen kuin toi raitistuu,kyl se on nähty ja todettu asia.Ja ämmittelystä olen kans saanu ihan tarpeeksi,et älä säkään,olen kuule ihan mukiinmenävä tapaus,vaik`kannonnokkaan panoonkin pullot säpäleeksi.
Vain hullu hakkaa pulloja luontoon rikki, kun muutenkin niitä roskia ja sirpaleita on joka paikassa.
Kellä on varaa ostaa juomia ja sitten hajottaa? Kyllä mäkin hullu olen, mutten sentään NOIN HULLU!
Ja yhtä hullu on akkas.
empä ole vielä sitä tehny,täytyy täs funtsia kumpi sen tekee..ja ihan oman pihani kannonnokkiinpa noita olen hakanu.Siinäpä kysymys..Vara!!!joo,jos on vara ostaa sitä lientä joka ei mielytä minua sitten pätkääkään,parempi maassa kuin juopon suussa.
Ja mitä hulluuteen tulee sitäpä täs saa miettiä Kenenkä ompi syy?????
"Muija" ojentaa Repaa:
>>Kuten huomaat,se on itse muija joka täs kirjoittelee.>>
Ja selventää vielä, että
>>olen kuule ihan mukiinmenävä tapaus,vaik`kannonnokkaan panoonkin>>
siis kuten otsikkokin sanoo.
Älä väännä mun juttuja.
Joo hauskaa olla pittää,huumoria tähän elämään kaipaa,ei tätä muuten kestä,moni olis jo kaatunu.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4000000000000036&posting=22000000009121652
kuin tuolla toisessa viestiketjussa oleva "kaima". En ole hotellialalla työssä vaan kunnan pikkuvirkamies.
Taitaa olla nuo tietyt kirjaimet aika usein käytössä, kun pitää nimimerkkiä "keksiä"!