Tällaisina aamuina minä vain istun tuolissani. Istun ja ihmettelen. Annan ihmisten pyöriä ympärilläni, ajan kulua ja elämän jatkaa omaa päättymätöntä kulkuaan. Katselen hölmistyneenä tuota kattolautaa, joka on toisesta päästään tummunut. Katselen muovista ikivihreää kasvinkuvatusta, joka on toimiston nurkassa seissyt yksinään vuosikaudet. Onkohan kukaan muu koskaan pannut merkille tuota omituisesti väriään muuttanutta kattolankkua tai tuota onnetonta pölyttynyttä kasvia, niin kuin minä niitä nyt ihmettelen.
Pyörittelen tavaroitani pöydälläni. Nitoja vasempaan reunaan, arkistoitavan paperit oikeaan. Kynäteline siihen väliin. Hetken kuluttua ne ovat kaikki taas eksyneet väärille paikoille, pyrkineet takaisin epäjärjestykseen. Työpöytäni muistuttaa hyvin pitkälti ajatusmaailmaani. Juuri kun olen saanut asiat järjestykseen, paikoilleen, huomaan kaiken olevan taas sekaisin. Raukea muistikuva yöltä, jonka aamulla pinnistin muistojen arkistoon, ponnahtaa jatkuvasti kaiken muun edelle. Siinä sinä makaat reisieni välissä enkä minä saa sanotuksi, että painat pahasti.
Katselen tietokoneen ruutua ymmärtämättä mitä se yrittää minulle kertoa. Tavaan sanan toisensa perään, mutten koskaan pääse lauseen loppuun. Meillä on selkeä kommunikaatio-ongelma, tuolla kirotulla kapineella ja minulla. Minä en ymmärrä sitä, ja se vielä vähemmän minua. Tällaisina aamuina minua ei ymmärrä kukaan. Sermin takaa katsotaan kuin hullua. Minä vain istun tässä tuolillani, istun ja ihmettelen maailmaa typerä hymy huulillani. Se hymy jämähti kasvoilleni viime yönä. Ei, en minä tippunut happosammioon. Tipahdin vielä johonkin polttavampaan, kun sinä makasit reisieni välissä enkä minä saanut henkeä. Tuskin olisin saanut muutenkaan.
On mielenkiintoista tajuta, että palkka juoksee pelkästä ihmettelystä. Sitä voi koko aamun istua tuolissaan, siirrellä tavaroitaan pöydän nurkasta toiseen ja tuijottaa typeränä tietokoneen näyttöä. Viipyä tuntikausia edellisen yön hekumoissa, maistella ja haistella niitä kyllästymiseen asti. Ja saadessani tarpeekseni, viimeinkin, työnnän sinut sinne, mistä voin sinut sivusilmällä koko ajan nähdä. Ja kuin taikaiskusta alan jälleen ymmärtämään tietokonettani. Ja itseäni.
Pyörittelen tavaroitani pöydälläni. Nitoja vasempaan reunaan, arkistoitavan paperit oikeaan. Kynäteline siihen väliin. Hetken kuluttua ne ovat kaikki taas eksyneet väärille paikoille, pyrkineet takaisin epäjärjestykseen. Työpöytäni muistuttaa hyvin pitkälti ajatusmaailmaani. Juuri kun olen saanut asiat järjestykseen, paikoilleen, huomaan kaiken olevan taas sekaisin. Raukea muistikuva yöltä, jonka aamulla pinnistin muistojen arkistoon, ponnahtaa jatkuvasti kaiken muun edelle. Siinä sinä makaat reisieni välissä enkä minä saa sanotuksi, että painat pahasti.
Katselen tietokoneen ruutua ymmärtämättä mitä se yrittää minulle kertoa. Tavaan sanan toisensa perään, mutten koskaan pääse lauseen loppuun. Meillä on selkeä kommunikaatio-ongelma, tuolla kirotulla kapineella ja minulla. Minä en ymmärrä sitä, ja se vielä vähemmän minua. Tällaisina aamuina minua ei ymmärrä kukaan. Sermin takaa katsotaan kuin hullua. Minä vain istun tässä tuolillani, istun ja ihmettelen maailmaa typerä hymy huulillani. Se hymy jämähti kasvoilleni viime yönä. Ei, en minä tippunut happosammioon. Tipahdin vielä johonkin polttavampaan, kun sinä makasit reisieni välissä enkä minä saanut henkeä. Tuskin olisin saanut muutenkaan.
On mielenkiintoista tajuta, että palkka juoksee pelkästä ihmettelystä. Sitä voi koko aamun istua tuolissaan, siirrellä tavaroitaan pöydän nurkasta toiseen ja tuijottaa typeränä tietokoneen näyttöä. Viipyä tuntikausia edellisen yön hekumoissa, maistella ja haistella niitä kyllästymiseen asti. Ja saadessani tarpeekseni, viimeinkin, työnnän sinut sinne, mistä voin sinut sivusilmällä koko ajan nähdä. Ja kuin taikaiskusta alan jälleen ymmärtämään tietokonettani. Ja itseäni.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Reisien välissä painaminen kahteen kertaan tuntui liialliselta, ehkä toisella kerralla paino olisi saanut tuntua myös mahan/rinnan päällä.
Mutta muuten ihan kelpo tarinaa ja loppui kesken, mikä yleensä on hyvän kirjoituksen tunnusmerkki.
Arvoasteikolla 1-10
Annetaan reisienvälinen painava 7½
T. ®Sherlokki © 2005