Kyselisin tässä että mitä mieltä olette lääkehoidoista mielenterveysongelmiin?
Siis missä vaiheessa sellaista tulisi harkita jos ollenkaan ja miksi tai miksi ei.
Jos sinulla on mielipide tai kokemus erityisesti vain johonkin sairauteen liittyen niin mainitse ihmeessä.
Teen pienimuotoista koulutyötä aiheesta ja haluaisin muidenkin mielipiteitä. Kiitos jo etukäteen! :)
Siis missä vaiheessa sellaista tulisi harkita jos ollenkaan ja miksi tai miksi ei.
Jos sinulla on mielipide tai kokemus erityisesti vain johonkin sairauteen liittyen niin mainitse ihmeessä.
Teen pienimuotoista koulutyötä aiheesta ja haluaisin muidenkin mielipiteitä. Kiitos jo etukäteen! :)
Vastaukset 16
Vanhimmat
Hyyvä ketju! olen itsekin miettinyt samaa mutten ole pystynyt aloittamaan ketjua...
Olen depressiivinen ja psykkani ehdotti minulle lääkehoitoa viime tapaamiskerralla. ( Ensi tiistaina pitäisi päättää.)
Minusta lääkehoito on ratkaisu vasta kun mikään muu ei auta... koska ongelmat yleensä tulevat päästä ne pitäisi ratkaista päässä eikä vain turruttaa itseään pumppaamalla pään täyteen lääkkeitä...
Toisaalta ymmärrän että lääkkeistä voisi saada sen pienen hetken helpotuksen jolla saa asiansa ajateltua kuntoon...
On olemassa vakavia mielenterveyden ongelmia, kuten skitsofrenia ja bipolaaritauti ym. joihin lääkehoito on paikallaan ja tarpeellinen.
Pelkkään masennukseen pillereiden napsiminen on sekä tarpeetonta että turhaa. Pelkkä pilleri ei auta, jos ei muuten tee elämälleen ja ajatuskuluilleen mitään, vaikka hyvän terapeutin tuella.
Itse pääsin masennuksesta eroon meditaation avulla - se on luomua jos mikä!
Alan panikoida jos yritän meditoida.
"Pelkkään" masennukseen?????
Masennus on kuolemanvakava sairaus. Vaikeaa masennusta sairastava ei pysty ottamaan vastaan minkäänlaista terapiaa tai keskusteluapua, ennen kuin hänet on saatu jotenkuten tolkkuihinsa lääkityksellä. Psykoottisesti tai vaikeasti masentuneelle lääkitys on välttämätön ensiapu jotta vakava itsemurhavaara saataisiin hillittyä.
Selvästi olet itse ollut vain hyvin lievästi masentunut. Vaikeasti masentunut ei ilman lääkkeitä kykene "tekemään" elämälleen yhtään mitään - muuta kuin lopettamaan sen.
Et ole kaikesta päätellen ollut koskaan kunnolla masentunut, lievästi ehkä. Sen voi päätellä "tietojesi" perusteella.
Olen nyt kokeillut lääkärin määräyksestä viittä eri mielialalääkettä reilun vuoden aikana ja yhdestäkään ei ole ollut muuta hyötyä kuin todella inhottavia sivuvaikutuksia.
En haluaisi niitä popsia, mutta kun on pakko, sillä muutoin tämä yhteiskuntajärjestelmä on sitä mieltä että kieltäydyn hoidosta.
Olen ollut nyt 300 päivää sairiksella ja sen jälkeen alkoi kuntoutustukiraha tulemaan, jollen niitä pillereita popsisi eivät myöntäisi sitä kuntoutustukea.
Näin sitä laitetaan ihminen sairautensa kanssa täysin seinää vasten, vain sen vuoksi että lääketeollisuus ja lääkärit siinä samalla tienaaa.
No eihän se lääkärien syy ole, että yleinen käsitys on se, että lääkkeitä popsimalla sitä muka paranee kuin taikaiskusta. Kun yhteiskunta ei ymmärrä, niin yhteiskunta ei ymmärrä.
No loppuviimeksi kyllähän sinä itse päätät laitatko sen pillerin poskeesi vai jätätkö purkkiin. Mutta en nyt kuitenkaan suosittele että jättäisit lääkityksesi kesken neuvottelematta hoitavan lääkärin kanssa.
Ei ne niin kuvittele! Mutta konstit on vähissä.Ja kyllä lääkkeistä ihan todella on hyötyäkin. Onko sinulla omakoht.kokemusta?
Voit myös jättää lääkkeet syömättä. Ei ne tule tarkastamaan oletko nielaissut vai et. Jos tuntuu siltä, ettei ne auta, lopeta ihmeessä. Sinun aivosi ovat sinun aivosi, sinä ainoastaan tiedät mitä siellä tapahtuu, ja mikä sinulle on hyväksi. Psykiatreilla ei ole oikeutta kohdella ihmisiä tieteen tekemisen välineinä. Kela toimii omien lakiensa mukaan, jotka tässä tapauksessa, niinkuin monessa muussakin, ovat epäoikeudenmukaisia. Ei epäoikeudenmukaisia lakeja tarvitse noudattaa.
Vakavaan masennukseen tarvitaan lähes aina lääkitystä - kun serotoniinitaso laskee tarpeeksi alas, se ei sieltä enää millään muulla nouse. Mutta nykyään keskivaikeaan ja lieväänkin masennukseen määrätään mielialalääkkeitä, vaikka muut konstit ovat tehokkaampia ja turvallisempia.
Saksassa lievään ja keskivaikeaan masennukseen määrätään mäkikuismaa (vakavaan masennukseen sillä ei ole todettu olevan tehoa). Lievässä ja keskivaikeassa masennuksessa ihmisellä on myös kognitiiviset kyvyt tallella, pystyt siis pohtimaan omaa tilaasi, sen syitä, ja mitä sille voisit tehdä. Millä tavalla voisit muuttaa itseäsi ja elämääsi, jotta pääsisit masennuksesta, mitä keinoja itsellä on mielialan pitämiseksi tasaisena jne. Masennuslääkkeet, muiden sivuvaikutuksien lisäksi, voivat laukaista maanisuutta, jota ihmisellä ei muuten olisi. Niitä on myös tutkittu vasta niin vähän aikaa, ettei voida varmuudella tietää, mitä ovat pitkäaikaiset vaikutukset. Joitain tutkimustuloksia on saatu, ja vaikuttaisi siltä että ainakin serotoniin takaisinoton estäjät pitkällä aikavälillä menettäisivät tehonsa (muistaakseni n.7-10 vuotta), ja siinä vaiheessa eivät enää myöskään normaalit mekanismit välittäjäaineiden säätelyssä toimisi. Ne ikäänkuin unohtavat tehtävänsä tai veltostuvat.
Jos päätät lopettaa lääkityksen, tee se pikkuhiljaa jotta vältät vierotusoireet. Älä lannistu heti, jos mielialasi alkaa laskea, se kuuluu lopetusoireisiin. Jos tuntuu siltä, ettei pelkät elämänmuutokset ja pohdinnat riitä, kokeile mäkikuismaa. Jos mielialasi alkaa laskea vaarallisen alas, huomaat sen kyllä itsekin. Ota vastuu omasta elämästä, älä jätä sitä psykiatrien armoille.
Tsemppiä!
On tietysti selkeitä tapauksia joissa ei ole vaihtoehtoa lääkitykselle, kuten psykoottiset tilat tai skitsofrenia. Lääkeitä masennuksen hoitodossa käytetään myös ja asiasta ollaan hyvinkin montaa mieltä.(tuo oli ihan tahaton hupi)
Nykytietämyksellä on kuitenkin pystytty toteamaan masentuneella selkeitä muutoksia aivotoiminnassa. Tämä tietysti johtaa siihen päätelmään että, tilaan voitaisiin vaikuttaa lääkkeillä. Ihminen on kuitenkin psykofyysinen kokonaisuus, voisi ajatella niinkin, että jos masentunut itse ei halua tietoisesti tai tietämättään tilansa muuttuvan ei lääkityksestä olisi mitään hyötyä.
Toisaalta voidaan miettiä sitäkin että milloin masentunut on kykenevä itse päättämään lääkityksestään.
Masennus itsessään on mielenkiintoinen aikansa ilmiö. Miksi juuri nyt niin monet henkilökohtaiset ristiriita tilanteet määritellään masennuksesksi'.
Onko masennus muoti-ilmiö, vai onko takana kysymys jostakin suuremmasta ajattelun muutoksesta.
Keskimäärin ihminen elää melkoisessa tietotulvassa. Koko ajan ympärillä tapahtuu itsestä riippumattomia ja odottamattomia asioita.
Oman tilanteeni huomasin joskus muutama vuosi sitten, sairastuin depressioon ja poden sitä vieläkin myös sen fyysisiä oireita. Mitä 'älyttömämpiä' tavotteita asetettiin milloin mistäkin taholta. Joka päiväisesti kaikenmaailman gurut vaativat huomiotani ja uskottelevat milloin mitäkin onnenmaata minulle, (tietysti korvausta vastaan).
Itse koen pahimmaksi uhkaksi kaikenlaisen mainoshömpän joka tunkeutuu mieleeni halusin sitä tai en. Vielä ristiriitaisemmaksi asian tekee se että, yhteiskunta yleisesti palvoo tätä hömppää. Pidetään hyväksyttävämänä että ihminen tuottaa miljoonakiloa turhaa väripaperia siis painettuja mainoksia kuin yrittäisi tulla toimeen mahdollisimman vähällä kuluttamisella. Siinä siis lyhyesti ahdistuksen syitä.
Lääkitystä käytän ja olen käyttänyt koko sairauden ajan. Nykyiset depressio lääkkeethän toimivat eritavalla kuin esimerkiksi ns. bamit. Tämän nykyisen lääkitykseni olen aloittanut noin yhdeksän kuukautta sitten. Sillä on tettyjä haittojakin mutta hyötyä pidän kuitenkin isompana. Sitä en voi sanoa käytänkö jotakin lääkitystä loppuikäni vai voinko lopettaa tämän joskus, tällä hetkellä tuntuu että saattaa tulla vielä aika jolloin pärjään ilman lääkitystäkin.
Tärkeintä mielestäni lääkityksen onnistumisessa on potilaan oma motivaatio tulla hoidetuksi, tulla autetuksi, siis omat asenteet. Lääkäreitä ja terapeutteja on jos jonkin sorttista eikä kaikki ole aina edes tehtäviensä tasolla, MUTTA huonostakin lääkäristä tai terapeutista voi olla hyötyä joskus kuten juuri oikean lääkityksen etsimisessä. Parantuminen lähtee kuitenkin potilaan omasta tahdosta aina.
"On tietysti selkeitä tapauksia joissa ei ole vaihtoehtoa lääkitykselle, kuten psykoottiset tilat tai skitsofrenia"
Miksi kyseiset sairaudet muka vaatisivat lääkitystä enemmän kuin masennus. Monesti skitsofrenia on vaikea määritellä ja on vain lääkärin omaa päätelmää jokin skitsofrenia diaknooosi. Minulle kyseinen diaknoosi on turhaan tehty , määrätty siihen lääkkeet joita en aio syödä koska haluan pysyä edes hieman tolkuissani.
Opsan tulinpahan taas oikopolkua päättelyyn. Sori ja anteeksi mitenkään ei ollut tarkoitus olla mustavalkoinen tässäkään kohdassa, tietenkään.
Joka sairauden kohdalla lääkitys on harkittava tietenkin absoluuttisesti vain sen yksittäisen tapauksen kohdalta.
masentuneet eivät ole täällä vastaamassa, koska ne on sängyn pohjalla huom.
Itselläni lääkkeet auttoivat masennukseeni ja olen ne nyt jättämässä koska voin jo paljon paremmin. Mutta noin puoli toista vuotta sitten olin sängyn pohjalla enkä olisi sieltä noussut ilman lääkkeitä.
Hei!
Minä ajattelin ennen, että on se kun aina niillä lääkkeillä hoidetaan, ei muuten vara tmv.
Enpä ajattele enää. Läheiseni sairastui vakavasti psyykkisesti. tosin sairaus ehkä paranee...
Hänellä ollut monenmoista lääkettä, ollaan sitä määrää ja vaihtuvuutta, kokeiluja kauhisteltu! Mutta nyt alkaa vaikuttaa siltä, että oikeanlaista lääkitystä virtaa hänellä nyt, ja toivoa näkyvissä.
Uskon, että kiitos lääkkeiden hän on hengissä, saanut nukutuksi ja myös monia oireita lievitellyt nuo kemikaalit.
Monet lääkkeet kuten Lito, minua kyllä arveluttaa. Pelkään mitä jälkiä moiset lääkkeet nuoreen ihmiseen jättää jne.
Onnea työllesi!
Mikäli lääke annetaan fyysisen sairauden hoitoon ja mielenterveydellinen puoli tulee hoidettua tuottamuksellisesti, niin lääkitys on perusteltua ja toimivaa.
Mielenterveydenhoidossa käytetään paljon luulotautipillereitä, jotka itsessään ei paranna taikka hoida mitään. Näiltä osin lääkkeiden ehkä ainut teho potilaalle jäänee maailmankuvaa vääristäväksi. Luulotautipillereillä saattaa olla myös asennevaikutus lääkkeen antajaan ja potilan lähipiiriin. Joissakin tapauksissa lääkkeistä on tullut jopa kulttuurillinen elämäntapa pilleri samaan tapaan kuin esim. jotkin huumeet mm. ekstaasi on ollut reivikansan suosiossa.